Koulutuserot

Olen miettinyt samaa asiaa. Jos suomalaisen miehen alempi koulutustaso aiheuttaa usein (ei toki aina) ongelmia, niin miksi koko asiaa ei pahemmin ajatella monikulttuurisessa suhteessa? Ovatko kriteerit alemmat ulkomaalaiselle miehelle? Vai ovatko ulkomaalaisten miesten vaimot itse niin huonosti koulutettuja? Useinhan moista epaillaan...

Jos kulttuuritausta, kieli ja käsitemaailma ovat ihan erilaisia, vaikeaa se taitaa olla. Eihän koulutus tietenkään takaa sitä, että ihminen olisi mitenkään erityisen fiksu, mutta ainakin se helpottaa, jos on saanut oppia samankaltaisista asioista.

Vaatii vaan muutakin kuin rakastumista ja sitä, että on ihana kuulla: minä rakastan sinua. Vaatii sitä, että ei kaipaa miehen säkenöivää keskustelua (osaa 50 sanaa englantia), ei kivoja yhteisiä tapaamisia ystävien kanssa, jossa miehesi tuntisi itsensä ulkopuoliseksi, hyväksyy isän/äidin epäillyksen, otat rahavastuun elämästänne ja jopa sen, että mies ei haluakaan oppia meidän kulttuuria ja kieltä ja sitä mukaan töihin. Vuoden täälläolon jälkeen pitäisi jo olla sellainen kielitaito, että saa siivoojan tai talkkarin hommia. Maksa tänne kolmeksi kuukaudeksi ja katso löytyykö halua, tarmoa ja rakkautta. eipähän tarvitse sitten katua.

Vaihtoehtoja on kaksi: Toisessa siippa jää pehtooriksi taloon ja sinä ansaitset rahan taloon, tosin nälkä yleensä kasvaa syödessä = enemmän rahaa siipalle, varjopuolena jos kieltäydyt taitaa tulla turpaan. Toisessa vaihtoehdossa nolaat siippasi miehisyyden ja ero tulee.

Todennäköisempi on ensinmäinen, kuka nyt kultamunia munivaa kanaa pellolle laittaisi. Ylipäätänsä ulkolainen ja miksei suomalainenkin mies "haluaa tuoda elannon" perheeseen.

Korkea koulutus on varmasti etu, mutta ei myöskään voida sanoa, että huonosti koulutettu ei kykenisi seurustelemaan akateemisesti koulutetun kanssa. Harvoin näin todennäköisesti tapahtuu sillä kyllähän se koulutus muovaa ihmistä tiettyyn suuntaan. Luulen, että alallakin on merkitystä.
Itselleni merkitsee suunnattoman paljon miehessä asenne elämään ylipäänsä, ei niinkään koulutus, vaikka itseltäni korkeakoulututkinto löytyykin. Ehkä tästä syystä oma mieheni onkin "vain duunari". Hänellä on kuitenkin sellainen asenne elämään, että varmasti pärjää. Tutkinto on monessa suhteessa etu, mutta ei kuitenkaan ole tae mistään ja päinvastoin.

Mielestäni kannattaa avoimesti tutustua ihmisiin ja katsoa, tuleeko heidän kanssaan juttuun. En itse ainakaan ole koskaan havainnut, että tutkinnon puuttuminen olisi ollut erityinen este keskustella mitä erilaisimmista aiheista.
Jos ajatellaan parisuhteita, niin eipä sitä ihan joka hetkeä ole tarkoitettu syvällisten erityistä tutkintoa vaativien keskustelujen käymiseen. Kyllä miehen täytyy osata myös hoitaa se tavallinen arki siivouksineen, kaupassa käymisineen, ruuanlaittamisineen jne.

Ja voihan kaikenlaista oppia vaikkei niitä koulunpenkkejä olisi kovin montaa vuotta kuluttanut...työelämä opettaa...elämä opettaa...

Tuoko ulkomaalaisuus tuohon koulutuserojen ongelmaan mitään keskeistä lisäarvoa? Mielestäni samaa pitää pohtia aivan kotomaaperälläkin eli tilanteessa, jossa kummatkin puolisot ovat suomalaisia. Duunari vs. akateeminen -suhteiden onnistuminen on ihan henkilöistä itsestään kiinni, oli kulttuuri mikä tahansa.

Jossain kulttuurissa voi tietysti olla niin, ettei naisen tule osata edes lukea. Toisaalta veikkaan että niin patriarkaalisesti kulttuuriinsa suhtautuva mies ei edes länsimaista naista haluaisi. On olemassa myös kulttuureita, joissa naisella on arvostettavaa olla korkeakoulutus, mutta naimisiin mentyään naisen paikka on kotona. Mies eli työtä tekevä osapuoli sitten tuo rahat taloon, vaikka olisi heikommin koulutettu.

Niinkuin moni muukin monikulttuurisiin suhteisiin liittyvä asia, ei tälläiset kuulu yleistettäviin asioihin. Itse kukin omassa suhteessaan näkee kyllä, onnistuuko suhde koulutuseroista huolimatta. Itse olen akateemisesti erittäin korkeasti koulutettu mies ja ulkomaalaisella vaimollani on vain oman maansa lukiotason tutkinto. Ei tämä ainakaan meillä ole mikään ongelma, emme ole naimisissa koulutuksen takia vaan rakkauden takia.

Voihan se onnistuakin, tietysti. Tosin, kuten tunnettua on, se on riskipelia suomalaistenkin kesken. Kuinka monta kertaa olenkaan kuullut tai lukenut jostain, miten vaikeaa se on.

Mieshan tahtoisi perinteisesti olla perheen elattaja, muissa maissa ja kulttuureissa viela enemman kuin pohjoismaisessa tasa-arvo Suomessamme.

Alhaisesta koulutustasosta seuraa usein huonompi tyotilanne ja pienempi palkka. Edellisen johdosta miehen pitaisi sitten saada patea jossain muussa asiassa. Jos kouluja ei ole kayty, mita se voisi olla? Sydamen sivistysta ja elamankokemusta? Ehka.

Entas rahapuoli sitten. Miten kay macho-kulttuurissa kasvaneen miehen itsetunnolle, kun pitaa vaimolta pyytaa rahaa elamiseen ja mielellaan viela suvunkin elamiseen, kun se kerran tapana on. Vuosittaiset sukulaisvierailutkaan eivat ihan halpoja ole, semminkin jos perheessa on viela pari muksua.

Taytynee viela lisata, etta toisinpainhan ongelmaa ei perinteisesti juurikaan olisi. Onko kukaan mies koskaan valittanut vaimonsa alempaa koulutustasoa?