miksi olet edelleen sinkku

Olen ollut sinkku pitkään, koska en halua enää epätasapainoiseen suhteeseen, jossa toinen osapuoli kävelyttää veitsenterällä. Haluan suhteen, joka on tasapainoinen.

En hakeudu tällä hetkellä suhteisiin, koska en koe olevani tarpeeksi hyvä niihin. Miehet eivät kokemukseni mukaan pidä näytetystä heikkoudesta. (Todistettu jo 3 kohdalla, jotka kovin halusivat suhteeseen kanssani, mutta kun näytin haurauteni. Kiinnostus lopahti.)

Tiedän minun vetävän puoleen miehiä jälleen sitten kun pystyn kantamaan itseni ryhdikkäästi. Silloin en tarvitse enää miestä. En halua miestä, jota vetää puoleen vahvuus ja työntää luotaan heikkous. En aio ottaa ketään miestä enää ikinä elämääni, ellei heillä ole kykyä pitää myös heikkoudesta. Jokainen on heikko joskus.

Koska loppujen lopuksi pidän enemmän yksin kuin kaksin (tai porukassa) olemisesta. Mitä kauemmin elää, sen paremmin itsensä tuntee.

koska oon ujo

en juuri käy missään, eikä minulla ole nettideittiprofiileja tai someprofiilejakaan.
Mulle myös seksi kuuluu vain suhteeseen, joten ei ole vaaraa löytää itseään jumittamasta siitä alkaneessa suhteessa - se on kohdallani mahdoton ajatus.

En myöskään tahdo lapsia joten se rajaa mahdollisuudet löytää "hyvä" kumppani. Se on ollut myös aiemmin eron syy, jännästi se mies jossain vaiheessa alkaa painostaa vaikka miten alkuun on ollut samoilla linjoilla, että ei lapsia...

Ehkä sitten vanhemmalla iällä löytyy jos on löytyykseen, nyt nautin omasta rauhasta ja elämänvalinnoistani.

Olen sinkku, koska en ole vain kohdannut vielä sitä "oikeaa". Oliko riittävän hyvä tekosyy? :D

Olen 33 vuotias mies ja koko ikäni olen ollut sinkku. Minulla suurin syy siihen että asun yksin on se kun asun pienellä 3000 ihmisen kylällä itä suomessa. Täälläkun ei ole naisia niin se on pakko olla sinkkuna. Netistäkin olen kolmisen vuotta yrittänyt kumppania tuloksetta . Ainoastaan muutaman kaverin olen löytänyt mutta ei sen enempää. On vaan niin huono mahdollisuus netistä muutenkin miehenä mitään saada eli on vaan yksikseenasuttava. Netti onkin mulle oikeastaan ainut vaihtoehto mistä vois löytyä koska erä harrastuksissani ja muuallakaan edes näe naisia. Baareista raittiina en jaksa edes etsiä. Ja minä en ole nirso mulle ois ihan sama ulkonäöt ja lapset kuhan vaan muute juttuun tulis.

Olen jo 30-vuotias ja takana 4 vuotta sinkkuna eron jälkeen usean vuoden suhteesta. Tokkopa sitä tarvitsee itselleenkään alkaa tässä vastauksessa valehtelemaan, syynä ihan "olosuhteiden pakko".

Asun toki ~75 000 asukkaan kaupungissa, josta luulisi seuraa löytyvän aina, kun sitä haluaa, mutta asia ei ole ihan niin yksinkertainen.

Töiden ohella en käy (nykyään) juurikaan missään, enkä ole varma haluanko olla edes kerran-vuoteen-baariin-yksin-pääsevän-yksinhuoltajan "patja", kun ei taida tässä iässä enää muukaan kiinnostaa.

Eron jälkeen olen "tavannut" kolme naista neljässä vuodessa livenä ja kerran tultiin ehdottamaan "vain seksiä".

Oma passiivisuus näkyy, kuten asunnon ulkopuolisten harrastusten puute, mutta, kun ei ole oma juttu olla ulkona (missä naisiakin on) niin ei ole. Baareista ja yökerhoista en edes halua etsiä enää nykyään, sitäpaitsi kalsarikännit kotona on halvemmat.

Keskivertoa pienempi kaveripiiri ja naiskontaktit ainoastaan "pakollisissa sosiaalisissa tilanteissa rajoittaa myös tutustumista. Esimerkkinä työpaikka ja koulu, jos kävisin sitä.

Internet on insinöörille ja muutenkin tekniikasta kiinnostuneelle "tuttu ja turvallinen" tapa tutustua, menettämättä kasvoja samantien, jos jutut miellyttää, ei niinkään ulkonäkö, mutta eipä noita ole otollisia naisiakaan näkynyt.

Nykyään ei vaan jaksa kiinnostaa tarpeeksi, edes seksi.

Naisten ahneus ja pinnallisuus syy tämänhetkiseen sinkkustatukseen. Persoona ja luonne ei riitä, ei edes merkkaa eniten, vaan rahan kähminen pitää olla ykkösprioriteetti.

Olen sinkku koska minulle on opetettu, että naisia pitää kunnioittaa ja että myös naiset tekevät nykyään aloitteita.

Koko ikäni ollut sinkku. Menee jo rutiinilla yksinolo. Ei tätä enää voi muuttaa. Parisuhteeseen jos joutuisin, olisi se kuin uudelleen kävelemään oppiminen.

Ulkonäköni ja luonteeni ovat stereotyyppisen normin mukaan ristiriidassa keskenään. Tämän takia minusta kiinnostuvat vain sellaiset ihmiset joista en itse ole kiinnostunut.

Tällä hetkellä en edes etsi aktiivisesti kumppania. Sinkkuna oleminen ei haittaa minua alkuunkaan, pettymykset pettymysten perään taas haittaavat.

en oo emäntää vielä riesaksi ottanut, aika on kulunut hyvin ja en ole yksinäinen. mihinpä tässä on kiire valmiissa mailmassa, minu pappakin otti ensinmäisen emännän vasta 50- vuotiaana ja sai tehtyä 3 lasta.. hiljaa hyvä tulee

Olen sinkku, koska en ikinä käy missään. Aikani kuluu töissä arkisin ja illat sekä vapaapäivät kämpillä itsekseen. Ei huvita eikä kiinnosta käydä missään ilman jotain tarkoitusta. Baariin ei kiinnosta mennä. Olen kyllä työväenopiston yhdellä kielikurssilla. Sielläkin tosin kaikki perheellisiä. No näkee sentään ihmisiä ja saa olla sosiaalinen. Töissä on työkaverit ja arki meneekin mukavasti töitä tehden ja siinä sivussa työkavereiden kanssa jutellen. Sielläkin tosin kaikki perheellisiä.

Internetistä olen koittanut naista löytää, mutta turhaan. Nettideittisivustot eivät ole mukaville ja tavallisille miehille tarkoitettu. Ne on tarkoitettu sellaisille tosi komeille, lihaksikkaille ja rikkaille hieman rentuille miehille. Vain he saavat seuraa. Tavallinen mies jää aina yksin.

Suomalaiset naiset eivät enää arvosta TAVALLISTA miestä. Miehen tosiaan pitää olla kiltti mutta ei -kiltti ja renttu mutta ei kuitenkaan mikään rikollinen. Komea ja lihaksikas ja rikas tietty. Näin se vaan menee. Siksikin olen yksin.

Etsin naiseni Venäjältä. Siellä he sentään pitävät itsensä hoikkana ja kauniina vaikka ikää on. Suomessa 30-40v naiset ovat lähes poikkeuksetta lihavia ja/tai yksinhuoltajia. Ei kiinnosta. Venäjällä tuossa iässä olevat naiset ovat kauniita myöskin. Nytkin juttelen netissä erään venäläisen naisen kanssa. Mukava ja kaunis.

Mutta en tiedä. Voisihan se olla, että minullakin olisi suomalainen kiva nainen jos olisin elämässäni uskaltanut ja viitsinyt käydä koluamassa baareja ja yökerhoja. Mutta jossittelu ei auta. Tässä vaiheessa en kelpaa suomalaisille naisille eivätkä he kelpaa minulle. Etsin hoikkaa lapsetonta ikäistäni tai hieman nuorempaa naista. Siinä peruskriteerit. Toki on paljon luonteeseen jne liittyviä kriteereitä myös.

Anyways, elän yksin kunnes saan ulkomaalaisen (venäläisen) naisen itselleni. Opiskelen venäjän kieltä jo juuri siksi. Haluan osata sitä puhua naiseni kanssa. Ehkä jopa muuta Venäjälle...jos sinne vaan uskaltaa muuttaa. Ainakin meinaan käydä Pietarissa vielä joku päivä.

Siinä jotain ajatuksia. Saatan olla pahasti väärässäkin. En tiedä. Näillä mennään!

Tsemppiä ja voimia kaikille sinkuille ja yksinäisille!

En suostu toisille treffeille IKINÄ.
Juoksen miehiä karkuun niin kovaa kuin pääsen. Miehet haluu pariutua ja lapsia ja naimisiin. Minä en.

Koska en saa itseäni tapaamaan naisia vaikka kutsuttaisiin, siis netistä.
Livenä taas en käy missään, enkä tapaa uusia ihmisiä.

Ainakin naisten mukaan siksi, koska olen keskivertoa rumempi "mies".
Olen myös, tylsä, työtön, köyhä ja huono sosiaalisesti, mutta naisethan eivät vielä edes tiedä sitä, koska eivät yleensä halua ulkonäköni takia edes tutustua minuun.

Kolme naista on kuitenkin halunnut tutustua minuun, mutta olen itse ne tilanteet möhlinyt.
Ensimmäisen tapauksen torjuin, koska ajattelin, että jos yksi nainen on kiinnostunut niin minulla on varmaan mahdollisuus vaan valita mieleiseni. WRONG! Vähän tuon jälkeen kuitenkin lähennyimme tuon tytön kanssa huomattavasti, mutta se oli ihan kaveripohjalla. Jälkeen on harmittanut kun möhlin ihan täydellisen tilanteen.
Toisen tapauksen möhlin osin tahallani, koska kyseinen tyttö oli liian nuori ja luultavasti itseään jakava jännäjenna.
Kolmas taas oli ihan liian kaunis ja ajattelinkin, että ei se edes ole minusta kiinnostunut. Ei varmaan ollutkaan, mutta siihen olisi ollut mahtava sauma tutustua edes noin muuten. Riski olisi myös ollut siihen, että olisin tullut jätetyksi varmaan viikossa.
Naisiin tutustuminen on ihan perseestä kun on ruma, mutta joidenkin mielestä ilmeisesti siedettävä. Ongelma onkin se, että melkein kaikkien naisten mielestä olen epähaluttavan näköinen. Tai ainakin niiden mielestä joita yritän lähestyä.
En enää edes jaksa yrittää naisia, koska se menee ihan vituiksi kuitenkin.

Kaksi asiaa. Olen mies.
1. Huono itsetunto naisten kanssa. Ulkonäkö (lapsenkasvoisuus) ja pituus (alle 175 cm). Josta huono itsetunto mitä tulee seurusteluun. Vaikea nähdä itseä naisen (joista kiinnostunut = oma rima liian korkealla) parina. Huomannut myös että näkymätön miehenä naisille em. syistä. Kierre valmis.
2. Laiskuus. Ei jaksa nähdä tarvittavaa vaivaa että saisi parisuhteen. Enempi yrittämisellä onnistuisi varmaankin.

Koska mistään ei löydy riittävän korkeatasoisia naisia.

Olen liian vanha ja liian ruma. Painostakin voisi veistää pois 20 kg. Siinä ne tärkeimmät syyt. Ehkä saisin miestä, jos kävisin baareissa, mutta taas ne tarjolla olevat alkholistit ei kiinnosta.

Ulkonäköni ja luonteeni ovat jyrkässä ristiriidassa. "Sisäinen kauneus" on ylivertainen verrattuna ulkoiseen kauneuteen.

Nuorempana oli parisuhteita muutama ja ihan kivaa se oli. Olisin tietysti toivonut, että olisin edes kerran elämässäni ollut rakastunut, mutta kaikkea ei kai voi toivoa. Parisuhteesta jäin kaipaamaan yhteistä aikaa ja yhteistä tekemistä esim. aina oli joku, jonka kanssa jakaa asioita hyvässä ja pahassa, oli säännöllisesti seksiä, oli toinen jakamassa kuluja ja kotitöitä. Jotenkin ne ihan kivatkin suhteet vain hiipuivat ja näivettyivät.

Olen muutamilla treffeillä käynyt. Olen kai sitten kuitenkin vähän nirso tai ainakaan en halua yrittää seurustelua, jos miehessä ei oikein mikään innosta ja arvot ovat ihan erilaisia. Edellisistä treffeistä on kuitenkin jo pitkä aika. Kyllä sitä yksinkin pärjää. Tosin olen miettinyt sitä, että ajaako tämä lama-aika ihmisiä parisuhteeseen taloudellisten syiden takia? Onko enää varaa jäädä sinkuksi ja krantuksi, jolloin voi olla, että joutuu tarkastelemaan vaatimuksiaan uudemman kerran.

Olen sinkku koska en ole enää vuosiin tyytynyt mihinkään muuhun kuin molemminpuoliseen rakkauteen perustuvaan parisuhteeseen. Tiedän millaisen naisen (noin suunnilleen) haluan, harmi vain että juuri sellaiset naiset pariutuvat aikaisin tai ovat saavutettavissa vain sellaisten sosiaalisten piirien kautta joihin en itse kuulu. Edellinen rakkaus (4v suhde) löytyi työpaikalta, sitä edellinen (3v) yliopistolta. Nykyinen työpaikka ei vain tarjoa mitään mahdollisuuksia tuon asian suhteen, mutta ehkä se parisuhde löytyy seuraavasta työpaikasta...

Olen arka, epäluuloinen ja ottanut siipeeni liian monta kertaa.

Oikeastaan on ollut hyvä huomata, että mitä pidempään on yksin, sitä helpompaa se on. Ystävien painostuksesta pakotan itseni välistä treffailemaan, toisaalta yksin jääminen ei varsinaisesti pelota. Luulen, että lähipiirille on vaikeampi hyväksyä, että mieluummin olen yksin kuin koitan väkisin vääntää suhdetta jonkun kanssa, jota ei oikeastaan niin kovin kiinnosta.
Siinä se varmaan kiteytyykin, minun on mahdoton luottaa siihen, että jotakuta oikeasti kiinnostaa muukin kuin nätti naama.

Tarkoitatko sitä että olet niin kaunis että miehet kiinnostuvat sinusta vain pelkästään ulkonäön takia?

Lähinnä kyse on siitä, kuinka ikävää on huomata, että minulle on tehty muotti valmiiksi, johon en sovi. Tuotan pettymyksen, joka saa toisen nostamaan kytkintä.