Moi! En yleensä postaa tai puhu itsestäni juurikaan nettipalstoilla, koska takaisin vittuilevat ihmiset hieman ahdistavat, vaikka jätänkin heidät omaan arvoonsa. Enkä oikeastaan tiedä tämän postaukseni tarkoitusta. Ehkäpä tämä on ajatusten jäsentämistä ainakin. Joka tapauksessa, olen 23-vuotias nuorimies, jolla ei pitkään aikaan, noin viiteen vuoteen, oikeastaan ole mitään sutinaa treffirintamalla ole ollut. On pari viritelmää ollut lähinnä netin kautta, mutta ne ovat kaatuneet siihen, ettei toinen puoli olekaan sitten vastoin aikaisempia puheitaan halunnut tavata.
Tiedän kyllä keskeiset ongelmani parisuhdemarkkinoilla. Olen introvertti, joka ahdistuu helposti ihmisten seurasta. Olen myös koko ikäni kärsinyt jonkinasteisesta masennuksesta, vaikka tulen kyllä toimeen sen kanssa ja se ei ole mitenkään dramaattista tai vahvaa. Lähinnä en osaa innostua asioista juurikaan näin yleisellä tasolla. Se tosin kuulunee luonteeseenikin, tiedä häntä. Vapaa-ajan harrastukseni lienevät monen menevämmän ihmisen perspektiivistä tylsiä: pääasiassa pelailen ja chillailen tietokoneella ja jos aikaa ja jaksamista on, luen jotain tietokirjallisuutta. Nämä lienevät ainakin tietyille ihmistyypeille "pelotteita" mahdollisten parisuhteiden suhteen.
Toinen on se, etten juurikaan käy paljon ihmisiä sisältävissä sosiaalisissa riennoissa. Minulla on muutama kaveri opiskelupaikassani ja käyn muutaman kerran vuodessa siellä opiskelijabileissä, mutta eivät kyllä juurikaan ole minun juttuni. En myöskään osaa juurikaan ottaa yhteyttä vastakkaiseen sukupuoleen mitenkään spontaanilla tavalla.
Kolmas ongelmani on ulkonäköni. Se ei ole hirveä, mutta ei myöskään sellainen, että toista kertaa jengi vilkaisisi. Sekään ei siis vedä puoleensa ihmisiä, vaikka en näe ulkonäköäni kuitenkaan minään suunnattomana esteenä jos joku minusta muuten pitäisi.
Neljäs ongelma on elämän- ja työetiikkani. Mielenterveyteni vuoksi en pysty luultavasti pitkään aikaan tekemään juuri minkäänlaisia duuneja enkä oikein tiedä, mikä minusta tulee valmistuttuani. Opiskelualanikin on sellainen, että työllisyys on hyvin epävarmaa. Opiskelualaani en kuitenkaan kerro, sillä ala on suhteellisen pieni ja haluan varmistaa anonymiteettini. Joka tapauksessa tämä tulevaisuuden epävarmuus sekä työllisyyskokemuksen puute sekä töiden vastaanottamattomuus lienevät myös monille ihmisille ongelmia jos pidempiä suhteita mietitään. Lisäksi en usko tulevaisuudessa missään nimessä haluavani myöskään lapsia, joka voi myös olla ongelma.
Lisäksi minun on vaikea luottaa ihmisiin tai olla suora tunteistani. En oikein edes usein tiedä, mitä tunteeni ovat. Luulen, että minua on vaikea ymmärtää, mikä on ainakin näille muutamalle nettitutulle saanut minut näyttäytymään hyvin ongelmaisessa valossa. Koen, että koska jäsennän ajatuksiani ja tunteitani niin erikoisilla tavoin, ihmisten on vaikea ymmärtää niitä. Tämä taas osaltaan voi lisätä etäisyyden tuntua muihin ihmisiin nähden. Tuntuu, että olen liian erilainen moneen nähden.
Tässä joitain ongelmia. Useimpia niistä en aio muuttaa, sillä ne kuuluvat luonteeseeni tai niiden muuttaminen ei ole mahdollista tai ajankohtaista nyt. En myöskään haikaile tällä hetkellä mitenkään järin paljoa parisuhdetta tai mitään tämänlaista. Selviän kyllä ihan hyvin näinkin. Olen muutenkin jo unohtanut, miltä tuntuu koskea ja pitää hyvänä toista ihmistä. En oikein tiedä osaanko edes ihastua enää kunnolla. Tosin herkkinä hetkinä sitä saattaa kaivata erityisen paljon toisen hyväksyntää, läheisyyttä ja ymmärrystä. Muuten koen olevani hieman kuin elävä zombi, joka vailla suurempia tunneaaltoja jatkaa päivästä toiseen. En ole juuri koskaan ollut innoissani elämästäni. Toisaalta elämäni on ihan siedettävää ainakin tällä hetkellä, vaikka minulla onkin taipumusta stressata opiskelujuttujani.
En toisaalta halua kuitenkaan ajatella mahdollista toista minkäänlaisena pelastuksena tilastani. Samat ongelmani luultavasti säilyvät, vaikka joku tässä pyörisi ja tukisikin. Ja en oikein edes tiedä, mitä parisuhde voisi tarjota jonkinmoisen alkuhuuman jälkeen, joka kuitenkin loppuu aikanaan. Kaikenlaisesta tällaisesta on liian paljon aikaa, joten en osaa sanoa. En siis edes välttämättä tiedä olisiko minusta jostain seurusteluun tai olisiko se minulle edes kannattavaa. Tiedä häntä.
En nyt oikein osaa muotoilla mitään järkevää kysymystä tai ydinpointtia tästä postauksesta. Hieman kyllä stressaa laittaa mitään edes anonyyminä julkisesti kommentoitavaksi, koska olen hieman herkkä ihmisten kritiikille. Mutta menköön nyt vaikka näin.
Tiedän kyllä keskeiset ongelmani parisuhdemarkkinoilla. Olen introvertti, joka ahdistuu helposti ihmisten seurasta. Olen myös koko ikäni kärsinyt jonkinasteisesta masennuksesta, vaikka tulen kyllä toimeen sen kanssa ja se ei ole mitenkään dramaattista tai vahvaa. Lähinnä en osaa innostua asioista juurikaan näin yleisellä tasolla. Se tosin kuulunee luonteeseenikin, tiedä häntä. Vapaa-ajan harrastukseni lienevät monen menevämmän ihmisen perspektiivistä tylsiä: pääasiassa pelailen ja chillailen tietokoneella ja jos aikaa ja jaksamista on, luen jotain tietokirjallisuutta. Nämä lienevät ainakin tietyille ihmistyypeille "pelotteita" mahdollisten parisuhteiden suhteen.
Toinen on se, etten juurikaan käy paljon ihmisiä sisältävissä sosiaalisissa riennoissa. Minulla on muutama kaveri opiskelupaikassani ja käyn muutaman kerran vuodessa siellä opiskelijabileissä, mutta eivät kyllä juurikaan ole minun juttuni. En myöskään osaa juurikaan ottaa yhteyttä vastakkaiseen sukupuoleen mitenkään spontaanilla tavalla.
Kolmas ongelmani on ulkonäköni. Se ei ole hirveä, mutta ei myöskään sellainen, että toista kertaa jengi vilkaisisi. Sekään ei siis vedä puoleensa ihmisiä, vaikka en näe ulkonäköäni kuitenkaan minään suunnattomana esteenä jos joku minusta muuten pitäisi.
Neljäs ongelma on elämän- ja työetiikkani. Mielenterveyteni vuoksi en pysty luultavasti pitkään aikaan tekemään juuri minkäänlaisia duuneja enkä oikein tiedä, mikä minusta tulee valmistuttuani. Opiskelualanikin on sellainen, että työllisyys on hyvin epävarmaa. Opiskelualaani en kuitenkaan kerro, sillä ala on suhteellisen pieni ja haluan varmistaa anonymiteettini. Joka tapauksessa tämä tulevaisuuden epävarmuus sekä työllisyyskokemuksen puute sekä töiden vastaanottamattomuus lienevät myös monille ihmisille ongelmia jos pidempiä suhteita mietitään. Lisäksi en usko tulevaisuudessa missään nimessä haluavani myöskään lapsia, joka voi myös olla ongelma.
Lisäksi minun on vaikea luottaa ihmisiin tai olla suora tunteistani. En oikein edes usein tiedä, mitä tunteeni ovat. Luulen, että minua on vaikea ymmärtää, mikä on ainakin näille muutamalle nettitutulle saanut minut näyttäytymään hyvin ongelmaisessa valossa. Koen, että koska jäsennän ajatuksiani ja tunteitani niin erikoisilla tavoin, ihmisten on vaikea ymmärtää niitä. Tämä taas osaltaan voi lisätä etäisyyden tuntua muihin ihmisiin nähden. Tuntuu, että olen liian erilainen moneen nähden.
Tässä joitain ongelmia. Useimpia niistä en aio muuttaa, sillä ne kuuluvat luonteeseeni tai niiden muuttaminen ei ole mahdollista tai ajankohtaista nyt. En myöskään haikaile tällä hetkellä mitenkään järin paljoa parisuhdetta tai mitään tämänlaista. Selviän kyllä ihan hyvin näinkin. Olen muutenkin jo unohtanut, miltä tuntuu koskea ja pitää hyvänä toista ihmistä. En oikein tiedä osaanko edes ihastua enää kunnolla. Tosin herkkinä hetkinä sitä saattaa kaivata erityisen paljon toisen hyväksyntää, läheisyyttä ja ymmärrystä. Muuten koen olevani hieman kuin elävä zombi, joka vailla suurempia tunneaaltoja jatkaa päivästä toiseen. En ole juuri koskaan ollut innoissani elämästäni. Toisaalta elämäni on ihan siedettävää ainakin tällä hetkellä, vaikka minulla onkin taipumusta stressata opiskelujuttujani.
En toisaalta halua kuitenkaan ajatella mahdollista toista minkäänlaisena pelastuksena tilastani. Samat ongelmani luultavasti säilyvät, vaikka joku tässä pyörisi ja tukisikin. Ja en oikein edes tiedä, mitä parisuhde voisi tarjota jonkinmoisen alkuhuuman jälkeen, joka kuitenkin loppuu aikanaan. Kaikenlaisesta tällaisesta on liian paljon aikaa, joten en osaa sanoa. En siis edes välttämättä tiedä olisiko minusta jostain seurusteluun tai olisiko se minulle edes kannattavaa. Tiedä häntä.
En nyt oikein osaa muotoilla mitään järkevää kysymystä tai ydinpointtia tästä postauksesta. Hieman kyllä stressaa laittaa mitään edes anonyyminä julkisesti kommentoitavaksi, koska olen hieman herkkä ihmisten kritiikille. Mutta menköön nyt vaikka näin.
Vastaukset 22
Vanhimmat
aikalailla sama tilanne siis mitä kaikilla muillakin miehillä..
Mitä tarkoitat tuolla, että "jäsennät ajatuksia ja tunteita erikoisella tavalla"? Voitko kertoa jonkun esimerkin?
erikoisin tavoin*
Kuulostat aikalailla sellaiselta kuin tosi moni nuori mies on. Et tule luultavasti saamaan ikinä ketään naista, paitsi korkeintaan hyvällä tuurilla, jos vahingossa törmäät johonkin jonka kuvioihin sopisit.
Hei! Kiitos vastauksista. Ongelmani lienevät kyllä suhteellisen yleisiä juuri tietynluonteisten miesryhmän kanssa. Sitä jää vain itse miettimään, että onko naisissa vastaavaa tai sinnepäin olevaa ryhmää, joka ehkä voisi näitä asioita sietää ja ymmärtää? Missä esimerkiksi ovat introvertit ja aavistuksen ongelmaiset naiset ja mistä heitä voisi löytää?
Ajatusten ja tunteiden erikoinen jäsentäminen tarkoittaa omassa tapauksessa liiallista asioiden intellektualisoimista. Esimerkiksi en tiedä mitä haluan elämältäni tai miten toimia arjessani ja kyseenalaistankin lähes kaikki toimintatavat helposti. Nämä muutamat internetistä löytyneet naiset ovat pääasiassa todenneet, että "et miettisi noin paljon, yrittäisit vain nauttia". Minä heti olen kelaamassa silloin sitä, mitä tämä nauttiminen voisi tarkoittaa, kannattaako se ja mitä siitä seuraa. Sitten kehittelen joitain vasta-ajatuksia tälle hyvinkin pitkälti ja niin edelleen. Luen myös paljon psykoanalyysia, joka jäsentää ajatuksiani välillä turhankin vahvasti (ei sillä, että uskoisin välttämättä kuitenkaan psykoanalyysin "totuuksiin"). Käytän usein näitä käsitteitä oman tilani pohtimiseen ja se menee jengillä helposti yli hilseen. Välillä ajattelutapani tuntuu yli-intellektuaaliselta, mutta välillä taas tuntuu, ettei minulla ole toimivaa kieltä ajatuksista ja tunteistani puhumiseen ja tämä intellektualisointi saattaisi näitä käsitteitä tuoda. En osaa sanoa, miten asian laita lienee. Enkä tiedä, onko tämä tapa minulle hyväksi.
"Sitä jää vain itse miettimään, että onko naisissa vastaavaa tai sinnepäin olevaa ryhmää, joka ehkä voisi näitä asioita sietää ja ymmärtää? Missä esimerkiksi ovat introvertit ja aavistuksen ongelmaiset naiset ja mistä heitä voisi löytää?"
Tässä vaan on se ongelma että samanlaiset naiset mitä sinä olet ovat suosittuja koska ne piirteet on naisissa suht haluttuja mutta miehissä ei joten kysyntä ja tarjonta ei valitettavasti kohtaa.
Esim. nörttimies=evvk, nörttinainen=haluttu
Niin ja piti vielä mainita, että olen tietoisesti yrittänyt viime vuosina laskea parisuhteen tärkeyttä prioriteettilistalla. Kun ei näytä kumppania tai edes treffiseuraa löytyvän niin sitä on yrittänyt keskittyä nyt muihin asioihin. Elämähän voi olla merkityksellistä ilman kumppaniakin kuitenkin. Ja onhan tässä yksinolossakin puolensa, kuten vaikkapa suuri vapaa-ajan määrä. Että ei tämä nyt minulle mikään elämän ja kuoleman kysymys ole. Lähinnä olisi kuitenkin ihan kivaa ja mielenkiintoista katsoa, miltä mahdollinen treffailu tai miksei parisuhdekin tuntuisi ja mitä se voisi tuoda elämään. Jos siis suhteeseen asti uskaltautuisin. Mutta niin, voi olla, ettei tämänlaisia asioita ole lähiaikoinakaan tulossa omalle kohdalle.
Sun ongelma on siinä, että odotat jotain elämää suurempaa ja sitä fantasiaa täyttämään kelpaa vain joku Megan Fox tai Scarlett Johansson. Hyväksy oma tavallisuutesi ja muidenkin tavallisuus, niin ymmärrät paremmin.
Taas kerran se naisten nirsous laitetaan miehen syyksi!
Nuorena miehenä ulkonäkö on naisille se tärkein asia. Naiset imuroi lehdistä ja muusta mediasta niiden komeakasvoisten lihaskimppujen kuvia aivoihinsa, ja sitten he ajattelevat, että on täysin mahdollista iskeä se rima siihen tiettyyn korkeuteen vain siksi, koska heillä on se taikareikä jota valtaosa miehistä himoitsee.
Naiset harvoin myöntää sitä ääneen, mutta ne vaatimukset on ihan hurjia silloin 18-30v ajalla. Kolmekymppisenä naiset sitten alkaa menettää sitä hohtoaan ja silloin on tyydyttävä siihen mieheen jonka vain saa. Silloin miehen ja naisen osat vaihtaa paikkoja ja naisista tulee epätoivoisia.
Ne tärkeimmät seikat on mielenkiintoisuus eli jännyys, status, raha, ulkonäkö ja kokemus. Statuksella nyt ei nuorena ole vielä niin väliä, mutta töissä on kuitenkin oltava. Jos on urheilija niin ei tarvitse tehdä oikeastaan mitään kun naiset rynnii luo, silloin riittää se, että on taviksen näköinen.
Onkohan kyse liian suurista odotuksista kuitenkaan? Aloittaja on vielä kovin nuori ja nuoret pohtivat paljon rakentumassa olevaa identiteettiään, aloittaja kenties tavallista enemmän. Kyse voi olla vieraudentunteesta verrattuna muihin nuoriin, vaikka itseasiassa samanlaisia tunteita on monilla nuorilla. Vieraudentunne voi kuitenkin syntyä helposti, jos ei löydä itselleen ryhmää, johon voisi kuulua ja samaistua.
Tunnepuolella aloittaja on aika laimea, mutta se voi johtua osittain masennuksesta. Sillä on tunteita latistava vaikutus. Liiallinen itseanalysointi ei varmaankaan ole hyvästä.
Naisten syyttäminen nirsoudesta se vasta kulunut teoria on. Ei tämä palsta muusta jauhakaan. Kuuntele nyt vaikka itseäsi...
Kaikilla ihmisillä tän päivänä on liian suuret odotukset. Tämän ajan yleisin tauti. Tuojotetaan töllöä ja kuvitellaan, että tuo ja tuo on mahdollista minullekin. Oli niitä asosiaaleja peräkammarin poikia myös ennen muinoin.
Mutta kun se naisten nirsous on kylmää faktaa.
Huom. Näitä teorioita jakaa tyypiit jotka ei oo parisuhteessa eikä hirveesti kokemusta siitä serurustelustakaan. Joltain, jolla on kokemsuta, tulee toisenlaisia, ei niin omien pelkojen ja katkeruuden värittämiä, selityksiä.
Tuosta zombijutusta tuli mieleen, että katsot varmaan pornoa masturboit varmaan aika paljon? Kokeile ihan itsekuriharjoituksena pitää vaikka viikko taukoa, jos se muuttaisi mielialaasi parempaan suuntaan. http://www.reddit.com/r/NoFap
Voit tunkea itses mappi ööhön. Sussa on niin paljon epäviehättäviä piirteitä, että naiset kiertää sut kaukaa.
Itse et varmaan (halua) nähdä ongelmiesi todellista luonnetta miten ne hankaloittaa kaikenpuolin sun elämää....etenkin sosiaalista elämää.
Hienoa, että uskalsit tänne avautua asiastasi. Näistä kaikista kirjoituksista ei kannata välittää, ei ihmiset oikeasti ole näin ilkeitä :)
En tiedä oikein osaanko nyt neuvoa, mutta sinuna yrittäisin ihan ekana saada vähän sosiaalisia taitoja. Onko mahdollista harkita esimerkiksi jotain sellaista harrastusta, jossa joutuu pakostakin tekemisiin muiden kanssa? Onko teidän koululla vaikka jotain joukkuelajien harrastusmahdollisuutta tms. Keskity siis ensin itsesi ja sosiaalisten taitojen kehittämiseen ja totuttele olemaan ihmisten ilmoilla. Ei ole tarkoituskaan muuttua toiseksi ihmiseksi, vaan oppia olemaan toisten kanssa. Se on taito, jota tarvitset aina.
On liian helppoa jäädä kotiin mukavasti, mutta ennen kuin huomaatkaan on kymmenen vuotta hujahtanut elämästäsi ja sitten alkaakin olla jo kiire. Olet vielä sen verran nuori ja korjausliikkeen tekeminen tuossa iässä tuottaa vielä tulosta. Äläkä liikoja murehdi tulevaisuutta tässä vaiheessa. Opiskelet ja haet sitten töitä kun siltä tuntuu.
Jossain lehdessä oli hiljattain hyvä neuvo kaikille ujoille ja sosiaalisia tilanteita pelkääville. "Käy joka päivä mukavuusalueesi ulkopuolella".
Se tuntuu alkuun pahalta, mutta siitä on hyötyä oikeasti.
Ihmiset, jotka tuputtavat sitä "käy enemmän ulkona" neuvoa ei ole koskaan liikkuneet missään yksin. Toki, jos liikut kavereiden seurassa, sulle tullaan juttelemaan. Yksin liikkuja saa aina olla yksin, sillä tässä maassa yksinäisiä pelätään kuin tautia, olit nainen tai mies.
Täytyy kuitenkin muistaa että joillekkin se mukavuusalueeltaan poistuminen on lähes mahdotonta eikä se kuitenkaan kaikilla toimi toivotulla tavalla vaikka sitä tekisi jatkuvasti. Tuntuu että itsellä se ainakin vain tuppaa lisäämään ahdistusta.
Kiitos vastauksista. Sosiaaliset taidot kyllä saattaisivat helpottaa elämää. Olen tosin aikaisemmin yrittänyt olla sosiaalisempi ainakin jossain määrin ja se ei ole tuntunut järin palkitsevalta. Tämä johtunee siitä, että stressaan joka tapauksessa ihmisten seurassa paljon, ellen ole tuntenut ihmistä jo vuosia. Tässä mielessä tuo sosiaalisten taitojen tai sosiaalisista tilanteista pitämisen opettelu on tai olisi todella pitkä prosessi ja tulokset eivät olisi taattuja.
Toisaalta minun ei ehkä kannattaisi ottaa kaikkea niin vakavasti. Jos osaisi ottaa rennommin niin muidenkin ihmisten seurassa olo voisi tuntua luontevammalta. Mutta rentouden opettelun olisi hyvä lähteä sisäisestä motivaatiosta tai siitä, että tuntuu tekevän sen jotenkin itsensä vuoksi eikä mistään ulkoisesta paineesta, että näin "ihmisen kuuluisi elää". Suorituspaineet vain ruokkisivat lisää stressiäni.
Tähän sisäiseen motivaation löytymiseen taas tuntuisin tarvitsevan joitain porkkanoita. Vaikea on kuvitella sellaisia, sillä olen aina stressannut ihmisten seurassa ollessa paljon ja näin ollen positiivisia puolia on näistä tilanteista vaikea löytää. En tiedä, auttaisiko jatkuva itsensä pakottaminen ja missä mittakaavassa, ettei palaisi takaisin sitten kuitenkin istuskelemaan yksin tietokoneelle.
Toisaalta myös sosiaalisissa tilanteissa saattaisi kohdatakin jossain kohtaa samantapaisiampiakin ihmisiä ja kokea olevansa kenties ymmärretympi. Silti se tutustumisprosessi tuntuu ajatuksenakin jo todella työläältä ennen kuin voi olla rennosti toisen kanssa.
En varmaan nyt osaa sanoa mitään järkevämpää. Mietin asiaa.
Ongelmani on aika pitkälti sama kuin aloittajalla paitsi että en ole edes opiskelemassa ja olen jo 25-vuotias. Ulkonäköni ei ole karkoite mutta ei myöskään riittävän houkutteleva. Olen luonteeltani introvertti jonka jo pelkkä ajatuskin parisuhteesta saa ahdistuneeksi vaikka toisaalta varmaan haluasin ainakin kokeilla seurustelua.
En itsekkään harrasta mitään pelailua, netissä pyörimistä ja lenkkeilyä kummempaa. Seuraan paljon urheilua mutta se ei taas suurinta osaa naisista voisi vähempää kiinnostaa. Kyllä osaakin olla kurjaa tämä elämä, nyt valittaa vain voi ja uskon taas saavani lisää kuraa niskaani tällä avautumisellani. En kuitenkaan jaksa välittää siitä.
Tässä joitakin hyviä asioita:
-olet hyvin nuori
-mielenterveysongelmista huolimatta opiskelet ainakin jotain
Esim.opiskeleminen voi tuntua monesta itsestäänselvyydeltä kuten työntekokin, mutta ei se niin oikeasti mene. Kannattaa olla ylpeä jokaisesta pikkusaavutuksesta.