Jeesus meni temppeliin ja ajoi kaikki myyjät ja ostajat sieltä ulos. Hän kaatoi rahanvaihtajien pöydät ja kyyhkysenmyyjien jakkarat ja sanoi heille: ”On kirjoitettu: ‘Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.’ Mutta te teette siitä rosvojen luolan.”
Matt. 21:12–13
Pieneksi ja kiltiksi kutistamamme Jeesus tulee temppelissä vastaan kaikkea muuta kuin lempeänä päänsilittelijänä. Hän ajoi myyjät ja ostajat ulos ja kaatoi rahanvaihtajien pöydät ja kyyhkysenmyyjien jakkarat. Jeesuksen opetuksissa tapaamme myös kovalta kuulostavaa tekstiä, jonka pitäisi viedä jokaisen meistä pelkääjän paikalle. Jeesus katsoo, ei vain ihmisen tekoja, vaan myös sydäntä, josta teot nousevat. Kun oikeanlainen valo valaisee, ei takin alta löydy puhdasta sydäntä tai vilpitöntä mieltä. Aina on tietysti niitä, jotka eivät tahdo katsoa valossakaan ja kieltäytyvät näkemästä tilaansa. Niitä, jotka arvelevat pääsevänsä taivaaseen, koska eivät ole sen pahempia syntisiä kuin muutkaan. Mutta kun Jumalan lain ruoska viuhuu sydämen temppeleissä ja Jeesus muuttuu etäisestä ja huolettomasta tarkkailijasta eläväksi Jumalaksi, tilanne on kokonaan toinen. Siitä alkaa armollisen Jumalan etsintä, siunattu tie, jolla ihmiselle käy lopulta hyvin.
Vähäsarja.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Pöydät ja jakkarat saisivat saada kyytiä tänäkin päivänä. Seurakunnissa touhutaan kaikkea pinnallista ja maallista - on kuulemma jopa meikkiesittelyjä. Missähän Kristus luuraa? Se on hyllytetty jonnekin taka-alalle, pois liikaa häiritsemästä. Missä on Elävä Jumala? Missä mennään? Missä armolahjat?Pöydät ja jakkarat nurin ja Jeesus Kristus keskipisteeksi!
Pakko on nyt sanoa amen kirjoituksellesi. On nääs niin osuva sekä aikaamme, että Vähäsarjan kirjoitukseen.
Maallistuminen ja synti ateismin tukipilarit.
Outo kirja tämä Raamattu. Ilm.21:22. Mutta temppeliä minä en siinä nähnyt, sillä Hera Jumala, Kaikkivaltias, on sen temppeli, ja Karitsa. Siis temppeli meni temppeliin.
Siinäpä se. Raamattu ei ole jokapojan selitettävissä. Eikä tytönkään.