Evouskoville ja homouden puolustajille tappio Usa:n vaaleissa

Uskon tuon otsikon pitävän paikkansa, joskin tulos ei ole vielä "kirkossa kuulutettu", mutta
George W. Bush voitti Floridan joka on tiukassa matsissa ehkä ratkaiseva tälläkin kertaa.

Siis kristillismoraaliset arvot ratkaisivat tämän kamppailun maailman mahtivaltiossa USA:ssa!

Kerryn suurin vierhe oli mielestäni hänen julistautumisessaan katolilaiseksi.
Se on tietysti sikäli ymmärrettävää, koska hänkin oli tietoinen uskovaisten voimasta, mutta jos hän kuvitteli muutaman katolilaisen papin käryn homoudesta olevan laajempaakin "suvaisevaisuutta" katolilaisuuden keskuudessa, niin siinä hän erehtyi.katolilaiset suorastaan juoksivat äänestämään Bushia.

Katselin eilen illalla ohjelmaa Bushista ja Kerrystä ja siinä toimittaja kysyi,"että kuka hänen mielestään on kaikkienaikojen paras filosofi", niin Bush sanoi silmääkään räpäyttämättä,"että Jeesus Kristus"! Jess!
Silloin suorastaan tiesin, että hän voittaa, vaikkakaan en kaikkia hänen toilailujaan voi allekirjoitaakkaan.

Toisaalta on niinkin, että jos USA:n pentagoniin
hyökätään ja vaikka vain on suuniteltu iskua valkoiseen taloon, niin ylilyöntejä tulee varmasti oli sitten presidenttinä kuka tahansa
542396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

Tarkoitit ilmeisesti evouskovilla ns. evohihhuleita, jotka yrittävät tuputtaa evoluutioteoriaa elämäntehtävänään ainoana totuutena, joka kuitenkin on nimensäkin perusteella VAIN TEORIA?(vieläpä huono sellainen)

Evosatujen aivopesemässä ja "suvaitsevaisuuden onnelassa" nimeltä Suomi, Kerry olisi saanut 70%
kannatuksesta.

No me olemme pienen pieni markinaalinen kansa, jonka mielipiteillä ei ole käytännössä mitään merkitystä monessakaan asiassa.(Nokialla/Ollilalla sen sijaan on)

Äänestä
  • Alkaako järkesi rakoilla kun vastailet omiin viesteihisi?

    Äänestä

  • arovaraani kirjoitti:

    Alkaako järkesi rakoilla kun vastailet omiin viesteihisi?

    Minähän en huomannut että tämä edellinen olikin eri nimimerkki ;)

    Äänestä

tiesitkö, että CNN:n ja Naturen muutama vuosi sitten tekemien tutkimusten perusteella tiedetään, ETTÄ N. 55 PROSENTTIA AMERIKKALAISISTA EI TIEDÄ, ETTÄ MAA KIERTÄÄ AURINGON KERRAN VUODESSA!

Kyllähän tuollaiseen maaperään onkin hyvä kylvää kreationismin rikkaruohoa.

Bush kun nyt tunnetusti on velehtijan lisäksi köyhäinkyykyttäjä, niin hänen voittonsa tietää kovia aikoja Amerikan kovaosaisimmille, jotka "saavat" tehdä kahta työtä(Palkat ja muut oikeudet on niin kehnot, kiitos republikaanien.) tullakseen toimeen.
Onko SINULLA tarjota heille mitään muuta kuin jeesustelua ja lämmintä kättä.

PS
Et ollut näköjään kykenevä vastaamaan esittämääni kritiikkiin avauksessasi "Mielenkiintoista pohdintaa".

Äänestä
  • ">tiesitkö, että CNN:n ja Naturen muutama vuosi sitten tekemien tutkimusten perusteella tiedetään, ETTÄ N. 55 PROSENTTIA AMERIKKALAISISTA EI TIEDÄ, ETTÄ MAA KIERTÄÄ AURINGON KERRAN VUODESSA!

    Kyllähän tuollaiseen maaperään onkin hyvä kylvää kreationismin rikkaruohoa.

    Missä suhteessa tulos oli verrattuna muihin maihin, esim. Venäjä,Pohjois-Korea tai vaikkapa Suomi??
    Lisäksi minua kiinostaisi tietää kummanko kannattajiin noista mainostamistasi tyhmistä amerikkalaisista suurin osa mielestäsi kuuluu? ;)
    (oi sinä suvaisevainen ja köyhiä puolustava viherpeipponen)

    Yksisilmäisessä tarkastelussasi unohtuu tietenkin se, että myös tieteen saavutuksissa USA on ylivoimainen ykkönen maailmassa

    ">Bush kun nyt tunnetusti on velehtijan lisäksi köyhäinkyykyttäjä, niin hänen voittonsa tietää kovia aikoja Amerikan kovaosaisimmille, jotka "saavat" tehdä kahta työtä(Palkat ja muut oikeudet on niin kehnot, kiitos republikaanien.) tullakseen toimeen.
    Onko SINULLA tarjota heille mitään muuta kuin jeesustelua ja lämmintä kättä. ---------

    Elä itse "jeesustele", sillä tiedät varsin hyvin,
    että jokainen ahkera ihminen pärjää amerikassa kyllä, mutta työtä vieroksuvat luuserit ovat vaikeuksissa, sillä sielä ei ole Suomen kaltaista
    sosiaaliapuverkostoa.
    Siitä huolimatta USA on aina imuroinut kaikkialta maailmasta myös huumehörhöjä ja rikollisia, jotka eivät juuri töistä välitä, puhumattakaan, että tietäisivät mikä planeetta mitäkin kiertää.Se on mahtivaltion "luontaisetu"

    Omasta suvustanikin on aikoinaan 1900-luvun alussa lähtenyt työn perässä amerikkaan ja he olivat alusta asti pärjänneet sielä niin hyvin, että lähettivät jopa rahaa vanhemmilleen ja sisaruksilleen, jotka jäivät silloiseen köyhään Suomeen.
    Nykyisin heidän jälkeläisensä ovat osa miljonäärejä
    ja korkeasti koulutettuja arvostettuja USA:n kansalaisia.

    Palkasta
    Tiedätkö mikä on esim. jenkkikirvesmiehen palkka
    tai venäläisen kirvesmiehen palkka?

    ">PS
    Et ollut näköjään kykenevä vastaamaan esittämääni kritiikkiin avauksessasi "Mielenkiintoista pohdintaa". -----

    No jos tarkoitit tällä niitä planeettajuttuja, niin voi kyllä myöntää etten ole kykeneväinen kertomaan sinulle oikeita vastauksia, mutta samaan hengenvetoon voisin sanoa, ettei ole kukaan muukaan koko maailmassa, puhumattakaan nyt sitten täälä ns. "harrastelijasivuilla", jossa suurinosa porukkaa pätee aivan eri alueilla.

    Sitäpaitsi ei ole aikomuskaan vastailla kaikkiin
    mahdollisiin tai mahdottomiin kysymyksiin, vaan pidän oikeuden itselläni vastailla vain niihin mihin tunnen tarvetta vastata, koska aikakin jo asettaa rajoituksensa työni takia.

    Ei minulla yleisellä tasolla olisi ollut mitään ongelmia vastata myös noihin kysymyksiisi, mutta mitä se olisi hyödyttänyt?

    Sitäpaitsi aikamääreissä en ole lyönyt mitään lukkoon, koska en yksinkertaisesti tiedä totuutta ja Raamatunkin tekstit mahdollistavat monenlaista tulkintaa.
    Saattaisin uskoa esim. nuorempaan maankuoreen ja vanhempaan alkumöykkyyn, johon alettiin luomaan ja jonka pintaa maanjäristykset, meteoriittisateet,metaanipurkaukset ja tulvat, vuorten poimuttumiset ja tulivuorenpurkaukset,mannerlaattojen repeämiset ja eroosio jne. ovat raiskanneet vuosien saatossa niin, että on mennyt vähän "puurot ja vellit" sekaisin ja ikämääritelmätkin ovat sitten sen kaltaisia, tai sitten ei?
    Kaikki käy kunhan se on vain totuus ja valitettavasti uskon ettei sitä ole kellään?

    Äänestä

  • Late kirjoitti:

    ">tiesitkö, että CNN:n ja Naturen muutama vuosi sitten tekemien tutkimusten perusteella tiedetään, ETTÄ N. 55 PROSENTTIA AMERIKKALAISISTA EI TIEDÄ, ETTÄ MAA KIERTÄÄ AURINGON KERRAN VUODESSA!

    Missä suhteessa tulos oli verrattuna muihin maihin, esim. Venäjä,Pohjois-Korea tai vaikkapa Suomi?? "

    Hmm.. Meillä tuo asia sentään opetetaan jo ala-asteella. Oppi tarttuukin suurimpaan osaan oppilaista koska meillä sentään vielä toimii tulkisin varoin toteutettu peruskoulutus kaikille, kun ei vielä ole ylisuuria luokkia, ja ongelma lapsukaiset opiskelevat oikeissa paikoissa, ja raha riittää vielä oppimateriaaleihinkin.. Noista muista mauista en ota kantaa, Pohjois-Koreassa toki epäilen että siellä luku on vieläkin pienempi, mutta siellä onkin ihan omat uskontoon rinnastettavat henkilönpalvonnat menossa..

    "Yksisilmäisessä tarkastelussasi unohtuu tietenkin se, että myös tieteen saavutuksissa USA on ylivoimainen ykkönen maailmassa"

    Onko? Ihanko oman maan kansalaisetko siellä tekee tätä huippututkimusta, vai muualta tulleet tutkijat, koska siellä on vielä ennen Bushin valtaan tuloa saanut jopa rahoitusta huippututkimuksille, muualtakin tulleet huippu tutkijat ja opiskelijat. Nyt tilanne onkin viimeisen 3,5 vuoden aikana pikkuhiljaa muuttunu, ja tiedealan huippu pikkuhiljaa on vaihtanu maata. Esim, yliopstoihin vaihtooppilas määrät Yhdysvaltoihin on tippunu 75% ((muistaakseni toi prosenttimäärä on oikein, en pääse sitä nyt tarkistamaan)).

    "">Bush kun nyt tunnetusti on velehtijan lisäksi köyhäinkyykyttäjä, niin hänen voittonsa tietää kovia aikoja Amerikan kovaosaisimmille, jotka "saavat" tehdä kahta työtä(Palkat ja muut oikeudet on niin kehnot, kiitos republikaanien.) tullakseen toimeen.
    Onko SINULLA tarjota heille mitään muuta kuin jeesustelua ja lämmintä kättä. ---------

    Elä itse "jeesustele", sillä tiedät varsin hyvin,
    että jokainen ahkera ihminen pärjää amerikassa kyllä, mutta työtä vieroksuvat luuserit ovat vaikeuksissa, sillä sielä ei ole Suomen kaltaista
    sosiaaliapuverkostoa. ""

    Häh, toi oli aivan käsittämätön, ja täysin virheellinen väite! Siellä pitää vähätuloisten tehdä 1,5 kertaa pitempiä työpäiviä kuin Euroopassa keskimäärin, päästäkseen MINIMI elintasoon! Yleisen koulutuksen puuttuessa, (opintotuki tai sosiaali järjestelmäähän ei siellä ole) rakennetyöttömyys on siinä maassa hirvittävän suuri, eikä asia ainakaan nyt korjaannu. Ei taatusti moneen vuoteen Bushin jälkeenkään.. Siinä ei ahkeruudella ole mitään tekemistä, jos pitäisi itseään kouluttaessa olla 12h töissä ja 8h koulussa, kotityötkin pitäisi jossain välissä tehdä ja nukkua!

    "Siitä huolimatta USA on aina imuroinut kaikkialta maailmasta myös huumehörhöjä ja rikollisia, jotka eivät juuri töistä välitä, puhumattakaan, että tietäisivät mikä planeetta mitäkin kiertää.Se on mahtivaltion "luontaisetu""

    Millähän perusteella sinä kuvittelet että näillä huumehörhöillä olisi ollut varaa matkustaa maasta toiseen jos pitää päivä annoksen hommaamiseenkin tehdä kokopäivätoimisesti rikoksia! Noh tämä oli vain ääriesimerkki, mutta eiköhän ole ihan yleisesti tiedossa että ihan omasta takaa ne huumehörhöt siellä on. Ja yleisesti tiedetään että tälläiset ongelmat pitkälti keijastavat yhteiskunnallisista ongelmista. Toki huumeita ajautuu hyvinvointi yhteiskuntiinkin, mutta niissä (kuten vielä Suomessa) ne ovat marginaali-ilmiö.

    "Omasta suvustanikin on aikoinaan 1900-luvun alussa lähtenyt työn perässä amerikkaan ja he olivat alusta asti pärjänneet sielä niin hyvin, että lähettivät jopa rahaa vanhemmilleen ja sisaruksilleen, jotka jäivät silloiseen köyhään Suomeen.
    Nykyisin heidän jälkeläisensä ovat osa miljonäärejä
    ja korkeasti koulutettuja arvostettuja USA:n kansalaisia. "

    Hmm.. Tuosta on 100v! Ei ehkä kelpaa enään vertailuksi! Löytyykö esimerkkejä vain 10v takaa kun joku köyhä on mennyt "Ameriikkaan kultaa vuolemaan"?

    "Palkasta
    Tiedätkö mikä on esim. jenkkikirvesmiehen palkka
    tai venäläisen kirvesmiehen palkka? "

    Millä tavoin ne ovat vertailukelpoisia? Itseasiassa, ammattimiehien palkassa, ostovoimassa mitattuna, Venäjällä pärjää paljon paremmin!

    """>PS
    Et ollut näköjään kykenevä vastaamaan esittämääni kritiikkiin avauksessasi "Mielenkiintoista pohdintaa". -----

    No jos tarkoitit tällä niitä planeettajuttuja, niin voi kyllä myöntää etten ole kykeneväinen kertomaan sinulle oikeita vastauksia, mutta samaan hengenvetoon voisin sanoa, ettei ole kukaan muukaan koko maailmassa, puhumattakaan nyt sitten täälä ns. "harrastelijasivuilla", jossa suurinosa porukkaa pätee aivan eri alueilla. "

    No, ethän ollu kykeneväinen vastaamaan mihinkään muuhunkaan!

    "Sitäpaitsi ei ole aikomuskaan vastailla kaikkiin
    mahdollisiin tai mahdottomiin kysymyksiin, vaan pidän oikeuden itselläni vastailla vain niihin mihin tunnen tarvetta vastata, koska aikakin jo asettaa rajoituksensa työni takia. "

    Tarvetta? Pakkomielteinen hihhuli?

    "Ei minulla yleisellä tasolla olisi ollut mitään ongelmia vastata myös noihin kysymyksiisi, mutta mitä se olisi hyödyttänyt? "

    Hmm.. Vastaus tasoa tutkailemalla, tuskin mitään..

    "Sitäpaitsi aikamääreissä en ole lyönyt mitään lukkoon, koska en yksinkertaisesti tiedä totuutta ja Raamatunkin tekstit mahdollistavat monenlaista tulkintaa. "

    Niinpä, käsittämätöntä, että monet luottavat sokeasti kirjaan, jota kaikki voi lukea miten lystäävät..

    "Saattaisin uskoa esim. nuorempaan maankuoreen ja vanhempaan alkumöykkyyn, johon alettiin luomaan ja jonka pintaa maanjäristykset, meteoriittisateet,metaanipurkaukset ja tulvat, vuorten poimuttumiset ja tulivuorenpurkaukset,mannerlaattojen repeämiset ja eroosio jne. ovat raiskanneet vuosien saatossa niin, että on mennyt vähän "puurot ja vellit" sekaisin ja ikämääritelmätkin ovat sitten sen kaltaisia, tai sitten ei?
    Kaikki käy kunhan se on vain totuus ja valitettavasti uskon ettei sitä ole kellään? "

    Noh, selvitellään..

    Äänestä

Hieno nähdä tällaisia Laten kaltaisia avarakatseisia uskovaisia täällä. Hyvä meininki! -not-

Hassua miten joillekin tuottaa tyydytystä, kun uskoo olevansa oikeassa, ja vieläpä linnottautuu vastustamaan niitä, jotka eivät jaa samoja käsityksiä. Vieläpä pystymättä keskustelemaan mielipiteittensä perustoista rationaalisesti. Varmaan hienoa elämää... Onko teillä kavereita oman lahkonne ulkopuolelta?!

Kerryn suurin virhe oli todennäköisesti syntyä USA:han, etenkin jos nykyinen meno jatkuu...

Äänestä

Kerry tunnusti tappionsa ja Bush voitti suuremmalla äänimäärällä (3500000-ääntä), mitä Suomessa on äänioikeutettuja.

Todellakin n.60-miljoonaa evankeelista kristittyä
ratkaisi pelin Bushin hyväksi ja hyvä niin!

Alustavien analyysien perusteella neljä viidestä Bushin kannattajasta piti tärkeimpinä syinä moraalisia arvoja äänestäessään Bushia ja esim.homoliitot oli heille kauhistus.

On todellakin hieno nähdä ja todeta kuinka maailman mahtivaltiosta USA:sta vielä löytyy selkärankaa seistä moraalisten arvojen puolesta "barrikaadeilla", kun samanaikaisesti eurooppalaiset ovat sukeltamassa saatanan talutusnuoraan ja siitä on ensimmäinen konkreettinen merkki se, että kovasta yrityksestä huolimatta EU:n perustuslakiin ei saatu minkaanlaista uskonvapauslakia aikaiseksi.

Myös homous on Eu:ssa suvatsevaisuudella ratsastaen saatu lähes tasa-arvoiseksi ilmiöksi ja siitä negatiivisesti puhuvat huudetaan apinan raivolla sivuraiteille tai hiljaisiksi.

Hengellisin silmin monet näkevät, kuinka Raamatun ennustama neljäs petovaltio on muodostumassa ja se on erilainen kuin muut ja se syö ja murskaa kaiken allensa.
Siitä kymmenen valtion liitosta(ilmeisesti ydinvaltiot)nousee yksi yli muiden henkilö, joka on myynyt sielunsa saatanalle ja saa myös häneltä voimansa.

Raamattu myös antaa ymmärtää, että nykyinen rahajärjestelmä tulee kokemaan täydellisen muutoksen, jolloin ihmisen oikeaan käteen tai otsaan pannaan tämä pedon luku 666 ja kukaan ei voi ostaa tai myydä, jolla ei ole tätä merkkiä.

Että tässä on nyt sitten tätä ihmisen evoloitumista saatanan talutusnuorassa ja näyttäisi siltä, että EU on kuitenkin jatkossa hallitseva petovalta ja jotakin tapahtuu USA:lle
jatkossa ja sen paikan ottaa EU = neljäs petovalta?

Tämä oli Raamatun sanan kautta päättelyä, mutta onneksi vielä kuitenkin voidaan sanoa, että USA on konservatiivinen valtio. Onnea Bush!

Äänestä
  • Tuon Laten viestin muuten ihan ignooraan, mutta tuota olen miettiny ihan huvikseni mielessäni.

    Käsityskyvyn ihan ylittää asia: Miten kukaan voi olla ylpeä itsestään tai ylipäänsä mistään joka sanoo olevansa KONSERVATIIVINEN! Sehän on sama kuin sanoo olevansa kaavoihinsa kangistunut kalkkis, joka ei suostu ymmärtämään mitä ympärillä tapahtuu, ja jotkut ovat ihan ylpeitä tästä.. Käsittämätöntä.. Ehkä tosi konservatiivit ei ole vieläkään laskeutuneet puusta, vaan syövät siellä afrikassa puunlehtiä neljän kätensä avustuksella..

    Äänestä

  • Alamme tosissamme epäillä,että olet trolli.

    Äänestä

  • Tiesitkö muuten,että taas parhaiten koulutettujen enemmistön äänet menivät Kerrylle.

    Äänestä

  • Iron Fist kirjoitti:

    Tiesitkö muuten,että taas parhaiten koulutettujen enemmistön äänet menivät Kerrylle.

    ">Tiesitkö muuten,että taas parhaiten koulutettujen enemmistön äänet menivät Kerrylle. -------------

    En tiennyt! Koska se on törkeä vale!

    Sensijaan ylivoimainen enemmistö parhaiten koulutetuista äänesti Bushia.

    Äänestä

  • että homous sairas ja epäterve ilmiö, koska se ei ole yhteiskuntaa säilyttävä ilmiö vaan yhteiskunnan tuo.

    Äänestä

  • hophop kirjoitti:

    että homous sairas ja epäterve ilmiö, koska se ei ole yhteiskuntaa säilyttävä ilmiö vaan yhteiskunnan tuo.

    Onko heterous sitten yhteiskunnan tämä? :D

    Äänestä

  • Late kirjoitti:

    ">Tiesitkö muuten,että taas parhaiten koulutettujen enemmistön äänet menivät Kerrylle. -------------

    En tiennyt! Koska se on törkeä vale!

    Sensijaan ylivoimainen enemmistö parhaiten koulutetuista äänesti Bushia.

    Kainuun Sanomat
    Kerry sai maltillisten, Bush omiensa äänet

    (03.11.2004 14:21) Alustavat analyysit äänestyskäyttäytymisestä kertovat amerikkalaisten yhä selvemmästä jakautumisesta kahteen leiriin. Washington Post -lehden analyysin mukaan Kerryä äänestivät maltilliset, vähemmän poliittisen värin mukaan äänestävät amerikkalaiset. 57 prosenttia kahden puolueen välimaastossa seikkailevista äänesti Kerryä. Kerryä äänestivät myös nuoret, köyhät ja hyvin koulutetut. Bushin taakse menneistä 78 prosenttia sanoi pitävänsä moraalisia kysymyksiä tärkeimpinä äänestyspäätökseen vaikuttaneina tekijöinä. Bush keräsi mm. evankelisten kristittyjen äänistä 76 prosenttia, Kerry vain 23 prosenttia. Miesten enemmistö äänesti Bushia, naiset Kerryä. Kerry sai enemmistön alle 30-vuotiaiden äänistä, Bush yli 60-vuotiaiden äänistä. Analyysi tehtiin ovensuukyselyjen perusteella.

    www.kainuunsanomat.fi/alexpika/alexpika.shtml?ULKOMAAT - 17k - 3 marraskuu 2004
    http://www.google.fi/search?q=cache:CKVu7Wdq8lwJ:www.kainuunsanomat.fi/alexpika/alexpika.shtml?ULKOMAAT bushia äänestivät&hl=fi&lr=lang_en|lang_fi&ie=UTF-8

    ja sama AAMULEHDESSÄ:

    http://www.google.fi/search?q=cache:dI0CvNxDwVoJ:www.aamulehti.fi/alexpika/alexpika.shtml bushia äänestivät&hl=fi&lr=lang_en|lang_fi&ie=UTF-8

    Pakko se tämäkin tänne laittaa..

    http://chrisevans3d.com/files/iq.htm

    Tokko toi tilasto kovin tieteellistä lähestymistapaa kestää, mutta tuskin noi Latenkaan valheet.. :D

    Äänestä

  • Uskonnoton, parhaansa mukaan! kirjoitti:

    Kainuun Sanomat
    Kerry sai maltillisten, Bush omiensa äänet

    (03.11.2004 14:21) Alustavat analyysit äänestyskäyttäytymisestä kertovat amerikkalaisten yhä selvemmästä jakautumisesta kahteen leiriin. Washington Post -lehden analyysin mukaan Kerryä äänestivät maltilliset, vähemmän poliittisen värin mukaan äänestävät amerikkalaiset. 57 prosenttia kahden puolueen välimaastossa seikkailevista äänesti Kerryä. Kerryä äänestivät myös nuoret, köyhät ja hyvin koulutetut. Bushin taakse menneistä 78 prosenttia sanoi pitävänsä moraalisia kysymyksiä tärkeimpinä äänestyspäätökseen vaikuttaneina tekijöinä. Bush keräsi mm. evankelisten kristittyjen äänistä 76 prosenttia, Kerry vain 23 prosenttia. Miesten enemmistö äänesti Bushia, naiset Kerryä. Kerry sai enemmistön alle 30-vuotiaiden äänistä, Bush yli 60-vuotiaiden äänistä. Analyysi tehtiin ovensuukyselyjen perusteella.

    www.kainuunsanomat.fi/alexpika/alexpika.shtml?ULKOMAAT - 17k - 3 marraskuu 2004
    http://www.google.fi/search?q=cache:CKVu7Wdq8lwJ:www.kainuunsanomat.fi/alexpika/alexpika.shtml?ULKOMAAT bushia äänestivät&hl=fi&lr=lang_en|lang_fi&ie=UTF-8

    ja sama AAMULEHDESSÄ:

    http://www.google.fi/search?q=cache:dI0CvNxDwVoJ:www.aamulehti.fi/alexpika/alexpika.shtml bushia äänestivät&hl=fi&lr=lang_en|lang_fi&ie=UTF-8

    ">Kainuun Sanomat
    Kerry sai maltillisten, Bush omiensa äänet -----

    Jo tuo kertoo asenteellisuudesta ja siitä katkeruudesta, mitä Busch vastainen lehdistö nyt tällähetkellä kokee"veret seisauttavan" Bushin vaalivoiton jälkeen.

    Kiusa se on pienikin kiusa ja kun ei oikein muuta ole, niin yritetään tehdä Bushin kannattajista huonosti koulutettuja luusereita?
    Mikä ei tietekään pidä alkuunkaan paikkaansa!
    Republikaanit on Suomen Kokoomusta vastaava oikeestolainen kykypuolue, jota eivät juurikaan heiko-osaisimmat/huonosti koulutetut äänestä.

    Suomen kokoomuksesta Republikaanit eroavat selkeimmin siinä, että heillä on edelleen tärkeänä iskulauseena KOTI,USKONTO ja ISÄNMAA, mikä kotoisten publikaaniemme julistuksesta on hävinnyt?

    Osa suomen lehdistön propakandasta oli suorastaan naurettavaa ja valheellista, kun he keskittyivät Bushin rusikoimiseen.
    Esim. Bushin väitettiin olevan niin tyhmä, ettei hän tiedä, että Ruotsissa on puolustusvoimat? ;)

    Jippo tehtiin niin että lause joka oli tarkoitettu humoristiseksi lainausmerkkien alla olevaksi kuvaukseksi Ruotsin puolustusvoimien tehosta verrattuna isoihin maihin,oli irroitettu yhteydestään ja näin älytön väittämä oli valmis.

    Uskonpa vielä, että monet suomalaiset tähän jopa uskoivat.Heh?
    Kuitenkin kaikki tietävät, että jokaisessa itsenäisessä länsimaassa on puolustusvoimat, ehkäpä voisi odottaa, että USA:n presidentti tiesi myös. ;)
    Mutta korvasyyhyyn tuleva tieto menee uskomattoman hyvin perille.

    Siis kautta historian keskimääräistä paremmin koulutetut ja rikkaat ovat äänestäneet republikaaneja ja köyhempi ja huonommin koulutettu väestönosa demokraatteja eihän tästä nyt pitäisi olla kahta sanaa?

    Itselläni on ollut etuoikeus käydä keskusteluja
    koko vaalin ajan kolmeen eri osavaltioon sukulaisteni kanssa.

    Mielenkiintoista kuinka yhteneviä heidän kommentinsa ovat olleet ja he olivat alunalkaen varmoja, että Bush voittaa ja eräs heistä ennusti Bushin voittavan nimenomaan evankeelisten kristittyjen ansiosta ja miljoonalla äänellä?
    Hän sanoi, että voitto voisi olla suurempikin,mutta vähän huonosti mennyt Irakin sota ottaa veronsa.

    Eilen kävin keskusteluja pikaisesti juuri vaalin tuloksesta ja siitä millaiset henkilöt Bushia äänestivät.
    Kun nyt otin esille tuon koulutuskysymyksen, niin hän kertoi, että ydinjoukko, eli e-kristityt
    ovat juuri niitä keskiverto jenkkejä paremmin koulutettuja äänestäjiä ja heistä hyvin monet toimivat merkittävillä paikoilla amerikkalaisessa yhteiskunnassa.Sen lisäksi on
    joukko korkealle koulutettuja republikaanja, jotka eivät suuremmin arvoista välitä, mutta ovat
    aina tottuneet äänestämään republikaaneja kylmän sodan ajoilta asti.

    Hänellä oli sellaista tietoa, että yli 80% evankeelisista olisi äänestänyt juuri kristillismoraalisten syiden takia Bushia ja alle 15% Kerryä siitä syystä, että he eivät hyväksy oikein Irakin sotaa ja Kerryn vaalilupaukset olivat köyhille enempi toivoa antavia.Hän hieman myötäili ajatustani, että juuri köyhimmät ja huonommin koulutetut e-kristityt olisivat äänestäneet Kerryä.

    Hän hieman kyseenalaisti suomalaisten ja joidenkin eurooppalaisten käsitteitä Irakin sodasta.
    USA:ssa puhutaan "Irakin sodasta" lainausmerkeissä, mikä monien amerikkalaisten mielestä tarkoittaa terrorismin kitkemistä ja demokratian aikaansaamista Irakiin.

    Hän sanoi, että jos jenkit olisivat olleet täysimittaisessa sodassa Irakia vastaa, kuten monesti halutaan käsittää, niin Irakista ei olisi mitään jäljellä.
    Amerikkalaisille on annettu lupa puolustautua tarvittaessa ja suorittaa iskuja terroristien kohteisiin, jotka eivät demokratiaa maahan halua.

    Enempikin jenkkilässä keskustellaan operaation epäonnistumisesta ja joukkotuhoaseiden löytymättömyydestä/todisteista.

    Yhteenvetona voitaneen sanoa, että jos jenkkien kykypuolue republikaanit saa vaaleissa 3,5 miljoonaa ääntä enemmän kuin demokraatit, joita
    tunnetusti aina selvä enemmistä heikko-osaisista on äänestänyt, niin ei luulisi olevan kenellekkään epäselvää, missä puolueessa on hyvinkoulutettujen enemmistö.(sanokoon lehdistön
    katkera propakanda Suomessa asiasta mitä tahansa)

    Jotta evouskovien korvasyyhytotuus on hieman erilainen, kuin totuus. ;) Hyvää viikonloppua!

    Bush ei ole ääliöiden ja tietämättömien valinta, miksi Bushin valintaa puolustelevat vain tietämättömät ja ääliöt?

    Jos olet vielä kuulolla, niin voin kirjoittaa pidemmänkin vastauksen.

    Äänestä

  • paradoxus kirjoitti:

    Bush ei ole ääliöiden ja tietämättömien valinta, miksi Bushin valintaa puolustelevat vain tietämättömät ja ääliöt?

    ">Jos...
    paradoxus 5.11.2004 klo 16.40

    Bush ei ole ääliöiden ja tietämättömien valinta, miksi Bushin valintaa puolustelevat vain tietämättömät ja ääliöt? -----------------

    Kova paikka tuntuu olevan myöntää olevansa väärässä ja voi kuinka suvaitsevaisesti minutkin tuossa ylhäällä leimataan tietämättömäksi ääliöksi, kun toin totuuden esiin, josta ei saisi kertoa? ;)

    Joskus tuo kaunis sana suvaitsevaisuus on hyvinkin
    käytetty arvosana kunhan puhutaan itselle oikeista
    viiteryhmistä, mutta sen merkitys unohtuu heti, kun kohdataan itselle korvasyyhyn vastaista argumentointia joidenkin henkilöiden taholta?

    Eihän se vielä mitään, jos suvaitsevaisuus unohtuu, mutta kun unohtuu totuuskin. ;)

    Joskus vain tulee mieleen, että kyllä se evoluutio
    onkin ihmeellinen, kun se on muokannut ihmisiin mm.voimakkaita tunteita, kuten ylipursuava katkeruus, joka upottaa jopa totuuden ja oikean suvaitsevaisuuden hengen?

    Olihan tuossa liikaa kiihkoa, mutta sen verran pointtia. Semmoista kuullut ja nähnyt, että niissä osavaltioissa joissa Bush voitti oli yleisesti pienempi keskimääräinen älykkyysosamäärä oli pienempi.

    Toinen tutkimus paljasti, että suurimmalla osalla Bushin kannattajista oli todellisuuden suhteen väärä käsitys monista asioista. Esim. että Bush olisi melko suosittu poliitikko, Hussein tuki melkoisesti Osamaa (todellisuudessa Osama oltaisiin tapettu heti, kun tämä olisi astunut Irakiin..), joukkotuhoaseet joita ei ole löytynyt, Hussein oli 9/11 iskujen takana melko isossa roolissa, vaikkei todellisuudessa moista yhteyttä ole löytynyt jne.

    Äänestä

  • UPDATE_6770109 kirjoitti:

    Turhaan sinä uskovaisille todisteita kaivat. Heille riittää usko ja jumalan johdattaman valtiopäämiehen sana. Pari viikkoa sitten meni 100000 siviiliuhrin raja rikki Irakissa. Siinä sitä on taas jumala johdattanut omiaan.

    Äänestä

  • UPDATE_6770109 kirjoitti:

    Olihan tuossa liikaa kiihkoa, mutta sen verran pointtia. Semmoista kuullut ja nähnyt, että niissä osavaltioissa joissa Bush voitti oli yleisesti pienempi keskimääräinen älykkyysosamäärä oli pienempi.

    Toinen tutkimus paljasti, että suurimmalla osalla Bushin kannattajista oli todellisuuden suhteen väärä käsitys monista asioista. Esim. että Bush olisi melko suosittu poliitikko, Hussein tuki melkoisesti Osamaa (todellisuudessa Osama oltaisiin tapettu heti, kun tämä olisi astunut Irakiin..), joukkotuhoaseet joita ei ole löytynyt, Hussein oli 9/11 iskujen takana melko isossa roolissa, vaikkei todellisuudessa moista yhteyttä ole löytynyt jne.

    ">Olihan tuossa liikaa kiihkoa, mutta sen verran pointtia. Semmoista kuullut ja nähnyt, että niissä osavaltioissa joissa Bush voitti oli yleisesti pienempi keskimääräinen älykkyysosamäärä oli pienempi. ----------------

    Juuri tyypillistä tilastoilla hämäämistä, joka ei
    alkuunkaan kestä tarkempaa tutkintaa.
    (aika outoa, että sinäkin menet näihin?)

    Ensinnäkin nyt puhutaan jopa niukasti voitetuista
    osavaltioista joista Bush voitti 31 ja Kerry 19.

    Kun nyt lähdetään miettimään esim. New Yorkin tilannetta jossa Kerry vei voiton, niin mietitäänpä millaiset ihmiset hänelle voiton toivat?
    New York on homojen,transujen ja lespojen ykköspaikka koko maailmassa lisäksi sieltä kaikesta komeudestaan huolimatta löytyy myös valtavia slummialueita, joissa tuskin Bushin laariin ääniä ei tullut, vaan ne menivät Kerrylle.

    On taasen historiallisestikkin syytä olettaa, että
    rikkaiden ja hyvinkolutettujen äänistä kuitenkin
    suurinosa nykissäkin meni republikaaneille ja Bushille.

    Entäs sitten suhteellisen väkirikas Minnesota, jossa Kerry myöskin sai enemmistön äänistä.
    No Minnesota on tunnettu monista yrittäjistään ja teollisuudestaan. (On sielä tietysti muutakin)
    Kuitenkin karrikoiden voitaisiin sanoa, että Kerryä äänesti työntekijöiden enemmistö ja Bushia
    Yrittäjät.(ja on hyvin luonnollista, että työläisiä on tietenkin enemmän)

    Sitten vielä tuohon älykkyysosamäärään, niin se ei
    aivan suoraan korreloi ainakaan menestymisen kanssa eikä aina koulutustasonkaan kanssa, joskaan ne eivät tunnu toisiaan kovin rajusti hylkivänkään.

    Suomessa ainakin kurikkalaisten väitetään olevan
    mensan valoissa katsottuna kaikkein älykkäimpiä,
    mutta itsetäni ainakin tuntuu, että seinäjokelaiset ovat paremmin koulutettuja?
    Hmm? Ollilan Jorma on syntynyt Kurikassa, mutta opiskellut mm. Seinäjoella.(ota näistä nyt selvää)

    Lisäksi voidaan pähkäillä kuinka moni on mensan testeissä edes käynyt?(itse en ole käynyt)
    Joku harjoitustesti näytti minulle mielestäni aivan liian isoja lukuja ja ehkäpä siksi haluan elää illuusiossa älykäs mies, ettei totuus paljastuisi.
    Nimittäin vaimoni sai pienemmät arvot ja hän on kuitenkin minua älykkäämpi, siis epäilyn siemen valitettavasti elää.;)
    Hyvää pyhäinpäivää Kimnice!

    Jokatapauksessa kun katsotaan ihmisten älykkyyttä osavaltioittain, niin niissä osavaltioissa joissa oli eniten uskovaisia ja keskimääräisesti heikoin äo-niin Bush oli vahvoilla.

    "Sitten vielä tuohon älykkyysosamäärään, niin se ei
    aivan suoraan korreloi ainakaan menestymisen kanssa eikä aina koulutustasonkaan kanssa, joskaan ne eivät tunnu toisiaan kovin rajusti hylkivänkään. "
    Ei välttämättä, mutta joka tapauksessa kertoo älyllisestä kyvykkyydestä. Ei se nyt ole myöskään salaisuus, että Bushia äänestettiin tunteen, ei älyn takia.

    Toisekseen tutkimusten mukaan 2/3 Bushin kannattajista tuntuu olevan irtautunut todellisuudesta..ainakin maailman tapahtumien suhteen.

    Postgrad study vastaa parhaimmin koulutettua CNN:n pollin mukaan
    ja äänet menee kyllä Kerrylle siinä

    Postgrad Study (16%) B=44% K=55%
    http://www.cnn.com/ELECTION/2004/pages/results/states/US/P/00/epolls.0.html

    Late sanoi tossa aiemmin et "ylivoimainen enemmistö"
    parhaiten koulutetuista olis äänestäny Bushia

    Näyttäis olevan kaikkee muuta kuin ylivoimainen
    puoleen tai toiseen

    Äänestä

  • koulutuksesta kirjoitti:

    ">Postgrad study vastaa parhaimmin koulutettua CNN:n pollin mukaan
    ja äänet menee kyllä Kerrylle siinä -------

    Ehei!Postgrad studista voi tulla joskus huippu hyvin koulutettu ja menestynyt, mutta nyt hän on vielä
    radikaali "köyhä" opiskelija, jota Kerryn tapaiset
    populistit vievät vipukelkalla.(myöhemmin heistä yleensä tulee republikaaneja)

    Samalla listalla muuten voidaan nähdä, että ei lukion käyneet myös menivät Kerrylle, mutta kolme keskiryhmän kollege/gradu-porukkaa (joissa myös massat/prosentit)meni Bushille. ;)

    ">Late sanoi tossa aiemmin et "ylivoimainen enemmistö"

    puoleen tai toiseen ----------------------

    Kuten edellä huomasit niin kysymys on tilastojen lukemistaidoista ja sanoisinpa vielä senkin, ettei
    kannata liikaa uskoa tähänkään listaan, vaikkakin se nyt kyllä näyttääkin tukevan väittämiäni, mutta nämä ovat kuitenkin vain gallup tiedustelujen pohjalta tehtyjä otoksia, joiden virhemarginaali voi olla suurikin, kun puhutaan
    näin valtavankokoisista vaaleista. Siis otoksien
    prosenttuaalinen suhde äänioikeutettuihin on oleellinen asia.

    Kun nyt tiedämme, että koulutus ja menestys kulkevat jokseenkin käsikädessä, niin kaikkein oleelisin lista on mielestäni tässä alapuolella
    palkkaluokittain ryhmiteltynä:

    Under $15,000 (8%) 36% n/a 63% 0%

    $15-30,000 (15%) 42% n/a 57% 0%

    $30-50,000 (22%) 49% n/a 50% 0%

    $50-75,000 (23%) 56% n/a 43% 0%

    $75-100,000 (14%) 55% n/a 45% 0%

    $100-150,000 (11%) 57% n/a 42% 1%

    $150-200,000 (4%) 58% n/a 42% *

    $200,000 or More (3%) 63% n/a 35% 1%

    Yhteenvetona tuosta voidaan todeta, että Bush sai
    ylivoimaisen voiton kaikkein korkeimassa tuloluokassa ja Kerry kaikkein pienemässä.

    Bush siis voitti viisi ylintä palkkaluokkaa ja Kerry kaksi alinta ja kolmanneksi alin oli niukasti(1%) Kerrylle.

    Vai ei ole ylivoimasta kysymys??? ;)
    Eihän tämä tietysti korvasyyhyäsi miellytä, mutta
    sovitaanko kuitenkin, että totuus ajaa sen edelle?;)

    Äänestä

  • UPDATE_6770109 kirjoitti:

    Jokatapauksessa kun katsotaan ihmisten älykkyyttä osavaltioittain, niin niissä osavaltioissa joissa oli eniten uskovaisia ja keskimääräisesti heikoin äo-niin Bush oli vahvoilla.

    "Sitten vielä tuohon älykkyysosamäärään, niin se ei
    aivan suoraan korreloi ainakaan menestymisen kanssa eikä aina koulutustasonkaan kanssa, joskaan ne eivät tunnu toisiaan kovin rajusti hylkivänkään. "
    Ei välttämättä, mutta joka tapauksessa kertoo älyllisestä kyvykkyydestä. Ei se nyt ole myöskään salaisuus, että Bushia äänestettiin tunteen, ei älyn takia.

    Toisekseen tutkimusten mukaan 2/3 Bushin kannattajista tuntuu olevan irtautunut todellisuudesta..ainakin maailman tapahtumien suhteen.

    ">Jokatapauksessa kun katsotaan ihmisten älykkyyttä osavaltioittain, niin niissä osavaltioissa joissa oli eniten uskovaisia ja keskimääräisesti heikoin äo-niin Bush oli vahvoilla.---------------------

    Ei täsmää oikein tuohon se, kun New York, Washington ja Kalifornia(etenkin Los Ageles ja Kansas)ovat oikein sellaisia uskovien vahvoja alueita määrällisesti ja kaikissa näissä kuitenkin
    vei Kerry voiton? Joku mättää tässäkin teoriassa?
    HEH?

    Haluan lisäksi muistuttaa asiasta, jonka sanoin jo aiemminkin, että jenkkilän evankeeliset kristityt ovat keskimääräistä paremmin koulutettuja ja heillä on myös omia yliopistoja, jotka toimivat kristillisiä arvoja kunnioittaen.
    Rekisteröityjä kristittyjä on muuten USA:ssa 223-miljoonaa.(siis rekisteröityjä)

    "> Ei se nyt ole myöskään salaisuus, että Bushia äänestettiin tunteen, ei älyn takia. ---------

    Niin:)Tässä nyt voisi tietysti kysyä, että Kerryäkö ei äänestetty tunteen mukaan ja onko tunteet osa älyä??

    Tiesitkö muuten, että Bushin ÄO on hieman suurempi,kuin Kerryn?(molemmat ovat"vain"keskitasoa parempia)
    Bushistahan nyt on Suomen lehdistön kautta saanut sellaisen kuvan, että hänellä olisi peruskoulukin jäänyt kesken.

    ">Toisekseen tutkimusten mukaan 2/3 Bushin kannattajista tuntuu olevan irtautunut todellisuudesta..ainakin maailman tapahtumien suhteen. ------------------------

    HEH HEH:):)! Ja tämän tutkimuksen olivat arvattavasti tehneet puisto pussinkuljettajat.;)

    Yhdysvalloissa melkein jokaisessa osavaltiossa on uskovia melko paljon.

    "Niin:)Tässä nyt voisi tietysti kysyä, että Kerryäkö ei äänestetty tunteen mukaan ja onko tunteet osa älyä?? "
    Pidän tunnetta ja älyä erillaisina asioina. Esim. Uskonto on eräänlainen tunnetila; ei perustu tietoon.

    "HEH HEH:):)! Ja tämän tutkimuksen olivat arvattavasti tehneet puisto pussinkuljettajat.;)"
    Tai sitten olivat nämä samat professorit ja/tai tutkijat jotka yleensä näitä tekevät :]. Aiemmin jo mainitsin mitä kaikkea yleensä Bushin kannattajat tietyistä asioista uskovat ja mitä Kerryn kannattajat uskovat (yleisesti). Todellisuutta katsotaan, niin 2/3 Bushin kannattajista kuvitteli kummia (esim. että Saddam olisi ollut viimeisinäkin aikoina Bin Ladenin isompi tukija).

    Mikäs siinä ilmeisesti sinullekin sitten tuli selväksi, että hyvin koulutettujen/menestyvien enemmistö äänesti Bushia.Valitettavasti se vain näin on totuus, jota tällä kertaa ei pystytä millään keinoin pimittämään.

    Ja sitten rönsyilemään!
    Todellisuutta katsotaan, niin 2/3 Bushin kannattajista kuvitteli kummia (esim. että Saddam olisi ollut viimeisinäkin aikoina Bin Ladenin isompi tukija).

    Suoraan sanottuna tämä väittämä ei aukea minulle yhtään?
    Viimeisinä aikoinahan Saddam on ollut kuukausia vangittuna ja sitä ennen hän muutti palatsistaan maakuoppaan voivottelemaan omaa kurjuuttaan ties kuinka pitkäksi ajaksi. Täiden raiskaamasta tukasta ja parrasta päätellen tosi pitkän ajan oli montussaan viettänyt ilman edes iltakävelyjä
    siistiytyäkseen.

    Mutta jos lähdetään lähestymään asiaa siltä kantilta, että molemmat herrathan olivat kunnostautuneet juuri globaalin terrorismin kouluttajina ja toimeenpanijoina, niin sieltä yhteneväisyyksiä voidaan löytää enemmänkin.

    Ensinnäkin molempien ystävät ja viholliset tuntuvat olevan ainakin pääakselillaan yhteneväiset.(Irael/USA vs.palestiinalaiset/jihaadit.

    Merkittävimmät terrorismin koulutuskohteet ovat
    Afganistan/Egypti/Bin Laden ja Irak/Falluja/Saddam ja lisäksi hän on rahoittanut Damaskossa tapatuvaa palestiinalaisten itsemurhapommittajien koulutusta.
    Saddam on myös maksellut rahalahjoituksia itsemurhaiskujen tekijöiden vanhemmille jne.

    Siis tarkoitan tällä sitä, että kyllähän kun asiaa
    tutkiskelee tältä pohjalta, niin kyllähän on nähtävissä, että molemmat herrat ovat tukeneet sekä koulutuksellaan ja varoillaan samoja päämääriä ja viimekädessä molempien herrojen relevantti tuhon kohde on loppupeleissä Israelin tuhoaminen. USA on siinä välissä heille vain harmittava este, joka pitää tavalla tai toisella halvaannuttaa, jotta päästään varsinaiseen asiaan.
    Ja siitä ei ole epäilystäkään mikä se on.

    Se on Jumalan omaisuuskansa Israel jota "saatanan
    voitelemat"vihaavat kuin ruttoa, mutta joka Israelia siunaa, sitä minäkin olen siunaava, sanoo Herra.(ei tarkoita heidänkin pahojen tekojen siunaamista ja hyväksymistä, vaan sitä että heidän silmänsä aukeaisvat ja he näkisivät messiaansa)

    Se että Saddam on nyt vangittuna ja ehkäpä teloitetaankin, niin ei lopeta jihaadien päämäärän
    toteuttamista, vaan uudet ehkäpä entistäkin raaemmat "saatanan voidellut"tulevat kyllä ajallaan tilalle.

    "Mikäs siinä ilmeisesti sinullekin sitten tuli selväksi, että hyvin koulutettujen/menestyvien enemmistö äänesti Bushia.Valitettavasti se vain näin on totuus, jota tällä kertaa ei pystytä millään keinoin pimittämään."
    Niin no toisaalta niissä osavaltioissa missä oli pienimmät älylliset kapasiteetit, niin Bush voitti..yleisesti.

    "Ensinnäkin molempien ystävät ja viholliset tuntuvat olevan ainakin pääakselillaan yhteneväiset.(Irael/USA vs.palestiinalaiset/jihaadit. "
    Edelleen Saddamin etuihin ei olisi missään nimessä kuulunut uskontoradikaalien tukeminen. Eihän Saddam itse ollut kovinkaan uskonnollinen. Pointti oli juuri tuo, että tukiko Saddam Bin Ladenia ja vastaus on ei.

    Toisekseen useimmat Bushin kannattajat uskovat vakaasti siihen, että Saddam oli noiden iskujen takana, vaikkei tästä ole pienintäkään näyttöä.

    Äänestä

  • Late kirjoitti:

    ">Postgrad study vastaa parhaimmin koulutettua CNN:n pollin mukaan
    ja äänet menee kyllä Kerrylle siinä -------

    Ehei!Postgrad studista voi tulla joskus huippu hyvin koulutettu ja menestynyt, mutta nyt hän on vielä
    radikaali "köyhä" opiskelija, jota Kerryn tapaiset
    populistit vievät vipukelkalla.(myöhemmin heistä yleensä tulee republikaaneja)

    Samalla listalla muuten voidaan nähdä, että ei lukion käyneet myös menivät Kerrylle, mutta kolme keskiryhmän kollege/gradu-porukkaa (joissa myös massat/prosentit)meni Bushille. ;)

    ">Late sanoi tossa aiemmin et "ylivoimainen enemmistö"
    parhaiten koulutetuista olis äänestäny Bushia

    Näyttäis olevan kaikkee muuta kuin ylivoimainen
    puoleen tai toiseen ----------------------

    Kuten edellä huomasit niin kysymys on tilastojen lukemistaidoista ja sanoisinpa vielä senkin, ettei
    kannata liikaa uskoa tähänkään listaan, vaikkakin se nyt kyllä näyttääkin tukevan väittämiäni, mutta nämä ovat kuitenkin vain gallup tiedustelujen pohjalta tehtyjä otoksia, joiden virhemarginaali voi olla suurikin, kun puhutaan
    näin valtavankokoisista vaaleista. Siis otoksien
    prosenttuaalinen suhde äänioikeutettuihin on oleellinen asia.

    Kun nyt tiedämme, että koulutus ja menestys kulkevat jokseenkin käsikädessä, niin kaikkein oleelisin lista on mielestäni tässä alapuolella
    palkkaluokittain ryhmiteltynä:

    Under $15,000 (8%) 36% n/a 63% 0%

    $15-30,000 (15%) 42% n/a 57% 0%

    $30-50,000 (22%) 49% n/a 50% 0%

    $50-75,000 (23%) 56% n/a 43% 0%

    $75-100,000 (14%) 55% n/a 45% 0%

    $100-150,000 (11%) 57% n/a 42% 1%

    $150-200,000 (4%) 58% n/a 42% *

    $200,000 or More (3%) 63% n/a 35% 1%

    Yhteenvetona tuosta voidaan todeta, että Bush sai
    ylivoimaisen voiton kaikkein korkeimassa tuloluokassa ja Kerry kaikkein pienemässä.

    Bush siis voitti viisi ylintä palkkaluokkaa ja Kerry kaksi alinta ja kolmanneksi alin oli niukasti(1%) Kerrylle.

    Vai ei ole ylivoimasta kysymys??? ;)
    Eihän tämä tietysti korvasyyhyäsi miellytä, mutta
    sovitaanko kuitenkin, että totuus ajaa sen edelle?;)

    "Ehei!Postgrad studista voi tulla joskus huippu hyvin koulutettu ja menestynyt, mutta nyt hän on vielä
    radikaali "köyhä" opiskelija, jota Kerryn tapaiset
    populistit vievät vipukelkalla.(myöhemmin heistä yleensä tulee republikaaneja)"

    Ensin sä puhuit parhaiten koulutetuista, et taloudellisesti menestyneistä...
    Postgraduate on Bachelor's degreen (alempi kork. koulututkinto) suorittanu opiskelija joka lukee
    lisää saadakseen Master's degren tai tohtorin
    tittelin.

    "Yhteenvetona tuosta voidaan todeta, että Bush sai
    ylivoimaisen voiton kaikkein korkeimassa tuloluokassa ja Kerry kaikkein pienemässä."

    Korkein tuloluokka edusti pienintä osaa.
    Soppaa sekottaa myös muut tilastot.
    http://www.infoplease.com/ipa/A0883617.html
    eli tohtorismiehet jää jopa alle jos pistetään
    esim asianajaja samalle viivalle.
    Loppujen lopuksi sun väittämä ylivoimanen
    enemmistö kutistuu melkosen pieneksi.

    ">Loppujen lopuksi sun väittämä ylivoimanen
    enemmistö kutistuu melkosen pieneksi. --------

    En kyllä uskonut tuonkaan tasoiseen tunnustukseen
    evouskovilta,jotka kyllä jaksavat väitellä "totuudesta viis mentaliteetilla" vaikka
    maailman tappiin asti.
    Nimittäin lähtökohtahan oli, että Kerryn väitettiin saaneen paremmin koulutettujen äänten enemmistön. ;)

    ">"Yhteenvetona tuosta voidaan todeta, että Bush sai
    ylivoimaisen voiton kaikkein korkeimassa tuloluokassa ja Kerry kaikkein pienemässä." -----

    "

    "No minulla on selkeä kuva jenkkien republikaanien
    ja Bushin äänestäjärakenteesta verrattuna Kerryn
    kannattajiin(lesbot,homot ja transut 95%, työläiset60%

    Äänestä

  • UPDATE_6770109 kirjoitti:

    "No minulla on selkeä kuva jenkkien republikaanien
    ja Bushin äänestäjärakenteesta verrattuna Kerryn
    kannattajiin(lesbot,homot ja transut 95%, työläiset60%

    ">Onko sinulla noille prosenteille jotain tukea vai oliko nuo vain idioottimaisia heittoja päästäsi? -----------------

    Enkös siinä selvästi ilmoita niitä omaksi kuvakseni Kerryn kannattajista, mutta minulla löytyy kyllä perusteita(tilastoistakin)kunhan kerrot minkä viiteryhmän prosenttilukuja epäilet ja mihin suuntaan.

    Äänestä

  • UPDATE_6770109 kirjoitti:

    "Mikäs siinä ilmeisesti sinullekin sitten tuli selväksi, että hyvin koulutettujen/menestyvien enemmistö äänesti Bushia.Valitettavasti se vain näin on totuus, jota tällä kertaa ei pystytä millään keinoin pimittämään."
    Niin no toisaalta niissä osavaltioissa missä oli pienimmät älylliset kapasiteetit, niin Bush voitti..yleisesti.

    "Ensinnäkin molempien ystävät ja viholliset tuntuvat olevan ainakin pääakselillaan yhteneväiset.(Irael/USA vs.palestiinalaiset/jihaadit. "
    Edelleen Saddamin etuihin ei olisi missään nimessä kuulunut uskontoradikaalien tukeminen. Eihän Saddam itse ollut kovinkaan uskonnollinen. Pointti oli juuri tuo, että tukiko Saddam Bin Ladenia ja vastaus on ei.

    Toisekseen useimmat Bushin kannattajat uskovat vakaasti siihen, että Saddam oli noiden iskujen takana, vaikkei tästä ole pienintäkään näyttöä.

    ">Niin no toisaalta niissä osavaltioissa missä oli pienimmät älylliset kapasiteetit, niin Bush voitti..yleisesti.-----------------------

    Niin no toisaalta niissä osavaltioissa missä Kerry
    voitti ja oli korkea älyllinen kapasiteetti niin Bush sai juuri niiden älykkäiden äänistä enemmistön.Heh! Ja mitenkään et voi kumota tätäkään asiaa, vaikka kuinka korvasyyhyn mukaan tekisi mielesi.

    ">Pointti oli juuri tuo, että tukiko Saddam Bin Ladenia ja vastaus on ei. ---------------

    Edelisiin kirjoituksiini viitaten molempien herrojen toiminta on tukenut terrorismin koulutusta,terrorismia ja Israel ja Usa vastaisuutta, niin siitä johdettuna he ovat tukeneet toinen toistensa toimintaa ja vastaus on kyllä. Siis vähintäänkin välillisesti tuki ehdottomasti ja aika uskottavasti tuki suoraankin, mutta siitä ei ainakaan vielä ole saatu näyttöä.

    ">Toisekseen useimmat Bushin kannattajat uskovat vakaasti siihen, että Saddam oli noiden iskujen takana, vaikkei tästä ole pienintäkään näyttöä. --

    Jos Saddam on malttanut pitää näppinsä erossa WCT-tornien kaatamisessa, niin kuulostaa kyllä aika naivilta ajatukselta noin yht`äkkiää.
    Se ettei asiasta ole löydetty todisteita saattaa
    kertoa vain sen, että hän on peittänyt jälkensä älykkäänä miehenä hyvin.

    Muistan, että itselleni tuli ainakin sekunnin murto-osassa mieleen Saddam, kun torneihin ajettiin.

    "Niin no toisaalta niissä osavaltioissa missä Kerry
    voitti ja oli korkea älyllinen kapasiteetti niin Bush sai juuri niiden älykkäiden äänistä enemmistön.Heh! Ja mitenkään et voi kumota tätäkään asiaa, vaikka kuinka korvasyyhyn mukaan tekisi mielesi. "
    Onko minulla mitään kumottavaa? Ei ole vielä tarjottu mitään syytä olettaa väitteesi olevan totta.

    "Edelisiin kirjoituksiini viitaten molempien herrojen toiminta on tukenut terrorismin koulutusta,terrorismia ja Israel ja Usa vastaisuutta, niin siitä johdettuna he ovat tukeneet toinen toistensa toimintaa ja vastaus on kyllä. Siis vähintäänkin välillisesti tuki ehdottomasti ja aika uskottavasti tuki suoraankin, mutta siitä ei ainakaan vielä ole saatu näyttöä. "
    Mutta uskontoradikalistien voimakas tukeminen ei edelleenkään ole Saddamin etu. En tiedä muista terrorijärjestöistä, mutta Bin Ladenia taikka Al Qaidaa ei auttanut; vaikka tuo vastustaa Yhdysvaltoja, niin silti olisi ollut typerää tukea..

    "Jos Saddam on malttanut pitää näppinsä erossa WCT-tornien kaatamisessa, niin kuulostaa kyllä aika naivilta ajatukselta noin yht`äkkiää.

    kertoa vain sen, että hän on peittänyt jälkensä älykkäänä miehenä hyvin. "
    Tai sitten se kertoo siitä ettei hänellä ollut mitään tekemistä tuon asian kanssa vaikkei hän ollut maailman surullisin mies tapahtuneen johdosta.

    Todellisuus on se, ettei ole löydetty linkkiä Saddamin ja 9/11 välillä vaikka näin menivätkin väittämään.

    Äänestä

  • Late kirjoitti:

    ">Loppujen lopuksi sun väittämä ylivoimanen
    enemmistö kutistuu melkosen pieneksi. --------

    En kyllä uskonut tuonkaan tasoiseen tunnustukseen
    evouskovilta,jotka kyllä jaksavat väitellä "totuudesta viis mentaliteetilla" vaikka
    maailman tappiin asti.
    Nimittäin lähtökohtahan oli, että Kerryn väitettiin saaneen paremmin koulutettujen äänten enemmistön. ;)

    ">"Yhteenvetona tuosta voidaan todeta, että Bush sai
    ylivoimaisen voiton kaikkein korkeimassa tuloluokassa ja Kerry kaikkein pienemässä." -----

    "

    "Nimenomaan parhaiten koulutetuista, jotka ovat valmistuneet työelämäänsä (eivät opiskelijat ole koulutettuja, vaan kouluttautumassa)ja heidän kohdallaan niin Suomessa kuin jenkkilässäkin menestys/palkkataso kulkee jokseenkin käsikädessä koulutustason kanssa."

    Postgrad study ei tarkota pelkästään opiskelijaa.
    Huomaa et toi luokka sisältää vähintään nekin jotka omisaa jo Master's d. tai tohtorin tittelin.
    Ja kyllä kaikilla Postgradia opiskelevilla on Bachelors degree valmiina eli tutkinto
    jolla pääsee töihin.

    "Nimittäin lähtökohtahan oli, että Kerryn väitettiin saaneen paremmin koulutettujen äänten enemmistön. ;)"

    Sähän näit tilastot: parhaimmin koulutettujen
    äänet sai Kerry. Kuten iron fist sanoi.

    "Kerkisit jo unohtaa, että Bush voitti VIISI YLINTÄ
    tuloluokkaa.(siis täydellistä ylivoimaa)"

    Eihän äänestystä lasketa näin. Ainakaan demokratiassa :) Voitettujen
    tuloluokkien määrän mukaan?

    Ylintä ja pienintä luokkaa lukuun ottamatta
    Bushin voitto ei kussakaan ollu mikään
    täydellisen ylivoimainen.

    Lyhyesti viestiisi vastaten:
    Onko naurettavaksi heittäytymisellä enään mitään rajoja. ;):)

    Siitä huolimatta kykypuolue republikaanit rules!:)

    Äänestä

  • UPDATE_6770109 kirjoitti:

    "Niin no toisaalta niissä osavaltioissa missä Kerry
    voitti ja oli korkea älyllinen kapasiteetti niin Bush sai juuri niiden älykkäiden äänistä enemmistön.Heh! Ja mitenkään et voi kumota tätäkään asiaa, vaikka kuinka korvasyyhyn mukaan tekisi mielesi. "
    Onko minulla mitään kumottavaa? Ei ole vielä tarjottu mitään syytä olettaa väitteesi olevan totta.

    "Edelisiin kirjoituksiini viitaten molempien herrojen toiminta on tukenut terrorismin koulutusta,terrorismia ja Israel ja Usa vastaisuutta, niin siitä johdettuna he ovat tukeneet toinen toistensa toimintaa ja vastaus on kyllä. Siis vähintäänkin välillisesti tuki ehdottomasti ja aika uskottavasti tuki suoraankin, mutta siitä ei ainakaan vielä ole saatu näyttöä. "
    Mutta uskontoradikalistien voimakas tukeminen ei edelleenkään ole Saddamin etu. En tiedä muista terrorijärjestöistä, mutta Bin Ladenia taikka Al Qaidaa ei auttanut; vaikka tuo vastustaa Yhdysvaltoja, niin silti olisi ollut typerää tukea..

    "Jos Saddam on malttanut pitää näppinsä erossa WCT-tornien kaatamisessa, niin kuulostaa kyllä aika naivilta ajatukselta noin yht`äkkiää.
    Se ettei asiasta ole löydetty todisteita saattaa
    kertoa vain sen, että hän on peittänyt jälkensä älykkäänä miehenä hyvin. "
    Tai sitten se kertoo siitä ettei hänellä ollut mitään tekemistä tuon asian kanssa vaikkei hän ollut maailman surullisin mies tapahtuneen johdosta.

    Todellisuus on se, ettei ole löydetty linkkiä Saddamin ja 9/11 välillä vaikka näin menivätkin väittämään.

    ">"Niin no toisaalta niissä osavaltioissa missä Kerry
    voitti ja oli korkea älyllinen kapasiteetti niin Bush sai juuri niiden älykkäiden äänistä enemmistön.Heh! Ja mitenkään et voi kumota tätäkään asiaa, vaikka kuinka korvasyyhyn mukaan tekisi mielesi. "
    Onko minulla mitään kumottavaa? Ei ole vielä tarjottu mitään syytä olettaa väitteesi olevan totta. ----------------------------------------

    No ok, menäänpä sitten näin eteenpäin.

    1)Minä Late väitän, että Bush sai kaikissa Kerryn
    voittamissa osavaltioissa paremmin koulutettujen
    äänten enemmistön.

    2)Minä Kimnice väitän, että Kerry sai kaikissa
    voittamissaan osavaltioissa paremmin koulutettujen äänten enemmistön.

    Jos voit asian 2)allekirjoittaa, niin tee se!
    Jos vaikenet, niin teen omat johtopäätökseni asiasta.

    Äänestä

  • Late kirjoitti:

    Lyhyesti viestiisi vastaten:
    Onko naurettavaksi heittäytymisellä enään mitään rajoja. ;):)

    Siitä huolimatta kykypuolue republikaanit rules!:)

    "Lyhyesti viestiisi vastaten:
    Onko naurettavaksi heittäytymisellä enään mitään rajoja. ;):) "

    Tässä on hyvin tyypillinen viesti kun ollaan jo hävitty väittely. Ei enään keksitä muuta sanottavaa kuin yrittää tehdä henkilökohtainen perrustelematon loukkaus vastapuolelle.

    "Siitä huolimatta kykypuolue republikaanit rules!:) "

    Ja tämä on se osa, jolla yritetään saada vielä perustelematon viimeinen sana haltuun, kun kukaan ei jaksa enään lähteä väittelemään hävinnen kanssa.

    Nämä esimerkit löyytvät kaikista väittelystä kertovista teoksista, ja myös lähemmin aihepiiriin liittyvästä nyyssiväittelijän oppaasta: http://www.co.jyu.fi/~np/misc/nyyssivaittely.html

    Mä esitin sulle vaan faktat.
    Ei tarvi alkaa noin töykeeksi jos ne ei sua
    miellytä.

    Äänestä

  • Late kirjoitti:

    ">"Niin no toisaalta niissä osavaltioissa missä Kerry
    voitti ja oli korkea älyllinen kapasiteetti niin Bush sai juuri niiden älykkäiden äänistä enemmistön.Heh! Ja mitenkään et voi kumota tätäkään asiaa, vaikka kuinka korvasyyhyn mukaan tekisi mielesi. "
    Onko minulla mitään kumottavaa? Ei ole vielä tarjottu mitään syytä olettaa väitteesi olevan totta. ----------------------------------------

    No ok, menäänpä sitten näin eteenpäin.

    1)Minä Late väitän, että Bush sai kaikissa Kerryn
    voittamissa osavaltioissa paremmin koulutettujen
    äänten enemmistön.

    2)Minä Kimnice väitän, että Kerry sai kaikissa
    voittamissaan osavaltioissa paremmin koulutettujen äänten enemmistön.

    Jos voit asian 2)allekirjoittaa, niin tee se!
    Jos vaikenet, niin teen omat johtopäätökseni asiasta.

    En sano tuota, vaan sanon noista eri osavaltioiden keskimääräisistä älykkyysosamääristä. Perässä on aina kyseisen osavaltion voittanut..

    1 Connecticut 113 Kerry
    2 Massachusetts 111 Kerry
    3 New Jersey 111 Kerry
    4 New York 109 Kerry
    5 Rhode Island 107 Kerry
    6 Hawaii 106 Kerry
    7 Maryland 105 Kerry
    8 New Hampshire 105 Kerry
    9 Illinois 104 Kerry
    10 Delaware 103 Kerry
    11 Minnesota 102 Kerry
    12 Vermont 102 Kerry
    13 Washington 102 Kerry
    14 California 101 Kerry
    15 Pennsylvania 101 Kerry
    16 Maine 100 Kerry
    17 Virginia 100 Bush
    18 Wisconsin 100 Kerry
    19 Colorado 99 Bush
    20 Iowa 99 Bush
    21 Michigan 99 Kerry
    22 Nevada 99 Bush
    23 Ohio 99 Bush
    24 Oregon 99 Kerry
    25 Alaska 98 Bush
    26 Florida 98 Bush
    27 Missouri 98 Bush
    28 Kansas 96 Bush
    29 Nebraska 95 Bush
    30 Arizona 94 Bush
    31 Indiana 94 Bush
    32 Tennessee 94 Bush
    33 North Carolina 93 Bush
    34 West Virginia 93 Bush
    35 Arkansas 92 Bush
    36 Georgia 92 Bush
    37 Kentucky 92 Bush
    38 New Mexico 92 Bush
    39 North Dakota 92 Bush
    40 Texas 92 Bush
    41 Alabama 90 Bush
    42 Louisiana 90 Bush
    43 Montana 90 Bush
    44 Oklahoma 90 Bush
    45 South Dakota 90 Bush
    46 South Carolina 89 Bush
    47 Wyoming 89 Bush
    48 Idaho 87 Bush
    49 Utah 87 Bush
    50 Mississippi 85 Bush

    Sinä saat tehdä päätelmäsi siltä pohjalta miltä haluat, mutta muista osoittaa kohta 1 oikeaksi ;)..

    Äänestä

  • Uskonnoton, parhaansa mukaan! kirjoitti:

    "Lyhyesti viestiisi vastaten:
    Onko naurettavaksi heittäytymisellä enään mitään rajoja. ;):) "

    Tässä on hyvin tyypillinen viesti kun ollaan jo hävitty väittely. Ei enään keksitä muuta sanottavaa kuin yrittää tehdä henkilökohtainen perrustelematon loukkaus vastapuolelle.

    "Siitä huolimatta kykypuolue republikaanit rules!:) "

    Ja tämä on se osa, jolla yritetään saada vielä perustelematon viimeinen sana haltuun, kun kukaan ei jaksa enään lähteä väittelemään hävinnen kanssa.

    Nämä esimerkit löyytvät kaikista väittelystä kertovista teoksista, ja myös lähemmin aihepiiriin liittyvästä nyyssiväittelijän oppaasta: http://www.co.jyu.fi/~np/misc/nyyssivaittely.html

    Perusväittämästä mielipiteet esiin please!

    ">Tässä on hyvin tyypillinen viesti kun ollaan jo hävitty väittely. Ei enään keksitä muuta sanottavaa kuin yrittää tehdä henkilökohtainen perrustelematon loukkaus vastapuolelle. -------

    Siis mistä oikein väiteltiin?

    1)Minä Late väitän, että Bush sai enemmän paremmin koulutettujen ääniä kuin Kerry!

    2)Minä Uskonnoton, parhaansa mukaan! väitän, että
    Kerry sai enemmän paremmin koulutettujen ääniä, kuin Bush.

    Allekirjoita kohta 2)jos olet samaa mieltä ja samaalla teet itsestäsi pellen, mutta jos vaikenet, niin olet tosipelle.

    Mutta eihän tosievouskova suinkaan vaikene, vaan jatkaa luikertelemista!;) Taistele! HEH! :)

    Äänestä

  • Uskonnoton, parhaansa mukaan! kirjoitti:

    "Lyhyesti viestiisi vastaten:
    Onko naurettavaksi heittäytymisellä enään mitään rajoja. ;):) "

    Tässä on hyvin tyypillinen viesti kun ollaan jo hävitty väittely. Ei enään keksitä muuta sanottavaa kuin yrittää tehdä henkilökohtainen perrustelematon loukkaus vastapuolelle.

    "Siitä huolimatta kykypuolue republikaanit rules!:) "

    Ja tämä on se osa, jolla yritetään saada vielä perustelematon viimeinen sana haltuun, kun kukaan ei jaksa enään lähteä väittelemään hävinnen kanssa.

    Nämä esimerkit löyytvät kaikista väittelystä kertovista teoksista, ja myös lähemmin aihepiiriin liittyvästä nyyssiväittelijän oppaasta: http://www.co.jyu.fi/~np/misc/nyyssivaittely.html

    Otin omassa viimeisessä viestissäni kantaa vain sinun vastaukseesi. Ja siinä viestissä olennaisinta oli kyllä "luikertelu".

    Äänestä

  • Uskonnoton, parhaansa mukaan! kirjoitti:

    "Lyhyesti viestiisi vastaten:
    Onko naurettavaksi heittäytymisellä enään mitään rajoja. ;):) "

    Tässä on hyvin tyypillinen viesti kun ollaan jo hävitty väittely. Ei enään keksitä muuta sanottavaa kuin yrittää tehdä henkilökohtainen perrustelematon loukkaus vastapuolelle.

    "Siitä huolimatta kykypuolue republikaanit rules!:) "

    Ja tämä on se osa, jolla yritetään saada vielä perustelematon viimeinen sana haltuun, kun kukaan ei jaksa enään lähteä väittelemään hävinnen kanssa.

    Nämä esimerkit löyytvät kaikista väittelystä kertovista teoksista, ja myös lähemmin aihepiiriin liittyvästä nyyssiväittelijän oppaasta: http://www.co.jyu.fi/~np/misc/nyyssivaittely.html

    "1)Minä Late väitän, että Bush sai enemmän paremmin koulutettujen ääniä kuin Kerry!

    2)Minä Uskonnoton, parhaansa mukaan! väitän, että
    Kerry sai enemmän paremmin koulutettujen ääniä, kuin Bush."

    Et sä noin väittäny vaan "Sensijaan ylivoimainen enemmistö parhaiten koulutetuista äänesti Bushia."
    Tää lukee selvästi Hyi Hyi! otsikkoisessa
    viestissä.

    Iron fist väitti "parhaiten koulutettujen enemmistön äänet menivät Kerrylle."
    mikä nähtiinki tilastoista.

    Äänestä

Koska tiedät totuuden ja olet silloin kanssani kohta 1) kanssa samaa mieltä, niin ei myöskään ole mitään väiteltävää.

Kiitoksia avartavasta väittelystä, sillä tämää antaa lisää ymmärrystä evouskovien luonteesta, jossa mitään ei tunnusteta, vaikka näyttäisi kuinka valheelliselta ja typerältä asialta. ;)

Keskustelu osaltani tästä aiheesta päättyy tähän ja sitä tuuttaa jo keskusteluketjun korkea hierarkiakin.

ps.Muuten elä luota liikaa kaikenmoisiin listoihin, joita yleensä jompi kumpi osapuoli edukseen julkaisee.
Tässä yksi monista
State Avg. IQ 2004
8 New Hampshire 104 Kerry
24 Oregon 103 Kerry
2 Massachusetts 103 Kerry
18 Wisconsin 103 Kerry
19 Colorado 102 Bush
1 Connecticut 102 Kerry
9 Illinois 102 Kerry
20 Iowa 102 Bush
28 Kansas 102 Bush
11 Minnesota 102 Kerry
43 Montana 102 Bush
29 Nebraska 102 Bush
39 North Dakota 102 Bush
44 Oklahoma 102 Bush
12 Vermont 102 Kerry
13 Washington 102 Kerry
25 Alaska 101 Bush
7 Maryland 101 Kerry
21 Michigan 101 Kerry
27 Missouri 101 Bush
4 New York 101 Kerry
23 Ohio 101 Bush
49 Utah 101 Bush
47 Wyoming 101 Bush
30 Arizona 100 Bush
14 California 100 Kerry
48 Idaho 100 Bush
16 Maine 100 Kerry
22 Nevada 100 Bush
3 New Jersey 100 Kerry
15 Pennsylvania 100 Kerry
5 Rhode Island 100 Kerry
45 South Dakota 100 Bush
17 Virginia 100 Bush
34 West Virginia 100 Bush
10 Delaware 99 Kerry
6 Hawaii 99 Kerry
31 Indiana 99 Bush
26 Florida 98 Bush
35 Arkansas 98 Bush
41 Alabama 97 Bush
36 Georgia 97 Bush
37 Kentucky 97 Bush
42 Louisiana 97 Bush
33 North Carolina 97 Bush
32 Tennessee 97 Bush
40 Texas 97 Bush
38 New Mexico 96 Bush
-- DC 95 Kerry
50 Mississippi 94 Bush
46 South Carolina 94 Bush

Muuten suomalaisten keskimääräinen Äo= 97
ja jenkkien vastaava 98

Mutta voi että, kun ne ovat niin tyhmiä!!;)

Äänestä
  • "Koska tiedät totuuden ja olet silloin kanssani kohta 1) kanssa samaa mieltä, niin ei myöskään ole mitään väiteltävää. "
    Toisaalta et ole tarjonnut vielä yhtään mitään mitään syytä olettaa, että kohta yksi olisi oikein.

    Sitten toisaalta tämä pressakeskustelu ei sinänsä liity evoluutioon tai kreationismiin ja kun katsoo mitä Bush on saanut aikaan, niin ei kukaan Älyn pohjalta ole valinnut Bushia (tuhosi Yhdysvaltain talouden, tuhosi Yhdysvaltain maineen ja teki maailmasta entistäkin vaarallisemman paikan jne.)

    Äänestä

  • Tarjositko jo jotain tukea väitteellesi yksi ;)?

    Äänestä

Vastineeni on uskonnottomalle/Kimnicelle/koulutuksesta jne. muillekin evouskoville.

Heh! Siis tämä väittelyhän olisi järjellisesti pitänyt lopettaa jo aikoja, mutta halusin tehdä vain testin kuinka pitkälle aivopestyt evouskovat jatkavat väittelyä?(vaikka ovat väärässä)
Sain vastauksen = LOPUTTOMIIN ja surullisinta siinä on että loppumetreillä vahvistui käsitys, että he ovat suggeroineet itsensä uskomaan asiaansa ja mikään perustelu ei heitä järkytä ja saattavat jopa pyytää hölmönä perusteita, vaikka toinen on heille nitä antanut kaikella mahdollisella tavalla aina heidän itsensä jukaisemia tilastoja myöden myöden??? :)

Tässä nyt vielä julkaisen tämän tuloluokkataulukon, ei niinkään näille, vaan lähinnä muille, jotka eivät ole jaksaneet noita kaikkia juttuja lukea.

BUSH KERRY BUSH
Under $15,000 (8%) 36% n/a 63% -27%

$15-30,000 (15%) 42% n/a 57% -15%

$30-50,000 (22%) 49% n/a 50% - 1%

$50-75,000 (23%) 56% n/a 43% +13%

$75-100,000 (14%) 55% n/a 45% +10%

$100-150,000 (11%) 57% n/a 42% +15%

$150-200,000 (4%) 58% n/a 42% +16%

$200,000 or (3%) 63% n/a 35% +28%

Siis tässä kahdeksan tuloluokkaa, joista VIISI YLINTÄ tuloluokkaa VOITTI Bush ja kuudeskin tuloluokka oli vain prosentin voitto KERRYLLE.
VAIN kaksi alinta tuloluokkaa voitti KERRY ja kaikkein piennimmän tuloluokan ylivoimaisesti.

Itseasiassa tämä taulukko kertoo kaiken, kun puhutaan äänetäjäkunnan jakautumisesta koulutuksen ja menestymisen mukaan. Vai mitä?

Siis ainoastaan ja vain ateistisen pinttynyt evouskova voi tässäkin tilanteessa ajatella, että ne parhaiten koulutetut henkilöt ovatkin tuola palkkaluokkien alapäässä jenkkilässä, jotka KERRY voitti???? (hipoo jo makroevoluutiojumalan tekoja
tuo supermies KERRYn temput) :):)HEHHEHhöhöhöhö!

Että nyt tämän jälkeen on helpompi ymmärtää meidän kaikkien evouskovien fanaattisuutta ja sitä että he näkevät ja kuulevat ainoastaan heille mieluisia asioita.Aivan kuin raamattu ilmoittaa, että ennen ahdistuksen aikoja ihmiset haluavat tietoa vain kovasyyhyynsä ja sulkevat silmänsä totuudelta.

Voi kuinka viisas kirja on tuo Raamattu ja jälleen todistettavasti oikeassa. ;)

Äänestä
  • En ole enään hetkeen viiitsiny kanssasi aiheesta väitellä, ellet ole huomannuut, mutta nyt kiinnostaa että mistäs toi taulukko löytyy?

    Äänestä

  • Mun mielestä sä oot vähän epärehellinen
    täs asiassa. Sä väitit parhaimmin koulutettujen ylivoimasen enemmistön
    (hox, sun sanojen mukaan!!) äänestäneen Bushia.

    Tilastoista kummiskin nähtiin et se ylin Postgradien luokka oli Kerryn.
    Muissa korkeasi koulutetuissa ei ollu ylivoimasta
    vaan tiukkaa voittoa Bushille.

    Ja oon pahoillani mut en edelleenkään hyväksy sun
    tapaa laskee ääniä :)
    Oikeesti äänestäjien määrä kertoo voiton
    suuruuden eikä puolelle saatujen kastien lkm.

    Sitäpaitsi me puhuttiin koulutuksesta eikä
    tuloluokista. Kummallekkin on omat tilastot. Sun mielestä vissiin tienatun fyffen määrä on tarkempi mittari koulutukselle kuin koulutuksesa
    kertova tilastotieto?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Late kirjoitti:

Uskon tuon otsikon pitävän paikkansa, joskin tulos ei ole vielä "kirkossa kuulutettu", mutta
George W. Bush voitti Floridan joka on tiukassa matsissa ehkä ratkaiseva tälläkin kertaa.

Siis kristillismoraaliset arvot ratkaisivat tämän kamppailun maailman mahtivaltiossa USA:ssa!

Kerryn suurin vierhe oli mielestäni hänen julistautumisessaan katolilaiseksi.
Se on tietysti sikäli ymmärrettävää, koska hänkin oli tietoinen uskovaisten voimasta, mutta jos hän kuvitteli muutaman katolilaisen papin käryn homoudesta olevan laajempaakin "suvaisevaisuutta" katolilaisuuden keskuudessa, niin siinä hän erehtyi.katolilaiset suorastaan juoksivat äänestämään Bushia.

Katselin eilen illalla ohjelmaa Bushista ja Kerrystä ja siinä toimittaja kysyi,"että kuka hänen mielestään on kaikkienaikojen paras filosofi", niin Bush sanoi silmääkään räpäyttämättä,"että Jeesus Kristus"! Jess!
Silloin suorastaan tiesin, että hän voittaa, vaikkakaan en kaikkia hänen toilailujaan voi allekirjoitaakkaan.

Toisaalta on niinkin, että jos USA:n pentagoniin
hyökätään ja vaikka vain on suuniteltu iskua valkoiseen taloon, niin ylilyöntejä tulee varmasti oli sitten presidenttinä kuka tahansa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu