kyynisyydestä ja negatiivisesta ajattelusta elämää ja onnea kohtaan? Olen 22.v mies täältä uudenmaan perukoilta ja kohta menettänyt uskon mahdollisuuteen olla onnellinen. Jokainen päivä kuluu hitaasti itsekseen ja ihmisten ilmoilla käyminen on rajoittunut lähinnä kaupassa ja koulussa käymiseen. Ainoa asia mikä on jotenkin pitänyt allekirjoittaneen järjissään on musiikki... Soittelen päivät pitkät yleensä jos muutakaan ei ole (ja yleensä ei ole).
Ikinä en ole tähän päivään mennessä seurustellut ja mitä pitemmälle tässä nyt sinkkuna pysytään niin sitä vaikeammaksi uusien suhteitten avaaminen muodostuu... Mä en tajua miten jotkut ihmiset uskovat sanontaan "kyllä sä viel jonkun tapaat" tai "Löydät sen oikeen odottamatta". Oon odottanu ja ollu odottamatta mut eipä oo ketään näkyny. Passiivinen odottaminen ei paranna asiaa, tiedän. Yksinäisyyden ja masennuksen noidankehän on vaan semmonen että kun siihen jostain syystä löytää niin pois päääsy ja itsensä kokoaminen aktiiviseen sosiaalielämään on aika ylipääsemätöntä. Joskus vaan toivoo et aamulla ei heräis tähän nykyään kylmään ja pinnalliseen maailmaan.
Ikinä en ole tähän päivään mennessä seurustellut ja mitä pitemmälle tässä nyt sinkkuna pysytään niin sitä vaikeammaksi uusien suhteitten avaaminen muodostuu... Mä en tajua miten jotkut ihmiset uskovat sanontaan "kyllä sä viel jonkun tapaat" tai "Löydät sen oikeen odottamatta". Oon odottanu ja ollu odottamatta mut eipä oo ketään näkyny. Passiivinen odottaminen ei paranna asiaa, tiedän. Yksinäisyyden ja masennuksen noidankehän on vaan semmonen että kun siihen jostain syystä löytää niin pois päääsy ja itsensä kokoaminen aktiiviseen sosiaalielämään on aika ylipääsemätöntä. Joskus vaan toivoo et aamulla ei heräis tähän nykyään kylmään ja pinnalliseen maailmaan.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Niin, odottavan aika ON pitkä. Mitä jos hankkisit vaikka yhden uuden harrastuksen, esim. liikunnan? Liikuntaa ehkäisee ja parantaa masennusta ja vie ihmisten ilmoille. Esim. bodypump tai muu ohjattu liikuntatunti, joilla käy muitakin miehiä? Samalla voisit tähyillä naisten suuntaan... Ties vaikka löytäisit naispuolisen salikaverin ja asiat alkais rullaamaan siitä omalla painollaan?
ed. kirjoittajan kanssa on tämä allekirjoittanut. Ei muuta kuin sinne naisten jumppatunnille, siellähän niitä naisia on ja ei muuta kuin hymyä peliin. Ei sun tietenkään tarvi sieltä alata naisia pokaamaan vaan otat sen yleishyödyllisyyden kannalta, vaikket heti keneenkään tutustuisikaan, mutta kuitenkin olet saanut paremman kunnon ja muutama typy ehkä muistaa sut ja seuraavalla kerralla tulee juttelemaan tai menet ite rohkeesti heittämään läppää.
Mä kerron tämän sulle sen takia koska mä ite havaitsin noi aerobik tunnit hyväksi, menein vaan kerran pokkana sille aerobik tunnille, olin ainoa mies siinä ja voin kertoa että kyllä mut huomattiin. Siinä sit pari kertaa kävin viikossa ja tutustuin siellä ihan kivaan naiseen, naisen aloitteesta.
Joten, ei muuta kuin ylös ulos ja aerobikkiin, siitä on sulle vaan hyötyä!!!
Kuule 22-v on vielä nuori ja koko elämä on sulla vielä edessä. Jostain syystä sitä vaan jatkuvasti tapaa tyyppejä jotka kuvittelevat että elämä on jo eletty vaikka kaikki on vielä edessä. Sellasia jotka on 20-vuotiain ihan raunioina ja pelkkien pikkuasioiden takia. En tiedä johtuuko se kasvatuksesta vai mistä, mutta suurin osa tapaamistani nuorista kuvittelee että elämä on helppoa ja kaikki annetaan valmiina eteen eikä koskaan itse tarvitse ponnistella minkään eteen. Ja yleensä ne omat virheet jää näkemättä kun on liian kiire syytellä muita.
Ehkä syy on siinä että ei ole tarvinnut tehdä koskaan työtä minkään eteen vaan kaikki on annettu valmiina ja valla ponnisteluja?
Joten lakkaa säälimästä itseäsi ja vellomasta itsesäälissä, se ei paranna sun oloasi yhtään vaan pahentaa sitä. Usko pois, että jokainen meistä on joutunut kokemaan samoja asioita kuin sinä mutta ero on vain siinä että uskotteleeko itselleen että vika on muissa eikä minussa vai tajuaako että omalla aktiivisuudella ja omaa käytöstään muuttamalla asioita ja elämäänsä voi muuttaa. Muutos ei tapahdu itsestään vaan se tulee sinusta. Sinun itsesi se pitää tehdä, ei kukaan muu voi tehdä sitä sulle. Ongelmiaan ei pääse pakoon eikä "uutta lehteä" voi tuosta vain kääntää, ongelmat seuraavat mukana jos ei ole rohkeutta käsitellä niitä.
Ammattiapua on saatavilla, eikä sitä pidä hävetä. Kun tuntuu pahalta eikä ole ketään joka kuuntelisi tai ymmärtäisi niin silloin apu löytyy siihen koulutetuista ihmisistä. Ei ole hävettävää pyytää apua. Sinun pitää itse auttaa itseäsi. Itse sinä teet itsesi onnelliseksi tekemällä asioita mitkä tekevät sinut onnelliseksi. Korniltahan se kuulostaa mutta niin se vaan on. Murehtimalla teet vain itsellesi pahemman olon ja se on syöksykierre alaspäin.
"itsensä kokoaminen aktiiviseen sosiaalielämään on aika ylipääsemätöntä"
Ei ole. Se vain vaatii paljon työtä ja aikaa ja vaivannäköä. Pitää edetä vähän kerrallaan. Älä kuvittele että heräisit jonain aamuna tyystin erilaiseen elämään ja kaikki murheet olisi kuin taikaiskusta pois pyyhitty. Niin ei vaan tapahdu. Elämässä on aika ajoin kaikilla näitä synkkyyden kausia jolloin tuntuu että rämpii vain suossa eikä mikään tunnu sujuvan, mutta mä kerron sulle salaisuuden miten niistä selviää:
paha päivä kestää vain 24 tuntia kerralaan. Sen jälkeen tulee uusi päivä ja uudet kujeet :-)
Älä katso vastoinkäymisiä negatiivisesti, vaan mieti mitä hyvää niissä piilee. Mitä voit niistä oppia ja mitä voisit tehdä toisin.
Ja mitä väliä sillä on että et ole vielä seurustellut? Ei ole kuule moni sua vanhempikaan ihminen vielä seurustellut. Etkä voi tosissasi kuvitella että oma onnellisuutesi riippuisi vain ja ainoastaan siitä että sinulla olisi joku? Ethän? Ei toinen ihminen ole sulle mikään pelastus. On hullua edes kuvitella niin. Ei toinen ihminen voi olla vastuussa sinun onnelliseksi tekemisestäsi.
Hyvä että sinulla on musiikki. Se helpottaa sillon ku v**tuttaa. Mutta on muutakin, täytyy olla! Kun oikein mietit asioita mitkä saavat sinut hyvälle tuulelle, ja ryhdyt tekemään niitä niin synkkyydestä pääsee pois. Usko pois vaan.
Voimia :-)
Sarde, kuka sä olet ja mistä sä tulet? Sä kirjoitit täyttää asiaa. Aika harvoin vaan näkee tällä palstalla sinunlaisia, jotka osaavat kertoa asiat niinkuin ne on!
Sun viestiä lukiessa tuli paljon parempi mieli, vaikken minä tässä avun tarpeessa ollutkaan.
____________
Voimia vaan kaikille "suossa" rämpiville, kyllä ne auringon säteet sokaisee ne risukasassakin piileskelevät ;)
Sori vaan Sarde, mutta mä en todellakaan kuulu siihen sun mainitsemaan ihmisryhmään joka on "syntynyt kultalusikka suussa" vaan todellakin on tullut ponnisteltua asioiden takia. Mulla menee koulussa todella hyvin ja enkä todellakaan syyttele muita asioista jotka on omaa syytä. Sulla vaan on näyttää olevan tosi helppo ratkasu tohon ongelmaan: Lopeta itsesäälissä kieriminen, ja *naps* sormia napsauttamalla on taas voimakas olo. Onhan se helppo sanoa jos oot todellakin vanhempi ihminen (ainakin tekstistä päätellen) joka on käynyt samat asiat joskus läpi mutta koitappas saada joku elämään tympääntynyt nuori ihminen tajuamaan se yhdellä lauseella. Ihan asia tekstiä mutta mulla tulee varmaan kestämään vähän(pitemmän) aikaa ennenkuin mä tajuan mitä sä tarkoitat kaikella tällä.
Noinhan se menee. Joku kertoo olevansa onneton,ahdistunut, umpikujassa, mitä tahansa. Ja siihen todetaan vain, että unohda koko juttu, ajattele valoisasti niin kaikki alkaa sujua paremmin... No hyvä, se voi pitää paikkansa, ja se ainakin on totta, että kyseinen muuto lähtee ihmisestä itsestä - hyvähän tietenkin on, jos ympärillä on muitakin ihmisiä, mutta ellei...
Toisille ihmisille on ilmeisesti helppoa aloittaa joku harrastus, "heittää läppää" milloin ja missä tahansa, ja saada se vielä kuulostamaan jonkinlaiselta itsestäänselvyydeltä. Joskus olen miettinyt, että ovatkohan sellaiset ihmiset koskaan huomanneet, että noissa ryhmäharrastuksissakin on usein niitä nurkkaan jääneitä, hiljaisia, jotka ehkä tulivatkin paikalle siinä toivossa, että sillä kertaa kävisi jotenkin toisin.
Ja sinulle, Ez, tiedän tunteen. Kyynisyys on pirullisen sitkeä tunne, kun sen on kerran saanut riesakseen, eikä edes halua enää leikkiä uskovansa mihinkään. Ylöspäin silti menossa, hitaasti, mutta näillä näkymin sittenkin aika varmasti.
Minulla henkilökohtaisesti auttoi se, että sai asioihin opiskelupaikan muutoksen myötä hiukan enemmän etäisyyttä. Mutta ei sekään ole mikään itsestäänselvyys, että niin käy jokaiselle.
Kiva huomata että joku tietää minkälaiseen tilaan ihminen voi haluamattaan joutua, kaikkea hyvää sulle ja koitetaan jaksaa tulevat päivät vaikka pimeä syksy onkin eessä, nyt voi ainakin käydä suhtkoht levollisin mielin nukkumaan... :)
Jollakin tavoin sinun pitäisi päästä siitä asenteesta, että kaikki pörrää sinun itsesi varassa. Elämä muuttuu yllättävämmäksi ja antoisammaksi, kun keskityt näkemään kanssaihmiset ja huomaamaan heidän tarpeitaan. Yksi hymy tai ystävällinen, tavallinen sana, sinänsä joutavanpäiväinen tokaisu vaikkapa aamun säästä, tms. voi pelastaa toisen päivän. Tälläisia pieniä asioita voi jakaa ihmisille, ja pikku hiljaa yksinäinen ujo ihminen huomaakin että on syntynyt kokonainen sosiaalinen verkosto hänen elämäänsä. Ja ennen kaikkea lähde ulkomaailmaan, käytä luovaa mielikuvitusta, maailma on täynnä paikkoja jonne voit mennä ja tavata ihmisiä.