Onko jollain muulla kokemusta muuttamisesta yhteen avopuolisonsa kanssa ja siitä hyvästä saadusta karenssista? Syy karenssiin koska samalla "aiheutti itsensä irtisanomisen koeaikana" osa-aikatyöstä 0-25 tuntia viikossa.
Ihan järkeenkäypää,(paitsi TE-keskukselle) sen takia, että matkat työpaikalle uudelta asuinpaikkakunnalta 200 km päähän olisivat tulleet kalliimmiksi kuin työstä saatu nettopalkka ja työnantajakaan ei katsonut voivansa edellyttää kulkemaan etenkään kuin julkista lkiikennettä ei ollut tarjolla niin aikaisin...
Muita seikkoja: osa-aikapaikka hommattu omalla aktiivisuudella ilman TE viranomaisia itse maksetulla lehti-ilmoituksella...
Onko jollain samanlaisia kokemuksia joilla TE keskus katsoo voivansa määrätä ihmisten asuinpaikasta, yhteenmuuttamisesta jne?
Tai onko kokemuksia jolloin ei kommenttia muuttamisesta työkkärin kaikkitietäviltä?
Muutto ja karenssi
2
104
Vastaukset
- 14ja12
Sukulaiseni muutti perheensä kanssa toiselle paikkakunnalle (kaksi pientä lasta perheessä). Hän sai karenssin, koska hänen olisi pitänyt pystyä kulkemaan aamuyöllä kotiin julkisilla (ei ajokorttia). Työ loppui klo 3 aamulla.
Ei pystyny puolustamaan tilannetta, että hänen piti olla aamulla viemässä lapsia päivähoitoon, jotta puoliso pääsi lähtemään töihin. - Karenssin peruste
Irtisanoutuminen on aina peruste karenssille ja muutto toiselle paikkakunnalle ei ole peruste irtisanoutua. Exä sai karenssin 3kk, kun muutti paikkakunnalta toiselle ja jätti siinä samalla "kutsutaan töihin tarvittaessa" -työpaikkansa (ns nollatuntisoppari), eikä muutto perhesyistä ole tosiaankaan peruste, olisi pitänyt jatkossa kulkea 150km/suunta työmatkoja niiden satunnaisten tuntejen mukaan.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"
Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota3322868Vernu Vasunta
On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?1062164En kelpaa sinulle
Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v1201620Taidat vanhempi nainen
Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin731154- 711032
- 61993
Voi nainen...
Kun luovutit meistä liian aikaisin, just kun aloin oppimaan sinua. Jos oisin alussa jo lukenut aiheesta oisin voinut toi41950Venäjä aikoo yksipuolisesti muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa
Venäjä aikoo muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa Venäjän saarten eteläpuolella. Ylen jutussa kerrotaan mm.148934Suomi lähettää tarkkailijoita merialueelle
Venäjä on ilmoittanut aikovansa ylittää Suomen merialueen rajat kysymättä lupaa kertomalla että Suomen merialueen raj290842- 40754