Tämä ei ole alkuseurakunnan antaman esimerkin mukaista, MISSÄ EI OLLUT jakoa maalikkojen ja papiston välillä ja jossa EI MYÖSKÄÄN KERÄTTY KYMMENNYKSIÄ.
Miksi adventistit pitää yllä pappisluokkaa?
sana mies
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hei-
Pappisjärjestelmä on päättynyt ristille. Pappien piti olla Leevin heimoa ja Aaronin jälkeläisiä ja päättyi ristille kun pyhäkköpalvelus lakkasi. Pappisjärjestelmä kuului pyhäkköpalveluksen asetuksiin.
Adventtikirkossa on pastoreita joiden pätevyysvaatimus on teologisen tiedekunnan kandidaatti vähintään, mutta nykyisin pitää kaiketi olla paljolti maisteri.
Maallikoitakin palkataan seurakunnan huoltajiksi.
- Pastorit ja muukin palkattu henkilöstö on 1 Kor 9 valtuuksilla. Heidän aikansa ja voimansa kuluu evankeliumin palveluksessa kokonaan. Ei pidä kuitenkaan luulla ettei seurakuntalaiset mitään tekisi- Käytännössä seurakuntien toiminta on jäsenistön voimin kaikenlainen Jumalan huoneen rakentamisen- toiminnan hoitamisen- ohjelman teon vapaaehtoiset maallikkotehtävät joihin seurakuntalaiset uhraavat henkisiä- hengellisiä, teknisiä ja taloudellisia voimavarojaan harkintansa mukaan ja mihin seurakunnan demokratia halukkaita valitsee. 1 Piet 2:9, Gal 3:28, Matt 28:18-20. Käytännössä palkattu pastorikunta organisoi ja allokoi evankeliumin työtä kotimaassa ja ulkomailla kansainvälisessä organisaatiossa. Professionaalisen tiedon taso on korkea teologiassa ja rinnakkaistieteissä. Kirkon hallinnolliset tehtävät on delegoitu kirkon hallinnolle jossa vallitsee demokratia palkkahenkilöstön ja maallikoiden kanssa yhdessä hyvin moninaisissa glogaaleissa toimielimissä.
Tämän kaiken lystin lisäksi Jeesuksen todistajissa on profetian Henki; Ilm 19:10, 2 Piet 1:21.
Palkattujen henkilöiden palkat makselee kirkon jäsenet kymmenysvaroiksi budjetoiduilla varoillaan riemumielin; 2 Kor 9:7, 1 Kor 9:14.
Jokainen kaivaa omaa lompsaa ja kukaan ei kenenkään rahaliikenteestä tiedä lantinkaan vertaa- eli kaikki on jäsenen sydämen päällä omantunnon asiana.
Ei kenenkään valvonnassa ja aina vaitolovelvollisuuden takana ihmisten rahaliikenne vaikka tileillä jotakin joku näkisikin on yksityishenkilöiden varoista ja varojen käytöstä vaiti olovelvollinen. Ihmisten pankkitilien liikenne on yksityinen asia. Kirkon tilinpätökset on nähtävillä.
Siunauksia
Jari Laurila
1 Kor
Höpönlöpön.
Yhtä hyvin voisi kysyä sinulta "sana mies", että miksi Jehovan todistajat pitävät yllä "uskollista ja ymmärtäväistä orjaluokkaa"? Sieltä tulee teidän
"prawdanne", jota kukaan "alempaan orjaluokkaan" kuuluva ei voi millään tavalla arvostella tai koetella Raamatulla.
Jumalan Sana >>>>>>> "Te olette kalliisti ostetut; älkää olko >ihmisten< orjia".
Joh.15:15
"En sano teitä enää orjiksi, sillä orja ei tiedä, mitä hänen isäntänsä tekee..." (Uuden maailman käännös)
Tämän Jehovan todistajien historia lukuisine väärine ennustuksineen todistaa todeksi eli että he todellakin ovat vain >ihmisten< orjia.
Seurakunnan luetteloakaan ei pidetty muista kuin avuntarpeessa olevista vanhemmista naisleskistä.
Ja varat kerättiin auttamista varten eikä muuhun.