Outo tilanne, voiko tämä tästä parantua?

Yhdessäeloa on miehen kanssa takana reilu 3 vuotta.
Ylä- ja alamäkiä on ollut, mutta niistä on aina selvitty.
Nyt mies kuitenkin halusi yhtäkkiä muuttaa vanhemmilleen.
Sanoi, että on siellä ainakin joulukuuhun asti.
Kun kysyin, että mitäs sen jälkeen, niin vastaus oli 'en tiedä'.
Hän sanoo silti rakastavansa minua ja käy katsomassa täällä "meidän" kodissamme minua joka päivä.

Tuntuu silti ihan oudolta.
Mitä ukko oikein tekee poissaollessaan?
Hän ei suostu puhumaan minulle oikeastaan mistään.
Sanoo vain haluavansa olla rauhassa.
Pelkään, että jos nyt totun yksineloon, ja kun mies sitten haluaisikin jossain vaiheessa muuttaa takaisin yhteiseen kotiimme, minä en sitä enää halua...

Syytän itseäni tästä tilanteesta.
Olen ollut todella, todella stressaantunut viime aikoina, että pelkään sen ajaneen miestäni pois.
Sanoin myös jossain vaiheessa, että en tunne mitään enää, ja haluaisin pitää taukoa.
Nyt kaikki nuo sanat kaduttavat enemmän kuin mikään ikinä, koska en niitä tarkoittanut.
Ja vaikka kuinka pyytäisin mieheltäni anteeksi käytöstäni, hän sanoo vain haluavansa olla rauhassa.

Rakastan häntä niin paljon, että jo pelkkä ajatus erosta aiheuttaa hengenahdistusta.
En voi muuta kun toivoa ja rukoilla, että kaikki kääntyy vielä parhain päin...
5179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"Nyt kaikki nuo sanat kaduttavat enemmän kuin mikään ikinä, koska en niitä tarkoittanut. Ja vaikka kuinka pyytäisin mieheltäni anteeksi käytöstäni, hän sanoo vain haluavansa olla rauhassa."

Kuulostat vaimonhakkaajalta. Ensin lyödään silmä mustaksi ja sitten kadutaan, madellaan jaloissa ja luvataan, että se oli viimeinen kerta.

Äänestä
  • Haloo, pahvi! Aloittajan MIES on muuttamassa vanhemmilleen..!!!

    Äänestä

  • trhsgfd kirjoitti:

    Haloo, pahvi! Aloittajan MIES on muuttamassa vanhemmilleen..!!!

    Ota aika myös itsellesi etsikkoaikana. Kun erosin miehestäni yli 20 v yhteiselon jälkeen, ilman mitään riitaa, yritimme vielä vuoden sen jälkeen todeten, ettei ole mitään yhteistä.

    Pitäkää yhteyttä, niin näette miltä tuntuu, puolin ja toisin.

    Äänestä

  • trhsgfd kirjoitti:

    Haloo, pahvi! Aloittajan MIES on muuttamassa vanhemmilleen..!!!

    Edellinen puhui vertauskuvilla. Ap on itse omalla käytöksellään ajanut miehen pois luotaan ja nyt sitten kaduttaa. Ymmärsitkö?

    Äänestä

No ei ihme, että ukko haluaa etäisyyttä jos olet noin sille sanonut ja sun oma käytös on kummunnut etäisyyttä ja varsinkin jos mies on saanut sellaisen kuvan, että se johtuu hänestä niin ymmärrän ukkoasi täysin. Ei kukaan jaksa sellaista pitkään!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


</3 kirjoitti:

Yhdessäeloa on miehen kanssa takana reilu 3 vuotta.
Ylä- ja alamäkiä on ollut, mutta niistä on aina selvitty.
Nyt mies kuitenkin halusi yhtäkkiä muuttaa vanhemmilleen.
Sanoi, että on siellä ainakin joulukuuhun asti.
Kun kysyin, että mitäs sen jälkeen, niin vastaus oli 'en tiedä'.
Hän sanoo silti rakastavansa minua ja käy katsomassa täällä "meidän" kodissamme minua joka päivä.

Tuntuu silti ihan oudolta.
Mitä ukko oikein tekee poissaollessaan?
Hän ei suostu puhumaan minulle oikeastaan mistään.
Sanoo vain haluavansa olla rauhassa.
Pelkään, että jos nyt totun yksineloon, ja kun mies sitten haluaisikin jossain vaiheessa muuttaa takaisin yhteiseen kotiimme, minä en sitä enää halua...

Syytän itseäni tästä tilanteesta.
Olen ollut todella, todella stressaantunut viime aikoina, että pelkään sen ajaneen miestäni pois.
Sanoin myös jossain vaiheessa, että en tunne mitään enää, ja haluaisin pitää taukoa.
Nyt kaikki nuo sanat kaduttavat enemmän kuin mikään ikinä, koska en niitä tarkoittanut.
Ja vaikka kuinka pyytäisin mieheltäni anteeksi käytöstäni, hän sanoo vain haluavansa olla rauhassa.

Rakastan häntä niin paljon, että jo pelkkä ajatus erosta aiheuttaa hengenahdistusta.
En voi muuta kun toivoa ja rukoilla, että kaikki kääntyy vielä parhain päin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu