...mutta ihmettelen silti ja tästä asiasta olen aikaisemminkin kirjoittanut. En ole enää Suomi24-treffeissä profiiliani pitänyt (se oli vajaan kuukauden ajan syys-lokakuun aikana) ja tämä on siis MINUN mielipide; koko touhu on pelkkää aikuisten "hiekkakasaleikkiä". Kirjekavereita ja keskuteluseuraa löytyy netistä, jos sitä hakee. Minua ei kiinnosta, vaan olen kiinnostunut "vanhanaikaisesti" tutustumaan ihmiseen esim. netin välityksellä ja sitten tavata OIKEASSA ELÄMÄSSÄ mielenkiintoisen henkilön. Kun laadin aikoinana profiilini ja mietin pitkään ja harkiten miten itseäni ilmaisen. Sitten tipahteli muutamia vastauksia ja olin innoissani kun ehdotettiin, että voitaisko tavata. Sopihan se mulle. Vapaa ihminen kun olen, työtön, joten olisi sopinut milloin tahansa, MUTTA törmäsin tähän hölmöön systeemiin kun selvisi, että se tapaaminen "Suomi124treiffeissä" tarkoittaakin "CHATTI-PALSTALLA" tapaamista. Jos joku saa siitä elämään ilon niin ihan OK, onhan sekin parempi kun ei minkäänlaisia ihmissuhteita. Minä siirryinkin sitten muille palstoille, jossa treffit tarkoittavat sitä, että tavataan OIKEASTI.
JOku kirjoitti aiemmin, että Suomi24treffeissä on henkilöitä, jotka ovat todelisuudesta vieraantuneita. JUST oikea sana. Nämä "treffailijat" kertovat löytäneensä unelmien miehen 200 km päästä jota eivät ole IKINÄ tavanneet eli vaalivat sitä illuusiota mielessään. Kunpa minäkin voisin tyytyä noin vähään, mutta minulla on kokemusta perhe-elämästä ja se on ideaali mitä etsin, ei chattailu virtuaalihahmon kanssa, jota sitten sulhaseksi tai morsiameksi nimitetään ja puhutaan suuresta rakkaudesta.
JOku kirjoitti aiemmin, että Suomi24treffeissä on henkilöitä, jotka ovat todelisuudesta vieraantuneita. JUST oikea sana. Nämä "treffailijat" kertovat löytäneensä unelmien miehen 200 km päästä jota eivät ole IKINÄ tavanneet eli vaalivat sitä illuusiota mielessään. Kunpa minäkin voisin tyytyä noin vähään, mutta minulla on kokemusta perhe-elämästä ja se on ideaali mitä etsin, ei chattailu virtuaalihahmon kanssa, jota sitten sulhaseksi tai morsiameksi nimitetään ja puhutaan suuresta rakkaudesta.
Vastaukset 14
Vanhimmat
olen tavallinen nainen.Katseenkestävä,en erityisen epätoivoinen.Chaissa tutustuin mieheen,Kirjoittelimme,soittelimme,tapasimme,ja tapaamme edelleen,Elän elämäni onnellisinta aikaa.
Olemme nyt tunteneet n.4kk ja kaikki jatkuu,tunteet kasvavat koko ajan.
En tiedä mihin tie meidät vie,mutta sen tiedän,etten haluaisi elää elämääni tietämättä,että tällaista tunnetta on olemassa.
Glisee,mutta täyttä totta.
Rakastan häntä,ja olen myös rakastunut häneen.
Nyt tiedän niidenkin eron.
Älkää luovuttako.
Totta kai ihmiset voivat itse sopia sen, tapaavatko vain netissä vai ihan livenä. Ei kai siitä mitään yleisiä sääntöjä ole? Minä en ainakaan etsi mitään virtuaaliystävää.
Itselläni on muuten ollut profiili esillä muutaman viikon. Yli 500 kertaa sitä on katsottu, mutta viestejä olen saanut kymmenkunta. Kahdelle olen vastannut takaisin, minkä jälkeen heistä ei ole enää kuulunut. Tuntuu vähän turhalta tämä touhu. Deittinetti on huomattavasti parempi!
Minulla oli profiili TASAN yhden vuorokauden ja äsken kävin sen poistamassa. Käyntejä oli 434 kpl - osa heistä samoja henkilöitä. Yhteydenottoja 35, joista suurin osa kertoi vastanneensa minulle vain kuvani takia (poistin kuvani profiilistani tänä aamuna ja sen jälkeen ei enää yhtään vastausta).
Ja aivan kuten sinäkin, minä vastasin kahdelle henkilölle ja mitään ei heistä kuulunut eilisilllan ja tämän päivän aikana. Mikä tämä ilmiö on? Miehet urputtavat, etteivät kelpaa naisille ja sitten kun heille vastaa ja minäkin, joka kirjoitan avoimesti tunteistani, niin siihen loppuu mielenkiinto heidän puoleltaan.
Mitä tästä opimme? Mies on saalistaja ja menettää mielenkiintonsa välittömästi kun saalis on kävelemässä häntä kohden.
Tositarkoituksella olin liikkeellä ja sain pelkästään vastauksia lukutaidottomilta miehiltä, eli niiltä, jotka eivät jaksa lukea profiilia loppuun.
Ilmeisesti ulkomuotosi on lukutaidottomien miesten mieleen...
Suhteettoman suuri osa nettideiteissä liikkuvista miehistä liikkuu niissä siksi, etteivät tosielämässä parinhaussa onnistu senkään vertaa, ja luulevat silloin, että ko. palveluiden sivuilta löytyvät naisetkin ovat verkossa samasta syystä. Sitten, kun viehättävän kuvan takaa löytyykin itsetietoinen ja arkailematon nainen, menee pupu pöksyyn.
Ei täältä mitään valloittajia löydy. Löytyy kovasti niitä, jotka luulevat, että koska verkossa voi teknisesti esiintyä miten hyvänsä, niin kukaan ei esiinny omana itsenään tai edes melkein, ja miksi itsekään silloin niin tekisi. Hitunen viisautta tuossa on, koska harva on yksinäinen siksi, että olisi jalokivi mudan joukossa ja vain jäänyt huomaamatta; enemmänkin siksi, ettei ole mikään erityisen hyvä löytö.
Aika monen olisi syytä mennä itseensä ja kysyä, onko syyllistynyt väärien pelien pelaamiseen tässä sinänsä vakavassa asiassa.
Mutta äkkiäpä luovutit ja tuomitsit kaikki netissä liikkuvat miehet. Lämmittää.
Voi kuule poloinen pieni, missä lienetkin kulkenut tiesi?
Jokainen meistä on jalokivi jollekin. Sinäkin valuvikoinesi ja huonoine itsetuntoinesi, mutta löytyäkseen tarvitsee halun olla sitä ja sen pienen pienen itseluottamuksen siemenen.
Ja mitä tuohon yksinäisyyteen tulee, ei kaikki netissä liikkuvat ole yksinäisiä ja varsinkaan kaikki yksinäiseksi itsensä kokevat onnettomia sellaisia. Ihminenhän voi kokea olevansa yksin vaikka kuinka suuressa joukossa, sillä yksinäisyys voi olla konkreettista yksinäisyyttä suurempikin käsite.
Kaiken lisäksi syyt yksinäisyyteen tai sen pelkkään tunteen tuntemiseen on niin moninaisia, eikä kaikki tosiaankaan ole lähtöisin ihmisen omista puutteista ja vioista.
Myönnän on varmasti niitäkin ihmisiä olemassa, jotka omasta kyvyttömyydestään toimiviin ihmissuhteisiin on jäänyt/jätetty yksin, mutta paljon on myös maailmassa ihmisiä, joille maailma kääntää selkänsä ilman hyväksyttävää syytä.
Mutta usko tai älä, mudan seassa on oikea jalokivinäyttely, jos sinne uskaltaa vain omat jalkansa hetkeksi upottaa...
Mikä siinä touhussa on muka niin turhauttavaa? Olet SAANUT kymmenkunta viestiä... ja olet vastannut kahdelle takaisin. Voi jessus... tietäisitpä miten paljon me miehet joudutaan näkemään vaivaa, ainakin täällä netissä. Ensinnäkin me EI saada viestejä, vaan me kirjoitamme niitä. Ja toiseksi, mitähän siitäkin tulisi, jos miehet lähettäisivät vain pari viestiä? Hah, sallikaa mun nauraa oikeen remakasti. Eli jos oot ettimässä netistä seuraa, niin kyllä siinäkin vaivaa joutuu näkemään. Ole vaan tyytyväinen, että olet nainen. Me MIEHET saamme ehkä 1 vastauksen 10 lähettämäämme viestiä kohden. Että revi siitä....
Jaa, vai ei kuulunut heistä mitään eilisen ja tämän päivän aikana... buahahhahhaaa! Itse olen joutunut odottamaan vastausta naiselta reilun kuukauden. Noh, en valita. Useimmat eivät profiilin katsottuaan ole edes halukkaita lukemaan lähettämääni viestiä.
Mikä naisia sitten oikeen vaivaa? Ensin pidetään profiilia 2 minuuttia, ja sitten ihmetellään kun sitä käy tarkastelemassa vain 3900 miestä. Ja heistä vain 2850 vaivautuu vastaamaan. Pöyristyttävää!;D Tehkää itsekkin joskus jotain alotteita. Jos näette mielenkiintoisen profiilin, niin vastatkaa siihen.
Niin juu, mitä tästä opimme? Nainen on vain mukavuuden haluinen olio, joka ei itse halua nähdä vaivaa mistään hinnasta, eikä ole tyytyväinen mihinkään?
Jokainen meistä on jalokivi jollekin, miksei. Silti et väittäne, että kaikilla on yhtälaiset edellytykset tehdä toinen ihminen onnelliseksi? Joillakin on rahkeita tyydyttäväksi kumppaniksi suuremmalle joukolle kuin toisilla, edellämainittujen ollessa niitä parempia löytöjä, ja jälkimmäisten joutuessa todennäköisesti etsimään omaa ihmistään kauemmin ja tarmokkaammin. Ihmisarvonsa kullekin, mutta kumppaneina samanarvoisia emme ole.
Maailmojen syleilyt sikseen, minä käsittelin vain parinmuodostusta.
Tuohon henkilökohtaiseen viittaukseesi vielä, että oman arvoni tunnen, paremmin kuin annat ymmärtää luulevasi.
Aika hyvin jos saa vastauksen yhteen kymmenestä. Minä en ole saanut yhtäkään. Enpä tuota ihmettelekkään, koska me kaikki emme tosiaankaan ole yhtä kiinnostavia näillä markkinoilla.
Se mikä ottaa päähän on kun naiset valittavat kun ovat saaneet vain kymmenen vaustausta (lyhyessä ajassa).
Suurin osa miehistä ei todennäköisesti saa yhtään viestiä vaan "joutuvat" itse lähestymään kiinnostavan oloisia naisia. Suurin osa miehistä ei saa edes "Kiitos mielenkiinnosta, mutta EI"-vastausta monen sivun sepostuksilleen omasta elämästä. Enkä yhtään ihmettele tätä ilmiötä jos naiset todellakin vastaavat vain joka kymmenenteen viestiin. Eipä tarvitse ihmetellä myöskään jos ei se unelmien prinssi löydykkään.
Kirjoittakaa hyvät naiset niille kiinnostavan tuntuisille profiileille, älkääkä jääkö odottelemaan kun kaikki massapostaajaidiootit tukkivat sähköpostinne.
Miehet jotka ovat tositarkoituksella liikkeellä antavat varmasti arvoa naiselle, joka osoittaa kiinnostusta. Itse en ainakaan juokse karkuun. Päinvastoin aito kiinnostus toisestakin suunnasta on ehdoton edellytys, että jaksan vaivautua treffeille.
Mistä minä löydät SINUT?
Ei ollut refleksinomaista kirjoitusta vaan pelkästään mielestäni kannanotonarvoinen asia. Ei ihmisiä voi tuolla tavalla jakaa hyviin, pahoihin ja rumiin. Meitä ihmisiä on maailmassa monenlaisia, eikä kaikki onneksi tahdo jokapaikanhöylää omaksi parikseen. Jokainen tietysti muokkaa oman maailmansa arvojärjestyksen niinkuin itse parhaakseen näkee, mutta ainakin meidän kesken niissä tuntuu olevan melkoinen ero.
Varmasti jokaisella ihmisellä on ihmisenä samanlaiset mahdollisuudet tehdä toinen ihminen onnelliseksi, en edes ymmärrä heittoasi asiasta. Mutta jos puhutaan maallisemmalla tasolla asiasta niin silloin sotkeennutaan jo arvomaailman kiemuroihin ja siihen, mikä kenetkin tekee onnelliseksi. Jos onnellisuuden mittarin turbokytkimet toimivat vain ulkoisilla asioilla, suostun myötämään, että ihmiset ovat eriarvoisessa asemassa toisiinsa nähden, koska kaikilla meistä ei ole mittamattomia määriä kauneuden, rahan tai vallan "aarteita" takataskussa.
Onneksi kaikkien ihmisten onnellisuuden mittarit ei ole kuitenkaan koottu niin, vaan suuri joukko ihmisistä osaa vieläkin olla onnellisia niistä pienistä suurista asioista. Heidänlaisensa eivät varmaankan osaisi oikeasti ollakaan onnellisia pelkästä kulissionnesta.
Lopuksi ajatusmaailmamme eroavaisuudesta hyvänä esimerkkinä haluan määritellä omia mielikuviani parilla kysymyksellä:
(1) Eikö löytö ole paremminkin se, jollaisia ei joka puun oksalla kasva....
(2) Kun ihminen solmii parisuhteen niin, kenelle hän sen kumppanin ottaa jos ei itselleen...
Varsin vähäisessä määrin tarkoitin varallisuutta, yhteiskunnallista asemaa ja muuta "maallista", kuten asian ilmaisit.
Minä ajattelin hulluja, masennukseen taipuvaisia, väkivaltaisia, mustasukkaisia ja muita tunnevammaisia, uskottomia, sairaalloisia, itsekeskeisiä, keskenkasvuisia...
Ja toisaalta empaattisia, luotettavia, terveitä, ja ennen kaikkia rakastavia ihmisiä.
Osa ominaisuuksistamme on vain tottumuksia, jotka voimme omalla tahdonvoimallamme muuttaa. Osa on kasvaessa juurtuneita, ja ne ovat rajallisesti kehitettävissä tai lievitettävissä. Osa on synnynnäisiä, ja niille emme voi juuri mitään.
Joittenkin kanssa oleminen vaatii niin paljon, useimmille liikaa, että ovat altavastaajan asemassa ihmissuhteita, minkälaisia hyvänsä, solmiessaan. Jalokiviä joillekin, mutta *perin harvoille*. Sama asetelma on käännettävissä toisinpäin, väitän.
Ihminen toimii niin, että vastoinkäymisissä herkistyy positiivisille asioille ja kokee ne voimakkaampina kuin muutoin, mikä tekee elämästä elettävämpää. Onko siihen pyrittävä; onko mieltä etsiytyä sellaisten ihmisten seuraan, joiden odottaa aiheuttavan itselle tuskaa ja murhetta? Kärsimys ehkä jalostaa, mutta miksi pyrkiä siihen?
Ja sama toisinpäin siltä valoisammalta puolelta.
Toivottavasti selvensi, tämä viestiketju menee jo järmäämiseksi.
Jätän pidemmän kaavan mukaisen kommentoimisen toisille halukkaille, koska en halua lähteä ruotimaan kasvatuksen vaikutuksia, mahdollisuuksia sekä siihen vaikuttavia tahoja kuten myöskään kasvatuksen tuloksen uudelleen muokkaamismahdollisuuksia ja siihen mahdollisesti käytettävissä olevia keinoja.
Ainoana kommenttinani totean vain, että ei ihmisen tarvitse välttämättä vastoinkäymisten kautta oppia arvostaman ja nauttimaan elämän pienistä suurista asioista, joillakin se on ihan lapsuudesta opittua asia. On suorastaan hullu ajatus, että vain hankkiutumalla tuskaa ja murhetta tuottavaan parisuhteeseen olisi mahdollista nauttia sellaisesta parisuhteessa.
Tuo lopputeksti kuulosti vähän liiankin tutulta!