eli. olen seurustellut poikaystäväni kanssa nyt vajaat puoli vuotta. asumme n. 200km:n päässä toisistamme, eli näemme vain pari kertaa kuukaudessa viikonloppuisin, koulujen lomatkin menee sopivasti eri aikoina.
kesän olimme varsin tiiviisti yhdessä ja oli mukavaa, mutta opiskelut eri paikkakunnilla siis rajoittavat nyt. tavatessamme hän on yleensä oikeinkin ihana jne, enkä minä edes ajatellut että on vähän hassuja juttuja suhteessamme ennen kuin vahingossa valittelin kaverille. siis sinällään pieniä asioita, mutta tuntuu ettei oikeasti viitsi ottaa minua huomioon, ja väkinäiseksi menee.
kun on välimatkaa, haluaisin toki olla yhteydessä häneen sitten muuten. tuntuu ettei hän koskaan muuten ota minuun yhteyttä, ellei jotain konkreettista asiaa satu olemaan. ei ole mukavaa olla kuulematta siitä mitään viikkoon. huomautin kerran asiasta, ja tein mielestäni selväksi että asia loukkaa minua. vastasi(tekstiviestillä), ettei nyt ole keksinyt asiaa ja kuinka tekstiviestitkin ovat kalliita(eipä edes itse maksa puhelinlaskujaan.) ja ettei tykkää niitä muutenkaan lähetellä. on se kumma jos pitää ihan keksimään ruveta asiaa..ja esim. sähköposti on ihan jopa ilmainen yhteydenpitotapa. lähettäköön vaikka sitten pullopostia.
sitten, synttärini. hän oli minun luonani silloin. eipähän tainnut edes onnitella, ja totesi jossain vaiheessa päivää että enpähän jaksanut sinulle lahjaa hankkia. selitti jotain että stressaa lahjojen ostoa tms. ihan sama minulle sen lahjan kannalta, mutta ihan jo eleenä, ja vaikka öh, soveliaana käytöksenä..(siis rahasta ei ole kiinni.)
ja sitten vielä ihan yleistä, rasittaa sen huomioon ottamattomuus ihan arkijutuissakin. oltiin syömässä jossain(tyyliin hesburger mutta silti), ja hän syötyään kiskoi vaatteet päälleen ja meni ulos edes sanomatta mitään, minulla siis syöminen kesken.. sitten rassaa sen imperatiivimuotoiset tölväisyt ihan kotona ollessa, tyyliin "laita mun kännykkä laturiin" tai "anna sokeria". ne käytöstavat. eilen sunnuntaina, olin hänen luonaan viikonlopun, hän pyysi minua lähtemään myöhemmällä junalla että ehdittäisiin jotain tehdä vielä. minulta kysymättä oli sitten päättänyt, että menemme pelaamaan hänen kavereidensa kanssa peliä, johon en voinut edes osallistua, ja jota ei selitetty minulle. olipa mukavaa istua monta tuntia tuijottamassa pelilautaa tajuamatta mitään(kysyin toki, mutta eipä valtavasti auttanut.). olisipahan voinut vaikka kertoa etukäteen mitä luvassa niin olisin mennyt kotiin aiemmin:(
siinä jotain. rupesi heti tuntumaan että herrahan on täysi mulkq(opin uuden sanan..). mutta kun on niitä mukaviakin asioita ja läheisyyttä ilman seksiäkin. haluaisin tosissani tuntea että minusta pidetään, eikä se näin toteudu kuin hetkittäin. kaupungilla hän tykkää kävellä käsikädessä jne, esittelee minut kavereilleen ja tulee toimeen minun ystävieni ja vanhempieni kanssa eli ei sellaisia ongelmia muttamutta. kaverit sanovat, että äijä vaihtoon, ja ettei noin saa kohdella minua. en oikein osaa suhtautua nyt juttuun. harmittaa kun en ole noina hetkinä ottanut asioita puheeksi ja tuntuu tyhmältä ruveta kaivelemaan "vanhoja".
en sitten tiedä. olenko itse vain vainoharhainen ja itsetunto-ongelmainen että vaadin jotain kummaa tai jotain.
no joo. kiitos jos joku jaksoi lukea, ja jos viitsisi vielä kommentoidakin jotain. asiallisesti, mieluiten. olisi mukavaa. (voi olla kirjoitusvirheitä ja epäjohdonmukaisuuksia ylipitkässä tekstissä mutta jos nyt jonkinlaisen kuvan saisi.)
kesän olimme varsin tiiviisti yhdessä ja oli mukavaa, mutta opiskelut eri paikkakunnilla siis rajoittavat nyt. tavatessamme hän on yleensä oikeinkin ihana jne, enkä minä edes ajatellut että on vähän hassuja juttuja suhteessamme ennen kuin vahingossa valittelin kaverille. siis sinällään pieniä asioita, mutta tuntuu ettei oikeasti viitsi ottaa minua huomioon, ja väkinäiseksi menee.
kun on välimatkaa, haluaisin toki olla yhteydessä häneen sitten muuten. tuntuu ettei hän koskaan muuten ota minuun yhteyttä, ellei jotain konkreettista asiaa satu olemaan. ei ole mukavaa olla kuulematta siitä mitään viikkoon. huomautin kerran asiasta, ja tein mielestäni selväksi että asia loukkaa minua. vastasi(tekstiviestillä), ettei nyt ole keksinyt asiaa ja kuinka tekstiviestitkin ovat kalliita(eipä edes itse maksa puhelinlaskujaan.) ja ettei tykkää niitä muutenkaan lähetellä. on se kumma jos pitää ihan keksimään ruveta asiaa..ja esim. sähköposti on ihan jopa ilmainen yhteydenpitotapa. lähettäköön vaikka sitten pullopostia.
sitten, synttärini. hän oli minun luonani silloin. eipähän tainnut edes onnitella, ja totesi jossain vaiheessa päivää että enpähän jaksanut sinulle lahjaa hankkia. selitti jotain että stressaa lahjojen ostoa tms. ihan sama minulle sen lahjan kannalta, mutta ihan jo eleenä, ja vaikka öh, soveliaana käytöksenä..(siis rahasta ei ole kiinni.)
ja sitten vielä ihan yleistä, rasittaa sen huomioon ottamattomuus ihan arkijutuissakin. oltiin syömässä jossain(tyyliin hesburger mutta silti), ja hän syötyään kiskoi vaatteet päälleen ja meni ulos edes sanomatta mitään, minulla siis syöminen kesken.. sitten rassaa sen imperatiivimuotoiset tölväisyt ihan kotona ollessa, tyyliin "laita mun kännykkä laturiin" tai "anna sokeria". ne käytöstavat. eilen sunnuntaina, olin hänen luonaan viikonlopun, hän pyysi minua lähtemään myöhemmällä junalla että ehdittäisiin jotain tehdä vielä. minulta kysymättä oli sitten päättänyt, että menemme pelaamaan hänen kavereidensa kanssa peliä, johon en voinut edes osallistua, ja jota ei selitetty minulle. olipa mukavaa istua monta tuntia tuijottamassa pelilautaa tajuamatta mitään(kysyin toki, mutta eipä valtavasti auttanut.). olisipahan voinut vaikka kertoa etukäteen mitä luvassa niin olisin mennyt kotiin aiemmin:(
siinä jotain. rupesi heti tuntumaan että herrahan on täysi mulkq(opin uuden sanan..). mutta kun on niitä mukaviakin asioita ja läheisyyttä ilman seksiäkin. haluaisin tosissani tuntea että minusta pidetään, eikä se näin toteudu kuin hetkittäin. kaupungilla hän tykkää kävellä käsikädessä jne, esittelee minut kavereilleen ja tulee toimeen minun ystävieni ja vanhempieni kanssa eli ei sellaisia ongelmia muttamutta. kaverit sanovat, että äijä vaihtoon, ja ettei noin saa kohdella minua. en oikein osaa suhtautua nyt juttuun. harmittaa kun en ole noina hetkinä ottanut asioita puheeksi ja tuntuu tyhmältä ruveta kaivelemaan "vanhoja".
en sitten tiedä. olenko itse vain vainoharhainen ja itsetunto-ongelmainen että vaadin jotain kummaa tai jotain.
no joo. kiitos jos joku jaksoi lukea, ja jos viitsisi vielä kommentoidakin jotain. asiallisesti, mieluiten. olisi mukavaa. (voi olla kirjoitusvirheitä ja epäjohdonmukaisuuksia ylipitkässä tekstissä mutta jos nyt jonkinlaisen kuvan saisi.)
Vastaukset 12
Vanhimmat
Olen ollut itse lähes samanlaisessa suhteessa, jossa roikuin lähes epätoivoisesti odottaen, että jossain vaiheessa tuo mies tuossa huomaa arvoni ja alkaa kohtelemaan minua sen mukaisesti.
Niin ei käynyt. Lopulta erosin hänestä enkä ole päätöstäni katunut, nykyään olemme hyviä ystäviä.
Kuulostaa todella ikävältä jos asutte noinkin kaukana toisistanne eikä mieheltä yhteydenpito tuon paremmin suju ja kaikki tuo muu, epäkohtelias, epähuomaavainen käytös,varmaan itse parhaiten tiedät ongelmakohdat.
Sanoisin sinulle, että ei sinun tarvitse tuollaista kestää. Tiedän että täältä käsin on helppo neuvoa, että jätä se pölvästi, mutta hän ei selvästikään arvosta sinua enkä oikeen kirjoituksesi perusteella ymmärrä miksi hän on sinun kanssasi jos suhteenne on tuollainen.
Tosin enemmän ihmettelen sinua, kuinka jaksat tuollaista miestä..?
Muistan itse miettineeni vastaavassa tilanteessa, että kuinka ihanaa olisi tulla huomatuksia, rakastetuksi ja kaikkea sitä mitä luulin suhteeseen kuuluvan. Nyt minulla on sellainen mies, joka aivan päin vastainen entiseeni nähden, hän kohtelee minua kuin prinsessaa, lähettee kymmeniä rakastavia tekstiviestejä paivittäin, tuo lahjoja, siis ylikin mitä olin koskaan toivonut.
Yritä päättää haluatko todella tuollaista vai olisiko kenties jotain parempaa jossain muualla tai jopa ihan samassa kaupungissa missä itse asut. Mielestäni turhaa odotat muutosta poikaystäväsi käytökseen, olette kuitenkin olleet melko vähän aikaa yhdessä, tuossa vaiheessa yleensä kai ollaan vielä todella rakastuneita.
Ite oon tällä hetkellä lähes identtisessä tilanteessa. Välimatkaa ehkä vähän enemmän mutta junalla n kolmessa tunnissa pääsee eli ei mitään todellakaan ylitsepääsemätöntä mutta kun ei jätkä jaksa "koko ajan" nähdä, eli nyt on yleensä aina ollu kolme viikkoa välissä vaikka itse ihan hyvin ehtisin ja muutenki voisin vaikka melkein joka viikonloppu käydä hänen luonaan. Mutta kun jätkä haluaa olla kavereidensa kanssa. Aina sanoo että kaverit loukkaantuu kun on niin paljon mun kans, et nyt tuu ku oon niiden kans. Joo, tosi paljon oot mun kans. Viimeks nähtäessä tyyppi oli tosi kylmä, ei tahtonu koskea muhun eikä antaa mun koskea. Yhteyttä pitää tosi huonosti vaikka meillä on ilmaset viestit toisillemme, jos mä pistän vaikka jonkun ihan tavallisen viestin kuulumisista niin ei se voi niin hirveä vaiva olla jos siihen vaikka jotain tyhjänpäivästä vastaa, se on vaan kontakti toiseen. Sanoo sitten että "onhan se välillä kiva kun ei joka päivä oo yhteyksissä". Ai miten niin se on kiva? Ei musta oo. Tyyppi ei ikinä oo mikään maailman kohteliain ollu, ei kehu mua tai mitään, alkaa tuntea ittensä tosi rumaksi ja inhottavaksi, ihan kun mulla ei ois mitään arvoa. Tahtois että joku oikeasti pitäis hyvänä ja rakastais, ois mun tukena ja ois iloinen mun seurasta, oon omasta mielestä hyvä tyttökaveri, en tappele enkä tosiaan pihtaa seksiä, päinvastoin. En tiiä mitä pitäis tehdä. Pelottaa että jos jätän tän jätkän, en löydä uutta, en mä mikään missi oo ja aika synkähkö ihminen, niinku musa ja vaatemaulta. Vituttaa ihan täysiä mutten tosiaan tiedä mitä tehdä :/
Jos pystyt miehes jättään niin jätä ihmeessä. Mua se vaan pelottaa koska mä kuitenki rakastan sitä vielä ja siinä on niitä hyviäkin puolia mutta tää vaan alkaa olla liian vaikeaa kun itsetuntokin ropisee ja jätkä ei näytä välittävän paskaakaan... Jos haluut jutella lisää niin jätä vaikka mailioso...
ihan niin tuttua, juuri tuo että tuntee itsensäkin jo inhottavaksi kun ei ikinä kuule kehuja mieheltä.
hankalalta tuntuu ajatella jättämistäkään. välitän siitä kuitenkin niin paljon ettei osaisi päästää irti, ja kun niitä hyviä hetkiä on myös ollut.
kiva olisi jutella... [email protected]
molemmille, että älkää tyytykö tuollaiseen, ei ole mitään syytä miksi roikkua suhteessa, jossa poikaystävän kaverit ovat tärkeämpiä kuin oma tyttöystävä. Voin vaikka vannoa, että jos nyt tajuatte vaatia enemmän, olette siitä vielä onnellisia tyytyväisiä ratkaisustanne, vaikka se nyt tuntuu vaikealta. Vaatikaa hyvät naiset enemmän!!Ja uskon, että vielä löytyy niitäkin miehiä, joille missimäinen ulkonäkö ei ole pääasia, ja jos on sellainen mies ei ole ketään älykästä naista varten.
Ja mielestäni kaukosuhteessa olevien pitäisi ymmärtää olla onnellisia niistä harvemmista yhdessäolon hetkistä, se kuitenkin vaatii sen matkustamisen vaivan, on kallista ym.
"arvostakaa itseänne!" kirjoittaja kirjoitti asiaa. Kaukosuhteessa nimenomaan pitäisi olla onnellisia niistä hetkistä kun tavataan etenkin jos tapaamiset jäävät pariin kertaan kuukaudessa. Silloin ainakin pitäisi seurustelukumppanin seura kiinnostaa "hieman" enemmän kuin kaverit joita varmasti näkee muina aikoina päivittäin :)
Itse elän myös kaukosuhteessa ja välimatkaa on myös vajaa 200 km tyttöystävän opiskelupaikkaan ja kotipaikkakunnalle 300 km. Tässä kuussa on tulossa puolivuotta täyteen seurustelua. Kuitenkin... yhteyttä on pidetty käytännössä päivittäin puhelimitse ja tekstiviestein sekä tapaamisien väli on ollut noin pari viikkoa. Tapaamisista suurin osa on ollut nyt hänen opiskelun takia siten, että itse olen mennyt hänen luokseen. Noina aikoina yhdessäoloa on koko ajan: lenkkeilytetään koiraa, käydään kaupungilla ja ostoksilla, elokuvissa jne. mitä tulee mieleen taikka ihan vain ollaan, katsellaan vaikka tv:tä ja tehdään ruokaa :)
Kieltämättä hyvin tiivis yhteydenpito voi olla "rankkaakin" etenkin jos ei meinaa puheenaiheita keksiä (siis nyt kyse puheluista). Tyttöystäväni on se puheliaampi puoli tässä suhteessa ja välillä tuntuu että pitäisi itse keksiä aiheita jutusteluun koska hän joutuu keskustelua pitämään yllä. Minulla on kausia jolloin puhetta tulee enemmän ja välillä vähemmän ja hän sen tietääkin.
Poikaystäväsi huomioon ottamattomuus voi kieliä vähän siitä, että olet jotenkin itsestään selvyys jo hänelle mikä ei mielestäni koskaan saisi tulla parisuhteessa elettäessä. Kyllä sinun pitäisi tuntea itsesi halutuksi hänen toimestaan ja harmittavaa on jollei näin aina ole. Pahoittelen jos käännän veistä haavassa nyt, mutta itse olen tyttöystävälle lähettänyt suhteen alkuajoilla Interfloran kautta ruusuja ja nyt on yksi puolivuotislahjakin ostettuna :) Kyllä poikaystäväsi olisi pitänyt edes onnitella sinua vaikka ei lahjaa olisikaan ostanut...
En ole "asiantuntija" näissä asioissa vaan kirjoittelin niinkuin itse elän ja mitä asioita arvostan. Ikää minulla on 23 vuotta ja tyttöystävällä 19.
PS. Tarvittaessa annan sähköpostiosoitteeni mikäli jotain vielä haluat kirjoittaa.
Olet onnekas jos noin teillä sujuu... Kai mulla on sitten vaan paska mies...
Sulle niistä puheenaiheista, sitä voi kyllä puhua ihan vaikka säästä tai mitä on tehny tai näkikö jotain outoja unia tai näki vaikka sievän koiranpennun :) Se on tosiaan vaan kontaktin pitoa, ei siinä aina tartte niin syvällisiä asioita olla. Pitää vaan tietää että millanen toisen päivä on ollu, millasella mielellä on, ihan pikkuasioita niin tuntuu ettei toinen niin kaukana ookkaan...
Lähettäispä munki mies mulle kukkia.. Kerran mun bussikortti jäi sen luo, sanoin että lähettää sen. Paketti tuli eikä siinä ollu mitään muuta kun se kortti. Ois voinu vaikka pikku lapulle kirjottaa että "mitäs kulta" tai jotain ihan höpöä mutta ei :/ Tiedän että ite ainakin oisin sinne vaikka karkin tai jotain laittanu. Mutta kun ei niin ei. Oo onnellinen ja toivottavasti edes teidän onni jatkuu :)
hitsi.
voisitko ehkä antaa miehelleni vähän tapakasvatusta? olisipa ihanaa joskus saada kukkia interfloran välityksellä... tulisi oikeasti sellainen tunne, että tuohan välittää, ja on vielä nähnyt vaivaakin vuokseni...
... olen onnekas kun hänet tapasin. Itse asiassa juttu lähti käyntiin netin kautta kun vastasin hänen ilmoitukseensa :) Meitä miehiä on montaa eri sorttia ja käyttäytyminen ym. huomioonottamiset periytyvät aika pitkälti vanhemmilta ja heidän kasvatuksestaan ja esimerkeistään. Täysin vanhempien syytä lapsen "huonot puolet" eivät ole vaan siihen vaikuttaa ympäristökin. Mitä omiin vanhempiin tulee, niin minulle ainakin on ns. opetettu, että toisia tulee arvostaa ja kaikki ovat erilaisia eli syrjintää ei saisi olla koskaan. Toisaalta muistan, että jo nuorempana "päätin" olla sille tulevalle tyttöystävälle uskollinen, ystävä ja kumppani aina. Nyt olen sitä päässyt toteuttamaan nykyisen kanssa ja hän on ensimmäinen tyttöystävä jonka kanssa voisin elää yhteistä elämää. Muutama lyhyempi tuttavuus oli aiemmin, mutta onnekseni tähän naiseen tutustuin :)
Jep, puheenaiheita on maailma täynnä - ei ne puhumalla lopu. Minä vain olen luonteeltani vähäpuheisempi joskin nyt olen huomannut, että tämäkin ominaisuus on ehkä vähän hellittänyt tässä puolenvuoden aikana. Tiedän, että osaan ilmaista itseäni paremmin kirjoittamalla kuin puhumalla joten tekstiviestejä tulee läheteltyä päivittäin...
Toisen onni voi olla pienestä kiinni. Voin ymmärtää että olisi varmasti ilahduttanut mikäli bussikortin mukana olisi ollut jotain muutakin kivaa häneltä - edes se käsin kirjoitettu lappu :)
Ei se hiljaisuus paha asia oo, sen kyllä vaistoaa millon toinen on hiljaa "hyvällä mielellä" ja millon siinä on jotain inhottavaa takana. Yleensä hiljasempiin miehiin on helpompi luottaa, ainakin itestä siltä tuntuu että ne ei sitten oo sellasia kolleja jotka jokaisen naisen perässä koluaa. Kiva että jaksat tuollainen olla ja tyttökaverisi on varmasti onnellinen, ihan kateeksi käy :)
Niin että olisko sulla veljeä :P
Veljeä ei kyllä valitettavasti ole ;) Olin pitkään suvun ainoa poika, mutta nyt tosin on pari poikaakin suvussani minun lisäksi - ovat tosin ala-asteella, että joutunet hieman odottelemaan :)
Toisaalta kyllä minunlaisia miehiä löytyy varmasti lisääkin, en minä varmaan ainoa lajiani ole. Me emme vain taida kovin kovaa meteliä pitää itsestämme harmittavasti ;) Voihan se olla, että tällaisiin miehiin on helpompi luottaa kun mies sitoutuu vain siihen yhteen. Poikkeuksiakin tietysti on, oli sitten hiljainen tai ei.
Tapakasvatusta tuskin tulen antamaan miehellesi :) Tavat on aika lujassa yleensä ihmisessä ja niiden muuttamiseen tarvitaan myös omaa tahtoa. Ehkä tapauksessasi auttaisi jos jotenkin saisit kerrottua tai puhuttua hänen kanssaan miltä sinusta tuntuu. Toinen vaihtoehto on kirjoittaa kirje ja antaa se luettavaksi, siinä saat kirjoitettua omat mielipiteesi toisen keskeyttämättä.
Olet kyllä oikeassa, pienetkin eleet tekevät tunteen että joku välittää sinusta oikeasti.
Toivottavasti asiasi selkiytyvät hänen kanssaan. Toisaalta kannattaa miettiä oletko hänen kanssaan onnellinen?
olen myös ollut saman kaltaisessa tilanteessa. silloinen poikaystäväni asui ulkomailla, mutta ennen hänen muuttoaan takaisin kotimaahansa olimme asuneet yhdessä jo pitkään. yhteydenpito jäi kuitenkin kokonaan minun harteilleni ja epätoivoisesti sinnittelin ja luulin että kaikki edelleenkin toimii välillämme. hän ei halunnut katkaista suhdetta, muttei myöskään pitää yhteyttä muulloin kuin itselleen sopivana aikana.
tajusin lopulta, että suhteesta ei tule mitään vain yksipuolisella yhteydenpidolla. lopetimme suhteen mikä oli kaikinpuolin helpottava päätös.
näin se valitettavasti usein menee. tietysti saattaa joillakin toimia yksipuolisestikin...
sanoisin, että suhteen säilyvyyden kannalta ja varsinkin kaukosuhteen yhteydenpito molemmin puolin on ensiarvoisen tärkeää! eihän kukaan voi suhdetta yllä yksin pitää!