...samoja ongelmia?
Olen siis jo 30-vuotias mies, jolla on takanaan ainoastaan yksi pidempi suhde. Erosta on kulunut aikaa jo useampi vuosi.
Pitkäaikaisesta suhteesta huolimatta jälkikasvua ei edellisestä suhteesta jäänyt, joten katsoisin, että siltä osin oli "epäonnistunut" suhde.
Elämäntilanne on vakiintunut niin, että vakituinen työpaikka on, opiskelupaikka myös, jos vaivautuisi käymään paikalla. Välivuotta vietetään henkilökohtaisista ongelmista johtuen ja sen takia, että pitkäaikaisen sairauden takia aloin arvostamaan vapaa-aikaa enemmän. Sairauskin on hallinnassa lääkityksellä ja tällä hetkellä olenkin sairaslomalla jälleen ylilääkärin päätöksestä.
Osittain kauhunsekaisin tuntein toki odotan, että käykö esimerkiksi niin, että sairauden katsotaan vaikuttavan työntekoon niin paljon, että joudun/pääsen esimerkiksi osasairaspäivärahalle ja olen osa-aikaisesti töissä. Kolmikantaneuvottelua tosin ei ole tiedossa.
"Menojalka" ei enää vipata, kuten nuorempana, joten baareilu/yökerhoilu ynnä muut yöjuoksut ovat jääneet lähes olemattomiin. Tosin, jos nainen erikseen kutsuu jonnekin tapahtumaan tai vastaavaan niin melko todennäköisesti lähtisin.
Näköpiirissä ei kaveripiiri ja sukulaisuussuhteet ynnä muut "pakolliset pahat" eli työpaikka ja opiskelupaikka ei kuitenkaan ole yhtäkään naista. Silti tuntuu, että jotain elämästä puuttuu.
Internetin "orjaksi" ei viitsisi jäädä ja säännöllisiä harrastuksiakaan on vaikea aloittaa, osittain siksi, että ei kiinnosta, osittain siksi, että talous ei anna myöden. Jäähallilla tosin käyn kavereita / ystäviä tapaamassa otteluohjelman mukaan, tosin kausikortista huolimatta joitain pelejä saattaa jäädä välistä.
Noh, rahaongelmat ovat "työn alla" eli samoin hoidossa kuten yllättäen tullut sairauskin, mutta jotenkin tuntuu, että "vakiintunut" elämä on sisällötöntä.
Aamuisin herätessä sitä miettii, että mitähän tänäkin päivänä tekisi, mutta useimmiten päätös johtaa siihen, että linnoittautuu kotia ja käy korkeintaan kaupassa esimerkiksi töiden jälkeen. Eron jälkeen kaverisuhteetkin jäivät taka-alalle ja ovat olleet sitä siitä lähtien.
Kenellekään ei tee hyvää olla vain omissa oloissaan ja miettiä päänsä puhki, että mitä sitä elämällään tekisi, mutta kuinka jatkaa "eteenpäin", kun on niin paljon saanut ja kuitenkin niin paljon on kesken, että voisi elää sellaista elämää kuin haluaa. Lähinnä raha- ja velkaongelmat painaa tässä vaiheessa.
Käytännössä mikään "ilmainen" harrastus ei kiinnosta. Isä ehdotti jopa vertaistukiryhmää, jossa voisi sairaudesta ja muista ongelmista puhua, josko sieltä löytyisi "sielun sisar", mutta itse en oikein jaksa uskoa tällaiseen toimintaan.
Lopputulemana en sano, että nainen tai perhe ratkaisisi yhtäkään ongelmaa, vaikka osa ongelmaa naisettomuus onkin, mutta vanhaksi rengeksi jääminen tässä iässä ei kuulosta kovin lupaavalta.
Jos olisin päätoiminen opiskelija ja rahatilanne olisi toinen, harkitsisin kenties vaihtoon lähtemistä, mutta siihenkään ei taida mahdollisuutta tarjoutua tämän elämän aikana.
Joten, mistä motivaatiota jatkaa ja sisältöä sisällöttömään elämään? Television, elokuvien, kirjojen tai internetin orjakaan ei viitsisi elämänsä parhaita vuosia olla (tosin uskon, että parhaat vuodet ovat jo takanapäin).
Olkoon sitten sitä "kolmen kympin kriisiä" tai mitä tahansa, mutta miten voi elämä tuntua näin tyhjältä... Kohtalotovereita?
Olen siis jo 30-vuotias mies, jolla on takanaan ainoastaan yksi pidempi suhde. Erosta on kulunut aikaa jo useampi vuosi.
Pitkäaikaisesta suhteesta huolimatta jälkikasvua ei edellisestä suhteesta jäänyt, joten katsoisin, että siltä osin oli "epäonnistunut" suhde.
Elämäntilanne on vakiintunut niin, että vakituinen työpaikka on, opiskelupaikka myös, jos vaivautuisi käymään paikalla. Välivuotta vietetään henkilökohtaisista ongelmista johtuen ja sen takia, että pitkäaikaisen sairauden takia aloin arvostamaan vapaa-aikaa enemmän. Sairauskin on hallinnassa lääkityksellä ja tällä hetkellä olenkin sairaslomalla jälleen ylilääkärin päätöksestä.
Osittain kauhunsekaisin tuntein toki odotan, että käykö esimerkiksi niin, että sairauden katsotaan vaikuttavan työntekoon niin paljon, että joudun/pääsen esimerkiksi osasairaspäivärahalle ja olen osa-aikaisesti töissä. Kolmikantaneuvottelua tosin ei ole tiedossa.
"Menojalka" ei enää vipata, kuten nuorempana, joten baareilu/yökerhoilu ynnä muut yöjuoksut ovat jääneet lähes olemattomiin. Tosin, jos nainen erikseen kutsuu jonnekin tapahtumaan tai vastaavaan niin melko todennäköisesti lähtisin.
Näköpiirissä ei kaveripiiri ja sukulaisuussuhteet ynnä muut "pakolliset pahat" eli työpaikka ja opiskelupaikka ei kuitenkaan ole yhtäkään naista. Silti tuntuu, että jotain elämästä puuttuu.
Internetin "orjaksi" ei viitsisi jäädä ja säännöllisiä harrastuksiakaan on vaikea aloittaa, osittain siksi, että ei kiinnosta, osittain siksi, että talous ei anna myöden. Jäähallilla tosin käyn kavereita / ystäviä tapaamassa otteluohjelman mukaan, tosin kausikortista huolimatta joitain pelejä saattaa jäädä välistä.
Noh, rahaongelmat ovat "työn alla" eli samoin hoidossa kuten yllättäen tullut sairauskin, mutta jotenkin tuntuu, että "vakiintunut" elämä on sisällötöntä.
Aamuisin herätessä sitä miettii, että mitähän tänäkin päivänä tekisi, mutta useimmiten päätös johtaa siihen, että linnoittautuu kotia ja käy korkeintaan kaupassa esimerkiksi töiden jälkeen. Eron jälkeen kaverisuhteetkin jäivät taka-alalle ja ovat olleet sitä siitä lähtien.
Kenellekään ei tee hyvää olla vain omissa oloissaan ja miettiä päänsä puhki, että mitä sitä elämällään tekisi, mutta kuinka jatkaa "eteenpäin", kun on niin paljon saanut ja kuitenkin niin paljon on kesken, että voisi elää sellaista elämää kuin haluaa. Lähinnä raha- ja velkaongelmat painaa tässä vaiheessa.
Käytännössä mikään "ilmainen" harrastus ei kiinnosta. Isä ehdotti jopa vertaistukiryhmää, jossa voisi sairaudesta ja muista ongelmista puhua, josko sieltä löytyisi "sielun sisar", mutta itse en oikein jaksa uskoa tällaiseen toimintaan.
Lopputulemana en sano, että nainen tai perhe ratkaisisi yhtäkään ongelmaa, vaikka osa ongelmaa naisettomuus onkin, mutta vanhaksi rengeksi jääminen tässä iässä ei kuulosta kovin lupaavalta.
Jos olisin päätoiminen opiskelija ja rahatilanne olisi toinen, harkitsisin kenties vaihtoon lähtemistä, mutta siihenkään ei taida mahdollisuutta tarjoutua tämän elämän aikana.
Joten, mistä motivaatiota jatkaa ja sisältöä sisällöttömään elämään? Television, elokuvien, kirjojen tai internetin orjakaan ei viitsisi elämänsä parhaita vuosia olla (tosin uskon, että parhaat vuodet ovat jo takanapäin).
Olkoon sitten sitä "kolmen kympin kriisiä" tai mitä tahansa, mutta miten voi elämä tuntua näin tyhjältä... Kohtalotovereita?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.