Valtion ja kuntien virkamiesten määrää pitää Sipilän mukaan vähentää kymmenillätuhansilla.
- Yksityinen sektori ei voi elättää näin suurta julkista puolta. Julkisen sektorin osuus bruttokansantuotteesta on noussut 58 prosenttiin. Valtiolla ja kunnilla on töissä yhteensä 530 000 suomalaista, keskustan puheenjohtaja korosti Yrittäjät.fi:n haastattelussa lauantaina.
Sipilän mukaan kymmeniätuhansia virkamiehiä ei tarvitse irtisanoa. Suuri osa vähennyksistä voidaan hoitaa eläköitymisen kautta.
Keskustan luotsin mielestä verohallinto on jo näyttänyt hyvää esimerkkiä.
- Siellä on digitalisoinnin ansiosta henkilöstön määrä vähentynyt ja palvelu parantunut. Nyt meillä on mahdollisuus tehdä sama koko julkisella sektorill

Vastaukset 1
Vanhimmat
jaaha,mistä ne ennenaikaiset eläkkeet sitten maksetaan jos ei ikää tarpeeksi?
sanokaa heti irti,niin saadaan heidän eläkkeet pienemmiksi...vai meinaatteko tosissaan pitää ja antaa niiden loisia lopun ikää suurilla palkoilla ja eläkkeillä?
virkakoneisto on uskomaton luomu loiseläjä,muut elättää niitä syntymästä kuolemaan...näin se menee. ovat kuin paikallisia mamuja,elätteinä ikänsä.