ristiriitainen suhde ja siihen lisää sitoutuminen

ostoksilla

Meillä ei ole puolisoni kanssa ollut vuosiin fyysistä suhdetta. Asiasta ei saa puhua, siitä seuraa välittömästi agressiivinen palaute, jota pelkään. Olen surutyötäni tehnyt ja pystyn elämään näin, vaikka joskus ahdistaa. Olen kuvitellut, että enemmin tai myöhemmin puolisoni lähtee esim. toisen matkaan, mutta nyt tuli yllätyksenä, että hän haluaa ostaa yhdessä kesäpaikan maalta. Se vaatisi aika ison lainan ottamista.
Nyt jos koskaan asioista olisi puhuttava, mutta pelkään niin kovin sitä käytöstä, jonka tiedän sitä tulevan. Ja miten se ahdistaa minua sitten viikojen ajan. Meillä menee hyvin, kun elämme tasaista elämää, enkä kysele mitään tunteista ym.
Hänen käytöksensä saa minut järjettömään ahdistustilaan, jos otan suhteemme puheeksi. Se ei ole turhaa kuvittelua, vaan vuosien kokemus on siitä. Tilanne voi aiheuttaa väkivallan uhan välittömästi. Keskusteluyhteyttä ei todellakaan ole. Jos kerron, että olen hirviö, arvoton hänen silmissään, se on ainoa tapa saada hänet keskusteluyhteyteen niissä asioissa. Sitä vain en enää pysty tekemään...

5

147

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vuokralle yksin

      Minulla on ollut vastaavanlainen avioliitto. Mies kieltäytyi kaikesta kosketuksesta.
      Tein vuosia myöhemmin ratkaisun. Vuokrasin itselleni yksiön. Otin vain vaatteeni mukaan. Mies soitteli ja ihmetteli,miksi muutin pois? Ei ymmärtänyt alkuunkaan.
      Tämä osoittautui hyväksi vedoksi. Mies kyläili minulla selvin päin ja syömässä. Muuten meni omalle asunnolle. Mies kutsui minut kahville,kun oli innostunut leipomaan korvapuusteja. Palasin yksiööni.
      Nyt oli kummallakin vapaus. Kumpikaan ei hakenut avioeroa.
      Suureksi yllätykseksi kumpikaan ei tavannut kolmansia osapuolia.
      Aloimme juttelemaan paljon ja viihdyimme nyt hyvin yhdessä. Mies kertoi,että hänellä ei ole lainkaan erektiota. Ei yöllisiä,ei koskaan. Viagraa ei voinut hakea,kun hänellä oli sydänlääkitys. Hän kärsi siitä itse kovasti ja nyt vasta avautui.
      Ei se minua häirinnyt,kun edes tiesin,mistä on kysymys.
      Loppujen lopuksi palasimme yhteen,kunnes kuolema erotti.

      • elävä esimerkki

        Niin vaikeista asioista on vaikea puhua ja tunnustaa edes itselle.Montako liittoa tällaiset asiat on tuhonnut.


    • 12+10

      Eli puolisosi hallitsee täysin tunnetasolla liittoanne, ja on yksipuolisesti hyväksyttänyt sinulla ehtonsa. Sinuna en ottaisi tuota lainaa plus kesäpaikkaa, vaan tulostaisin eropaperin. Siinä ei toisella ole mitään rähjäämistä, kun itse lähetät ko hakemuksen.
      Kerrankin jäi epäselväksi, onko aloittaja mies vai nainen, mutta ei sillä ehkä ole väliäkään.

      • kummallisia miehiä

        Ihmettelen suuresti miehiä, joilla ei enää toimi, ei aamuin eikä illoin, miksi kaiken fyysisen tarvitsee loppua kuin seinään. Eu hyväilyjä, suukkoja, kosketusta, ei lähellä oloa, ei yhtään mitään. Vastatkaa te miehet joilla ei enää seiso; miksei enää sen jälkeen mitään fyysistä? Naiset eivät toimi näin, ainakaan kaikki. Vaikka naiselta loppuu seksihalut, fyysisen läheisyyden tarve ei lakkaa. Oma mieheni on samanlainen: Seksi loppui vuosia sitten ja samalla loppui kaikki muukin fyysisyys ja asiasta todellakaan ei voi keskustella, suuttuu ja lähtee pois. Tiedän että mieheni on uskollinen, siitä ei ole epäilystäkään, ehkä pornon ja nyrkin kanssa pettää, en tiedä


      • mikä meitä riivaa
        kummallisia miehiä kirjoitti:

        Ihmettelen suuresti miehiä, joilla ei enää toimi, ei aamuin eikä illoin, miksi kaiken fyysisen tarvitsee loppua kuin seinään. Eu hyväilyjä, suukkoja, kosketusta, ei lähellä oloa, ei yhtään mitään. Vastatkaa te miehet joilla ei enää seiso; miksei enää sen jälkeen mitään fyysistä? Naiset eivät toimi näin, ainakaan kaikki. Vaikka naiselta loppuu seksihalut, fyysisen läheisyyden tarve ei lakkaa. Oma mieheni on samanlainen: Seksi loppui vuosia sitten ja samalla loppui kaikki muukin fyysisyys ja asiasta todellakaan ei voi keskustella, suuttuu ja lähtee pois. Tiedän että mieheni on uskollinen, siitä ei ole epäilystäkään, ehkä pornon ja nyrkin kanssa pettää, en tiedä

        Ehkä se on hänelle arka asia jota häpeää? Kaikki ongelmat näkyy kaatuvan puhumattomuuteen niin miehillä kuin naisilla. Minä en saanut kontaktia enää vaimoon,sitä syytä ei tänäpäivänäkään ole tullut tietoon. Harmittaa kaikkien puolesta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2515
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2193
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1877
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1641
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1596
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1595
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1548
    8. 75
      1459
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      105
      1368
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1254
    Aihe