Minulla on näin kivasti: Anoppi "omistaa" poikansa ja minä olen ilkeä akka joka vie pojan häneltä.
Kun muutimme yhteen, anoppi kulutti valtavat summat rahaa ja osti kotiimme (Samalla siis määräsi) lähes kaikki astiat ja kalusteet. Anoppi pitää sinisestä ja nyt kotimme on siis sininen astioita myöten. (Olen tosin pikku hiljaa ostellut kotiimme sellaisia tavaroita, mistä itsekin pidän, joten nyt ei liika sinisyys enää häiritse niin kauheasti)
Toki olen kiitollinen anopin tuesta, mutta tuntuu että saimme noinkin suuret rahalliset avustukset vain siksi, että hän saisi päättää, millaisessa asunnossa hänen poikansa asuu. Emme ole mitenkään avuttomia ja rahattomia mieheni kanssa, eli apu ei olisi välttämätöntä.
Kun vierailemme miehen sukulaisten luona, saan aina kuulla moitteita siitä, miten avuton ja tyylitajuton olen. Anoppi on ilmeisesti kertonut heille, miten pilaan hänen luomansa sisustuksen kotonamme ja samalla hänen poikansa.
Mielestäni olen kaukana avuttomasta, teen kotona lähes kaiken itse; Ruoat, leivät ja pullat, vaatteet ja sisustustekstiilit ja taulut. Säästämme paljon tekemällä itse, mutta anoppi jaksaa päivitellä miten laiska ja saamaton olen. Ei usko, kun sanon tehneeni itse ja ihmettelee että miten rahamme riittävät kun on aina uusia vaatteita ja tauluja.
Mieheni ei halua käsitellä ongelmaa, vaan ikään kuin häpeää äitinsä käytöstä ja on vaan hiljaa. Hermoja raastavaa! En tiedä mitä tehdä. Rakastan miestäni mutta alkaa hermot mennä, kun ei hänkään tunnu saavan sanottua äidilleen mitään.
Kun muutimme yhteen, anoppi kulutti valtavat summat rahaa ja osti kotiimme (Samalla siis määräsi) lähes kaikki astiat ja kalusteet. Anoppi pitää sinisestä ja nyt kotimme on siis sininen astioita myöten. (Olen tosin pikku hiljaa ostellut kotiimme sellaisia tavaroita, mistä itsekin pidän, joten nyt ei liika sinisyys enää häiritse niin kauheasti)
Toki olen kiitollinen anopin tuesta, mutta tuntuu että saimme noinkin suuret rahalliset avustukset vain siksi, että hän saisi päättää, millaisessa asunnossa hänen poikansa asuu. Emme ole mitenkään avuttomia ja rahattomia mieheni kanssa, eli apu ei olisi välttämätöntä.
Kun vierailemme miehen sukulaisten luona, saan aina kuulla moitteita siitä, miten avuton ja tyylitajuton olen. Anoppi on ilmeisesti kertonut heille, miten pilaan hänen luomansa sisustuksen kotonamme ja samalla hänen poikansa.
Mielestäni olen kaukana avuttomasta, teen kotona lähes kaiken itse; Ruoat, leivät ja pullat, vaatteet ja sisustustekstiilit ja taulut. Säästämme paljon tekemällä itse, mutta anoppi jaksaa päivitellä miten laiska ja saamaton olen. Ei usko, kun sanon tehneeni itse ja ihmettelee että miten rahamme riittävät kun on aina uusia vaatteita ja tauluja.
Mieheni ei halua käsitellä ongelmaa, vaan ikään kuin häpeää äitinsä käytöstä ja on vaan hiljaa. Hermoja raastavaa! En tiedä mitä tehdä. Rakastan miestäni mutta alkaa hermot mennä, kun ei hänkään tunnu saavan sanottua äidilleen mitään.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ymmärsin kirjoituksestasi, että myös miehesi ajattelee äidistää samalla tavalla kuin sinä, eli äiti/anoppi ylittää reviirinsä rajat ja reilusti.
Ongelmaan voisi olla ratkaisuna, että teette hänelle selväksi, ettei teidän kotinne ole hänen reviiriään, kiitos kuitenkin tavaroista. Kuten itsekin vihjasit, anoppisi ei usko sinua, joten puhukaa ensiksi miehesi kanssa asia selväksi, ja menköön tämä sitten sanomaan äidillensä suoraan tästä reviiriasiasta. Äideillä on tapana uskoa omaa kultapoikaansa paremmin kuin miniäänsä.
Ja jos anopillasi on tarve haukkua sinua muille ihmisille, luulisi miehesi arvostavan sinua sen verran paljon, että tekisi siitäkin samalla lopun. Saattaahan siinä heidän välinsä vähäksi aikaa tulehtua, mutta luulisi aikuisen ihmisen tajuavan pikku hiljaa.
Tiivistettynä: jos ette sano äidille/anopille suoraan miten asiat ovat, ei hän osaa toimia oikein. Hän ei ole välttämättä edes tullut ajatelleeksi sitä tosiseikkaa, että ylittää valtuutensa määräämällä teidän asioista. Tai sitten on tullut ajatelleeksi.. Mutta tehkää siis selväksi, mitä ajattelette.
Oma äitini piti aluksi minun ensimmäistä omaa asuntoani liian omanaan (huom. hän kyllä omisti sen!), ja kylään tullessaan saattoi alkaa järjestellä tavaroita yms. Pian sanoin hänelle, että vaikka tämä on sinun omistamasi yksiö, minä täällä kuitenkin asun, joten en tykkää siitä jos tulet tänne siivoamaan, vaikka olet kylässä. Sen jälkeen äitini on aina ollut kuuliaisesti vieraana meillä talossa. Auttaa toki jos erikseen pyytää. Muttei tuputa.
Meitä on niin moneksi, minä en nyt suin surminkaan haluaisi mennä ostoksille tyttäreni kotiin, antaisin rahasumman ja sanoisin että hankkikaa. Sehän on teidän kotinne, joka pitää olla teidän näköinen, että siellä viihdytte. Joko anoppisi pitää shoppailusta tai haluaa jalkansa oven rakoon. Sukulaisille voit sanoa, että tyyliä tai ei, mutta te olette onnellisia kodissanne. Älä nyt anna "ulkopuolisen" pilata suhdettanne, keskity täysillä rakentamaan suhdetta ja ota anoppisi vain pienenä vitsauksena.
On melko vaikeaa olla välittämättä anoppini toiminnasta, kun se vaikuttaa jo sukulaistenkin suhtautumiseen minuun. He alkavat pikku hiljaa uskoa anopin puheita ja antavat jo minulle neuvoja, miten kotia hoidetaan yms. Tunnen itseni ihan tyhmäksi!
Mitenköhän saisin mieheni välittämään asiasta enemmän, hän vain vaikenee ja loukkaantuu kun yritän asiasta puhua. Mietin kuulemma asioita liikaa.