Miten erosta selviää? Selviääkö siitä? Onko elämää eron jälkeen?
Ero on ainut keino pysäyttää kiihtyvä alamäki ajo. Mistä rohkeutta jotta saan itseni reväistyä irti, nykyinen tilanne ei voi jatkua. Tähän jääden tuhoan itseni, ja lasteni elämän.
onko kukaan muu pelännyt kärrynpyörän vauhtiin pukkaamista?
Mielessä kaihertaa monia ikäviä kuvia tulevasta, ei suinkaan uusi ja ihana ihmissuhde. Kuinka moni on eronnut tyhjänpäälle ilman takertumista uuteen ihmiseen.
Saako takertua vai pitääkö kulkea yksin yli synkän virran? Mielipiteitä on monia, itse tunnen heikkouteni ja haluaisin huutaa ihmistä apuun, toisaalta haluaisin kantaa itse täyden vastuun elämästä.
Pää pyörällä, sielu hajalla ja hiukset hapsottaen jään lukemaan vastauksianne.
Ero on ainut keino pysäyttää kiihtyvä alamäki ajo. Mistä rohkeutta jotta saan itseni reväistyä irti, nykyinen tilanne ei voi jatkua. Tähän jääden tuhoan itseni, ja lasteni elämän.
onko kukaan muu pelännyt kärrynpyörän vauhtiin pukkaamista?
Mielessä kaihertaa monia ikäviä kuvia tulevasta, ei suinkaan uusi ja ihana ihmissuhde. Kuinka moni on eronnut tyhjänpäälle ilman takertumista uuteen ihmiseen.
Saako takertua vai pitääkö kulkea yksin yli synkän virran? Mielipiteitä on monia, itse tunnen heikkouteni ja haluaisin huutaa ihmistä apuun, toisaalta haluaisin kantaa itse täyden vastuun elämästä.
Pää pyörällä, sielu hajalla ja hiukset hapsottaen jään lukemaan vastauksianne.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Selviät,mutta jos sinulla on lapsi/a, älä tee sitä heille ilman todellisia syitä joita ovat ainoastaan väkivalta,alkoholin väärinkäyttö yms.Tarkastele kriittisesti itseäsi, 90% eroista on turhia.Jos kuitenkin päätät erota, tee se fiksusti ihan sen toisen ja teidän tulevan elämän kannalta.
Tuhoat paljon jos et ymmärrä tätä
Huonosti selviää, no sekin riippuu ihmisestä.
Jos siihen, kuten tavallisesti käy, on tullut kolmas osapuoli kuvioihin, jätetyn selviäminen on todella hankalaa.
Mutta jos avioliitto kaatuu molempien yhteiseen päätökseen, ilman näitä muita, siitä selviää paljon helpommin.
On vaikea koota itsensä ja lähteä jatkamaan elämää ja etsimään sitä uutta puolisoa. Koska tuntuu että samanlaista ei löydy.
On ihmisiä jotka löytävät kumppanin helposti, ja silloin on tietysti hyvä että on joku siinä peittämässä surua, vaikka hetken. Jollain täytyy olla sellainen tilapäinen/henkinen roskakori että ei ole yksin kunnes löytää sen uuden ja paremman.
Oletko todella sitä mieltä, että ihminen ei voi elää onnellista, tasapainoista elämää esim. lapsiensa kanssa. Kyllä voi, itse erosin kun lapset olivat molemminpuolin kymmentä ja seuraava mies ilmeistyi kuvioihin 5v jälkeenpäin. Tiedätkö, että tuo viisi vuotta oli sekä minun, että lasteni mielestä äärettömän onnellista aikaa.
Siis yksinkin on parempi olla kuin huonon kumppanin kanssa tai tilapäisroskakorin.
Olen samaa mieltä - ajatuksesi ovat todella kummallisia. Ei tuolllaisia yleistyksiä voi tehdä, että mistä kukin selviää hankalammin ja mistä helpommin. Näiden asioiden läpikäyminen (tai läpi käymättä jättäminen - keino joillain sekin) ovat yksilöllisiä asioita.
Joillekin ero on suuri helpotus ja kiinni uuteen, ITSENÄISEEN elämään pääsee nopeasti sekä uutta OMAA elämää rakentamaan uskaltaa lähteä rohkeasti ja innolla. Joillekin taas jaloilleen pääseminen ja katteruuksista, vihoista syyllisyyksistä, alemmuudentunteesta yms. tunnetiloista selviäminen saattaa kestää vuositolkulla!
Eikä kai sen uuden elämän päätehtävä ole löytää uutta kumppania? Ensin on opittava elämään itsensä kanssa, ennen kuin voi sanoa selvinneensä erosta niin, että voi edes harkita elämän jakamista uuden kumppanin kanssa. Eikö?
Surullista ja todella VÄÄRIN mielestäni on, että eronneet hakevat ja käyttävät näitä heti eron jälkeisiä uusia tuttavuuksia hyväkseen - juuri tällaisina tilapäisinä/henkisinä roskakoreina!! Tai "peittämässä surua" kuten tämä kirjoittaja asian ilmaisee.
Haloo, ihmisarvoa vähän!
Miltä luulet tästä henkilöstä tuntuvan, kun hän kuuleekin olleensa vain "henkinen roskakori" niin kauan, että erosta selviävä on päässyt jaloilleen? Kiitos avustasi ja näkemiin! Nyt voin taas hyvin ja lähdenkin tästä etsimään sitä "uutta ja parempaa".
Kyllä se yksin eläminen ja sen opettelu on tärkeää.Vaikka monet säälittelee kun luulevat että on yksinäinen,mutta kun ei ole hyvä mennä uuteen suhteeseen heti kun ei ole irti vielä entisestä.Onhan se tuskallista kun tulee yksinäisyyden hetkiä mutta se on juuri sitä toipumista ja lopulta voi olla ex kanssa puheväleissä tuntematta mitään suuria tunteita.
Tiedän tasan tarkkaan mistä puhut, meillä mies vaan ei osaa päättää kumman ottaa uuden vaiko vanhan. Toissapäivänä uuden ja sitten taas eilen vanhan. Sanoi että ei sitten enää tapaa uutta. Eilen sanoi sitten taas joskus hälle soittavansa....joten te olette jo pidemmällä. Minäkin tein jo ulospotkaisupäätökseni jonka peruin....tää ei lopu koskaan...kohta tulee jo potkut työstä kun ei jaksa....ja lapsi menee hunningolle....ja masennus iskee...ja mieliala vaihtelee.....ja mies tekee itsarin kun kahdelta taholta painostetaan... olen sanonut että en voi pidätellä häntä....ei vaan osaa tehdä päätöksiä. Ongin kohta kolmannenpyörän numeron ja nimen jostain ja soitan...
kun selvisi vuosikausien uskottomuus ja samalla miksi elämämme oli helvettiä:Otin yhteiden toiseen naiseen kun sain selville kuka oli.Puhuttuani hän sanoi että ei voi lopettaa mieheni kanssa seurustelua ja mieheni sano että minä olen tärkeämpi.Lupasi lopettaa sivusuhteen-uskoin-kunes tilanne oli sama ja kovan kamppailun jälkeen ja oman mielenterveyteni takia-minä lähdin.En kyllä kadu enää mitään-sillä oma eläma oli minulle lopulta tärkein ja varmaan miehelleni myös kun ei voinut lopettaa.Tämä oli minun kokemus ja kaikilla ei mene näin.
Hei!
Vain itse voit vastata kysymykseesi. Vain elämällä elämäsi tiedät sen. Me muut voimme vain kertoa miten tilanne meillä on mennyt.
Minä yritin vuosien ajan korjata liittoamme. Olin epätoivoinen, hellyydenkipeä, seksinkipeä, kumppanin kaipuussa, toisen vanhemman kaipuussa kun yksin vedin koko perhettä. Olin sitoutunut liittoomme, ja lasten takia halusin pitää tästä kiinni. Aikanaan huomasin, että annoin itseni lihoa enkä pitänyt huolta ulkonäöstäni, etten sortuisi avioliiton ulkopuoliseen suhteeseen, kun avioliitossa ei ollut mitään läheisyyttä, ei vaikka mitä olisi yrittänyt. Sitten aloin masentua ja tuntea toivottomuuden tunteita. Tuntui siltä, ettei millään teollani ollut mitään merkitystä, kaikki vain meni pieleen. Kun itsetuhoiset ajatukset alkoivat tulla mieleen, tein päätökseni ja erosin. Henkisesti olin jo eronnut vuosia aiemmin, kun mikään yritys korjata välejämme ei ollut tuottanut mitään tulosta. Toinen tiesi, että kärsin tilanteesta, mutta ei viitsinyt tehdä asialle mitään, joten haluni erota ei tullut hänelle yllätyksenä. Sanoin vain, että nyt ei taida olla enää muuta tehtävissä, kuin erota lapsia mahdollisimman vähän satuttavalla tavalla, ja hän vastasi 'Niin.'.
Silti teki kipeää. Tuntui kauhealta kertoa sukulaisille, joilta olin halunnut salata tilanteemme vaikeuden. Ystävät tiesivät missä mentiin, ja olivat tukena. Pelotti kauheasti, lasten puolesta, taloudelliselta kannalta, ja ihan omaltakin kannalta. Pystynkö siihen?
Nyt viisi vuotta myöhemmin asiat ovat hienosti. Yhä olen lasteni vuoksi pahoillani, ettei heillä ole ehjää perhettä, mutta nyt heillä ainakin on hyvin voiva äiti, joka jaksaa tukea heitä. Elämä hymyilee, mutta todella toivon, että jos vielä menen naimisiin, etten ikinä enää joudu eroamaan. Se on hirveä kokemus, helposti mennessäänkin (eli ei riitoja, ei kostoyrityksiä tms. eroamisesta, omaisuuden jaosta, lapsista tms.), ja on epäinhimillistä keneltäkään ulkopuoliselta mennä tuomitsemaan toisen eroa kevyin perustein tehdyksi.
En tiedä mikä sinulle on parasta, mutta toivotan voimia ja kestävyyttä tuleville vuosillesi. Ole rohkea ja tee niin kuin oikeaksi ja parhaaksi uskot.