moikka,
Tässä pohdin itsekseni, miten nykyisin muilla, jotka ovat uuden ihmisen löytäneet ero jälkeen.
Millä tavalla olette ns. Julkistaneet sen että seurustelette. Olemme olleet yhdessä muutaman kuukauden ja jotenkin tuntuu että kaikki tuntuu kovin salaiselle.
Toisella kovasti menoja ja itse olen yritän sopeutua niihin, mutta toivoisi että toinen jotain kivaa yhteistä kivaa keksisi myös. Tuntuu että yhteistä aikaa pitää varata, eikä tunnu luonnosille tavalle minusta.
Miten muilla,
Terkuin hiukan epätoivoinen
Uusi parisuhde ja seurustelu, miten muilla eron jälkeen?
9
240
Vastaukset
- tunnetiina
Mitä siinä jos olet rehdisti pelannut. Jos vasta eronnut,et kyllä ole exääsi oikeasti rakastanut.Miksi pitää julkaista,etkö olekkaan aikuinen itsenäinem mies?
- 0iåojikl
No kylläpäs kuulostaa hankalalta! Sinä taidat olla valmiimpi etenemään seurustelussa eteenpäin kuin toinen osapuoli...(?)
No omalla kohdalla kaikki eteni luonnostaan - kun aloimme näyttäytyä yhdessä kaupungilla, käydä leffassa, ulkona syömässä, ruokakaupassa... Niin eipä se suhteemme laadusta epäselvää jättänyt emmekä me miettineet sen kummemmin asian julkistamista.- näin meillä
Olen seurustellut nyt pari kuukautta. Puoliskoni halusi jo kuukauden jälkeen laittaa naamakirjaan statuksen parisuhteesta. Itse en olisi halunnut, mutta kuitenkin suostuin. En vieläkään ole varma teinkö oikein kun suostuin.
Me näemme toisiamme viikonloppuisin. Vuorotellen kummankin luona. Jos ei toista tarpeeksi näe, mitä se kellekin tarkoittaa, niin uskon et sananlasku; poissa silmistä, poissa mielestä tulee näkymään suhteessa.
- ei mitenkään
Me on oltu yhdessä reilusti yli 20 vuotta, lapsiakin on, eikä olla mitenkään julkistettu koskaan että edes seurustellaan....saman katonkin olla eletty yli 20 vuotta. Kaipa muut on jo tajunneet.
- Huh huh
Samaa mietin. Teinit voi erikseen kertoa että "me seukataan", mutta en ole kyllä koskaan törmännyt sellaiseen, että aikuiset ihmiset "julkistavat" seurustelunsa. Miksi ihmeessä niin pitäisi toimia? MInulla kyllä hälytyskellot soisi, jos toinen ottaisi moisen asian edes puheeksi. Kuullostaa melkoisen riippuvaiselta toiminnalta.
- Ei vaan jaks sellast
Jos se jo suhteen alussa on sellaista ettei toisella tunnu löytyvän sulle aikaa eikä halua sun kanssa tehdä mitään yhteisiä juttuja muuten kuin sen seksin merkeissä, niin ei hän halua sinulta ja suhteelta sen enempää. Suosittelen kertomaan jo suhteen alussa mitä haluat, sillä se keskustelun paikka tulee joka tapauksessa.
- Akka sanoo
Kyllä aikuiset ihmisetkin ensin tapailevat (saa tapailla silloin muutakin ainakin yleensä ottaen), sitten voidaan sopia ettei tapailla muita eli ns. seurustellaan.. Mun ukko ja minä tapailtiin 3 kk. Ukko tapasi mun kavereita kyllä (no osan tunsikin jo etukäteen). Liikuttiin kyllä avoimesti yhdessä, mutta missään facebookissa ei parisuhdetilannetta availtu. Ukko ei kuitenkaan ikinä esitelly mua hänen kavereilleen/sisaruksilleen, vaan jos kaveri/sisarus soitti missä oot, niin hän oli aina vaan jossain kaupungissa, mutta ei ikinä sanonut kenen kanssa. Jos kysyttiin mitä siellä teet, niin vastaus oli olen kaverilla ym. Loppuvaiheessa vastaus oli ettei viitti kykkiä itekseen kotona. No se riitti mulle. Selviskin sitten että ukolla olikin muita naisia ja ei viihtynyt yksin. Vietti mieluummin aikaa jossain muualla kun kotonaan.
Eli sinulle neuvoksi, kyllä vaisto sanoo onko kaikki ok vai. Kun se vaisto ei turhaan varottele. Näin mä olen aina tiennyt, vaikka sen vaiston olen välillä koittanut haudata ja uskonut toisen puheita. Mutta muista aina vanha sanonta, ei ne sanat vaan teot!! - Heppu44v
Niin,
No itse katselen nyt hetken rauhassa, jotenkin vain vaistoni kertoo ettei kaikki ole kohdallaan.
En tarkoittanut julkistamisella mitään fb päivitystä.- timojoki78
Vaisto ja vaisto älä nyt psksa siel mussuta. Totta kai on hyvä miettiä miks toinen on vähän etäisempi. Tossa asiassa, mutta voi kysyä suoraan jos epäilyttää. Ehkä nainen haluu olla ja mennä viellä hetken suhde aika alussa kummiskin. Tommosta masentavaa sontaa
/vihjailua on hirveä katsella.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"
Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota3352951Vernu Vasunta
On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?1082230En kelpaa sinulle
Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v1201640Taidat vanhempi nainen
Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin731174- 721057
- 611003
Voi nainen...
Kun luovutit meistä liian aikaisin, just kun aloin oppimaan sinua. Jos oisin alussa jo lukenut aiheesta oisin voinut toi41960Venäjä aikoo yksipuolisesti muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa
Venäjä aikoo muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa Venäjän saarten eteläpuolella. Ylen jutussa kerrotaan mm.148954Suomi lähettää tarkkailijoita merialueelle
Venäjä on ilmoittanut aikovansa ylittää Suomen merialueen rajat kysymättä lupaa kertomalla että Suomen merialueen raj290852- 42786