paljastuu tässä tutkimuksessa:
http://www.avaruusmgz.info/vol11/lokakuu/auringonaktiivisuus.html
On havaittavissa jälkiä monista muistakin jaksoista, jotka vievät vuosituhansien taakse ja joiden jäljet olisivat sotkeentuneet, jos olisi tapahtunut vedenpaisumus n.4500 vuotta sitten.
Toki k-nistit yrittävät selittää niitä parhainpäin, mutta tässä on heille yksi ongelmallinen jakso lisää.
Teemme seuraavat huomiot:
*C-14 vaihtelut puiden vuosilustoissa täsmäsivät erinomaisesti pilkkujaksoihin ainakin koko niiden tilastointiajan
->Antaa olettaa, että tämä toimisi pitemmällekin ajassa taaksepäin kuin myös tutkimuksen mukaan näytti olevan.
*Puunäytteitä otettiin varmasti myös niistä vielä seisovista puista, joita evolutionistit pitävät lähes 6000 vanhoina mm. vuosirenkaiden perusteella.
Jaksojen sopivuus taas vahvistaa riippumattomalla tavalla käsitystä puiden iästä.
->Ongelma vedenpaisumukselle, sillä mitenkä puut olisivat voineet selvitä sen vesimassoista n.4500 vuotta sitten.
*Muutenkin jaksoista tunnutaan saavan vahvistusta muiden ajanmääritysmenetelmien oikeellisuudelle.
->Päästään kreationismin kannalta liian monien tuhansien vuosien taakse.
*Huomataan myös maininta(Joka löytyy kyllä monesta muustakin lähteestä), että myöskään Auringon magneettikentän synty- ja toimintatapaa ei täysin ymmärretä, mutta silti tiedetään sen magneettikentän kääntyvän 11 vuoden jaksoissa.
K-nistit kun sanovat, että koska Maan magneettikentän väitetyn kääntymisen(paljon pidemmissä jaksoissa) tapaa ei täysin ymmärretä, niin sen täytyy olla pelkkää spekulaatiota ja Maan magneettikenttä osoittaa Maan nuoreksi.
http://www.avaruusmgz.info/vol11/lokakuu/auringonaktiivisuus.html
On havaittavissa jälkiä monista muistakin jaksoista, jotka vievät vuosituhansien taakse ja joiden jäljet olisivat sotkeentuneet, jos olisi tapahtunut vedenpaisumus n.4500 vuotta sitten.
Toki k-nistit yrittävät selittää niitä parhainpäin, mutta tässä on heille yksi ongelmallinen jakso lisää.
Teemme seuraavat huomiot:
*C-14 vaihtelut puiden vuosilustoissa täsmäsivät erinomaisesti pilkkujaksoihin ainakin koko niiden tilastointiajan
->Antaa olettaa, että tämä toimisi pitemmällekin ajassa taaksepäin kuin myös tutkimuksen mukaan näytti olevan.
*Puunäytteitä otettiin varmasti myös niistä vielä seisovista puista, joita evolutionistit pitävät lähes 6000 vanhoina mm. vuosirenkaiden perusteella.
Jaksojen sopivuus taas vahvistaa riippumattomalla tavalla käsitystä puiden iästä.
->Ongelma vedenpaisumukselle, sillä mitenkä puut olisivat voineet selvitä sen vesimassoista n.4500 vuotta sitten.
*Muutenkin jaksoista tunnutaan saavan vahvistusta muiden ajanmääritysmenetelmien oikeellisuudelle.
->Päästään kreationismin kannalta liian monien tuhansien vuosien taakse.
*Huomataan myös maininta(Joka löytyy kyllä monesta muustakin lähteestä), että myöskään Auringon magneettikentän synty- ja toimintatapaa ei täysin ymmärretä, mutta silti tiedetään sen magneettikentän kääntyvän 11 vuoden jaksoissa.
K-nistit kun sanovat, että koska Maan magneettikentän väitetyn kääntymisen(paljon pidemmissä jaksoissa) tapaa ei täysin ymmärretä, niin sen täytyy olla pelkkää spekulaatiota ja Maan magneettikenttä osoittaa Maan nuoreksi.
Vastaukset 17
Vanhimmat
sfffhhffds
Oletko kuullut tutkimustuloksista, jotka ottavat kantaa C-14 -ajoitukseen? Radioaktiivinen hiili-14 muodostuu ilmakehässä kosmisen säteilyn vaikutuksesta ja siirtyy yhteyttämisen kautta kasveihin ja siitä taas eläimiin jne. sitten kun eliö kuolee niin hiiltä ei tule enää lisää eikä lähde pois (oletetaan ainakin näin). Hiilen puolintumisaika on n.5740 vuotta. Kuolleesta eliöstä mitataan C-14 -pitoisuus ja tämän mukaan lasketaan kuinka vanha eliö on eli kuinka paljon hiiltä on enää jäljellä. Menetelmää käytetään 70 000 vuoden ikään asti. LÄHTÖKOHTANA on se että hiili-14 -pitoisuus ilmakehässä on ollut aina vakio. Hiili-14 -muodostuminen on kuitenkin riippuvainen maan magneettikentästä. Maan magneettikenttää on mitattu järjestelmällisesti vuodesta 1835. Tutkimukset osoitavat että maan magneettikenttä heikkene jatkuvasti, sen puoliintumisaika on noin 1400 vuotta. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että noin 5000eKr magneettikenttä oli niin vahva ettei kosmista säteilyä pässyt ilmakehään lähes ollenkaan ja näin radiohiiltä ei muodostunut. Tästä taas seuraa se että tätä vanhemmista näytteissä radioaktiivista hiiltä ei ole ja ne näyttävät lukemattoman vanhoja lukemia. Tässä huomionarvoisia hiiliajoituksen ongelmia.
Tiesitkö, että esim. helium-ajoituksessakin voidaan olettaa, että heliumin määrä on pysynyt melkolailla vakiona. Heliumin määrä ilmakehässä määrittelee heliumin synnyn määrää. Sama asia on myös C-14:sta kohdalla.
Toisekseen ei olla havaittu merkittävää muutosta Maan magneettikentässä viimeisten 9000 vuoden ajalta.Toisekseen tiedetään, että magneettikentän voimakkuus vaihtelee ajoittain ja tiedetään, että magneettikenttä on joskus ollut paljon heikompi kuin nyt. Jokatapauksessa tämä magneettikenttä seikka ei ole liiemmälti vaikuttanut c-14 ajoituksen tuloksiin.
http://talkorigins.org/faqs/magfields.html
http://talkorigins.org/faqs/hovind/howgood-c14.html
Puhut itseäsi pussiin.
"Toisekseen ei olla havaittu merkittävää muutosta Maan magneettikentässä viimeisten 9000 vuoden ajalta.Toisekseen tiedetään, että magneettikentän voimakkuus vaihtelee ajoittain ja tiedetään, että magneettikenttä on joskus ollut paljon heikompi kuin nyt. Jokatapauksessa tämä magneettikenttä seikka ei ole liiemmälti vaikuttanut c-14 ajoituksen tuloksiin."
Mutta ihan mielenkiinnolla olen valmis perehtymään sinun tietoihisi ja pyytäisinkin niistä lisää ainistoja ja tieteellisiä tutkimuksia mihin väitteesi perustat. Esim. mistä tiedetään että magneettikenttä on joskus ollut heikompi kuin nyt?
Missä kohtaa? Ei olla havaittu niin merkittävää muutosta 9000 viimevuoden ajalta, mutta pitemmillä aikaväleillä tuota muutosta on havaittavissa. Pitääkö jokainen viesti pilkkoa?
No laitoin tuohon viestin loppuun linkin c-14 ja magneettikenttämateriasta, mutta et ilmeisesti edes yhtään tutustunut?
http://talkorigins.org/indexcc/CD/CD701.html
Näinhän k-nistit haluaisivat Maan magneettikenttää arvioida taaksepäin, mutta totuus kaikkine kääntymisineen on paljon monimutkaisempi, vaikka he nämä kääntymiset kiistää yrittävätkin.
Tätä kääntymistä taas perustelin jo avauksessani (Ilman C14-mittauksiin vetoamista) pelkästään Aurinko-tietojemme nojalla.
Auringon aktiivisuuden syklit vähät välittävät Maan magneetikentästä ja joidenkin näytteiden ikä voitaneen selvittää jopa vain laskemalla siihen kertyneet C14-syklit, sillä kumman tarkasti ne tuntuivat sopivan Auringon jaksoihin.
Siis, Auringon aktiivisuuden vakiojaksoinen vaihtelu on se ulkopuolinen mittari joka ennustaa tiettyihin ajanjaksoihin tietynlaista C14-vaihtelua, joka tutkimuksen mukaan hyvin havaitaankin.
Tämä taas tukee osaltaan sitä, että ajanmääritykset antavat oikean tuloksen.
Joo sorry en huomannu linkkiä..
Tarkoitin mm. että kuka on ollut mittaamassa maapallon magneettikenttää yli 9000 vuotta sitten? Ts. miten sitä ollaan voitu tutkia? Ja mikä on tää hieno teoria ja ketkä sitä kannattaa?
Kun tutkimuksessa sanottiin joidenkin näytteiden olevan yli 10000 vuoden takaa, niin sille varmastikin oli perusteena perinteisen C14-ajanmääritysmenetelmän lisäksi myös yhteensopivuutta jaksojen suhteen.
Näiden jaksojen osuus on varmastikin nähtävillä, vaikka sitten C14-arvoihin vaikuttaisivat muutkin seikat.
Miksi se olisi pitänyt mitata yli 9000 vuotta sitten, jotta tietäisimme minkälainen se oli 9000 vuotta sitten? Edelleenkin, kuten jo sanoin, niin magneettikenttä kaikesta huolimatta jättää jälkensä Maahan. Enempää ei varmaan kannata sanoa..
Tiedämme jo varmasti ettei maailmankaikkeus voi olla vain 6000 vuotta vanha, joten miksi kiistellä liikaa magneettikentistä ja c-14 menetelmistä? Mitä tuolla yrittää todistaa?
Oletko sinäkin jo tutustunut "Nuoren Maan" tähtiongelmaan?
jotain sellaista, että ne jäljet ovat syntyneet kiviin niiden omien magneettisten ominaisuuksien takia, ja siksipä näiden jälkien perusteella ei voida päätellä magneettikentän kääntyneen.
Myöskin ne sanoo, että kääntymisen mekanismille ei ole mitään kunnon teoriaa, vaan se on pelkkää spekulaatiota.
Totta käsittääkseni onkin, että täydellistä teoriaa ei ole, mutta niin vaan kääntyy Auringonkin kenttä, vaikkei sitäkään tapahtumaa täysin ymmärretä.
Lisäksi jokunen vuosi sitten eräs luotain(nimeä en muista)mittasi Marsista selvät jäänteet moneen kertaan kääntyilleestä magneettikentästä.
Maalla sitä riittää vielä moneen kierrokseen, mutta pienempi Mars on sen jo menettänyt.
Minä en ainakaan tiedä "ettei maailmankaikkeus voi olla vain 6000 vuotta vanha". Kaikki tiedot joiden myötä ennen näin luulin ovat lukemani evokriittiset kirjat saaneet minut toisin käsittämään eikä minua siltikään pidä syyttää naivismista tai sanoa väärään tietoon sortuneeksi ressukaksi, sillä opiskelen biotieteitä yliopistossa ja olen kriittinen henkilö ja tiedän mistä puhun. Suosittelen itsekin tutustumaan evoluutiokriittiseen materiaaliin kuten Phillip E Johnson Evoluution maailmankuva ja William Dembski Älykkään suunnitelman idea ja Siegfried Scherer Evoluution kriittinen analyysi jnejne
että biologiassa voi ehkä ollakin hyvin vaikea osoittaa voittajaa puoleen jos toiseenkaan(Siis suunnittelu vs. satunnaiset mutaatiot/luonnonvalinta) eli siitä tasapeli.
Mutta muunlaisin perustein taas on aivan selvää, että kreationismi ei mitenkään voi pitää paikkaansa.
Lue vaikka tämä läpi ja mieti mistä se kertoo.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=22000000005045291
Olethan sinä tietoinen että esim. tuossa E-Ka:ssa on useita epäkohtia:
http://www.funet.fi/~magi/artikk/evoluutio/e-ka/
Tässä nyt mainitakseni.
Voisi hieman epäillä opinahjoasi, mutta mutta..Itse opiskelen matemaatikoksi Helsingin Yliopistossa ja tuo tähtiongelma on melko pitkälle juuri matemaattinen.
Laitan sen nyt tähän sadatta kertaa; mahdolliset mussuttajat saavat syödä päänsä minun puolestani:
Elikkä sinähän näet Kuun hieman yli sekunnin viivellä, Auringon hieman yli 8 minuutin ja Plutolta näkee Auringon yli 5 tunnin viiveellä. Tämä viive johtuu siitä, että valolla on tietty vauhti joten matka kestää tietyn aikaa.
Jos maailma olisi 6000 vuotta vanha, niin valo olisi matkannut 6000 vuotta maailmankaikkeudessa, joten kaukaisin nähty objekti voisi olla vain 6000 valovuoden päässä. Valmiiksi laitettu valo olisi siitä ongelmallinen, että näkisimme tähden sellaisenaan, kuin se oli ennen maailmankaikkeuden syntymistä, joten tähän ei voi soveltaa edes idioottimaista 'goddidittiä'.
Tähtiä on kuitenkin niin paljon, että tulee tilaongelma. Asettakaamme Maapallo havaintomaailman keskelle. Havaintomaailmasta muodostuu pallo jonka säde on 6000vv (suurin mahdollinen tila maailmankaikkeudelle). Tilaksi tulisi uskomaton 9.05*10^11 valovuosikuutiota.
Tähtiähän on galakseissa keskimäärin 100 miljardia kappaletta (pienimmissä miljoonia ja isoimmissa biljoonia). Galakseja taas on n.125 miljardia ja lukema on saatu tutkimalla 25% avaruudenalasta ja siitä pohjalta saatu lukema. Muista alueista on selvitetty se, että galaksien tiheys ei eroa muista aluiesta Ainakaan niin paljoa, että sitä pitäisi erityisesti ottaa huomioon. Lukema on siinä mielessä alakanttiin, että havaintokykymme on vielä melko rajalliset.
Jokatapauksessa tähtiä on noin 1.25*10^22. OK..pudotamme tähtien määrää: Galakseja olisi vain 100 miljardia. Tämä on epäreilu oletus nimenomaan "Vanhan Maan"-näkökulman kannalta, mutta ei se mitään.
Tällöin yhdelle tähdelle jäisi tilaa 9.05*10^-11 valovuosikuutiota. Kun tämä tilavuus muodostaisi pallon, niin tämän pallon säde olisi 0,00028 valovuotta, 0,1022 valopäivää ja 2,453 valotuntia. Muistutettakoon, että matka Plutoon oli n. 5,2 valotuntia. Eli Auringon ja Pluton välissä olisi kaksi tähteä jos tasaisesti levitettäisiin. Tosin laskussa oli kyseessä pallomainen havaintomaailma, joten tähtiä pitäisi olla joka suuntaan yhtä tiheästi, mutta kun ei ole.
Lähin tähti on mittausvälineidemme mukaaan yli 4 valovuoden päässä. Tähän väliin pitäisi mahtua yli 14000 tähteä! Maailmankaikkeuden etäisyydet ovat liian suuria; valo on välttämättä lähtenyt kulkemaan joistain paikoista yli 6000 vuotta sitten ja näemme tähdet sellaisenaan kuin olivat yli 6000 vuotta sitten; ennen väitettyä maailmankaikkeuden alkua
En ole kovinkaan paljon perehtynyt asiaan enkä kuullutkaan "yhteensopivuutta jaksojen suhteen" -asiasta, hälytyskellot soivat sanoessasi "varmastikin oli perusteena" sillä luulo ei ole tiedon väärtti. En halua olla ärsyttävä mutta kuultuani monista oudoista jutuista ajanmäärityksessä suhtaudun vilpittömään luuloosi entistä varauksellisemmin. Tiesitkö että ajanmääritysmenetelmissä tulee aina monta eri tulosta joista karkeasti sanottuna valitaan arviolta sopivin muiden merkkien perusteella kuten esim. johtofossiilit ja omat hypoteesit. Esim. 1800-luvulla tulivuorenpurkauksessa syntyneiden kivien ikä määriteltiin käyttäen nykyaikaisia säteilymittareita. Tulokseksi saatiin 160 miljoonasta vuodesta aina 3 miljardiin vuotta.
Lisäksi: Professori Brew, tunnettu amerikkalainen arkeologi tunnusti (The Revised Quote Book 1990/kirjoittajan vapaasti kääntämä) puhuessaan hiili-14-ajanmäärityksen käytöstä:"Jos hiili-14 antama aika tukee teorioitamme, saatu tulos ilmoitetaan päätekstissä. Jos se ei täysin vastaa näkemyksiämme, aika merkitään alaviitteisiin. Jos mittausten antama aika ei lainkaan vastaa teorioitamme, me emme ilmoita sen antamia arvoja emmekä ota niitä lainkaan huomioon."
Mielestäni jokaisella ajanmääritysmenetelmiin vilpittömästi uskovilla on oikeus tietää kuulla tästä.
Tiesitkö, että jos tulee juuri melkoisesti eroavia tuloksia, niin nämä tapaukset tutkitaan? Toistaiseksi näissä tutkimuksissa tuppaa löytymään lähinnä virheitä menetelmän käytössä.
Tuo tulivuorijuttu on virheellinen. Kyseisessä tapauksessa ei tutkittu juuri muodostuneen kiven ikää, vaan tulivuorenpurkauksen Maan eri kerroksista työntämien kivien ikiä. Kyseiset kivet eivät ehtineet sulaa ja ovat eri-ikäisiä kuten pitääkin.
Juuri muodostuneen kiven iänmääritys on mieletöntä noilla metodeilla; tulokset eivät välttämätttä ole luotettavia, kun kiven ikä ei millään tavalla täsmää käyttöaluetta.
Tietyissä tapauksissa tuloksiin pitää suhtautua varauksella, koska näissä tietyissä tapauksissa on ollut näyttöä siitä, että esim. näyte on saastunut.
Toisaalta en yhä tajua mitä tietyt kreationistit yrittävät voittaa kritisoimalla ajoitusmenetelmiä, kun tiedämme varmasti ettei maailmankaikkeus ole nuori..kuitenkaan
että jos näytteestä(esim. vanha puu) voi lukea vielä tietyt C14-jaksot, jotka on täysi syy uskoa tietynpituisiksi(auringonpilkku-vertailun perusteella) niin näiden jaksojen määrän perusteella voidaan osaltaan päätellä kohteen ikä.
Jos(ja kun mitä ilmeisemmin tutkimuksen mukaan) se sopii siihen mitä C14-menetelmä perinteisesti käytettynä antaa, niin eikös se ala olemaan jo aika vakuuttavaa.