Mikä saa miehen kiinnostumaan/ihastumaan?

Olen aika kokematon miesten suhteen. Rakkaiden vanhempieni ansiosta pidän miehiä yleisesti seksihulluina perversseinä, jotka ovat suhdeasioissa kuin banaanikärpäsiä, aina etsimässä uutta makeaa laskeutumispaikkaa.
Mutta ovatko miehet sellaisia? Kun nyt olen vähän lueskellut miesten ihannekumppaneista, niin yhtä lailla hekin tuntuvat etsivän pysyvää suhdetta, rehellisyyttä ja luotettavuutta, sitä aitoa rakkautta.

Olen hiljattain eronnut enkä enää edes jaksa uskoa rakkauteen, kun mieheni aina vakuutti ja vakuutti, että rakastaa minua enemmän kuin mitään, mutta käyttäytyi sitten kuin piittaamaton sika ja mollasi minua ihan kaikesta koko ajan.

Noh, kaiken tämän jälkeen olen hirvittävän epävarma ja -tietoinen siitä, mitä mies todella kaipaa. Olen itse sellainen ihan tavallinen nainen, en ole malli enkä käytä tuntikausia meikkaamiseen ja hiusteni laittamiseen, haluan nauraa ja elää ja jakaa kokemukseni toisen kanssa. Haluan välillä mennä ja välillä olla, välillä olla yhdessä ja välillä olla yksinkin. Olen itse 100% uskollinen enkä mitään toivo muuta kuin että löytäisin jonkun, jonka kanssa jakaa elämäni.

Olen ollut yllättävänkin rohkea lähestyessäni, no, poikia. En halua olla se nainen, joka istuu kotona ja itkee sitä, kun ei saa seuraa. Jo alakoulussa kirjoitin rakkauskirjeen pojalle, johon olin ihastunut, mutta hän levitti sitä kavereilleen ja he pilkkasivat minua. Selvä, hän ei siis ollut minua varten. Teini-iässä pyysin monia poikia "kahville", mutta kukaan ei koskaan lähtenyt. Juttua syntyi muuten, mutten koskaan saanut kenestäkään seuraa sen enempää.

Olin pitkään rakastunut erääseen ihmiseen ja häntä pyysin useasti ulos, mutta hän ei suostunut, vaikka piti minusta ja piti minua kauniinakin. Ihmettelen edelleenkin, että miksi ei? Miksen minä kelvannut? Hän oli pitkään yksin ja selvästi surkeana, kun minä puolestani tapasin mieheni ja menin naimisiin ja sain lapsia.

Nyt olen taas enemmän haku päällä ja pyysin yhtä työkaveriani yksille tai kaksille. Hän selvästi pitää minusta, muttei lähde.

En enää tiedä, mitä tehdä. Olenko minä kenties ollut liian hyökkäävä? En ole ruma enkä hirvittävän lihavakaan, sellanen vähän pyöreä, ja minulle kyllä töissä hymyillään paljon ja miesten kanssa on mukava jutella ja nauraa, mutta. Mutta mutta.

Voiko olla, että olen vain sellainen ihminen, joka ei kelpaa kellekään?
Tuli nyt pidempi viesti, kuin oli tarkoitus, mutta kun nyt näin anonyymina voi kirjoitella, niin sitä innostuu. =P