Perheestä yleensä

Lopussa kirjoitti:

Kerron tarinan, miten perhe koettelee.

Olen äiti, puoliso ja isoäiti. Puoliso sairastaa sairautta, jossa on välillä aivan toisen hoivattavissa, ei mikään vanha vielä. No hänen elämän tapansa on, että mennään kun jaksetaan ja omia menoja, hänelle työ on kuulemma tärkein asia elämässä, mutta vain e mitä itse haluaa, ei ole koskaan kotitöistä vastuuta kantanut.

No lapset aikusia ja heillä perheet, mutta pitää juosta kilpaa ulkoisen näyttämisen kanssa. Niinpä toiselle tuli eroa ja taisi olla uusi salasuhteena, suuri järkytys minulle ainakin, ilmoitti vain että ei jaksa edes olla äiti, mutta jaksoipa salasuhteilla.
Lapsensa asettaa sijalle alimmainen elämän oravanpyörässä ja sehän tietysti tuntuu ja näkyy, yritän parhaani mukaan olla jollakin tapaa lasten turvana, mutta kun kaikesta saa huutia.
Toisen elämä pyörii jotenkuten asuntovelan ja rankan työn kera, joutuu tekemään matkatyötä, puoliso ei oikein tätä näytä ymmärtävän. Nyt sitten lapset alkoivat sairastella, yksi oli onnettomuudessa ja pahassa, toisella on auki sairastaako peräti syöpää, kolmas on ruoka-allergikko ja kaikki niin pieni, että itse eivät osaa vielä yhtään olla yksin.
No puoliso on alkanut paeta tätä uusiin ystäviin, lapsi leikkausessa niin äiti Facebookissa vieraille miehilel lähettämässä viestejä ja tykkäämässä huuhaasta.

Kuulostaako järkevältä, minusta ei tippaakaan. Minun oletetaan tekevän kaiken, ostavan lapsille kaikki kalliit asiat.

Itsekin odotan leikkaukseen menoa, voin sanoa, että olen lopussa, en tiedä missä pitäisi olla mitä tehdä, mutta nyt en riitä tähän kaikkeen ja vielä olemaan kaikkien sylkykuppina.

Monet nuoret täällä moittivat ja haukkuvat vanhempiaan, olen yrittänyt kaikin tavoin olla hyvä äiti, puoliso ja toivonut heille aina hyvää.

Kun näkisin sen päivän, että osaavat elää ja pärjäävät omillaan ja huolehtivat lapsistaan ja jos edes joskus puhuisivat minullekin kuin ihmiselle.

Kun vielä lisäksi on lähiomainen saattohoidossa tämän kaiken lisäksi, ei oikein enää rahkeet riitä kaikkeen tähän.
Lasten kohtalo on kuitenkin se tärkein, kun vanhemmat jättäisivät tuollaiset facebookit ja karsivat ruuhkavuosista turhat pois, uskon että monen olisi paljon helpompaa ja lapsetkin saisivat olla vanhempiensa kanssa ja kasvaa kodin suotuisassa ilmapiirissä.
Minkälaisen elämänmallin he nykyisestä saavat, ei se mikään koti ole jossa joku on aina menossa jonnekin tai istutaan koneen ääressä ja jatkuvasti täytyy Facebookissa tarkistaa.
Mitä sieltä saa en ymmärrä, tutkin sen verran, että kehutaan mitä milloinkin on tehty, eihän siitä muuta seuraa kuin että pitää itse vain enemmän ostaa turhuutta vaikka joutuu velkakiroukseen.

Tämä vain sen vuoksi, että edes kerran ajattelisitte, että vanhempanne todella kärsivät nähdessään kippurointinne elämän juoksuhaudoissa ja kilpailunne, joka on vaivan suotta. Olkaa omia itsenne ja arvostakaa perhettänne ja lapset aina ykköseksi, ei tarkoita että heitä palvotaan tai heille ostetaan kaikki vaatimukset, vaan että heidän kanssaan eletään.

Jos olisitte edes yhden viikon, että ette koskisi facebookiin kertaakaan ja tuntemattomimmat pois kavereinta kokonaan.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä