Rakkaat ihmiset, älkää jättäkö perhettänne ja puolisoanne kevein perustein. Kun perhe on perustettu, mitään sen veroista ette voi enää saavuttaa. Moni ajautuu epäonnistuneiden parisuhteiden kierteeseen, etsiessään sitä jotain mitä ei ole eikä tule. Missään ei ole täydellistä prinssiä tai prinsessaa, jonka kanssa arki ei tulisi eteen. Vain yhden ihmisen kanssa voi jakaa yhteisten lasten hyvinvoinnin eteen tekemisen, kukaan muu ei ole äiti tai isä sinun lapsillesi. Silloin jos suhde on niin huono, että siitä kärsii myös lapset, ero on oikea ratkaisu. Mutta silloinkin kannattaa vielä yrittää ja miettiä, teinkö kaiken voitavani, pystynkö vielä muuttumaan. Itsekin erosin, en kevein perustein, mutta silti vielä 4 vuoden jälkeen mietin olisiko kuitenkin liitto voitu pelastaa. Lapset ovat nuoria aikuisia ja usein suren sitä että heillä ei ole sitä ihanaa lapsuudenkotia molempine vanhempineen, joka itselläni oli tai yhtä ihanaa mummolaa tuleville lapsilleen. Yllätyin kuinka vähän pystyn rakastamaan uuden kumppanin lapsia, ikävöin vain omiani. Sinun lapset ja minun lapset voi olla raadollinen kilpailutilanne. Ydinperhe on vahvempi side kuin arvaisikaan!
Harkitse vielä kerran ennen eroa!
Perheen puolesta
13231
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Terve,
Ihan asia postaus. Mutta miten toimia kun elät "pelon ilmapiirissä" parisuhteessasi lähes koko ajan. Eli ajattelet koko ajan, että mitä nainen on mieltä jos teen noin tai näin. Jos käyt jossain on mykkäkoulu taattu. Ja vaikka kuinka koittaa asiaa setviä tai puhua niin menee vain tappeluksi ja yleensä sitten rupeaa itkemään ja ei sitten ole taas itsellä mitään mielenkiintoa jatkaa ns. loppuun asti sitä matsia. Alkaa ottamaan pannuun oikeasti kunnolla. Ja vaikka ei usein tappelekkaan niin kyllä ne lapset varmasti vaistoaa sellaisen jännityksen ja kireyden mikä sitten vallitsee.
Mä mietin eroa 9 vuotta ennen kuin tein lopullisen päätöksen. En vain jaksanut enää. Olisi pitänyt erota heti vaan kun kriisi tuli. Minulta vaan puuttui totaalisesti itsekunnioitus ja uskoin että pystyisin kärsimään parikymmentä vuotta lasten takia. Vein samalla mieheltäni 9 vuotta aikaa löytää uusi puoliso. Nyt olemme kumpikin huonoissa rakkaudettomissa suhteissa ja eron partaalla jatkuvasti. Tämä ero on minun viimeinen. Enää en kiviriippaa itselleni ota. Lapset kasvaneet ja kohta aikuisia. Mun seuraava elämänvaihe on keskittyä auttamaan lapset siivilleen.
EROTKAA ajoissa! Henkinen väkivalta ja välinpitämättömyys on myrkkyä mielelle. Parempi terveenä huolehtia lapsista, kuin menettää mielenterveytensä. Pilasin oman elämäni kun yritin kaikkeni 27vuotta. Jos toinen ei muutu vaikka itse yrittäisi kaikkensa.- Mikä sitten on "kevein perustein?
Todellakaan ei kannata mielenterveyttään uhrata. Itse uhrasin eläkepisteeseen kun hyvän vaimon pitää kestää kaikki ja pistää muut ihmiset ja muiden onnellisuus itsensä edelle. Jokaisella on yksi elämä. Käytä se hyvin.
Ei tullaita trllia usko kukaan. 27 Vuotta yritit,kerro ihmeessä ja miten. Et voi olla tosissasi ,onkohan sinulla muualla ongelmia?
Kyllä se totta on 27 vuotta! Se oli niin henkisesti raskasta, etten halua sitä edes muistella. Avioliiton alusta mies myöskin petti henkinen väkivalta. Meillä oli kolme lasta ja lasten takia kestin niin kauan kunnes nuorin oli 16v. Mutta oli liian myöhäistä, sain hermoromahduksen. - En ole vieläkään siitä toipunut, en ehkä koskaan.
Minä toivoin hartaasti vanhempieni eroa koko lapsuuteni ajan. Lapsieni mummolakin olisi nyt kivempi paikka, jos isäni ei olisi siellä dominoimassa ja myrkyttämässä ilmapiiriä.
Itse olen aivan onnessani nyt 3,5 vuoden jälkeen omasta erostani ja niin ovat lapsenikin. Isompi lapsistani ei edes halua nähdä enää isäänsä, joka on kylmä ja sadistinen tyyppi. Pienempikin vain muutamia tunteja kerrallaan, mutta haluaa aina nukkumaan omaan kotiin, isän koti on kyläilypaikka ja sinnekin menee vain naapurin lasten takia, joiden kanssa on kiva leikkiä.
Ei uuden kumppanin lapsia ole tarkoituskaan ottaa samaan asemaan omien lapsien kanssa. Jokaisella lapsella on omat vanhemmat, muut ovat aikuisia lähimmäisiä, joilla ei ole mitään velvoitteita toisten lapsia kohtaan.
Ydinperheajatus on ihan harhaa ja puppua suurimmassa osassa suomalaisperheitä. Sodanjälkeisten sukupolvien jälkeläiset jälkeläisineen ovat mielen ja sielunmaisemaltaan köyhiä ja kipeitä, ihmiset eivät osaa rakastaa toisiaan eikä edes lapsiaan..
En haikaile ex-perhettäni, elin parikymmentä vuotta suoranaisessa perhehelvetissä.
Olen itse tilanteessa, jossa mietin, mitä tehdä. Meillä on pieni vauva. Mies narraa netissä naisia, jää kiinni, hetken päästä sama toistuu. Käy kotona käymässä, nukkumassa yöt, muuten luuhaa missä luuhaa. Ei kuulemma itse halua eroa, mutta mulle ei kuulu, mitä tekee ja missä. En vaan jaksa kuunnella, kun olen kaikessa hänen mielestään niin huono ja kaiken teen väärin.
Muuta pois yhteisestä kodista. Ehkä sitten mies tajuaa, et nyt on myöhäistä. Äläkä palaa.
Minä en edes miettisi mitä tehdä!!! Tuohan on ihan selvää, että äijä pihalle saman tein!!!
En muuta, tämä on mun ja lapsen koti. Mies lähteköön, ei ole euroakaan tästä maksanut.
Puolisoa ei voi häätää kotoaan riippumatta siitä, kuka asunnon omistaa. Edes avioero ei anna automaattisesti lupaa välittömään häätöön.
Jos ei ole naimisissa, niin voi. Jos on avioehto, jonka mukaan toinen omistaa asunnon, voi. Jos asunto on vuokrattu vain toisen nimissä, niin voi.
Monet hyvää hyvyyttään antaa toisen asua nurkissaan kunnes löytyy toiselle uusi majapaikka.