Nopea sairauksista paraneminen...

Esim. Cain hakattiin tosi pahasti mm. päähän. Oli jonkin aikaa sairaalassa, sitten käveli kepin kanssa ja nyt ei mitään "jälkioireita". Katie putosi kuiluun, nyt kasvot ilman ruhjeita tai arpia taas istuskelee pyörätuolissa. Ja kun vaikka flunssa tulee, kaikilla on yhden jakson ajan nenä punaisena ja silti on töissä, kellään ei ole kuumetta tai kovaa yskää. Ja sitten seuraavassa jaksossa onkin jo parantunut.

Myös rahankäyttö erikoista. Ednalla ei ole rahaa mutta silti aina kun käy pubissa, kaupassa tai muualla, on juuri ja juuri sen verran että saa esim. keksipaketin. Sitten taas seuraavassa jaksossa sama asia. Epäuskottavaa.
Ja kun joku mies joutuu kadulle kodittomaksi, hänelle kasvaa heti pitkä parta. :)
7157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Älä sure, niillä on se kultamunia muniva hanhi piilossa.
Kun Teddy aikoinaan oli työtön, niin koko perhe oli kaameassa pulassa, mutta sitten Teddy sai osapäivätyön jostain, ja eipä aikaakaan, kun lunasti puolet Majatalosta.

Muute, se Laurel oli kyllä aikamoinen, kun heitti miehensä pihalle, mutta oletti kuitenkin ilman muuta, että mies kustantaa perheen asumisen miehen työsuhdeasunnossa. Itse oli työssä työnjohtajana makeistehtaassa. Gabby ei ole hänen lapsensa millään tavalla, kummallista, että hän yhä huolehtii tytöstä.

Mitä tulee Ednaan, niin ihmettelen, eikö Englannissa ole mitään työsuhdeturvaa? Charity heitti hänet ulos keräätavarasijalähde-periaatteella. Pitäisihän hänelle maksaa irtisanomisajan palkka ja edes se palkka, minkä oli tienannut.

Hän on eläkkeellä ja jo ikäihminen. Nyt joutuu ottamaan vuokralaisen, että selviää jotenkuten. Ymmärsin, että on ottanut pikavipin, katsotaanpa, menettääkö hän koko omaisuutensa lainan maksuun.

Annetaanko koirillekin kemoterapiahoitoja?

Äänestä
  • Terry?

    Englannissa eläke on 35% palkasta

    Äänestä

Mutta eikös Edna sanonutkin, ettei sitä rahaa halua?

Voihan tietty sitä aikaa olla kekattu, emme me kuitenkaan kuutta kuukautta olla Sarahin sairastelua katsottu, ehkä kaksi viikkoa. Voihan se parta kasvaa, jos vaikka välissä on ollut sellaiset kivat kolme viikkoa. (:

Äänestä

Menisi aika pitkäveteiseksi, jos emmerdalessa kuvattaisiin pitempään jonkun sairastelua. Eihän se ole mikään sairaalasarja. Jacksonin elämää vammautuneena, ja siitä aiheutuvia ongelmia kuvattiin tosin aika kauan. Sarahin sairauden ympärilläkin on jo pyöritty tarpeeksi.

Äänestä

Naurattaa loppukaneettisi.

Totta kirjoitat, mutta eräissä sarjoissahan noustaan jopa kuolleista.

Partajeesuksen käsikirjoitusta en käsitä, ammattitaitoisen ihmisen tuhlaamista.
Enkä tykkää uudesta paipista, tulee työtakki aina mieleen.

Äänestä

Ajallisesti Cainin loukkaantumis tapaus on noin 6kk. Sarjassa otetaan kyllä aikahyppyjä esim. raskaudet nopeutettuja. Joskus taas on tiiviimpää toimintaa menossa. Sarjaa ei esitetä edes päivittäin Englannissa. Kuvausaikataulut,pukeutuminen ja sääolosuhteetkin yleensä sellaisia ettei vuodenaikoja paljon erota.

Äänestä

Emmestiina, itsekin tuota mietin kun Laurel "ominut" Gabbyn itselleen ja saneli Ashleylle milloin saa tavata tyttöä jne. vaikkei ole tytön äiti. Aluksi, tai siis pitkän aikaa, Laurel oli yksi suosikeistani mutta nyt inhokkini. Hän ja Rhona. Aina itse etusijalla ja muita määräilemässä.

Charitystä mietin myös miten hänellä voi olla paljon rahaa, milloin hän on edes töissä? Vai käyttääkö surutta Jain rahoja?

Yksi naurettavimmista asioista on se kun Debbie vielä oli korjaamollaan töissä, hänellä oli aina puhtaat kädet vaikka oli autoasentaja. Ja sekin miten tähän työhön "opiskeli" aikoinaan. :) Turhan epäuskottavaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hih hulinaa kirjoitti:

Esim. Cain hakattiin tosi pahasti mm. päähän. Oli jonkin aikaa sairaalassa, sitten käveli kepin kanssa ja nyt ei mitään "jälkioireita". Katie putosi kuiluun, nyt kasvot ilman ruhjeita tai arpia taas istuskelee pyörätuolissa. Ja kun vaikka flunssa tulee, kaikilla on yhden jakson ajan nenä punaisena ja silti on töissä, kellään ei ole kuumetta tai kovaa yskää. Ja sitten seuraavassa jaksossa onkin jo parantunut.

Myös rahankäyttö erikoista. Ednalla ei ole rahaa mutta silti aina kun käy pubissa, kaupassa tai muualla, on juuri ja juuri sen verran että saa esim. keksipaketin. Sitten taas seuraavassa jaksossa sama asia. Epäuskottavaa.
Ja kun joku mies joutuu kadulle kodittomaksi, hänelle kasvaa heti pitkä parta. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu