Nokia ja km-vero

vihdoinkin tolkkua

Onpa mielenkiintoista, että kun tänään 23.1§0 uutisoitiin Nokian strategiasta ja se liittymisestä autoteollisuuteen, kukaan ei hiiskahtanut sanallakaan, että sehän liittyy "tulossa olevaa" kilometriverotukseen. Toisin kuin vielä muutamavuosi sitten, IT-bisness lienee lopultakin ymmärtänyt, ettei todellakaan kannata yrittää edetä verottajan siivellä, jos aikoo tuottaa paikantamiseen perustuvia palveluja. On aivan selvää, että nämä palvelut pitää tuottaa niin, että kuluttaja haluaa ne, eikä niin että kuluttaja pakotetaan monitoimintamallin palveluihin verotus edellä.

Lopultakin liike-elämä ymmärtää mikä sen tehtävä on ja mikä sen asenteen pitää olla, eli tuottaa niitä palveluja, joita kuluttaja aidosti haluaa, eikä niitä, joihin kuluttaja yritetään pakottaa. Onnittelut kaikille siitä, että enää tätä asiaa ei kytketty siihen, että kilometrivero pitää toteuttaa ensin. Tiedän, että tätä viestiä on eri yhteyksissä yritetty tolkuttaa alan ihmisille sisäpiireissä jo lähes kymmenen vuotta.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tai sitten ei ?

      Onko lääkkeet otettu ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      100
      2896
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2450
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2220
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      19
      2049
    5. 171
      1862
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1856
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1807
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1746
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      134
      1546
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1314
    Aihe