olemme seurustelleet avomieheni kanssa pian 5 vuotta, kihloissa 3, 5 vuotta ja yhdessä asuneet 3 vuotta. kaikki on mennyt ihanasti, olemme katselleet omakotitaloja, koska haluaisimme oman kodin. mieheni innostui jopa vähän aikaa sitten puhumaan häistä, mistä hän ei aikaisemmin halunnut puhua.. kertoi haluavansa pienet, intiimit häät.
mutta viikko sitten mieheni käytökseen tuli muutos, muuttui oudoksi ja näin että jokin painoi mieltä.. aluksi ei suostunut puhumaan, mutta seuraavana päivänä kertoi, että on miettinyt meidän suhdetta ja että olemme aika erilaisia.. myöhemmin kertoi että rakastaa minua mutta ei ole varma rakastaako hän minua niinkuin vaimoa kuuluu rakastaa..
tiedän että hän ei ole pettänyt minua, siitä ei ole kyse. kysyin, että onko hän säikähtänyt kun olemme puhuneet häistä, omakotitalosta, lapsistakin.. ei kuulema pelkää tulevaisuutta, että ei se sitäkään ole.
olemme koko tämän kriisin ajan nukkuneet samassa sängyssä, olleet lähekkäin, halailleet, itketty yhdessä.. tiedän että miehelläni ON tunteita minua kohtaa.
kysyin melkein heti kun sain tietää asiasta, että halusiko hän erota. ei haluaisi, mutta ei tiedä mitä tekisi..
äsken sanoi että ehkä pieni "tauko" olisi paikallaan, mutta erosta ei silti suostunut puhumaan..
mitä tämä tarkoittaa? jotenkin tuntuu oudolta kun en ole huomannut aikaisemmin mitään merkkejä tms. ja miehestäni todella kyllä huomaa jos jokin painaa mieltä.
onko muilla ollut samanlaisia ongelmia? jos on, niin mihin ratkaisuun olette päätyneet?
minä todella RAKASTAN miestäni, enkä haluaisi erota, mutta ymmärrän jos mieheni haluaa erota, enkä pidä kaksin käsin kiinni..

Vastaukset 1
Vanhimmat
Minun miehelläni tuli tuollaisia ajatuksia juuri silloin, kun suhteemme alkoi vakavoitua..Siis sille asteelle josta "paluu" ei käy helposti.. asuimme jo yhdessä ja lapsikin oli tulossa. Mieheni epäröi, vaikkei myöntänyt (ei itsekkään tajunnut) sen liittyvän elämäntilanteeseemme. Myöhemmin kävi ilmi, että hän oli samaan aikaan tavannut erään ihastuksen, jonka silloin jyrkästi kielsi. Eli siis joutui tämän ihastuksen esiin tullessa miettimään, kuinka vahva meidän suhteemme on, ja kestääkö se ohi menevät ihastumiset. Tietenkin rakkautemme kestää ja nyt luottamus siihen on entistä vahvempi meillä molemmilla. Eikä mieheni ole sen jälkeen epäröinyt meidän suhteemme jatkuvuutta tai että olenko minä hänelle se oikea. Taitaa kaikille tulla se jossain vaiheessa. Minä kävin läpi saman kriisin puoli vuotta myöhemmin kuin mieheni.
Eli en usko sen olevan sen vakavampaa, vielä kun pystytte käymään yhdessä läpi ja avoimesti siitä keskustelemaan. Älä painosta miestäsi, vaan anna aikaa, hän kyllä pysyy luonasi ja kriisin jälkeen hänen rakkautensa on entistä lujempi, kun huomaa, kuinka hyvin jaksat häntä tukea ja ymmärtää vaikeassakin tilanteessa.