eläke -uudistus

Elämän kumppani on syntynyt 1950 tammikuun alussa. Hän on työssä mutta monella tapaa vajaakuntoinen. Hän on ollut Kelan kuntoutus selvityksessä ja siellä arvioitu
että hän olisi työ kykyinen tai ehkä osatyökyvyttömyys eläkkeelle sopiva ja kuntoutukseen on tarjottu mahdollisuus. Mieheni on itse sitä mieltä, että lähes 30 v työtä riittää ja että kunto ei kestä edes kuntoutusta. Hän miettii vakavasti että irtisanoo itsensä eli siis jää työttömäksi. Hän väittää että ensi vuoden alussa alkava eläkeuudistus ei koske niitä jotka ovat sen tullessa voimaan
50 v 1 kk ikäisiä. Karenssia tulisi jos irti sanoo itse, mutta vaikka ei enää saisikaan töitä hänellä olisi mahdollista saada ansio päivärahaa siihen asti että täyttää 60 ja sitten voisi saada työttömyys eläkkeen. En ole löytänyt mistään tätä hänen väittämää, vaan kaikissa tiedoissa sanotaan että uusi laki koskee1950 syntyneitä ja näilta työttömyyseläke poistuu. Hänen liittonsa on Ktv. Olenko väärässä? Tämä on tärkeä asia, kun itse teen osapäivätyötä. Jos mies jää työttömäksi käy eläminen tosiaan tiukalle. Epäilen myös voiko kuntoutuksesta kieltääntyä. Mistä näitä asioita voi tiedustella?
osaako kukaan kertoa mitentämä menisi?
2331
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Työttömyyseläkkeelle ei voi päästä enää vuonna-50 ja sen jälkeen syntyneet. Jos ikää on 55 ja 1kk. ,niin voit saada ansiosidonnaista päivärahaa 500 päivää ja mikäli se ei lopu ennenkuin täytät 57 vuotta voit saada lisäpäiviä 63 ikävuoteen saakka. Siis kertauksena totean että ns. työttömyyseläke poistuu vuonna- 50 syntyneiltä. Mikäli ansiosidonnaisesi loppuu ennenkuin täytät 57 vuotta, joudut pahaan pulaan mikäli vaimollasi on työpaikka. Sinä saat hyvin pienen Kelan päivärahan tai ei sitäkään. Kaikki riippuu vaimosi tuloista.

Äänestä

Työttömyyseläke säilyy nykyisten sääntöjen mukaisena vuonna 1949 ja sitä aiemmin syntyneillä.
Nuorempien osalta turvaa siirretään eläkejärjestelmästä työttömyysturvajärjestelmään. Työttömyyspäivärahaa heillekin maksetaan pääsäännön mukaisesti 500 päivältä. Jos henkilöllä kuitenkin on oikeus työttömyyspäivärahaan sinä päivänä jolloin täyttää 59 vuotta ja häneltä löytyy työhistoriaa 20 vuoden aikana vähintään viideltä vuodelta, hänellä on oikeus päivärahaan aina 65 vuoden ikään asti. Vaihtoehtona voi valita ansaitun suuruiselle eläkkeelle siirtymisen 62 vuoden iässä.Lisätietoja löytyy netistä osoitteesta www.tela.fi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ikäntynyt työttömäksi kirjoitti:

Elämän kumppani on syntynyt 1950 tammikuun alussa. Hän on työssä mutta monella tapaa vajaakuntoinen. Hän on ollut Kelan kuntoutus selvityksessä ja siellä arvioitu
että hän olisi työ kykyinen tai ehkä osatyökyvyttömyys eläkkeelle sopiva ja kuntoutukseen on tarjottu mahdollisuus. Mieheni on itse sitä mieltä, että lähes 30 v työtä riittää ja että kunto ei kestä edes kuntoutusta. Hän miettii vakavasti että irtisanoo itsensä eli siis jää työttömäksi. Hän väittää että ensi vuoden alussa alkava eläkeuudistus ei koske niitä jotka ovat sen tullessa voimaan
50 v 1 kk ikäisiä. Karenssia tulisi jos irti sanoo itse, mutta vaikka ei enää saisikaan töitä hänellä olisi mahdollista saada ansio päivärahaa siihen asti että täyttää 60 ja sitten voisi saada työttömyys eläkkeen. En ole löytänyt mistään tätä hänen väittämää, vaan kaikissa tiedoissa sanotaan että uusi laki koskee1950 syntyneitä ja näilta työttömyyseläke poistuu. Hänen liittonsa on Ktv. Olenko väärässä? Tämä on tärkeä asia, kun itse teen osapäivätyötä. Jos mies jää työttömäksi käy eläminen tosiaan tiukalle. Epäilen myös voiko kuntoutuksesta kieltääntyä. Mistä näitä asioita voi tiedustella?
osaako kukaan kertoa mitentämä menisi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu