Olen seurustellut tyttöystäväni kanssa hyvän aikaa. Tunnemme toisemme todella hyvin, ja rakkautta on molemminpuolisesti. Nyt tyttöystävälläni on alkanut tunne ahdistuksesta. Tunne että menetää nuoruutensa vakavassa seurustelusuhteessa. Hän sanoo välittävänsä minusta kuin aikaisemminkin. Silti olo on niin perhanan katkera, jos suhteemme päättyy tuollaiseen päähänpistoon. Olemme keskustelleet siitä, miten hän tarvitsee omaa tilaa ja rauhaa, ja sitä olen valmis antamaan. Mutta tuntuu että tuo mieletön ajatus nuoruuden menettämisestä voittaa rakkauden. En ole puhunut koskaan vihille menemisestä tai muusta vastaavasta. Itsekin olen elänyt suhdetta päivä kerrallaan. Mutta miksi hän ei kykene enää rakastamaan minua päivä kerrallaan? Olen todella hajalla, koska nyt ollaan tilanteessa jossa minä en pysty auttamaan. Mitä tehdä? Antaa tilanteen rauhoittua ja antaa hänen olla omissa oloissaan jonkin aikaa? Kärsin jokaisesta epävarmasta sekunnista, siksi en ole valmis enään pitkittämään tätä kovin kauvaa.
Kiitos!
Kiitos!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Oletko miettinyt, onko tyttöystäväsi aikaisemmin hankkinut elämänkokemusta ennen sinua seurustelemalla?
Jospa hän on nyt elämänkokemuksensa jo hankkinut. haluaa suorittaa opintonsa loppuun, mennä hankkimaan kokemusta stipendillä jne.
Tarvitseeko hän enää sinua?
Häneltä löytyy elämänkokemusta kyllä. Ei ole mikään teini. Itse sanoo ettei haikaile takaisin siihen sinkkuelämään mitä vietti minua aikaisemmin. Sitä aikaisemmin oli seurustellut.
En tiedä mitä hän haluaa. Mutta voiko toisesta ihmisestä pitää kuitenkin niin paljon kuin hän väittää, mutta samalla tuntea ahdistusta menetetystä nuoruudesta?
En tiedä ketä hän tarvitsee...
Ehkä se tulee vähän jokaiselle jossain välissä eteen...Se, että pitää todella miettiä mitä elämässä haluaa ja tuntuu olevan aika hukassa, kun ei itsekään tiedä. Jostakin syystä sitä odottaa vaan, että joskus vielä tulee jotain suurta, joskus minusta tulee vielä jotain ihmeellistä, joskus vielä tulee unelmien prinssi ja noutaa minut valkealla ratsullaan. Itse jouduin tällaiseen kriisiin ja erotilanteeseen ja jouduin todella miettimään, mitä elämältäni haluan. Kauhukseni tajusin, että minä olen ollut se suhteen sitoutumispelkoinen. Tajusin, että ehkä se joskus onkin nyt ja pitäisikin alkaa elämään tätä päivää. Ehkä nyt onkin jo se hetki, kun minusta tulee aikuinen. Ehkä todellakin olen jo löytänyt sen unelmieni prinssin. Sitä on vaan jotenkin helppo ajatella, että sitten joskus.... Ei tämä tarkoita sitä, etteikö tyttösi rakastaisi sinua. Ehkä hän käy vaan läpi oman elämänsä kriisiä, kun tajuaa ettei tässä vaan voi olla ja hengailla loputtomiin vaan jotain suuria ratkaisujakin on tehtävä. Auttaa en valitettavasti osaa. Itse onneksi tajusin ajoissa ja suhteemme pääsi pienen aikalisän jälkeen jatkumaan.
Kiitos. Tuo oli mainio vastaus. Näin minäkin asian näen, mutta toisen ihmisen ajatuslogiikkaan on huono puuttua. Todella toivon että hän saisi ajatuksensa selviksi. Vaikka sitten ilman minua.
..miten on pitänyt omaa tilannettaan jotenkin ainutlaatuisena ja huomaakin, ettei se sitä todellakaan ole. Itsellä aivan sama tilanne päällä. Tyttöystävään iski ahdistus, eikä hän tiedä mitä haluaa. Tunteet eivät ole mihinkään poistuneet mutta silti olemme eronneet, eikä varmuutta takaisin paluusta ole. Tiedän tunteen, kun jokainen epävarma minuutti kalvaa mieltä. Neuvoni olisi: (mitä yritän itsekin vaihtelevalla menestyksellä toteuttaa) elää vaan eteenpäin ilman ratkaisua tilanteeseen. Miksi taistella tuulimyllyjä vastaan, jos tyttösi yhä etsii itseään? Itse et voi asioihin vaikuttaa. Menkää tauolle tai erotkaa, jos tyttösi sitä tarvitsee. Aika näyttää teille MOLEMMILLE oletteko oikeat toisillenne. Rankka vaihtoehtohan tämä on, mutta tulehtuneeseen tilanteeseen ei auta kuin raikas ilma. Toivon Teille onnea, mitä ikinä tulettekin tekemään!
Jos itse voisin matkustaa ajassa siihen hetkeen, kun nykyinen vaimoni kyseenalaisti suhteemme ensimmäisen kerran, tekisin sen välittömästi ja vaimoni ei olisi enään vaimoni. Mutta kun sitä luuli toisen muuttuvan, olen minäkin ollut pölijä.
Nyt on sitten lapsi ja kulissiliitto. Ei varmasti voi lapsikaan hyvin, kun äitinsä vain haikailee menetetyn nuoruuden perään. Bilettää kaikki v*tun mahdolliset bileet mitä työporulla/kaveriporukalla aikaiseksi saa. Sitten kehtaa vielä sanoa, että eihän sulle tule paha mieli kun mä taas meen. Ei tasan tule. Tehkööt mitä itte haluaa. Olkoot minkälainen esimerkki lapsellee kun tahtoo. En minä voi toista muuttaa tai kahlita. Nyt on vain jaksettava lapsen kanssa selvitä tästä arjesta vähän kuin keskenään. On kuitenkin kavereita joilla myös lapsia, joten voidaan lähtiä aina kyläileen ja poika saa leikkiä ikäistensä kavereiden kanssa siinä samalla.
Sanon vain, että tämä on yhtä henkistä helevettiä minun ja vaimoni suhteen osalta. Eikä tuo voi olla jättämättä syviä viiltoja minuun. Samalla taitaa lapsesta kasvaa aikalailla tunteeton kun ei tahdo saada äidiltään mitään vastakaikua. Itse tosin huomioin lastani mielelläni. Mites ne eput lauloikaan:"...vain isät lapsiaan rakastaa, äidit kaiken vain lakastaa, ei ne muista kukkia kastella tarpeeks rakastella, heti ovat oluella kun kääntää pään...".
Älä vaan tee samaa virhettä kuin minä tein!!!