Kirkkoon kuulumalla haluan tukea taloudellisesti toimintaa, jolla erityisesti kirkon diakoniatyön kautta tuetaan heikoimmassa asemassa olevia Suomen kansalaisia. Olen ollut seurakunnan vapaaehtoistyössä ja tietoinen siitä, miten tätä työtä tehdään hiljaisesti ilman julkisuutta. Toivotan siunausta koko Suomessa kirkontyöntekijöille, tärkeä työnne suomalaisen yhteiskunnan hyväksi jatkuu.
Toivotan siunausta myös teille, jotka löydätte aina uutta arvostelemista kansan kirkon toiminnassa. Kaiken todennäköisyyden mukaan teillä on elämässänne kaikki hyvin. Henkilökohtaisesti olen kiitollinen siitä, että vaikeina aikoina kirkko ja kotiseurakunta tukee ja auttaa hädässä olevaa.
Toivotan siunausta myös teille, jotka löydätte aina uutta arvostelemista kansan kirkon toiminnassa. Kaiken todennäköisyyden mukaan teillä on elämässänne kaikki hyvin. Henkilökohtaisesti olen kiitollinen siitä, että vaikeina aikoina kirkko ja kotiseurakunta tukee ja auttaa hädässä olevaa.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Minäkin haluaisin kuulu ja auttaa, mutta kun kirkollisveroista kirkko ei diakoniaa kustanna eikä mitään muutakaan auttamista, niin en kuulu. Tee lahjoitukseni järjestöjen kautta, jotka laittavat lahjoitukseni lyhentämättömä hyvän tekemiseen eikä omien suojatyöpaikkojen palkkojen maksuun.
Haluan auttaa Planin kautta, koska Plan on poliittisesti ja uskonnollisesti
sitoutumaton järjestö.
Järjestöt jotka eivät kunnioita yhdenvertaisuutta,vaan arvottavat ihmisiä
alapään mukaan,kuuluvat dinosaurusten aikakauteen.
Oletko varma että roposesi menisi lyhentämättömänä avuntarvitsijalle ja onko auttajan ammattitaito kondiksessa? Diakoniatyöntekijät koulutetaan varta vasten auttamaan hädässä olevia. Uskon hyvän tekemiseen kirkon kautta. Kirkon toiminta perustuu Suomen eduskunnan säätämiin lakeihin muiltakin osin.
Olen myös lahjoittanut erilaisille järjestöille vaan empä lahjoita enää. Vastaani on valitettavasti tullut sellaisiakin järjestöjä, jotka ovat toiminnallaan huijanneet suomalaisia puhelinsoitoillaan. Yhteiskunnan hyväksi parhaiten toimii kirkko. Todellinen usko tuo rauhan nykyihmisellekin kaiken tämän pintaliidon keskellä.
Elämän perusasiat ovat tärkeintä elämässä.
Kuule, kun sellaista järjestöä ei ole, ettei sillä olisi henkilöstö- ja muita kuluja.
"Olen ollut seurakunnan vapaaehtoistyössä ja tietoinen siitä, miten tätä työtä tehdään hiljaisesti ilman julkisuutta."
Totta kai! Kirkko antaa aivan mielellään ihmisten ymmärtää että maksamalla kirkollisveron kirkko tekee hyvää. Totuus on kuitenkin että suuri osa kirkon hyvästä tehdään vapaaehtoisten toimesta ja ruoka-apuakin kustannetaan yritysten (ruokakauppojen) lahjoituksilla, ei suinkaan kirkollisverolla.
"ruoka-apuakin kustannetaan yritysten (ruokakauppojen) lahjoituksilla, ei suinkaan kirkollisverolla."
Niinpä. Mutta kirkollisverolla kustannetaan se kirkko, joka jakelun organisoi. Ruoka-apu menee ruokakauppojen roskikseen, jos kirkko ei jakelua hoida. Eivät kaupat ala ruokaa jakamaan.
Itse en pidä kirkkoa ollenkaan ensisijaisesti hyväntekeväisyyslaitoksena. Kuulun kirkkoon aivan muista syistä. En tiedä, olenko saanut maksamilleni kirkollisveroille täyttä vastinetta, mutta se ei ole oleellista. Oleellista on mahdollisuus kaikkiin kirkon palveluihin. Oma valintani sitten on, missä laajuudessa niitä palveluita käytän.
Hyvä aloitus. Minäkin haluan koko ajan kuulua kirkkoon. Sillä on monia myönteisiä vaikutuksia. Arvostelijoille tiedoksi, että jos teille tulee hätä käteen, teitäkin autetaan. Siitäkin huolimatta, että mitätöitte ja teette kaikkenne vahingoittaaksenne kirkkoa. Muistakaa siis se, että kun hätä on suurin ja muu apu ei yllä, kirkko on tukenanne.
Miksi kirkko ei sitten ala hyväntekeväisyysjärjestöksi ja lopeta hämäämästä ihmisiä, että on Jumalan seurakunta?
Kirkon taloudellinen tuki diakonian kautta antaa enemmän takaisin kuin, mitä menee kirkollisveroihin!