äänestää perussuomalaisia? Olen ennen äänestänyt vasemmistoliittoa ja sosiaalidemokraatteja kerran jopa keskustaa! Nyt harkitsen ehkä keskustaa koska sipilä vaikuttaa osaavalta ja järkevältä. Soini on viisas perussuomalaisen ja vastustaa älytöntä tukipaketti politiikkaa, mutta puolueessa on myös poliitikkoja mistä en pidä, siis hakkarainen. Olen erittäin pettynyt sosiaalidemokraatteihin ne tuntuu nykyään niin porvarillisilta että pihisee... Vasemmistossa taasen ärsyttää että koko puolue on mennyt pilalle! Ei kommunistinen tai sosialistinen puolue ennen ollut mikään viherpiiperrys homo puolue, vaan oikea rautakourien työväenpuolue. En tiedä mikä olisi minulle nykyään sopivin puolue.
Kannattaako työläisen tai työttömän
sosiaalidemokraatti
458
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Et sitten seurannut Sipilän veljeilyä ja kehuja Kataisen suuntaan ja Kataisen komppaamista talousasioissa. "Kepu pettää aina".
Äläkä unohda, että Sipilä on entinen porvari ja kokoomuslainen (rikas edelleen) mutta siirtyi Kepuun koska osaa nuoleskella äänestäjiä ja ääniä, tyhjillä lupauksilla.
Miksi Kepu joutui oppositioon, mietippä sitä!
ÄÄnestää sinistä isoa robottipenistä.
Vasemmistoa ei voi enää äänestää, ei ole ajanut työssäkäyvien etuja vuosiin.
Demareita ei ole kiinnostaneet työläisten asiat ainakaan 20 vuoteen.
äänestän persuja, siellä on edes pieni pilkahdus työväen suuntaan, mitä ei muilla puolueilla todellakaan ole, paitsi tietysti lystin maksattamisen muodossa...
Lisäksi arvostan vaalilupauksien pitämistä, persut piti, demarit ja vasemmisto halusivat mieluummin Audin kyytiin.
Vai piti persut lupauksensa. No kerropa mitä tekivät duunarin hyväksi näinä vajaana neljänä vuotena? Vai lupasivatko etteivät tee mitään?