Luin kiinnostuneena tuota pitkää ketjua, jossa mies meni psykologille, jotta löytyisi syitä naisettomuuteen.
Pitäisikö itse kunkin vähentää niitä kriteerejä ja antaa enemmän aikaa ihmissuhteille? Jokainen meistä varmastikin tuntee ihmisiä, joiden ulkonäkö ei miellytä kauheasti, mutta kun häneen tutustuu, niin ulkonäkö menettää merkitystään.
On olemassa myös parisuhteita, jotka ovat lähteneet liikkeelle ystävyydestä ja vasta ajan myötä on tajunnut, että tuossa ihmisessä on olemassa myös seksuaalinen puoli, josta ei tiedä mitään (koska se on ollut piilossa esim. suhteessa ei ole ollut flirttailua). Kuitenkin tällaisesta suhteesta on voinut tulla oikein hyvä, rakkaudentäyteinen ja hyväseksinen parisuhde.
Varsinkin Intiassa on myös sitä, että vanhemmat valitsevat tyttärelle puolison ja ajan myötä pariskunnasta tulee onnellinen keskustelun ja yhteiselämisen myötä.
Olen itsekin miettinyt sitä, että tiedänkö minä edes loppujen lopuksi, että mitä mieheltä haluan. LUULENKO vain, että tiedän mitä haluan? Kuinka moni kriteeri on loppupeleissä oikeasti tärkeä asia?
Pitäisikö mennä vain rohkeasti baareihin, festareille, tapahtumiin, pikkujouluihin ja nettitreffeille ilman odotuksia vain ajatuksena tutustua ihmisiin ja tavata jokaista halukasta deittaajaa vähintään 2-3 kertaa ennen kuin tekee lopullisen kieltävän päätöksen? Tietenkin jos kumppani vaikuttaa väkivaltaiselta tms, niin silloin tietysti kannattaa katkaista kaikki välit, mutta noin muuten tavallisen ihmisten kesken jokainen varmastikin voisi tehdä enemmän, jotta saisi laajennettua sosiaalista verkostoa. Sitä kautta varmasti tulisi sosiaalisemmaksi, oppisi puhumaan paremmin vastakkaisen sukupuolen kanssa ja oppisi ymmärtämään heitä.
Mitä mieltä olette? Pitäisikö itsekin olla valmis tekemään radikaaleja muutoksia, jos huomaa olevansa sinkkuna kuukaudesta ja vuodesta toiseen?
Pitäisikö itse kunkin vähentää niitä kriteerejä ja antaa enemmän aikaa ihmissuhteille? Jokainen meistä varmastikin tuntee ihmisiä, joiden ulkonäkö ei miellytä kauheasti, mutta kun häneen tutustuu, niin ulkonäkö menettää merkitystään.
On olemassa myös parisuhteita, jotka ovat lähteneet liikkeelle ystävyydestä ja vasta ajan myötä on tajunnut, että tuossa ihmisessä on olemassa myös seksuaalinen puoli, josta ei tiedä mitään (koska se on ollut piilossa esim. suhteessa ei ole ollut flirttailua). Kuitenkin tällaisesta suhteesta on voinut tulla oikein hyvä, rakkaudentäyteinen ja hyväseksinen parisuhde.
Varsinkin Intiassa on myös sitä, että vanhemmat valitsevat tyttärelle puolison ja ajan myötä pariskunnasta tulee onnellinen keskustelun ja yhteiselämisen myötä.
Olen itsekin miettinyt sitä, että tiedänkö minä edes loppujen lopuksi, että mitä mieheltä haluan. LUULENKO vain, että tiedän mitä haluan? Kuinka moni kriteeri on loppupeleissä oikeasti tärkeä asia?
Pitäisikö mennä vain rohkeasti baareihin, festareille, tapahtumiin, pikkujouluihin ja nettitreffeille ilman odotuksia vain ajatuksena tutustua ihmisiin ja tavata jokaista halukasta deittaajaa vähintään 2-3 kertaa ennen kuin tekee lopullisen kieltävän päätöksen? Tietenkin jos kumppani vaikuttaa väkivaltaiselta tms, niin silloin tietysti kannattaa katkaista kaikki välit, mutta noin muuten tavallisen ihmisten kesken jokainen varmastikin voisi tehdä enemmän, jotta saisi laajennettua sosiaalista verkostoa. Sitä kautta varmasti tulisi sosiaalisemmaksi, oppisi puhumaan paremmin vastakkaisen sukupuolen kanssa ja oppisi ymmärtämään heitä.
Mitä mieltä olette? Pitäisikö itsekin olla valmis tekemään radikaaleja muutoksia, jos huomaa olevansa sinkkuna kuukaudesta ja vuodesta toiseen?
Vastaukset 27
Vanhimmat
"Pitäisikö mennä vain rohkeasti baareihin, festareille, tapahtumiin, pikkujouluihin ja nettitreffeille ilman odotuksia vain ajatuksena tutustua ihmisiin"
Pitäisi
"ja tavata jokaista halukasta deittaajaa vähintään 2-3 kertaa ennen kuin tekee lopullisen kieltävän päätöksen?"
Itse en usko, että kiinnostus herää myöhemmin jos sitä ensimmäisellä kerralla ei synny, mutta jos aikaa on niin kannattaahan tuota itse kokeilla. Kunhan ei anna sen toisen (jos häneen on selkeästi "kolahtanut") kuvitella liikoja.
"Pitäisikö itsekin olla valmis tekemään radikaaleja muutoksia, jos huomaa olevansa sinkkuna kuukaudesta ja vuodesta toiseen?"
Itsehän ne muutokset on tehtävä, koska ei ketään toista voi muuttaa mieleisekseen :)
Toi on sekä totta... Ja toisaalta toi ei ole totta.
Väittäisin että jos se toisen ulkonäkö ei yhtään herätä mitään kiinnostusta, tai se on sellainen ettei voi kuvitellakaan suhdetta (on siis vaikkapa todella lihava vaikka itse tietää ettei syty lihavista, tai päinvastoin), niin eihän se mihinkään muutu vaikka deittailisi sata kertaa. Toisesta saattaa ehkä oppia pitämään persoonana ja ystävänä, mutta koskaan ei tule tuntemaan suurta halua siihen toiseen.
Jos taas tuntuu että se toisen käytös ei herätä heti mitään kiinnostusta, niin sitten on ehkä syytä miettiä että johtuisiko se vaan siitä että se toinen on vaikkapa liiankin kiinnostunut ja sen takia aivan jäässä siinä tapaamisessa, tai johtuisiko se vaan siitä että kun ei tunne toista niin ei ole niitä yhteisiä jutunaiheita mistä lähteä liikkeelle, yms.
Eli kyse on puhtaasti siitä että miksi se toinen ei iske. Johtuuko se ulkoisista seikoista vai luonteesta.
Jos ei pysty tuota yhtään erittelemään, vaan toteaa vaan aina että "ei iske" tai "iskee" - niin sitten taitaa vaan olla sen verran tyhmä että olisi syytä ehkä tavata monta kertaa että saa asiasta varmuuden, olipa kyse kummasta tahansa syystä miksei niitä kipinöitä heti lennä.
Kyllä minä ainakin tajuan 10 sekunnissa, että onko naisesta mihinkään vai ei. Ei kemiaa = ei suhdetta.
Sä mitään tajua.
Pitäisi.
Itse "harrastin" sitä, että kävin treffeillä ajatuksenani vaan tutustua uuteen ihmiseen ilman mitään suuria odotuksia unelma-aviomiehestä.
Sillä metodilla en jännittänyt treffeillä niin hirveästi ja vastapuolellakin tuntui olevan ihan rento meininki. Kaikista treffeistä jäi hyvä fiilis :)
Netissä kuvan perusteella näkee vain noin suurinpiirtein minkä näköinen tyyppi on kyseessä, mutta livenä sen näkee vasta kunnolla. Kuvaa ei pitäisi tuijottaa niin tiukasti. Treffeille vaan! Ei kenenkään elämää lyhennä kuppi kahvia jonkun randomihmisen seurassa.
Sen kyllä kanssa allekirjoitan, että heti sen tietää jos ei tule natsaamaan, mutta eihän se ole este viedä treffejä kunnialla loppuun.
Ihmisistä on tullut hirveän varovaisia ja kriittisiä, myös itseään kohtaan. Ei saa mokailla eikä erehtyä. Pitäis oppia relaamaan ihmissuhteiden suhteen. Rento ihminen on helppo lähestyä ja sellaisen seurassa on helppoa olla oma itsensä.
"Sen kyllä kanssa allekirjoitan, että heti sen tietää jos ei tule natsaamaan, mutta eihän se ole este viedä treffejä kunnialla loppuun."
Mietin tätä. Naiset ovat taitavampia näissä asioissa, siis tulkitsemaan ihmisen luonnetta nopeasti ym. Mutta onko aina näin? Kun toisaalta itsekin mainitsit että jännittäminen tai itsekriittisyys vaikuttaa yleensä negatiivisesti, rentous positiivisesti. Voisiko kuitenkin olla niin että joskus ensivaikutelma onkin väärä?
Miehen näkökulmasta sanoisin että jos naisesta on kiinnostunut, etenkin siten että kokee naisen ei vain mukavana vaan myös viehättävänä, on haastavaa käyttäytyä rennosti. Tästä johtunee minun ja monen muunkin miehen kokemukset siitä että ns. väärät naiset kiinnostuvat. Tai miksi se kokenut peluri on kiinnostava vaikkei 99% enemmistö naisista tietoisesti halua pelimiestä. Enemmän kokemusta...helpompaa käyttäytyä rennosti.
Pitäisi "vain olla" rennosti, eikä yrittää mitään. Tai oppia luomaan sellainen vaikutelma, niin kuin enemmistö taitaa oikeasti tehdä :D
Voihan se olla tietty niin, että ensivaikutelma voi pettää, mutta mutta...
Sama se on työelämässäkin, se miten katsot ihmistä, miten kättelet, millainen on äänensävysi jne. kaikki nuo kertoo jotain sille toiselle ja sen myötä luodaan se ensivaikutelma.
Mä uskoisin voivani väittää, että tässä asiassa jännitystä on kahdenlaista. Itsevarmakin ihminen jännittää ja kokee joka ujouden hetkiä toisinaan. Silti jopa jännittäessään hänestä saa jotain irti. Vaikka ei uskaltaisi puhua paljoa, mutta uskaltaa silti katsoa rohkeasti silmiin ja hymyillä. Itsevarma ihminen saattaa lievässä jännityksessä jopa antaa paremman vaikutelman itsestään, ns. "suoritus" paranee :D
Ja sitten taas luonteeltaan introvertti jännittäjä lyödään treffeille lisäjännityksen kanssa niin tulos ei välttämättä ole paras mahdollinen. Siinä vaiheessa siitä toisesta on jo selvinnyt se, että hän on luonteeltaan ehkä hiljaisempi, epäsosiaalisempi ja ujo muutenkin. Se tosiasia ei muutu.
Eli itsensä vastakohdan kyllä tunnistaa välittömästi. Mutta jos liikutaan semimaastossa molempien luonteiden suhteen, niin sitten jatkolla voi olla merkitystä suuntaan tai toiseen.
Kiitän selvennyksestä :)
Tuo selvensi asiaa melkoisesti, ainakin sinun tapauksessasi. Kieltämättä jos haussa on itsevarma ekstrovertti, todennäköisyys että juo, hiljainen ja epävarma introvertti muuttuisi sellaiseksi taitaa olla pieni.
Kaikki eivät kylläkään osaa tulkita miehiä, vaan tuo kiinnostumisen negatiivinen korrelaatio pätee (ei-kiinnostunut mies = rento, mahdollisesti jopa haasteellinen?). Minusta harva nainen kiinnostuu, mutta top 5 tähän mennessä olisi seuraavanlainen:
-
* juo -> ujo
Heh.
Mitäpä veikkaat, jos nainen kirjoittaisi tälle palstalle, että häntä on lähestynyt 5 miestä (ja vastaavanlainen kuvaus heistä): kuinka iso älämölö syntyisi hänen nirsoudestaan ja kovista vaatimuksistaan? ;)
"Mitäpä veikkaat, jos nainen kirjoittaisi tälle palstalle, että häntä on lähestynyt 5 miestä (ja vastaavanlainen kuvaus heistä): kuinka iso älämölö syntyisi hänen nirsoudestaan ja kovista vaatimuksistaan? ;)"
35 vuoden aikana? Ja noista vain yksi menetti kiinnostuksensa nopeasti (nro 1). Viimeiset kaksi vielä tarjosivat seksiä ihan suoraan, mutta arvioin nopeasti ettei kumpikaan ollut minua korkeampaa tasoa ja annoin tylysti pakit.
Kaippa moinen ketju päätyisi S24 etusivulle.
No ehkä ei tainneet olla sun tyylisiä, tosin enhän minä edes sua tunne. Mutta noi sun valitsemat sanat antoi osviittaa (bilehile, muotihottis, vulgääri... ) :D
Mikä sitten on sun tyylinen nainen, jonka toivoisit lähestyvän sua?
Hmm. No vaikka tällainen:
- ikä edes suurin piirtein samaa luokkaa
- rehellinen, luotettava, ystävällinen. Saa kiroilla mutta ihan jatkuva v***u m****u tms huonot tavat on turn-off
- saa olla muodikas ja tykätä bilettämisestä, mutta pitäisi olla muitakin asioita jotka kiinnostaa
- huumorintajuinen, ei arkeen jumiutunut robotti
- ulkonäkö miellyttää ainakin minua; tässä on melkoisen laaja skaala, kiva luonne auttaa kummasti
- ei naimisissa tai parisuhteessa
Tuosta ensi alkuun? :)
Ihan realistiset toiveet. Luulen, että tuollaisia on aika paljonkin, sen oikean vaan pitää osua sun kohdalles :)
Mä en muuten kestäis kiroilua. Hävettäisi hirveästi jos mies kiroilisi mun seurassa. Naiselle se sopii vielä vähemmän. Kiinnitän myös huomiota muiden kiroiluun, jos vietetään iltaa porukassa. En itse kiroile juurikaan (äitin kuullen en ainakaan ikinä! :D)
En ikävä kyllä usko että osuu. Niitä oikeita ei tietysti ole kovinkaan montaa, mutta potentiaalisia kyllä pitäisi löytyä vaikka kuinka monta. Jos yksikään ei satu tulemaan vastaan, siihen on syy(t)...joiden veikkaisin olevan nämä:
- en tee naisille aloitteita
- viestinnässä on kehittämistä
Kun vain odottelee, saa kerran tuhannessa vuodessa aloitteen...mahdollisesti nuorelta bilettäjältä joka saattaa kuvitella minun olevan coolimpi kuin olen, tai humalaiselta vaimolta jonka mielestä korvan nuoleminen ja seksiehdotus vieraalle miehelle on täysin ok.
"Mä en muuten kestäis kiroilua. Hävettäisi hirveästi jos mies kiroilisi mun seurassa. Naiselle se sopii vielä vähemmän. Kiinnitän myös huomiota muiden kiroiluun, jos vietetään iltaa porukassa. En itse kiroile juurikaan (äitin kuullen en ainakaan ikinä! :D)"
Oho, tämäpä hauskaa kuulla. Vaikkei tämä nyt olekaan maailman tärkein asia, kieltämättä se kiroilu ei oikein sovi naisille. Tai kenellekään ;)
GM olet liian nössö. Kirjoitat palstan naisille kuin aisuri, myötäilet heidän mielipiteitään. Naiset ei kunnioita nössöjä, vaan haluaa miehekkään miehen joka pitää puolensa.
Meinasin jo vastata nasevalla vauvanpotkijavitsillä ja Bicky Royal-videon linkittämisellä...mutta, onhan tuossa paljon totuuttakin. En nimittäin ole oikeasti aisuri, nahjus, kynnysmatto, tms. En alkuunkaan.
Mutta jospa annan sellaisen vaikutelman?
"Eli itsensä vastakohdan kyllä tunnistaa välittömästi"
Toi on totta että vaikka toinen jännittäisi treffeillä niin kyllä sen jonkun epävarman introvertin ja puheliaan itsevarman extrovertin aina tunnistaa.
Joten jos tietää että se itsevarmuus on vaikkapa omasta mielestä todella tärkeä vaatimus, niin turhahan siinä on antaa toista mahdollisuutta. Vaikka se itsevarmuus olisikin varmaan riittävän tutustumisen jälkeen ihan toisella tasolla, niin ei se itsevarmuus minnekään kattoon asti hyppää.
Pimppaloora on oikeassa että kyllä ihmisen perusluonteen pystyy aika hyvin päättelemään jännittipä se henkilö tai ei. Ehkä pikemminkin ne muut "kipinää herättävät" ominaisuudet voi kärsiä siitä jännityksestä. Kun ei ole rento ja vaikuttaa vaivaantuneelta (joka ei varmasti kipinää herätä).
Riippuu siis varmaan miksi sen deitti-partnerinsa hylkää mahdollisena kumppanina heti sen ensivaikutelman jälkeen, että olisiko ollut järkeä tavata useampia kertoja vai ei.
Kyllähän sen tietää millainen se deittikumppani yleensä on heti ensimmäisen minuutin aikana. Ulkonäkö, vaatteet, asento, puhetyyli, mitä sanoo, yms. Kaikki kertoo aika paljon. Harvoin se vaikutelma on muuttunut paljoa siitä alkuperäisestä. Ehkä ne ääripäät voi vähän tasoittua kun näkee toisesta niitä muitakin persoonan puolia. Mutta voisin väittää että eipä ole varmaan vielä koskaan itsellänikään mielikuva ihan totaalisesti muuttunut toisesta henkilöstä edes pidemmällä tutustumisella.
Tämä taas tietysti herättää pelottavia ajatuksia omastakin tulevaisuudesta. Jos naiset todellakin lukevat luonnetta oikein ja se on syy niihin hylkäämisiin, niin silloinhan odotettavissa ei ole mitään muutosta - vaikka kuinka yrittäisi opetella jotain sosiaalisia taitoja. Olettaen ettei noita luonteen ominaisuuksia voi onnistua feikkaamaan (ja jos hetkellisesti onnistuu, niin aika kehno alku suhteelle).
Mielenkiintoinen dilemma. Uskooko että pelimiehen elkeet (tai sosiaalinen opiskelu) voi toimia kipinän herättämiseen, vai uskooko että se lopputulos on aina kuitenkin sama, koska vastapuoli lukee persoonallisuuden suunnilleen oikein niistä huolimatta.
Ulkona liikkumalla ei kyllä miehiä tapaa. Nehän yleensä vain istuu kotona itkemässä kohtaloaan ja hakee parhaimmillaankin seuraa lähinnä pilderisteilyiltä ja baareista, joissa käy vain jakorasiat. Muissa ympyröissä lähinnä tuijottaa naisia jurosti kaukaa ja vaikka siinä joku tekisi aloitteen, niin ne lähinnä hymähtää, eikä halua tarttua tilaisuuteen, koska nainenhan ei vastaa sitä elokuvien ihannebeibeä, jonka kuvien edessä on kotona runkattu.
Miesten ja naisten sinkkuus on ainoastaan naisten syytä.
Miehet ovat tehneet kaikkensa, ja se ei ole riittänyt.
Naiset nussituttavat itseään väkivaltaisilla jännämiehillä, jos eivät onnistu naimaan törkeästi yli oman tasonsa.
Tästä eroaville miehille ei anneta edes tilaisuutta.
Uskoisin, että yksi ratkaiseva ero on käytöksessä. Moni antaa vain yhden ainoan tapaamiskerran treffikumppanille. Moni haikailee myös "kipinän" eli kemian perään. Sen vuoksi pleijerit ja naispuoliset tyrkyt eivät pelkää osoittaa treffikumppania kohtaan flirttiä tai jopa halausta, suukkoa, käden silittämistä jne. Siinä taas kyse on itsevarmuudesta ja siitä, että osaa tulkita toisen kehonkieltä ja ilmeitä.
Myönnän, että olen itsekin käynyt treffeillä, joissa mies ei osoita minkäänlaista kiinnostusta minua kohtaan. En saa halausta, mies ei esitä kysymyksiä, hän ei osaa ehdottaa mitään treffipaikkaa jne. Vasta jälkikäteen saatan saada sähköpostin, että olipa kiva nähdä, milloin nähdään seuraavan kerran. Jotenkin on vain itselle vierasta olla se koko ajan aktiivinen osapuoli, kun mies on ihan narussa kuljetettava tapaus. Kyse ei ole siitä, että pitäisi mennä ekoilla treffeillä vuoteeseen, vaan kyse on siitä, että mies osoittaa kiinnostustaan edes jossain määrin eikä vain katsele seiniä.
Jotta ujo mies uskaltaisi olla aktiivisempi, niin ehdottomasti kannattaa käydä treffeillä, lähetellä treffikutsuja erilaisille ihmisille ja kerätä sitä rohkeutta ja sosiaalista itsevarmuutta.
Myönnän siis, että minunkin pitäisi enemmän antaa armoa treffikumppaneille ja olla valmis useampiin kohtaamisiin. Samaan hengenvetoon toivon kyllä aktiivisuutta ja itsensä likoon laittamista myös miehiltä. Kun kumpikin osapuoli tsemppaisi, niin eikö silloin olla jo paljon lähempänä parisuhdetta... ?
Plussa naiselle joka ymmärtää että kipinä/kemia = pelimiestaidot
Eläköön vilpittömät ja tervehenkiset ihmissuhteet!
Tosi kummalliselta kuulostaa että roolit voivat olla noinkin päin. Itse en olisi varmaan koskaan päässyt edes treffeille ellen olisi ollut aina se aktiivisempi osapuoli. Onko niin että tosi monet ihmiset vaan nauttivat olla narussa kuljetettavana ja heti kun he huomaavat pienenkin tilaisuuden niin he käyttävät sen surutta hyväkseen ja heittäytyvät passiiviseksi.
Tarkkaan määritellyt kriteerit voi heittää mäkeen heti kättelyssä. Niissä on aina se vaara, että kohdalle sattuu joku, joka ne täyttää, mutta kriteerijen laatijalla jää aina huomaamatta ne pienellä präntätyt osuudet. Siinä sitä sittenm ihmetellään, että mikä meni vikaan kun se toinen oli kuitenkin niin "täydellisesti" kriteerit täyttävä yksilö... Joten unohtakaa ne tarkkaan määritellyt kriteerit. Ne ovat median luomaa epätodellisiin odotuksiin perustuvaa propagandaa.
Ja sitten se kuuluisa "kemia"... Itse en ole varsinaisesti mitään deittailua ja varsinkaan mitään nettitreffisaitteja harrastanut, mutta sen voin sanoa, että jos jostain syystä olisin, en lähtisi treffeille ellei sitä tietynlaista kemiaa olisi jo ennen varsinaista livetapaamista. Kyllä ainakin minun tapauksessa sen tietynlaisen jännitteen on täytynyt olla olemassa jo ensihetkestä lähtien. Kuin nopeasti siitä on sitten kehittynyt jotain tai onko kehittynyt ollenkaan, onkin sitten jo täysin toinen asia... Mutta jos sitä jännitettä ei ole havaittavissa jo heti kättelyssä, sitä ei tule kyllä myöhemminkään. Jännitteettömästä jutusta tulee parhaimmillaankin vain ja ainoastaan järkisuhde. Ehkä joillekin sellainen on ihan passeli juttu, mutta minulle se ei ole. Kyllä hyvä suhde tarvitsee sen järjen lisäksi rutkasti tunnettakin...
Minun neuvoni kaikessa yksinkertaisuudessa on se, että lakatkaa etsimästä ja haluamasta sitä parisuhdetta. Silloin löydätte varmemmin juuri sen mitä olette aina etsineet ja haluneet. Muussa tapauksessa vaan löydätte haluamanne ainoastaan huomatakseen sen, että se ei lopulta ollutkaan sitä mitä etsitte ja halusitte...
En ole varmaankaan koskaan kokenut pelkän treffi-ilmoituksen perusteella mitään kipinää. Lähinnä siinä etsin miestä sopivuuskriteerien pohjalta esim. sama maakunta, osuuko suunnilleen pituus ja painokriteereihin ja onko harrastusten osalta yhtään sellainen, joka vaikuttaisi siltä, että elämäntyylimme olisi samantyyppiset. Lihaksiaan esittelevät miehet skippaan kokonaan, koska etsin parisuhdetta, en pelkkää seksisuhdetta.
Itse olen kyllä sitä mieltä, että se ensivaikutelma voi olla väärä. Sen vuoksi myös se kipinä voi syttyä myöhemmin. Varsinkin ujommat ihmiset eivät välttämättä osaa tuoda esille hienoa huumorintajuaan, älyään, kiltteyttään ym. Oikeastaan mielenkiintoinen persoona on sellainen, josta ei edes tule niitä kaikkia puolia esille, vaan niitä hienoja asioita tulee ilmi vähän kerrallaan.
Kyllä. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että pitäisi deitata vähintään kahdesti ennen kuin tekee päätöksen, että erotako vai jatkaako kolmansille treffeille. Pakkeja ei pidä ottaa liian vakavasti. Kaikkia ei voi miellyttää.
Ihmisten pitäisi oppia olemaan avoimempia, rohkeampia ja lopettaa syiden etsiminen. Jos miettii miksi jotain pitäisi tehdä niin on jo huonoissa lähtökohdissa.
Jos toisesta tykkää niin miksei voisi heti ottaa kämppäänsä vaikka pariksi päiväksi.