Ulkoministeriön johtamassa työryhmässä on loppusuoralla selvitys, joka mahdollistaisi toteutuessaan, että Suomi voisi jatkossa ottaa vastaan muilta mailta sotilaallista apua ja myös antaa sitä.
Suomen nykyinen lainsäädäntö ei salli esimerkiksi sellaista sotilaallista yhteistyötä Ruotsin tai muiden pohjoismaiden kanssa, joka ei ole sotilaallista kriisinhallintaa tai harjoitustoimintaa taikka puolustusvoimalaissa tarkoitettua apua toiselle valtiolle.
Esimerkiksi viime helmikuussa toteutettuun Islannin ilmatilan valvontaan Suomi saattoi osallistua, koska kyseessä oli kansainvälinen harjoitustoiminta.
Ulkoministeriön työryhmässä tekeillä oleva selvitys pureutuu erityisesti niihin lainsäädännön muutostarpeisiin, jotka liittyvät EU:n Lissabonin sopimuksessa määriteltyyn yhteisvastuulausekkeeseen ja EU-maiden keskinäiseen avunantoon.
Lissabonin sopimuksessa keskinäinen avunanto määritellään seuraavasti: Jos jäsenvaltio joutuu alueeseensa kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, muilla jäsenvaltioilla on velvollisuus antaa sille apua kaikin käytettävissään olevin keinoin YK:n peruskirjan 51 artiklan mukaisesti. Yhteisvastuulauseke koskee puolestaan tilanteita, joissa EU:n jäsenvaltio joutuu terrori-iskun tai luonnon tai ihmisen aiheuttaman suuronnettomuuden kohteeksi.
Ulkoministeriön oikeuspäällikön Päivi Kaukorannan mukaan tekeillä oleva selvitys ei kuitenkaan rajoitu ainoastaan EU:n avunanto- ja yhteisvastuulausekkeeseen.
Lainsäädäntöselvitys voisi koskea myös tilannetta, jossa Itämerellä todettaisiin sellainen sotilaallinen uhka, että Suomen ja Ruotsin pitäisi ryhtyä yhteiseen aluevalvontaan.
Kaukoranta ei kuitenkaan vielä halua avata tekeillä olevan selvityksen yksityiskohtia.
- Niihin en voi vielä mennä, mutta muutaman viikon kuluessa työn pitäisi olla valmis, Kaukoranta sanoo.
Ulkoministeriön lainsäädäntöselvityksestä uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Vastaukset 13
Vanhimmat
erinomainen juttu että vihdoin selvitetään ja puretaan turhia esteitä yhteistyön edestä. On naurettavaa että jos edes apua ei voitaisi pyytää. Läntisten kumppanien kanssa tehvävä yhteistyön tieltä kaikki turhat esteet pois.
Tuo oli koko sukellusveneoperaation tavoite.
Perussuomalaisten Jussi Niinistö on oikealla asialla esittäessään, että Suomen ei pidä muuttaa lainsäädäntöä niin, että se sitoutuu Ruotsin ja muiden EU-maiden operatiiviseen toimntaan ilman omaa päätäntävaltaa.
vaan luodaan mahdollisuus. Ne ovat eri asioita, vaikka tiltut eivät sitä käsitä.
Jussi Niinistö syyttää Ruotsia Pohjoismaiden puolustuksen heikentämisestä. Ruotsi on ajanut puolustustaan alas tuntuvasti kylmän sodan jälkeen.
Ruotsi on lopettanut yleisen asevelvollisuuden ja käytännössä luopunut koko maan puolustuksesta tuhlaamalla rahat Nato-yhteensopivuuteen ja Ruotsin Nato-armeijaan.
"Ruotsi on lopettanut yleisen asevelvollisuuden ja käytännössä luopunut koko maan puolustuksesta tuhlaamalla rahat Nato-yhteensopivuuteen ja Ruotsin Nato-armeijaan. "
Ruotsi on ilmoittanut selvästi, ettei ole menossa Natoon. Aseistus tuotetaan pääasiassa itse.
Mitään Ruotsin "Nato-armeijaa" ei ole olemassa.
Tiltujen valeet eivät muuta tosiasioita.
Ruotsin demarit ovat lopettaneet yleisen asevelvollisuuden ja käytännössä ajaneet koko maan puolustuksen alas!
Sen sijaan Ruotsin armeija EI OLE käyttänyt rahoja Nato-yhteensopivuuteen ja Ruotsin Nato-armeijaan!
Yhteistyön pitää alkaa heti kunnolla. Yhdessä saadaan enemmän aikaan. Nato kammoisten änkyröinti ei haittaa yhteistyötä Ruotsin kanssa.
Eli kun tähän asti varusmiesten lähettäminen ulkomaille sotimaan on ollut lainsäädännöllisesti mahdotonta, niin kohta tällaisen epäkohdan sisältävä lainsäädäntö kumotaan Kokoomuksen aplodeeratassa seisaaltaan.
Ei jäänyt minultakaan tuo uutinen huomaamatta.
Harva pysähtyi kyselemään mitä lainmuutos merkitsee, ja onko se ristiriidassa maamme yleisen asevelvollisuuden kanssa.
Niin kauan kun meillä ei ole valmiusjoukkoja kansainvälisiin ramboliutehtäviin maailmalla, on turha mainostaa, että olisimme valmiita niin tekemään.
ulkomaille sotimaan, vaan auttamaan esimerkiksi suve-jahdissa.
Varsinainen sotilaallinen apu sotatilanteessa on täysin eri asia.
Asdertsonin valeet eivät muuta tosiasioita.
Mitä ne suomalaiset varusmiehet Ruotsin vesillä tekevät?
Entä jos venäläinen - tai muunmaalainen" sukellusvene päättää puolustautua jahtaajiaan vastaan? Entä jos venäläinen tukialus tulee sukellusveneensä avuksi?
Ovatko varusmiehet valmiita pudottamaan syvyyspommeja suomalaisesta miinalaivasta Ruotsin aluevesillä tai peräti Tukholman saaristossa?
Suomalaiset jahdatkoot sukellusveneitä Suomessa!
"Ovatko varusmiehet valmiita pudottamaan syvyyspommeja suomalaisesta miinalaivasta Ruotsin aluevesillä tai peräti Tukholman saaristossa?"
Ovatko varusmiehet valmiita pudottamaan syvyyspommeja suomalaisesta miinalaivasta Suomen aluevesillä tai Suomen rannikolla?
Entä jos venäläinen - tai muunmaalainen" sukellusvene päättää puolustautua jahtaajiaan vastaan? Entä jos venäläinen tukialus tulee sukellusveneensä avuksi?
"Ovatko varusmiehet valmiita pudottamaan syvyyspommeja suomalaisesta miinalaivasta Suomen aluevesillä tai Suomen rannikolla?
Entä jos venäläinen - tai muunmaalainen" sukellusvene päättää puolustautua jahtaajiaan vastaan? Entä jos venäläinen tukialus tulee sukellusveneensä avuksi? "
Itsestään selvästi oletan, että näin on. Merivoimilla on toki omat toimintaohjeensa kyseisenkaltaista tilannetta varten, ja ohjeen sisältö pääsääntöisesti kuuluu, että ensin voidaan varoittaa varoituspanoksella ja sitten tarvittaessa pysäyttää vetehiset isommalla panoksella.
Vai olisiko pokkaa?
Entä jos syvyyspommin jälkeen pintaan alkaisi pulpahtaa hollantilaisten ja amerikkalaisten merisotilaiden ruumiita?
Oltaisiinko tällaisen lopputulemaan myös NATO-myönteisissä maanpuolustushenkisissä piireissä valmiita?
The members agreed that an armed attack against any one of them in Europe or North America would be considered an attack against them all. Consequently they agreed that, if an armed attack occurred, each of them, in exercise of the right of individual or collective self-defence, would assist the member being attacked, taking such action as it deemed necessary, including the use of armed force, to restore and maintain the security of the North Atlantic area. The treaty does not require members to respond with military action against an aggressor.