Mietin tässä jälleen hajonneen parisuhteen jälkeen toivonko mukamas mieheltä liikaa. Olen saanut monesti pettyä suhteessa, mies puhunut, luvannut ja olen uskonut/luottanut ja sitten luottamus on mennyt rikki.
Itse haluaisin mieheltä sanojen pitävyyttä, jos luvataan tehdä jokin pienikin niin haluan että mies pitää sanansa. En halua toistaa itseäni, esim. siivouksen suhteen, jos mies sanoo siivoavansa, odotan myös tätä. Sen tiedän itsestäni että mitä enemmän joudun toistamaan samaa ykisnkertaista ja pientä asiaa, minkä mies on esim. luvannut tehdä, sitä ärsyytyneemmäksi muutun. Minusta se on "normaalia". Edellisessä suhteessani miehen henk.koht. elämä velkoineen oli erittäin stressaavaa, sitä enemmän jotenkin odotin että ne arjen lupaukset pidetään. Mielestäni tämä ei ole liikaa pyydetty. Ja jos lupaukset pettää, luottamus hajoaa. Niin se kohdallani on. En jaksa jauhaa kuukausi kaupalla samasta asiasta, luulisi että aikuiselle menee perille yhden keskustelun jälkeen. Haluan siis mieheltä sitä että myös sanomisillani on merkitystä. Ja se merkitys näkyy miehen tekemisessä ja lupauksen pitämisessä. Haluan yllätyksiä, edes joskus. Haluan että minua arvostetaan. Haluan että mies pystyy pyytämään anteeksi, toistamatta samaa virhettä joka viikko. Virheen tehtyään tai valehdeltuaan, en halua miehen ajattelevan että mitä enemmän syitä ja selityksiä, sen hyväksyttävämpää valehtelu tms. on. Minulle ei saa valehdelle. Liika selittely on mielestäni turhaa, haluan että mies pystyy myös vain pyytämään anteeksi, ilman liikoja jauhamisia.
Haluan että mies tekee myös omia asioitaan, harrastaa jotakin.
Onko nämä liikaa vaadittu....
Itse haluaisin mieheltä sanojen pitävyyttä, jos luvataan tehdä jokin pienikin niin haluan että mies pitää sanansa. En halua toistaa itseäni, esim. siivouksen suhteen, jos mies sanoo siivoavansa, odotan myös tätä. Sen tiedän itsestäni että mitä enemmän joudun toistamaan samaa ykisnkertaista ja pientä asiaa, minkä mies on esim. luvannut tehdä, sitä ärsyytyneemmäksi muutun. Minusta se on "normaalia". Edellisessä suhteessani miehen henk.koht. elämä velkoineen oli erittäin stressaavaa, sitä enemmän jotenkin odotin että ne arjen lupaukset pidetään. Mielestäni tämä ei ole liikaa pyydetty. Ja jos lupaukset pettää, luottamus hajoaa. Niin se kohdallani on. En jaksa jauhaa kuukausi kaupalla samasta asiasta, luulisi että aikuiselle menee perille yhden keskustelun jälkeen. Haluan siis mieheltä sitä että myös sanomisillani on merkitystä. Ja se merkitys näkyy miehen tekemisessä ja lupauksen pitämisessä. Haluan yllätyksiä, edes joskus. Haluan että minua arvostetaan. Haluan että mies pystyy pyytämään anteeksi, toistamatta samaa virhettä joka viikko. Virheen tehtyään tai valehdeltuaan, en halua miehen ajattelevan että mitä enemmän syitä ja selityksiä, sen hyväksyttävämpää valehtelu tms. on. Minulle ei saa valehdelle. Liika selittely on mielestäni turhaa, haluan että mies pystyy myös vain pyytämään anteeksi, ilman liikoja jauhamisia.
Haluan että mies tekee myös omia asioitaan, harrastaa jotakin.
Onko nämä liikaa vaadittu....
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ei liika vaadittu mutta miksi valitset miehiä joilla ei ole noita ominaisuuksia? onko liika vaadittu ensin tutustua mieheen, katsoo miten hän elää, millä sanoilla ja teoilla ja sitten vasta ryhtyä suhteeseen miehen kanssa? onko liika vaadittu tutustumaan eikä heti jakamaan ja sitten valittamaan ettei ollukaan se prinssi mitä KUVITTELIT hänen olevaan. Alkuun ihmiset ovat kivoja ja kilttejä ja mukavia... ja sitten ajan kanssa paljastuu ne oikeat piirteet. Et kai ole noin tyhmä ettet tiedä miten tämä menee. Ei olisi sinultakaan liika vaadittu valita se mies paremmin.
Aikuisia miehiä on vaikea löytää, mutta niin myös aikuisia naisia. Parasta onkin tutustua kunnolla... Ja kyllä elämäntavoista näkee millainen tyyppi on kyseessä. Millainen työ (en tarkoita mitään statusta vaan hoitaako hommansa hyvin, oli se mikä tahansa)? Kantaako vastuuta? Miten käyttää vapaa-aikaa? Miten hoitaa muita ihmissuhteita? Miten käyttäytyy vihaisena? Näitä voi kaikki selvitellä ennen päätä pahkaa romanttiseen suhteeseen syöksymistä.
Paras tuntemani mies on nykyään hyvässä työpaikassa, ja jo opiskeluaikana sekä teki töitä että kouluhommia. Vapaa-aikanaan tekee vapaaehtoistyötä nuorten kanssa. Ei läträä alkoholin kanssa. Harrastaa liikuntaa kurinalaisesti, pitää kotinsa siistinä, silittää itse omat paitansa, soittaa äidilleen usein jne. On kaiken lisäksi hauska, rento ja rehellinen. Aikuinen Mies jo 24-vuotiaana, ja jonain päivänä tulee olemaan mahtava aviomies ja kenties isäkin. Kaiken tämän sai selville ennen romantiikkaa (emme siis ole yhdessä, mutta se johtuu muusta).
Nykymaailma antaa meidän olla kuin teini-ikäisiä pitkälle yli kolmekymppisiksikin asti. Mutta itse haluan olla aikuinen, vastuuntuntoinen ja luotettava nainen, joten keskityn tällä hetkellä itseni parantamiseen ihmisenä. Sitten toivottavasti se aikuinen mieskin osuu kohdalleni =).
Niin tiedän että sukellan suhteeseen liian nopeasti.ihastun ja rakastun liian helposti. Olen 34-vuotias.Haluaisin vain löytää ihmisen rinnalleni jonka kanssa rakentaa yhteinen tulevaisuus yms. Minulla ollut huonoa tuuria, olen todellakin tutustunut ihmisiin jotka ovat osoittautuneet muuksi kuin mitä he ovat. Kaksi eri miestä menneisyydestäni näytti muulta yli puoli vuotta. Olen samaa mieltä että täytyy oppia tuntemaan kunnolla.Heidän kohdallaan tilanne pamahti vastoin kasvoja sekunnissa.
Ongelmien myötä tämä edellinen mies muuttui.Työt meni toistuvasti alta.Tai sitten se juuri oli tuota alun näyttämisen jälkeen todellisuus näyttäytyi. En tiedä, enkä välitä tietää.
En ole koskaan tiennyt haluanko lapsia tai haluanko mennä naimisiin. Onko elämäni tähän saakka ollut "liian täynnä" vastoinkäymisiä, etten halua pelossa, ajatellakkaaan asioita jotka ovat monille naisille selviä.Tuntuu että tähän mennessä minun tulisi tietää. Vai johtuuko tämä huonosta onnesta miesrintamall. En tiedä. En tätä asiaa niin pohdi, se vaan käy mielessäni aika ajoin.
Jokaisen kariutuneet suhteen jälkeen sanon katsovani tarkemmin, tutustuvani pidempään ennen suhteen aloittamista.En vain kuuntele sisintäni ja miehet ovat kääntäneet pääni. Tiedän, olen tyhmä kun en kuuntele itseäni. Olen liian sinisilmäinen, uskon ihmisen hyvyyteen ja se on kostautunut....
Paljon pystyy päättelemään miehen ammatista harrastuksista (jos on) pukeutumisesta ja siitä miten hän puhuu läheisistään ja esim existään.
Jos työ on ikävää, voi ihmetellä miksi hän tekee tuota työtä. Onko hän laiska ja saamaton, kun ei muuta elämäänsä.
Jos harrastuksia ei ole, tai se ainoa harrastus on esim punttisali, voit tuskin olettaa, että hän katsoo sinunkaan menemisiä hyvällä..
Tärkein juttu kuitenkin on, että miten hän puhuu kavereistaan ja perheestään ja exästään.
Työtä tehdään siksi että saadaan leipää pöytään.
Se että kävisi vain salilla ei tarkoita että kontrolloisi muiden tekemisiä.
Ja existä ei tarvi puhua alunperinkään ellei toinen jotain erikseen kysele.
Myös nuo aiemmat vinkin kuinka pitäisi ensin tehdä vaikuttavaa taustatyötä ennen romanssia, ei ole todellakaan vain naisen päätettävissä.
Onnea vaan matkaan jos meinaa miestä ensin pitää pelkkänä kaverina kuukauden kaksi.
Niinpä te sen sanoitte. Taustatyötä. Tuntuu että asiat vain ei aina mene niin "kuin pitäisi." Haluan että mies pitäisi arvoistaan ja ajatusmaailmastaan kiinni myös kun tulee vastoinkäymisiä. Ja jos ei selviä, edes minä tukenani vastoinkäymisistä, niin tulisi hakea ammattiapua. Mieshän harrasti, oli töissä, siivosi omaa kotiaan. Työttömyys, muutti hänet täysin. Alkoi baarissa istuminen ja monet asiat jäivät. Ei ottanut järkipuhetta tosissaan. Masentui yms. Tiedän millaista on olla syvästi masentunut, silloin haetaan apua. Mies ei hakenut. Nyt ero koska asiat kävi niin raskaiksi ja mahdottomiksi.
En tiedä.. tuntuu että suhteissani tapahtuu aina jokin muutos joka muuttaa miehen.... en vain ymmärrä miten arvomaailma ja ajatustapakin muuttuu. Minulla vahvat arvot, niitä ei horjuteta!
Noh tämä opetti ainakin sen että taustatyötä tehtävä myös mahdollisten tulevian vastoinkäymisten kyselemisessä. Mitkä on voimavarat, tukiverkosto yms. Taustatieto listani alkaa olla jo loputtoman tuntuinen....
Et ei aina se miehen pukeutuminen, miten puhuu kavereistaan yms. kerro aina kaikkea, jos syystä tai toisesta jokin kaataa koko pakan.
En jaksaisi vastoinkäymisiä suhteessa. Haluan miehen johon voin turvautuakkin....
Taustatyöllä ei tarkoitetaan että pitäisi mies pitää kaverina puolisen vuotta. Harva nyt sellaiseen suostuu. Mutta ei se tarkoita myös sitäkään että hypätään heti sänkyyn ja sitten 2 vuoden päästä kun huuma on laantunut, ihmetellään kuka helvettia tuokin mies on. EI ihmisen kanssa tarvi vuosia keskustella vakavia ymmärtäkseen kuka mies on, mutta kun jotkut ei puhu koskaan mistään, mitään ei kiinnosta....kunhan on, ja sitten ihmetellään miksi suhde ei toimi, kun on sittenkin ne vaatimukset.
Työ, harrastukset, perhe, suku, kaverit, asunto... käytös, sanat, teot, lupaukset. Niin monen asian perusteella voi jo päättää aika alusta haluako aikansa tuhlata. Mutta toki jos ei kiinnosta, niin turha sitten vaatiakaan.
Itse en ole sellainen joka hyppää samantien sänkyyn.
Kaikissa suhteissa on ollut paljon keskustelua, joskus tuntuu että liikaakin. Edellisessä suhteessa alettiin käymään samoja keskusteluja päivittäin. Mutta asiat ei parantuneet. Ei se pelkkä keskustelu aina auta vaan tarvitsee myös tehdä töitä suhteen ja ongelmien eteen, sekä niiden keskustelun pohjalta työskenneltävä.
Nähtäväksi jää osoittautuuko kukaan sellaiseksi kuin sanoo olevansa....