Olen säästänyt kaikki tytöiltä parikymppisenä saamani kirjeet. Niitä löytyi laatikon pohjalta neljältä eri neitokaiselta, vuosilta 2000-2001. Silloin raapusteltiin vielä paperille rakkauskirjeitä jotka posti kiikutti kotiovelle. Nettiä ei ollut läheskään joka taloudessa, Facebookia tuskin edes keksitty, ja tekstailusta meni helposti saldorajat umpeen. Oi niitä aikoja...
Nostalgisin fiilis syntyy kuitenkin siitä, että tuolloin oli helppo saada seuraa. Jos vastasit teksti-tv:n chatissa näkemääsi kännynumeroon, tytöt myös aina kirjoitteli takaisin. Siitä oli luontevaa jatkaa kirjeenvaihtoa ja sitten tavata. Kaikki kävi kuin luonnostaan. Kumppania ei valittu urheilullisissa merkkivaatteissa otettujen ammattilaistasoisten mallikuvien perusteella, vaan ajatusten yhteensopivuuden mukaan. Toki näissä kirjeissä on tytöiltä postimerkin kokoiset lukion koulukuvat, mutta niitä ei lähetetty heti kättelyssä. Vaan toisessa tai kolmannessa postissa.
Yhtenevää on se, että parikymppisten naisten elämää leimaa kiire. Kiire löytää oma kämppä, käydä töissä ja opiskella, matkustella kaverien kanssa moneen kohteeseen, kuunnella musiikkia ja katsoa elokuvia, käydä festareilla. Tytöistä kolme kertoo seurustelleensa jo aiemmin. Heistä jokainen toteaa ettei uuteen suhteeseen ole mitään kiirettä, ja kaksi puhuu suojamuurista joka on rakentunut miehiä kohtaan aikaisempien pettymysten perusteella. Näistä suojamuuritytöistä toinen kuitenkin yhteydenpidon edetessä lämpiää minulle oikein sydämelliseksi ja kiittää että olen parantanut hänen itsetuntoaan. Hämmästyttävää on se, että vain viikkoa myöhemmin samainen tyttö kirjoittaa jo seurustelevansa jonkun Mikon kanssa, mutta kyselee silti minulta intiimejä kuulumisia. Nähtävästi en ole vastannut sillä tuo on viimeinen kirje häneltä. Muiden kanssa jutut eteni sanoista tekoihin. Ihanaan leiskuvaan lempeen.
Sen jälkeen kun kuulakärkikynät heitettiin nurkkaan, olen tapaillut monia tosielämässä kohtaamiani naisia. Sanoisin että vuosina 2000-2008 oli helppoa päästä treffeille. Olin toki tuolloin epävarmempi ja kokemattomampi kuin nyt. Kaikesta huolimatta, tai juuri sen vuoksi, katson hämmästyneenä tätä päivää. Nuoret miehet on yksinäisempiä kuin koskaan ennen. Vaikka meillä on mahtavat yökerhot, sosiaaliset opiskelupaikat ja maan jokaiseen kolkkaan matchaavat Tinderit.
Ihan kiva, mutta kuulakärkikynällä sai paremmin naista.
Luin vanhat rakkauskirjeeni
24
148
Vastaukset
- Jii007
Nuorten miesten yksinäisyys johtuu ihan siitä, että suomalaiset nuoret naiset unelmoivat todella komeista miehistä. Nykyään se ulkonäkö on todella tärkeää ja miehellä pitää olla tatuointeja ja lihaksia vaikka naisella ei olisikaan mitään varaa tuollaisia vaatimuksia esittää. Netissä esimerkiksi nuoret naiset näkee niitä ns. täydellisiä miehiä ja keksivät sitten, että he haluavat samanlaisen miehen ja muita ei edes vilkaista.
Tietysti on myös fiksuja nuoria naisia, mutta ne on napattu jo ylä-asteella ja ovat vieläkin niissä suhteissaan, koska he tajuavat miten elämä oikeasti menee eivätkä elä unelmissaan.Voi tuossa olla perää, että nykyään netin runsas kuvatarjonta aiheuttaa ihmisille sen harhan että olisi mahdollista saada se ulkonäöltään täydellinen kumppani johon vielä omassa päässään on liittänyt täydellisen luonteen ja muutenkin yhteensopivuuden itsensä kanssa. Mutta varmastikaan tuo ei koske pelkästään naisia, vaan myös miehet syyllistyvät tähän yliampuvaan unelmointiin. Nettideitissä kun näkee parikymppisen kaunottaren, niin mikään muu ei sitten enää kelpaakaan.
- Tunnen sen
Mä en tunnen sen Mikon. Se on ihan mulkku jätkä, mutta sillä on aina nainen, joka kyllä vaihtuu usein.
- japaduu
Heh, mä muistan skriftanneeni yhdelle silloiselle missifinalistille jonka kuvan bongasin paikallislehdestä. Neito lämpeni heti ja nähtiinkin toistuvasti kahvienerkeissä ;) Meneppä tänä päivänä kirjoittelemaan "Moi näin sun hyvännäkösen kuvan lehdessä", eiköhän leimata stalkkeriksi alta aikayksikön ;(
- japaduu
Kahvien_Merkeissä damn ipadmininäppis
Mitähän nykyneito sanois jos puolituttu mies lähestyis aidolla rakkauskirjeellä? - Kirjemies
Ei kyllä enää uskalla lähettää kirjeitä, tiedä mihin vaikeuksiin joutuu..
Tuossa jokunenaika sitten sellainen juttu jossain lehdessä, että. Nainen oli saanut kirjeen joltain tuntemattomalta mieheltä, ja tätä asiaa nainen ruoti lehtihaastattelussa. Jutusta sai sen kuvan, että mies on automaattisesti stalkkeri, jos lähettää kirjeen. Ajat on muuttuneet aika lailla.
- mies 86
Oi niitä aikoja tosiaan...
- Kirjemies
Tuossa vuosi sitten kirjoittelin eräälle naiselle. Ihan kiva, kovasti oli emootiota itsellä. Arvaa vaan kuinka odotin vastausta. Ihan kuin laulussa "odotan sydän syrjällään".
Arvaa vaan sainko mitään vastausta, en saanut. Nähdessäni naisen, hän ei sanonut mitään kirjeistä, tervehti vain kireästi hymyillen, ikään kuin arvoni olisi jotenkin laskenet. Sen pituinen se ja tiesin olevani täysi pelle. Onneksi ei sentään tehnyt poliisille tutkintapyyntöä ahdistelusta..
Tosin, ei se 1980-luvulla sen helpompaa ollut. Silloin kyllä yleensä sai vastauksen.- frimärket
Mistä niitä kirjekamuja löytyy?
- Kirjemies
frimärket kirjoitti:
Mistä niitä kirjekamuja löytyy?
Eii se nainen ollut kirjekamu. Tapasin hänet muutaman kerran eräässä yhteydessä. Ja nainen vaikutti kiinnostuneelta, ei kai sitten ollut kuitenkaan. Ja taisin ihastua vähän liikaa ja siksi ajattelin kokeilla kirjeellä, Mutta siihen se kylmeni.
Tällä palstalla aina välillä varoitellaan miehiä yrittämästä mitään "romantisia" tekoja naisille. Ovat perkule oikeassa. Kirjeen kirjoittaminen on ilmeisesti nykykulttuurissa luuserin merkki.
Vanhoina hyvinä aikoina kirjeen saaja vastasi siihen joko kohteliaan kielteisesti tai sitten intoutui kirjoittelemaan. Ihan niin kuin AP kertoili avauksessaan. - Marko-1980
Kirjemies kirjoitti:
Eii se nainen ollut kirjekamu. Tapasin hänet muutaman kerran eräässä yhteydessä. Ja nainen vaikutti kiinnostuneelta, ei kai sitten ollut kuitenkaan. Ja taisin ihastua vähän liikaa ja siksi ajattelin kokeilla kirjeellä, Mutta siihen se kylmeni.
Tällä palstalla aina välillä varoitellaan miehiä yrittämästä mitään "romantisia" tekoja naisille. Ovat perkule oikeassa. Kirjeen kirjoittaminen on ilmeisesti nykykulttuurissa luuserin merkki.
Vanhoina hyvinä aikoina kirjeen saaja vastasi siihen joko kohteliaan kielteisesti tai sitten intoutui kirjoittelemaan. Ihan niin kuin AP kertoili avauksessaan.Niin, kaikki lähti osoitteiden vaihtamisesta. Se oli aivan luonnollista niin meille miehille kuin naisille. Jo ennen kuin oli edes tavattu. Vain reilut 10 vuotta sitten.
Mikähän on tehnyt ihmisistä niin pelokkaita ettei enää uskalleta kunnolla vaihtaa puhelinnumeroita, osoitteista nyt puhumattakaan?
Minua häiritsee suunnattomasti se, että tapaan kiinnostavan naisen ja kiinnostus on molemminpuolista. Mutta ei ole välineitä jatkaa tutustumista ilman toisen yhteystietoja. Ennen kiinnostuneet naiset raapusti puhelinnumeronsa oma-aloitteisesti paperilapulle, tai sen puuttuessa käsivarteeni. - Kirjemies
Marko-1980 kirjoitti:
Niin, kaikki lähti osoitteiden vaihtamisesta. Se oli aivan luonnollista niin meille miehille kuin naisille. Jo ennen kuin oli edes tavattu. Vain reilut 10 vuotta sitten.
Mikähän on tehnyt ihmisistä niin pelokkaita ettei enää uskalleta kunnolla vaihtaa puhelinnumeroita, osoitteista nyt puhumattakaan?
Minua häiritsee suunnattomasti se, että tapaan kiinnostavan naisen ja kiinnostus on molemminpuolista. Mutta ei ole välineitä jatkaa tutustumista ilman toisen yhteystietoja. Ennen kiinnostuneet naiset raapusti puhelinnumeronsa oma-aloitteisesti paperilapulle, tai sen puuttuessa käsivarteeni.Viimeaikoina olen havainnut, että naiset eivät välttämättä kerro baarissa itsestään mitään muuta kuin etunimen vaikka olisi koko ilta kivasti jutusteltu. Aika hankala siinä on myöhemmin ottaa yhteyttä. Ensimmäisen kerran tälläinen tapahtui minulle vuonna 2006 ja nyt se alkaa tuntu ihan normaalilta.
Eräskin nainen sanoi ihan äskettäin, että ei voi tuntemattomille antaa yhteystietoja. Vaikka istuttiin monta tuntia baarissa ja osan aikaa käsi kädessä. Olisin varmaan päässyt ns hommiin melko helpostikin, saamatta kuitenkaan yhteystietoja. Joo o, se on sitten heti siinä. Eli, ensin pitäisi tuntea nainen jostain kunniallisesta syystä, ja sitten voi päästä kenties kommunikoimaan myöhemmin.
Alkaa siis olla eväät syöty kirjemiehiltä, ei voi enää tehdä mitään. Paitsi, jos kaikki natsaa sattumalta 100%:sesti naisen mielestä. - Marko-1980
Kirjemies kirjoitti:
Viimeaikoina olen havainnut, että naiset eivät välttämättä kerro baarissa itsestään mitään muuta kuin etunimen vaikka olisi koko ilta kivasti jutusteltu. Aika hankala siinä on myöhemmin ottaa yhteyttä. Ensimmäisen kerran tälläinen tapahtui minulle vuonna 2006 ja nyt se alkaa tuntu ihan normaalilta.
Eräskin nainen sanoi ihan äskettäin, että ei voi tuntemattomille antaa yhteystietoja. Vaikka istuttiin monta tuntia baarissa ja osan aikaa käsi kädessä. Olisin varmaan päässyt ns hommiin melko helpostikin, saamatta kuitenkaan yhteystietoja. Joo o, se on sitten heti siinä. Eli, ensin pitäisi tuntea nainen jostain kunniallisesta syystä, ja sitten voi päästä kenties kommunikoimaan myöhemmin.
Alkaa siis olla eväät syöty kirjemiehiltä, ei voi enää tehdä mitään. Paitsi, jos kaikki natsaa sattumalta 100%:sesti naisen mielestä.Tuttu homma. Naiset jotka ei kerro itsestään mitään, heidän kanssaan on vaikeampi keskustella. Naureskelin tätä ilmiötä juuri itsekseni kun kävin uudessa parturissa. Minua viitisen vuotta nuorempi, kieltämättä kaunis ja viehättävä parturinainen jutusteli itsestään avoimesti niitä näitä ihan kuin seurusteltaisiin. Joskin rivien välissä hän mainitsi myös poikaystävänsä. Baarissa tai treffeillä sinkkunaiset joiden kanssa oikeasti yritetään tutustua seurustelumielessä, on monesti paljon sulkeutuneempia. Se on outoa.
Parisuhteiden syntymistä tutkineet asiantuntijat väittävät, että miehen kirjallinen ulosanti vaikuttaa ratkaisevasti naisten kiinnostumiseen. Tämä johtuu siitä, että naiset ovat yleisesti ottaen tarkempia ja kiinnittävät huomiota yksittäisiin sanoihin, niiden merkityksiin ja mahdollisiin piilomerkityksiin. Luulen että kirjemiehille olisi kysyntää paljonkin, mutta vallitseva tutustumisilmasto ei tee näille taidoille oikeutta. Baareissa, kouluissa, työpaikoilla, harrastuksissa, nettideiteissä, Tinderissä - kaikissa näissä tutustutaan kuva edellä. Tosin moni nainen skippaa nettitapailut juuri tästä syystä; omaa kuvaa ei haluta arvostelun kohteeksi, vaikka omat ajatukset olisi hyvinkin avoimia ja tutustumismyönteisiä. Siksikin oikeaan tuntemiseen perustuvia hyviä parisuhteita jää syntymättä.
- Hyvin alkoi viikko ☺
Ihana ketju!!!!!!!!
Suloista tietää, että teidänkaltaisianne miehiä on olemassa!!!!- Postilaatikko
Tieto toki lisää tuskaa. Kyllä kai miehet vielä nykyäänkin lähettelee kirjeitä naisille. Siitä en kyllä ole varma vastaako kukaan nainen niihin kirjeisiin enää mitään. Todennäköisesti aika harvassa on vastaukset, ja vielä harvemmassa on asialliset vastaukset
- M1969.
Ihan sama mikä vuosikymmen, niin nuorena on helpointa tavata toista sukupuolta, mitä enemmän ikää sen vähemmän mahiksia. Minun nuoruudessa ei ollut edes kännyköitä, silti homma toimi. Aina se toimii ja aina on niitä jotka jää ilman. Aina.
- Elli-Sofia_
Missä teitä kirjallisesti lahjakkaita (ja ajattelevia) miehiä vielä tapaa? :)
- piiloalfa
Tällä palstalla.
- viikon vitsi
piiloalfa kirjoitti:
Tällä palstalla.
BUAHHAAHHAAAA
- piiloalfa
viikon vitsi kirjoitti:
BUAHHAAHHAAAA
Kiva huomata, että osaan olla hauska ja oikeassa yhtäaikaa. Juurihan Elli-Sofia_ kehui aloittajaa kirjallisesti lahjakkaaksi ja ajattelevaksi.
- Hkhkh
piiloalfa kirjoitti:
Kiva huomata, että osaan olla hauska ja oikeassa yhtäaikaa. Juurihan Elli-Sofia_ kehui aloittajaa kirjallisesti lahjakkaaksi ja ajattelevaksi.
Kirjastossa voisi tavata, tai onko kirjeenvaihtopalstoja vielä olemassa?
- varma tieto
Hkhkh kirjoitti:
Kirjastossa voisi tavata, tai onko kirjeenvaihtopalstoja vielä olemassa?
Teksti-tv:n chatissa on kaikki tulevat Finlandia-voittajat.
- NykyNaisen
Tunneilmaisu on max. kolme lausetta.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288756142516.htmlEi helevetti, on siinä kyllä taas mies osannut valita oikein kunnon jännänaisen lastensa äidiksi :(
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 242483
- 951546
- 1201324
- 751140
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa261051Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa261893- 52892
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo21891MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil209860- 34805