Minun tarinani työpaikkakiusaamisesta koostuu niin monesta vuodesta että harmittaa että olen tuhlannut elämästäni niin paljon. Mieli tekee edelleen lähteä, mutta pidän työstäni ja kaikesta siihen liittyvästä, pidän jopa nykyisestä työpaikastani, ainut mikä ei sovi yhtälöön on kiusaajani. Hän antoi aluksi ymmärtää olevansa ystävällinen, sai minut puhumaan asioistani avoimesti. Kunnes jouduin huomaamaan olevani jatkuvasti selkään puukotuksen uhri. Takana päin puhutaan minusta pahaa, aina pääpuhujana tämä sama ihminen. Edessä päin teeskennellään muuta. Työasioissa viedään kunnia itselle ellen ole sattunut puhumaan suoraan pomon kuullen, jolloin se on mahdotonta. Perhe-elämääni repostellaan ja joka päivä saan kuulla vittuilua. Pomokin tietää tämän. Kerran on asiaan puuttunut, se auttoi ehkä viikon, mutta kiusaajani esitti pomolle marttyyria, ja kaiken olleen vain "vitsiä.
Vastaukset 10
- Sovittelia
Voit ehdottaa pomolle sovittelua. Jos pomo tietää kiusaamisesta, hän on lain edessä vastuussa puuttua siihen. Työyhteisösovittelu on tehokas tapa lopettaa kiusaaminen.
- julma menestyy
Minusta tällaisen vainoojan pitää nistata. Pitää ottaa omat neuvit kiusaajaa kohtaan. Olen senverran v*ttuuntunut kiusaajaan,että tulee saamaan käsittelyn. On pilannut meidän perhe-elämän täysin,huomiotta ei jää työnantajakaan. Kosto elää ja tulee olemaan suloista. Tällaisia kirjotuksia ei saisi olla,tiedän. Oma apu paras apu.
- kärpäslätkä
Myötätuntoni on puolellasi, tiedän miltä tuntuu. Yllättävää että tuollaisiinkin otuksiin voi työelämän myötä törmätä, jotka roikkuvat kiinni kuin hirvikärpäset vielä siviilielämänkin puolella, jopa työsuhteen päätyttyä.
- 4+11
Työpaikkaväkivalta on äärimmäinen kokemus. Vain toinen uhri tietää, millaista on elää jatkuvan häpäisyn kohteena, pelätä toimeentulon puolesta, menettää yöunet, terveys ja lopulta läheisiä ihmisiäkin, kun mieli murtuu työpaikkapirun takia. Tallaisten paineiden alla ihmisestä löytyy voimia ja puolia, joiden olemassa olosta ei muuten tietäisi.
- vahvempi minä
4+11 kirjoitti:
Työpaikkaväkivalta on äärimmäinen kokemus. Vain toinen uhri tietää, millaista on elää jatkuvan häpäisyn kohteena, pelätä toimeentulon puolesta, menettää yöunet, terveys ja lopulta läheisiä ihmisiäkin, kun mieli murtuu työpaikkapirun takia. Tallaisten paineiden alla ihmisestä löytyy voimia ja puolia, joiden olemassa olosta ei muuten tietäisi.
Niin se on. Mutta kerta kerralta vahvempana, entistä enemmän ihmisiin luottamusta ja uskoa menettäneenä, jatkaa kuitenkin taivaltaan, entistä tietoisempana millaisia pahuutta henkeviä piruja tämä maailma pitääkään sisällään.
Jos tästä kaikesta selviää suht selväpäisenä ja hengissä, niin voi pitää itseään vahvana. Vaikkakin sinut kohteeksi valittaisiin, vaikkapa kerran jos toisenkin, mutta kun tästä kaikesta selviät pää pystyssä, niin olet henkisesti vahvempi kuin he, jotka joukolla käyvät kimppuusi, kun yksin eivät ole mitään eivätkä uskalla.
- Anonyymi
https://www.hrviesti.fi/natiivi/72/puhutaan-riita-pois-tyoyhteisosovittelu-palauttaa-tyorauhan-edistaa-tyohyvinvointia-lisaa-tuottavuutta-ja-saastaa-selvaa-rahaa.
Meillä auttoi tämä, kun ulkopuolinen tuli selvittämään.- Anonyymi
Tuollaiset sovittelut auttavat, kun kaikki työyhteisön jäsenet ovat henkisesti perusterveitä. Luonnehäiriöisten kanssa mikään ei toimi.
- Anonyymi
Itselläni oli samanlainen kaksinaamainen työpaikalla, huomasin sen hyvin pian että kuka niitä juttuja levittää. Tein sille akalle niin että kun kyseli kuulumisiani valehtelin ja suurentelin kaikkia juttuja, oli mukava seurata akkojen naamoja kun tämä juorukello riensi kertomaan näitä eteenpäin. Sitten kun tuli joku kyselemään näistä juoruista niin pokkana sanoin että se akka höpisee mitä sattuu, meni juoruköörillä pasmat sekaisin kun eivät tienneet miten asiat olivat.
- Anonyymi
Ilmeisesti on aika tavallista, että joku kaksinaamainen laitetaan perään kyselemään kuulumisia vielä työsuhteen päättymisen jälkeenkin.
Puhun tiedustelijalle puuta heinää. Tämä utelias ihminen asuu samalla seudulla ja kyselee asioistani myös muilta ja levittelee saamiaan "tietoja". Ilonsa kullakin.
- Anonyymi
Tuommosiin nyt ei halua kukaan tutustua, joten tekevät kaikista itselleen "tuttuja".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1111383
- 45921
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r133704- 70676
- 67626
- 53607
- 55565
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.106516Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20500Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32478- 34477
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e99474- 5468
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?117466- 52462
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 52413
- 42410