apua.....

Vinkkejä kaipailisin... Olen vihdoin ja viimein päättänyt että haluan kosia miestäni.. Mutta halusin, että tuo tulisi hänelle yllätyksenä ja romanttisena sellaisena. Ei kenelläkään olisi vinkkiä, miten ja koska kannattaisi kosia? Olimme joskus puhuneet että maistraattissa kävisimme, mutta lopulta kuitenkin torjuin idean naimisiinmenosta. Lähinnä siksi kun pelkään (oon kuullut puhetta) että naimisiin menneet eroavat loppupelissä. Rakastan miestäni ylikaiken ja nyt olen vakavissani ajatellut kuitenkin rohkaistua että kosisin. Tiedän, jo etukäteen että hän vastaa myöntävästi, yhteistä taivalta takana kuitenkin jo pitkälti. Mutta haluaisin kosinnan olevan jotakin erityistä. Varsinkin kun naisena kosin. Entä... Mitä pukea päälle maistraattiin? Aina olen haaveillut (pienestä tytöstä lähtien) hääpuvusta... Olisiko sellainen sopivaa maistraattiin? En halua suuria sukuhäitä, vaan ihan pienimuotoiset. Lähimmät vaan mukaan. Muille saa tulla sitten tieto yllätyksenä :) Ja mielellään muutama kuvakin olisi kiva. Olen aina ollut ujo nainen, mutta nyt tunnen olevani todella rohkea ja haluan kosia! En odottaa vaan toimia itse. Mutta eikai sitä voi tosta noin vaan töksäyttää "mennään naimisiin"???
263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ëikö muukaa oikeesti kaipaa vinkkäje?! Hmmmmm........ Tiettyä biisiä kuunnellessaniani... Tiedan ettei hän tuota kuuntele julkisesti... MURH!!!!!!!!!!

Mie palaan töihin ihan JUSTIINSA!!!!!!!!!!!!!!!! :) Sen näkee et ootko URPO vai onko sussa MIESTÄ!!!!!!!!!!!

Äänestä

öööh... mussa ei miestä oo koska mä EN OLE MIES! sori ny vaan... sullaki taisi mennä vähän ohi koko juttu... :) mä ja mun mies... yhdessä ollaan.. oltu kauan.. mutta mistä rohkeus kosia?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


onnellinen18 kirjoitti:

Vinkkejä kaipailisin... Olen vihdoin ja viimein päättänyt että haluan kosia miestäni.. Mutta halusin, että tuo tulisi hänelle yllätyksenä ja romanttisena sellaisena. Ei kenelläkään olisi vinkkiä, miten ja koska kannattaisi kosia? Olimme joskus puhuneet että maistraattissa kävisimme, mutta lopulta kuitenkin torjuin idean naimisiinmenosta. Lähinnä siksi kun pelkään (oon kuullut puhetta) että naimisiin menneet eroavat loppupelissä. Rakastan miestäni ylikaiken ja nyt olen vakavissani ajatellut kuitenkin rohkaistua että kosisin. Tiedän, jo etukäteen että hän vastaa myöntävästi, yhteistä taivalta takana kuitenkin jo pitkälti. Mutta haluaisin kosinnan olevan jotakin erityistä. Varsinkin kun naisena kosin. Entä... Mitä pukea päälle maistraattiin? Aina olen haaveillut (pienestä tytöstä lähtien) hääpuvusta... Olisiko sellainen sopivaa maistraattiin? En halua suuria sukuhäitä, vaan ihan pienimuotoiset. Lähimmät vaan mukaan. Muille saa tulla sitten tieto yllätyksenä :) Ja mielellään muutama kuvakin olisi kiva. Olen aina ollut ujo nainen, mutta nyt tunnen olevani todella rohkea ja haluan kosia! En odottaa vaan toimia itse. Mutta eikai sitä voi tosta noin vaan töksäyttää "mennään naimisiin"???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu