Kirkosta eroaminen kiihtynyt

Viime vuosina kirkosta eroaminen on painottunut yhä enemmän loppuvuoteen.

Tämän vuoden aikana ei ole vielä ollut piikkejä aiheuttavia kohuja ja siitä huolimatta alkuvuonna on erottu historian nejänneksi eniten.

Tänään näyttää olevan aikamoinen piikki eroissa, joka johtunee erään autoilijan yksittäisestä mainoksesta.
http://eroakirkosta.fi/static/ek-tilastot/

http://www.stara.fi/2014/10/26/tamperelainen-autoilija-suivaantui-kirkollisveroon/

Onhan se kirkollisvero suuri, kun siihen menee keskituloisella perheellä enemmän, kuin asunnon lämmityskustannuksiin.

Pienetkin kirkkoa sivuavat uutiset aihettavat loppuvuonna paljon hallaa kirkon kannalta erojen muodossa.
Seurakuntavaalien epäonnistunut mainoskampanja ja vaalikone-sekoilu lisäävät omalta osaltaan eroja ja tasa-arvoisen avioliittolain käsittely tulee aiheuttamaan pitkään eroja.
33171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Mitä sinä Pe.ku tästä olet hulissasi sinähän olet hellari vai atskuko nykyään? Joko kyllästyit Jalovaara-jahtiin?

Äänestä
  • Jalovaara on jo murskattu, viimeinen niitti tulee kun oikeusistuin antaa (ankaran) tuomion.

    Jalovaara on vain yksi loinen kirkon liepeillä, kirkko itsessään on loinen, joka on ensisijainen kohde. Ilokseni voin huomata, että kirkkoa ei pyritä tuhoamaan pelkästään antiteistien toimesta vaan kirkko on repeytymässä sisältä käsin. Kiitän konservatiivisia tosiuskovia tästä, teette asiasta helpompaa kuin sen piti ollakaan.

    Äänestä

  • FUCKIFUUU kirjoitti:

    Jalovaara on jo murskattu, viimeinen niitti tulee kun oikeusistuin antaa (ankaran) tuomion.

    Nuo ovat omia päiväuniasi. Ei Jalovaaraa suinkaan ole murskattu saati tuomittu.
    Vaikka kirkko repeytyisi uskovien määrä kuitenkin lisääntyy ja sehän on pääasia.
    Pääosa suomen uskovilla on kuitenkin evlut kirkon ulkopuolella.
    Kun seurakunnalla on oikein vaikeaa ja uskovat ova ahdingossa uskovien määrä kasvaa. Esim. ihanne valtiossasi pohjois-koreassa on maailman eniten kasvava uskovien seurakunta.
    Näin se vain menee joten älä petä itseäsi.
    Onko ateismi noin taistelunhaluinen ja agressiivinen aate oikeasti vai mitä sen haaraa edustat? Koskaan ateismi ei tule hallitsemaan maailmaa tiedät sen itsekin kristinusko, juutalaisuus ja islam ovat vain teille liian suuri pala. Eikös se kommunismikaan mitään ole opettanut?

    Äänestä

  • Aloittaja

    FUCKIFUUU kirjoitti:

    Jalovaara on jo murskattu, viimeinen niitti tulee kun oikeusistuin antaa (ankaran) tuomion.

    Jalovaara on vain yksi loinen kirkon liepeillä, kirkko itsessään on loinen, joka on ensisijainen kohde. Ilokseni voin huomata, että kirkkoa ei pyritä tuhoamaan pelkästään antiteistien toimesta vaan kirkko on repeytymässä sisältä käsin. Kiitän konservatiivisia tosiuskovia tästä, teette asiasta helpompaa kuin sen piti ollakaan.

    Jalovaara on aiheuttanut myös kirkosta eroamisia varsinkin manauskohun jälkeen.
    Kirkko ei ole vieläkään rajoittanut Jalovaaran keikkoja kirkoissaan.

    Kirkon oma osasto seksimessuilla aiheuttanee osan tämän hetkisestä piikistä.
    Vilauttelua siellä kai papeilta odotetaan ja olisihan se uusi aluevaltaus.

    Äänestä

Aloittaja
  • Oletko vielä hellari vai ateistiko?

    Äänestä

Antaa eroajien erota. Luterilaisuudesta riippuen tai ilman, aika käy vähiin ennen kuin Jeesus palaa ja kuten ennustettu, vain harvalla on sellaista uskoa sydämessään että tulevat valituksi, temmatuksi pois hävityksen tieltä.

Äänestä

Papiien pornomessuille meno taisi olla liikaa

Äänestä
  • Kantaako Mäkinen vastuun????

    Äänestä

  • kenen vastuu kirjoitti:

    Kantaako Mäkinen vastuun????

    Onhan Raamattuun ennustettu:
    "Mutta jumalaton saastuu edelleen mutta pyhä pyhittyy edelleen."

    "Heissä on jumalisuuden ulkokuori mutta he kieltävät sen voiman"

    Äänestä

  • Aloittaja

    kenen vastuu kirjoitti:

    Kantaako Mäkinen vastuun????

    "Kantaako Mäkinen vastuun???? "

    Ei kristinuskoon kuulu vastuun kantaminen, vaan Jeesus on ainoa syntipukki.

    Äänestä

Kirkollisvaaleissa äänestäminen ei ole pakollista! Kyllä sinne valitsevat kirkonjäseniä hoitamaan asioita. Voi pysytellä vaikka lapsen paikalla ja käydä äänestämässä joskus myöhemmin, jos maailma pysyy pystyssä!
Tutustu Liitykirkkoon.fi Ev.Lut. sivustoon!

Äänestä
  • Aloittaja

    "Tutustu Liitykirkkoon.fi Ev.Lut. sivustoon! "

    Kirkolla ei olekaan mitään jäsenyydestä eroamis-palvelua netissä, ja muutoinkin se on erittäin vaikeaa.

    Kun haravalla haravoi kirkon sivuja, niin sieltä voi hyvällä onnella löytää sen ilmoituksen, jossa kehotetaan lähettämään postia, mikäli kirkon hyvät palvelut ei kiinnosta, ja aikoo sen takia erota.

    VATA ry on ihan toinen juttu, kun se on ulkopuolisena päättänyt järjestää eroakirkosta.fi-palvelun, joka kuuluisi oikeasti kirkon järjestää.

    Äänestä

Mitä pitää ihmisell etapahtua että päivästä toiseen veivaa ja tekee aloituksia naurettavista aiheista kuten tämäkin huh !

Onko likaa lokanhaukia syöty että kauan loistaa kun autonvaloista erkaantuu vielä jälkeenäin.

ohoi kyllä se pitäisi pekullakin olla jonkinlainen holhooja joka sanois milloin vedetään töpseli irti ja milloin joku muu.

Äänestä
Aloittaja

Monet uskovaiset, eivä sulata, sitä että Kimmo Vehviläinen ei ole enää kirkon jäsen.
Ihan kuin hänellä ei olisi ollut oikeutta erota kirkosta.

http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1288757220561.html?pos=ok-trm-vhde

Minua ateistina ei närästä yhtään, jos joku uskovainen kävelee kadulla vastaan tai istuu puiston penkillä.
Toivottavasti kaikki uskovaiset kristityt oppisivat olemaan suvaitsevaisia ja ymmärtäisivät että kaikille kuuluu lakiin kirjatut perusoikeudet ja uskonnon vapaus.

Äänestä
  • Kuule EVVK mitä joku Vehviläinen tekee...

    Äänestä

  • hömpötipöm kirjoitti:

    Kuule EVVK mitä joku Vehviläinen tekee...

    Samat sanat!

    Äänestä

  • Aloittaja

    samat sanat kirjoitti:

    Samat sanat!

    Asia näytti kuitenkin kiinnostavan molempia erittäin paljon, kuten nopeista vastauksista voi päätellä.

    Äänestä

  • kuulolla10 kirjoitti:

    Asia näytti kuitenkin kiinnostavan molempia erittäin paljon, kuten nopeista vastauksista voi päätellä.

    Vehviläinen ei kiinnosta pätkääkään. Se kiinnostaa miten sun jaksat aina taistella uskovia vastaan ja etsiä mitä ihmeellisimpiä syitä mollata heitä. Ymmärsin että olet joskus ollut hellari?

    Äänestä

  • hömpötipöm kirjoitti:

    Kuule EVVK mitä joku Vehviläinen tekee...

    Tiesin Vehviläisestä vain nimen koska on ollut julkisuudessa, en mitään itse henkilöstä tai mitä hän on tehnyt. En siis ollenkaan tiedä, mitä vaikutusta hänen kirkosta eroamisellaan tulisi itselleni olla.

    Varmasti ei mitään. Sehän olisi kuin joku minulle täysin tuntematon Jarkko-Mikko Ville Virtanen eroaisi kirkosta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    UPDATE_10907834 kirjoitti:

    "Tiesin Vehviläisestä vain nimen koska on ollut julkisuudessa, en mitään itse henkilöstä tai mitä hän on tehnyt."

    En minäkään tiennyt, mutta nyt me kumpikin tiedämme ja näyttää kiinnostavan.
    Kimmo on valittu Suomen suosituimmaksikin radiojuontajaksi, joten yleisesti aika tunnettu hän on.

    Aika kireinä näyttää osa kirjoittajista olevan ja ihan turhaan, kun se on hänen oma valintansa, jota kaikkien kuuluisi kunnioittaa.

    Äänestä

Kristityt eivät vietä hallowee juhlia. Kristinusko on valkeutta,valoisaa oppia ja Pyhien päivä on tosikristillinen juhla, jossa juhlivat uskossa kuolleiden kristittyjen muistoa, jotka ovat jo päässeet kirkkauteen Kristuksen luo!

Äänestä
  • Aloittaja

    "Kristityt eivät vietä hallowee juhlia"

    Kristitty juhla se on, niin euroopan, kuin amerikankin malli siitä.

    Kristityt perustivat aikoinaan halloween-juhlan, jotta saatiin keltit pois viettämästä samhain-juhliaan.

    Eivät Suomen luterilaiset ole viettäneet tuollaista satoihin vuosiin!

    Äänestä

  • ttkkl kirjoitti:

    Eivät Suomen luterilaiset ole viettäneet tuollaista satoihin vuosiin!

    Ei niin, ovat siirtyneet lahkolaisineen "uusille urille" poliisin tuella:

    http://yle.fi/uutiset/insestin_uhri_marja_taisteli_itselleen_avun/6158811
    http://freepathways.wordpress.com/maijan-tarina/
    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012042615499590_uu.shtml
    ASIAAN LIITTYVÄÄ LAINATTUA TEKSTIÄ:
    "Kyseessä on vl-poliisi Juhani Tokola Kokkolasta.
    ***(KP)
    Kokkolan kihlakunnan poliisilaitoksen järjestysosaston päällikön virkaan on 1.2. 2002 lukien nimitetty komisario Jaakko Juhani Tokola, 56. Hän on vuodesta 1997 lähtien tähän asti työskennellyt Kaustisen kihlakunnan komisariona. Sitä ennen hän työskenteli pitkään Kokkolan poliisilaitoksen komisariona.***"

    http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731
    Finlex / Oikeusministeriö ja Edita Publishing
    Perustuslain 11 §:n mukaan "Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen."

    Suomen Perustuslaki on asetettu suojelemaan kansalaisia mutta vaikuttaa siltä, että ainakin sen Lain valvojaksi itseään kusva suojelee sitä Lakia rikkovia rikollisia lapsenkin kustannuksella!
    Ei ihmisten lapsillekkaan ole enään Lain suojaa....

    Äänestä

Viimeisen viikon aikana erosi luterilaisesta kirkosta noin 6500 järkiinsä tullutta ihmistä.

Ilojuhlan aika.

Äänestä
  • Jokainen kirkosta eronnut tasoittaa tietä kohti parempaa huomista. En nyt vielä juhlisi, mutta suunta on oikea.

    Äänestä

  • hyvä alku kirjoitti:

    Jokainen kirkosta eronnut tasoittaa tietä kohti parempaa huomista. En nyt vielä juhlisi, mutta suunta on oikea.

    Vapaissa suunnissa ovet käyvät kun x-luterilaiset tulevat uusiin seurakuntiinsa, tervetuloa!

    Äänestä

  • Tänne päin..... kirjoitti:

    Vapaissa suunnissa ovet käyvät kun x-luterilaiset tulevat uusiin seurakuntiinsa, tervetuloa!

    Eipä niihin suuntiin yksikään täyspäinen edes kuse.

    Äänestä

  • näin se menee kirjoitti:

    Eipä niihin suuntiin yksikään täyspäinen edes kuse.

    Se on sinun ja muiden ateistien mielipide. Teillä ei ainakaan käytöstapoja ole joten olette tainneet kusta päänne täyteen.

    Äänestä

  • Tänne päin..... kirjoitti:

    Vapaissa suunnissa ovet käyvät kun x-luterilaiset tulevat uusiin seurakuntiinsa, tervetuloa!

    "Vapaissa suunnissa" on sentään jotain rajaa, sillä mitä voi tehdä.
    Rakkaus ilman rajoja ei taida toimia?

    Äänestä

Kylläpä joitakin vaivaa kauheasti toisten kirkossa pysyminen. Mitä Se mulle kuuluu, onko kirkossa vai eroaako.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

kuulolla10 kirjoitti:

Viime vuosina kirkosta eroaminen on painottunut yhä enemmän loppuvuoteen.

Tämän vuoden aikana ei ole vielä ollut piikkejä aiheuttavia kohuja ja siitä huolimatta alkuvuonna on erottu historian nejänneksi eniten.

Tänään näyttää olevan aikamoinen piikki eroissa, joka johtunee erään autoilijan yksittäisestä mainoksesta.
http://eroakirkosta.fi/static/ek-tilastot/

http://www.stara.fi/2014/10/26/tamperelainen-autoilija-suivaantui-kirkollisveroon/

Onhan se kirkollisvero suuri, kun siihen menee keskituloisella perheellä enemmän, kuin asunnon lämmityskustannuksiin.

Pienetkin kirkkoa sivuavat uutiset aihettavat loppuvuonna paljon hallaa kirkon kannalta erojen muodossa.
Seurakuntavaalien epäonnistunut mainoskampanja ja vaalikone-sekoilu lisäävät omalta osaltaan eroja ja tasa-arvoisen avioliittolain käsittely tulee aiheuttamaan pitkään eroja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu