Älkää valittako ikäsyrjännästä, jos töitä ei saa

Minusta on oikeudenmukaisempaa antaa nuorille mahdollisuus, jos valittavana on tasapäisessä tilanteessa elämä edessään oleva vastavalmistunut nuori tai viisikymppinen. Se on yhteiskunnalle hyödyllisempää, että varallisuutta ohjautuu nuorille, jotka luovat uutta kysyntää.
585
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jos itse olisin valitsemassa firmalle työntekijää, ja vastakkain olisi mainitsemasi vastavalmistunut ja viiskymppinen, voi paikan saada kumpi tahansa.

Jos vastavalmistuneella on oikeaa työkokemusta, esim opiskelun ohella ja kesäisin tehtynä, ja lisäksi asenne kohdallaan, niin mikäpä ettei. Ja ainahan on olemassa koeaika, jonka puitteissa saa mahdollisen vetelehtijän tai someriippuvaisen laitettua kilometritehtaalle.

Viisikymppisellä on yleensä niin elämän- kuin työkokemustakin, joten jos kyseinen henkilö on pitänyt fyysisestä ja henkisestä kunnostaan huolta, menee hän usein heittämällä vastavalmistuneen ohi. Itselläni ehdottomasti paras palkollinen on aikoinaan ollut lähemmäs viisikymppinen rouva, jolla oli jo aikuiset lapset, terveet elämäntavat, takana yrittäjyyttä samalta alalta ja sitä myöten todella rautainen asenne työntekoon.

Kuitenkin valitettavan usein ne henkilöt, jotka päättävät rekrytoinneista, ovat itse nuoria "märkäkorvia", jotka haluavat ympärilleen "nuorekkaan" ja "dynaamisen" tiimin tekemään töitä "rennossa" ja "innostavassa" ympäristössä, jossa kaikki on vain naminamibumtsibumtsi. Sitten ihmetellään, kun asiakkaiden ja sidosryhmien palaute kovallakin rahalla ostetuista palveluista ei olekaan "tosihuippua"..

Työpaikalla pitää olla hyvä henki, mutta sinne pitää myös jokaisen tulla tekemään vain ja ainoastaan sitä, mistä työnantaja palkan maksaa, eli raakaa duunia. Jos asenne on kohdallaan, kiireiselläkin työpaikalla on mukava työskennellä.

Äänestä
  • Sanoitpa niin naulankantaan. Todellakin nämä 30 kymppiset esimiehet valitsevat niitä ikäisiään "nuorekkaaseen" ympäristöönsä. Itse olen sitä mieltä, että työpaikassa pitäisi olla kaiken ikäisiä ja molempaa sukupuolta suurin piirtein fifty fifty. Tällä saadaan tasapaino työilmapiiriin ja sitten se työn tekemisen meininki kehiin. Kaikki samassa veneessä periaatteella töitä paiskitaan.

    Näissä nuorekkaissa työpaikoissa se ongelma on todellakin työkokemuksen ja samalla tietysti sen elämänkokemuksen puute. Niillä eväillä ei kovin hyviä päätöksiä aina tehdä.

    Äänestä

Joukkuelajissa saa korkeasta kyynärpää taklaukssesta pelikieltoaa. Näissä naminamiyryityksissä sillä saa palkkaa lisää ja etenee urallaan ylöspain. Asikaspalaute on toisarvoinen kun on hyvä juttumies pomojen kahvipöydässä.
Hyvä työntekijä on aina arvossa.Yleensä tulos on kuitenkin helpoin tehdä työntekijöitä irtisanomalla.

Äänestä

Hyvät ja Huonot puolet:

50-vuotias:
Tietotaitoa löytyy
Ei äitiys/isyyslomapelkoa
Ei tarvetta siirtyä pikimmiten uuteen työpaikkaan
- Enemmän sairauksia
- Hitaampi omaksua uusia menetelmiä

25-vuotias:
- Äitiys/isyyslomavaara
- Osaamattomuus
- Ei tunne työpakkkojen "lakeja"
- Aina haku päällä uuteen "parempi palkkaiseen" työpaikkaan
Nopeampi omaksumaan uusia asioita

Äänestä
  • Nooh, ainahan voi yleistää mikä minkäkin perusteella. Totuus kuitenkin on, että joku viiskymppinen voi olla nuori ja vetreä, uudenaikaista tietotaitoa ei ole ja taas toisaalta joku 25-vuotias ei koskaan edes halua lapsia, ei välttämättä halua vaihtaa työpaikkaa yhtään sen useammin kuin viisikymppinenkään ja nopea/hidas omaksuminenkin on aika yksilökohtaista eikä läheskään aina iästä riippuvainen.

    Ihmiset ovat aina yksilöitä. Moni ei vaan ymmärrä tätä. Itse olen nainen enkä koskaan aio tehdä lapsia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nurmijärvi kirjoitti:

Minusta on oikeudenmukaisempaa antaa nuorille mahdollisuus, jos valittavana on tasapäisessä tilanteessa elämä edessään oleva vastavalmistunut nuori tai viisikymppinen. Se on yhteiskunnalle hyödyllisempää, että varallisuutta ohjautuu nuorille, jotka luovat uutta kysyntää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu