Täällä usein tapaa keskusteluun missä valitaan, kun nainen ei anna. Meillä sama juttu, nainen ei halua ja syytän en ymmärrä eikä hänkään sitä suostu kertomaan.
Ollaan oltu vasta reilu vuosi yhdessä, joten tuskin johtuu siintä, että olisi jo ihan lopen kyllästynyt minuun.
Viimeksi, kun harrastimme seksiä niin kysyin häneltä, että miksi emme ole tehneet sitä pitkään aikaa ja jos teemme niin todella harvoin. Hän osasi vain sanoa, että ei tiedä... Vähän siinä minulla silmät kostui, kun kerroin hänelle, että minua pelottaa se, että hän ei enään haluaisi minua.
Hän tähän vastasi, että haluaa minua kyllä, mutta ei tee mieli seksiä tai jotain? On kuulemma tahtonut asiasta kanssani jutella, mutta ei ole uskaltanut avata suuta, niinkuin en minäkään ennen sitä iltaa.
Lopuksi lupasimme toisillemme, että tästä lähtien puhutaan, jos jokin painaa mieltä ja käytiin molemmat hyvin mielin nukkumaan.
Asialle ei ole kumminkaan tullut mitään muutosta, joten itken yhä edelleen itseni uneen, koska pelkään niin paljon menettäväni hänet. Hän ei halua vaikka ehdotan ja ei todellakaan tee itse aloitetta.
Mitäs mieltä te olette asiasta? Voiko hän vain sanoa minun mieliksi, että haluaa minua vaikka todellisuudessa asia olisi aivan toisin.
Meilläkään ei seksiä !
24
616
Vastaukset
- 7 + 8
Surullinen juttu. Sellaista on elämä.
Erotkaa kaikessa ystävyydessä, vaikka kuinka rakastaisitte toisianne. Tilanteeseen ei ole korjausta, eikä teillä vielä ole lapsia. - rouva neuvoo :)
Ehdotus seksiin tuntuu vaatimukselta, joka tappaa saman tien seksihalut. Nainen tai mies pitää vietellä ja viritellä pitkin päivää tai montakin päivää.. hemmottelemalla, kauniilla sanoilla, kosketuksilla, suukoilla, pusuilla, hieronnalla, hivelyillä, katseilla, kehuilla, antamalla nautinnollista suuhoitoa vaikka yllättäen arjen keskellä..
Mitäs jos lopettaisit painostavan puhumisen siitä, miksei seksiä ole, vaan alkaisit valloittamaan naistasi ja kehumaan hänen ihania ominaisuuksiaan.. valituksella, vinkumisella ja vonkumisella työnnät hänet vain kauemmaksi.
Mites "rakastan sinua" sanat?
Nuo vinkit ovat herätelleet tämänkin rouvan uinuvan seksihalukkuuden uuteen roihuun ;)- 5 + 8
"Ehdotus seksiin tuntuu vaatimukselta, joka tappaa saman tien seksihalut."
Mulle tulee sama reaktio, kun rouva ehdottaa lomamatkaa. Ei olekaan lomailtu vuosiin. - itsensä tyydytys
5 + 8 kirjoitti:
"Ehdotus seksiin tuntuu vaatimukselta, joka tappaa saman tien seksihalut."
Mulle tulee sama reaktio, kun rouva ehdottaa lomamatkaa. Ei olekaan lomailtu vuosiin.Haluatko lomamatkalle? Eihän siihen rouvaa tarvita, jos itse haluaa matkustaa.
Sama kai pätee seksiinkin.. ;) - äiti45
Jokin on vialla ja sinun tulee selvittää mikä. Ja jos ei vastausta saa niin sitten hänellä on ehkä toinen? Elämä on lyhyt ja et ole vielä pakottavassa tilanteessa, on aika katsoa itsekkäästi eteenpäin. Tiedän mistä puhun, sillä jos olisit naimisissa ja teillä olisi lapsia, asia ei olisi näin yksinkertainen
- Aloittajaaa 89
En nyt tainnut aivan tarkkaan kertoa kaikkea, mutta kerrompa nyt. Kerron hänelle joka ilta sen, että rakastan häntä ja myös ihan mihin aikaan kelloa tahansa. Tuon hänelle joka päivä aamupalan ja kahvin sänkyyn, että hän voi käydä rauhassa suihkussa ja meikata. Kehun hänen kauneutta päivittän ja kerron kuinka ihana hän on parasta mitä minulle on elämässä tapahtunut ja näin myös oikeasti on.
Annen hänelle runsaalla kädellä pusuja, haleja sekä helliä sanoja, mutta tuntuu kuin hän ei haluaisi antaa minulle pusuja eikä halata, koska pusut ovat todella nopeita ja pieniä sekä, kun haluaisin halata häntä niin hän vain äkkiä taputtaa minua selkään ja hali oli siinä. Teen myös mielellään hänelle välipalaa ja keitän kahvit jne. Illalla kysyn, että haluaisiko hän tulla kainaloon köllöttelemään, mutta sanoo, että haluaa nyt vain nukkua, mutta kumminkin jaksaa puhia vielä sen jälkee ainakin tunnin, ennen kuin on varsinaisesti käymässä nukkumaan. Hän ei sano minulla, kuin todella harvoin, että rakastaa minua aina vain vastaa, että "minäkin sinua" jos sanon sen hänelle.
Välillä hän taas on todella läheisyyden kipea ja haluaa tulla kainaloon, mutta jos minä haluan läheisyyttä niin sitä en saa.
Hän ei koskaan enää halua vain maata kanssani sängyllä ja jutella ja olla lähellä, aina pitää olls jotain tekemistä eli, jos ei ole muuta hän menee katsomaan telkkaria ja kai se on sitten hänen mielestä kivempaa, kuin läheisyys. Jotain jäi minulta varmasti sanomstta, mutta tuossa nyt oli osa. - että tällaista
Aloittajaaa 89 kirjoitti:
En nyt tainnut aivan tarkkaan kertoa kaikkea, mutta kerrompa nyt. Kerron hänelle joka ilta sen, että rakastan häntä ja myös ihan mihin aikaan kelloa tahansa. Tuon hänelle joka päivä aamupalan ja kahvin sänkyyn, että hän voi käydä rauhassa suihkussa ja meikata. Kehun hänen kauneutta päivittän ja kerron kuinka ihana hän on parasta mitä minulle on elämässä tapahtunut ja näin myös oikeasti on.
Annen hänelle runsaalla kädellä pusuja, haleja sekä helliä sanoja, mutta tuntuu kuin hän ei haluaisi antaa minulle pusuja eikä halata, koska pusut ovat todella nopeita ja pieniä sekä, kun haluaisin halata häntä niin hän vain äkkiä taputtaa minua selkään ja hali oli siinä. Teen myös mielellään hänelle välipalaa ja keitän kahvit jne. Illalla kysyn, että haluaisiko hän tulla kainaloon köllöttelemään, mutta sanoo, että haluaa nyt vain nukkua, mutta kumminkin jaksaa puhia vielä sen jälkee ainakin tunnin, ennen kuin on varsinaisesti käymässä nukkumaan. Hän ei sano minulla, kuin todella harvoin, että rakastaa minua aina vain vastaa, että "minäkin sinua" jos sanon sen hänelle.
Välillä hän taas on todella läheisyyden kipea ja haluaa tulla kainaloon, mutta jos minä haluan läheisyyttä niin sitä en saa.
Hän ei koskaan enää halua vain maata kanssani sängyllä ja jutella ja olla lähellä, aina pitää olls jotain tekemistä eli, jos ei ole muuta hän menee katsomaan telkkaria ja kai se on sitten hänen mielestä kivempaa, kuin läheisyys. Jotain jäi minulta varmasti sanomstta, mutta tuossa nyt oli osa."jos minä haluan läheisyyttä niin sitä en saa."
Sinä vaikutat painostavalta haluinesi, ja se saa loittonemaan. Lähelle tulosi on tehnyt naisesta aran, hänellä on jo paljon kokemuksia, että alat painostaa häntä seksiin, kun tulet lähelle. Alat siis haluamaan pelkän läheisyyden lisäksi muutakin, ja se vie naiselta halut. Kierre on valmis.
Lopeta naisen hyysääminen aamupaloilla ja välipaloilla!!! Tuollainen on epämiehekästä, minuakaan ei tuollainen hyyryläinen kiinnostaisi missään mielessä.
Jos nainen ei sano tai osoita rakastavansa sinua, ei kannata roikkua rakkaudettomassa liitossa väkisin. - 1. Palkinto
5 + 8 kirjoitti:
"Ehdotus seksiin tuntuu vaatimukselta, joka tappaa saman tien seksihalut."
Mulle tulee sama reaktio, kun rouva ehdottaa lomamatkaa. Ei olekaan lomailtu vuosiin.Et saa itse aikaiseksi ja rouvan ehdotus ei kelpaa. Olet hieno mies!
- tiisanen
Valitettava tilanne teillä. Tuohon ei ole oikein yhtä oikeaa syytä.
Käyttääkö nainen hormonaalista ehkäisyä? Ne aiheuttavat useille naisille haluttomuutta. Pillerin vaihtaminen saattaa auttaa? - Kunnioita naistasi
Voin itse kertoa mikä minulla estää aika hyvin seksin, välillä pitkiksikin ajoiksi ja sen on valkojäkälä, varsin pirullinen ihotauti.
Alkuun oli vain aina kipua seksin yhteydessä ja varsin usein limakalvot rikki. Tämä kipu ikään kuin hioutui aivoihini ja pelko kivusta on varsin kova.
Olemme kuitenkin varsin pitkän ajan jälkeen oppineet puhumaan asiasta ja lääkärin hoidossa saamillani rasvoilla saadaan välillä parempi kunto.
Kun luette tuosta valkojäkälästä, silloin selvenee miten pahasta asiasta on kyse.
On autoimmuuni sairaus, jonka syytä ei ole lääketiede vielä löytänyt.
Naisille on varmasti hyvin vaikeaa puhua näistä erilaisista kivuista, kuten myös estoista, jotka ovat monesti lapsuudessa saatuja henkisiä paineita.
Uskon että todella naistasi kunnioittaen saat hänet vapaammaksi. Olisiko liikaa vaatia, että todella kuljette paljon erilaisissa paikoissa jos mahdollista, avaat oven hänelle, suukotat häntä, mutta et julkisesti, se voi joistakin tuntua häpäisemiseltä.
On minullakin eräs painolasti vielä tämän sairauden lisäksi. Lapsena isoveljeni yritti hyväksikäyttää minua, en sitä silloin edes ymmärtänyt, kun totuus valkeni on ollut syvä salaisuus, en ole siitä pystynyt kenenkään kanssa keskustelemaan.
Minusta seksi muuttui jotenkin likaiseksi tuon vuoksi ja en varmasti vonkaa ja vieroksun himokasta seksiä.
Kysynkin voiko poikia vammauttaa samalla tavalla lapsena jos välttyvät näiltä pedofiiileilta. Tytöt ovat aina vaarassa.
Sinulla on varmasti oikein hyvä kumppani, kun muistat kohdella häntä kaikessa hienotunteisesti hän varmasti avautuu tuohon seksiinkin ja hän varmasti välittää sinusta kertomasi perusteella valtavasti. - Älä suotta vaivaannu
Kuule kokeneen ääntä.
Juokse, kun vielä pääset!
Jos tilanne on tuollainen noin lyhyen suhteen jälkeen, et taatusti halua tutustua
siihen millainen seksitarjonta on vaikkapa viiden tai kymmenen vuoden jälkeen,
varsikin jos yhtälöön sattuu jotensakin siunaantumaan lapsia.
Seksi tulee olemaan silloin sellainen herkku, että et sitä välttämättä tunnista vaikka kohdalle sattuisikin osumaan.
Tuo rouva ja jäkälä kirjoittaa sitä samaa diipa daapaa mitä haluttomat naiset aina näille palstoille suoltavat eli täyttä paskaa. Se on ihan se ja sama miten paljon luuttuat lattioita tai kannat kukkaa kotiin. Muuta vaikutusta sillä ei ole, kuin että lattiat ovat puhtaan ja maljakot täynnä; seksiä sillä ei tuollaiselta tapaukselta yhtään enempää tipu.
Joko tyttösi panettaa itseään jollakin toisella, jolloin sinulle ei enää riitä tai sitten
se on yksi niitä toivottomia tapauksia, joille kaiken pitäisi olla täydellistä ennenkuin seksiin voisi ryhtyä. Tällaisia täydellisä hetkiä ikävä kyllä tulee vastaan äärettömän harvoin. Siinä kun pitää kuun ja tähtien olla oikeassa asennossa, niiden sinun kantamiesi kukkien terälehtien täsmälleen oikeassa kulmassa ja sittenkin voi yksi revennyt kynsinauha tai pyykkikorin viereen pudonnut sukka pilata mahdollisuutesi pariksi kuukaudeksi.- Aloittajjaaa 88
En halua erota hänestä sillä rakastan häntä todella paljon, haluan katsoa miten tämä asia etenee ja olisi todella hienoa, jos tapahtuisi muutos kyseiseen ongelmaan. En haluaisi elää loppu elämää seksittömässä suhteessa, mutta en pysty kuvitella itseäni kenenkaa toisen ihmisen kanssa. En minä paljoa oikeastaan tarvisi edes sen kerran tai kaksi kertaa viikossa olisi oikein hyvä verrattuna nykyiseen määrään, mikä on noin kerran kuukaudessa.
Sitäkään en ymmärrä, että hänen alkaa välillä tekemään mieli seksiä ja sitten sitä harrastetaan ainostaan, eli jos minä teen aloitteen niin ei heru. Pystymme kumminkin puhumaan seksistä aika luontevasti, mutta tuota hänen haluttomattomuutta en uskalla oikein nostaa esille.
Kysyin silloin viimeksi, että johtuuko se siintä, että hän haluaisi kokeilla jotain uutta, mutta ei kuulemma siintäkään johdu.
Hän sanoo, että nauttii meidän seksistä todella paljon ja, että se on ihanaa ja kyllä sen hänestä huomaan, että oikeastikin hän nauttii, mutta miksi ei silti seksi kelpaa?
En saa hänelle nykyään oikein annettua orgasmia ja on sanonut, että se ei haittaa. Ei ole kuulemma hänelle pakollista. Kysyin myös, että johtuuko se siintä, mutta ei johdu siintäkään. - 16+7
Aloittajjaaa 88 kirjoitti:
En halua erota hänestä sillä rakastan häntä todella paljon, haluan katsoa miten tämä asia etenee ja olisi todella hienoa, jos tapahtuisi muutos kyseiseen ongelmaan. En haluaisi elää loppu elämää seksittömässä suhteessa, mutta en pysty kuvitella itseäni kenenkaa toisen ihmisen kanssa. En minä paljoa oikeastaan tarvisi edes sen kerran tai kaksi kertaa viikossa olisi oikein hyvä verrattuna nykyiseen määrään, mikä on noin kerran kuukaudessa.
Sitäkään en ymmärrä, että hänen alkaa välillä tekemään mieli seksiä ja sitten sitä harrastetaan ainostaan, eli jos minä teen aloitteen niin ei heru. Pystymme kumminkin puhumaan seksistä aika luontevasti, mutta tuota hänen haluttomattomuutta en uskalla oikein nostaa esille.
Kysyin silloin viimeksi, että johtuuko se siintä, että hän haluaisi kokeilla jotain uutta, mutta ei kuulemma siintäkään johdu.
Hän sanoo, että nauttii meidän seksistä todella paljon ja, että se on ihanaa ja kyllä sen hänestä huomaan, että oikeastikin hän nauttii, mutta miksi ei silti seksi kelpaa?
En saa hänelle nykyään oikein annettua orgasmia ja on sanonut, että se ei haittaa. Ei ole kuulemma hänelle pakollista. Kysyin myös, että johtuuko se siintä, mutta ei johdu siintäkään.".... määrään, mikä on noin kerran kuukaudessa.
Sitäkään en ymmärrä, että hänen alkaa välillä tekemään mieli seksiä ja sitten sitä harrastetaan ainostaan, eli jos minä teen aloitteen niin ei heru. "
Eikun pahenee. Tämä on niitä tapauksia, joitten seksihalut ovat täysin yhteydessä kuukautiskiertoon. Ovulaation aikaan tekee mieli yhtenä päivänä, ei muulloin. Eikä tule tekemäänkään, paitsi rakastumisvaiheessa uuteen mieheen.
MIkään mitä teet tai jätät tekemättä ei tule asiaa muuttamaan. On meinaan testattu vuosien saatossa niin moneen kertaan kaikki konstit mitä naisten lehtien palstoilta on löytyneet ja tullut siinä sivussa keksittyä muuta uusikin kikka.
Kun oikein pistää kovan kovaa vastaan, niin pari kertaa saattaa olla seksiä kahdesti kuussa, ennenkuin tahti palaa takaisn yhteen kertaan kuussa. Tietenkin, jos jokin sattuu häiritsemään silloin suurena päivänä, niin homma jää väliin ja seuraavaan kuukauteen ilman valitus tai uusintaotto makhdollisuutta.
On se jännä miten pojat tekevät vängällä isiensä virheet, eivätkä kuuntele mitä niille sanotaan. Eipä silti paraskin puhuja tässä. - Aloittaajjaaa 89
16+7 kirjoitti:
".... määrään, mikä on noin kerran kuukaudessa.
Sitäkään en ymmärrä, että hänen alkaa välillä tekemään mieli seksiä ja sitten sitä harrastetaan ainostaan, eli jos minä teen aloitteen niin ei heru. "
Eikun pahenee. Tämä on niitä tapauksia, joitten seksihalut ovat täysin yhteydessä kuukautiskiertoon. Ovulaation aikaan tekee mieli yhtenä päivänä, ei muulloin. Eikä tule tekemäänkään, paitsi rakastumisvaiheessa uuteen mieheen.
MIkään mitä teet tai jätät tekemättä ei tule asiaa muuttamaan. On meinaan testattu vuosien saatossa niin moneen kertaan kaikki konstit mitä naisten lehtien palstoilta on löytyneet ja tullut siinä sivussa keksittyä muuta uusikin kikka.
Kun oikein pistää kovan kovaa vastaan, niin pari kertaa saattaa olla seksiä kahdesti kuussa, ennenkuin tahti palaa takaisn yhteen kertaan kuussa. Tietenkin, jos jokin sattuu häiritsemään silloin suurena päivänä, niin homma jää väliin ja seuraavaan kuukauteen ilman valitus tai uusintaotto makhdollisuutta.
On se jännä miten pojat tekevät vängällä isiensä virheet, eivätkä kuuntele mitä niille sanotaan. Eipä silti paraskin puhuja tässä.Tuossa asiassa on vähän perää. Rakastumis vaiheessa hän kyllä halusi kokoajan seksiä ja silloin minä vähän ujostelin, mutta lopuksi pääsin mukaan, ja meillä oli todella intohimoista seksiä mikä kesti useita tunteja ja monta kertaa päivässä. Seksi alkoi vähenemään noin 6kk seurustelun jälkeen.
Jos asia olisi noin, että ei vaan yksinkertasesti tee mieli seksiä paitsi silloin kerran kuussa, niim ymmärrän asian, eihän hän sille itse mitään mahda. - 3 + 17
Aloittaajjaaa 89 kirjoitti:
Tuossa asiassa on vähän perää. Rakastumis vaiheessa hän kyllä halusi kokoajan seksiä ja silloin minä vähän ujostelin, mutta lopuksi pääsin mukaan, ja meillä oli todella intohimoista seksiä mikä kesti useita tunteja ja monta kertaa päivässä. Seksi alkoi vähenemään noin 6kk seurustelun jälkeen.
Jos asia olisi noin, että ei vaan yksinkertasesti tee mieli seksiä paitsi silloin kerran kuussa, niim ymmärrän asian, eihän hän sille itse mitään mahda."Rakastumis vaiheessa hän kyllä halusi kokoajan seksiä"
Näin normaalin heteronaisen seksuaalisuus toimii. Suurin osa naisista menettää intohimon miestään kohtaan ennen pitkää. Siihen voi mennä minuutteja tai vuosia, mutta kun se tapahtuu, intohimo ei palaa saman miehen kanssa. Nainen ei voi asialle mitään vaikka haluaisi ja vaikka kuinka rakastaisi miestään ja vaikka kuinka pelkäisi eroa.
Moni nainen päättää sitten "antaa" kohtuullisessa määrässä miehelleen vaihtelevalla menestyksellä. Nainen rupeaa halveksimaan itseään (kun alentuu seksipalvelijaksi) tai miestään (kun tämä on kykenemätön innostamaan naistaan eikä edes tunnu välittävän) tai saa fyysisen kuvotusreaktion touhusta. Tai sitten nainen suhtautuu asiaan rauhallisella ymmärryksellä.
Elämän tragedia on tämä: lapset tarvitsevat turvallisen ydinperheen 20 vuodeksi, mutta himo puolisoiden välillä harvoin jatkuu lasten syntymän jälkeen. Tuho on taattu.
- ……………..
Pari käytännön vinkkiä tilanteisiin, joissa nainen ei vain anna.
Ihan ensimmäisenä kannattaa selvittää, onko käytössä ehkäisy, joka vähentää naisen halukkuutta, tekee paikat aroiksi, aiheuttaa tulehdusherkkyyttä tai muita vaivoja. Ei tarvitse kuin mennä Ehkäisy-palstalle lukemaan kokemuksia hormonaalisen ehkäisyn sivuvaikutuksista, niin huomaat että näillä on paljon vaikutuksia. Toisinaan sivuvaikutukset tulevat myös viiveellä ja vähitellen, jolloin niitä ei niin huomaa.
Toiseksi liukkarit reilusti käyttöön. Monen naisen on helpompi haluta seksiä, kun ei tarvitse miettiä, että kostunkohan tällä kertaa ja riittävästi. Kannattaa käyttää myös esileikissä.
Tohtikaa jutella näistä asioista. Mielellään tilanteessa, jolloin molemmat ovat maltillisessa ja rauhallisessa mielentilassa. Puhuminen voi tuntua hankalalta ja nololta, mutta kyllä siihen oppii. Mieluummin puhetta kuin sitä syvää epätoivoa, joka vähitellen syntyy, kun toinen ei vaan halua...- 8+2
Siinä ei vaan puhumiset paljon auta, jos toinen on sitä mieltä että missään eikä kenessäkään ole mitään vikaa.
Esimerkiksi meillä keskustellaan kyllä kaikesta muusta tarkkaan ja perusteellisesti, mutta jos tulee puhe seksistä taikka paremminkin siittä, että sitä ei ole, niin vaimolta loppuvat puhelahjat kokonaan. Vastauksia ei tule; ei hyvällä eikä pahalla.
Kivseinällekin puhuminen aiheuttaa enemmän vastakaikua.
- 18+10
Kyllä edellisissä vastauksissa on paljon totuutta. Ei se tilanne siitä parane Alkuhuuman jälkeen seksi ei kiinnosta, varsinkaan kiltin miehen kanssa.
Jotkut naiset haluavat hoitaa suhdetta myös miehen tarpeita huomioimalla, toiset taas kokevat seksin olevan oman itsensä vastaista. Käytännössä kyseessä on itsekkyys, vaikka sitä eri perusteilla selitelläänkin. Haluttomuus on tahtotila.
Halutessaan voi aina keksiä jotain, jolla voi huomioida toista - seksuaalisestikin.
Valitettavasti nykyään sekä miehet että naiset syyllistyvät suhteessa itsekkyyteen. Panostetaan vain siihen, mitä itse kaivataan, eikä huomioida toisen tarpeita.
Valitettavaaa on myös se, että usein toinen koetaan itsestäänselvyytenä. Eli viakka lisäisit toisen huomioimista, kuten jotkut neuvoivat, se ei saa vastakaikua. Jos toinen on itsekäs, niin lisähuomio lisää vain tyytyväisyyttä nykytilanteeseen. - Kollit kujilla
Luin tuossa jotain rakastumisvaiheen seksistä. Otetaanko seksi mukaan seurustelussa liian nopeasti tulee mieleeni.
Siinä alkuvaiheessa pitäisi riittää suudelmat ja lähekkäin kulkeminen, siinäkin voi olla toinen jotenkin hämmentynyt ja kaikki ei suju luontevasti ja seksi on jo sen luokan asia, että siinä mennään jo ydinkysymyksiin.
Monet on kasvatettu ja hyvä niin, että seksi kuuluu vasta, ennen avioliittoon, nyt kuitenkin vasta varmaan suhteeseen. Kukaan itsestään välittävä neito ei halua ns. jakorasiaksi.
Liian aikaisin aloitettuna saattaakin tulla estoja, jotka sitten vaikuttavat.
Itse ajattelen nuorten miesten kohdalla seksin olevan heille aivan jotain muuta kuin rakastumista, tietääkseni pojat saavat jo yöllisiä siemensyöksyjä, joten toiminta ei tarvitse vastapuolta, vaan tulee jopa unessa.
Uskomukseni mukaan terve mies on aina valmis seksiin, pienen pieni virike riittää, pelkkä unelmointi tai pienikin kosketus.
Nainen ei ole aina seksiin valmis, nainen tarvitsee sen esileikin, jotta paikat kostuu, yksikin seksikokemus ilman kosteutta saa varmasti pelon aikaan koko seksiä kohtaan.
Lisäksi naisilla on kuukautisvuoto, silloin joku saattaa olla hyvinkin kipeä paikoistaan ja ikävä se alkaa jo viikkoa ennen. Rinnat kipuilee ja vatsaan koskee, eipä siinä oikein haluja seksiin riitä. Minusta miesten pitäisi ymmärtää naisen kehon toiminta, kun sitten on taas ok, voi seksi olla hyvää.
Jos miesten päähän ei mahdu nämä tosiasiat, on parasta etsiä seksinsä jostakin keinotekoisesta, sillä ei ole olemassa naista, jolla ei olisi kuukautisia, se on kehon ihan normaalia toimintaa.
Olette miehet monesti liian hätäisiä, niin oma miehenikin, yrittää suorastaan raiskata, unelmoi yöllä herättävänsä minut seksillä, ei näytä ymmärtävän että se on raiskaus ja ei siinä nainen ole valmiina, minä kyllä sanon suoraan että ei käy ja selvitän minkä vuoksi, kun kerran noin vähäisillä tiedoilla on asioista.
Kotona saa seksiä, että ei tarvitse juosta kollina kujilla.- KokemusK
"Nainen ei ole aina seksiin valmis, nainen tarvitsee sen esileikin, jotta paikat kostuu"
Toki, yleensä se ongelma lienee kuitenkin se että miestä ei päästetä edes siihen vaiheeseen että sitä esileikkiä voisi harrastaa. Eli seksin mahdollisuus torpataan jo etukäteen.
"Lisäksi naisilla on kuukautisvuoto, silloin joku saattaa olla hyvinkin kipeä paikoistaan ja ikävä se alkaa jo viikkoa ennen."
Tuo jättää kuitenkin aikaa seksille useita viikkoja kuukaudesta. Tällä ei voi selittää seksielämää jossa seksiä harrastetaan kerran kuussa tai harvemmin.
Lisäksi seksin ei tarvitse olla aina yhdyntäkeskeistä. Toista voi pitää seksuaalisesti hyvänä myös muuten.
"minä kyllä sanon suoraan että ei käy ja selvitän minkä vuoksi, kun kerran noin vähäisillä tiedoilla on asioista"
MIehesi vaikuttaa minusta lähinnä tyhmältä, ei tietämättömältä. Suurelle osasta miehiä ei tarvitse selittää erikseen itsestäänselvyyksiä. - Aloittajjjaaaah 89
KokemusK kirjoitti:
"Nainen ei ole aina seksiin valmis, nainen tarvitsee sen esileikin, jotta paikat kostuu"
Toki, yleensä se ongelma lienee kuitenkin se että miestä ei päästetä edes siihen vaiheeseen että sitä esileikkiä voisi harrastaa. Eli seksin mahdollisuus torpataan jo etukäteen.
"Lisäksi naisilla on kuukautisvuoto, silloin joku saattaa olla hyvinkin kipeä paikoistaan ja ikävä se alkaa jo viikkoa ennen."
Tuo jättää kuitenkin aikaa seksille useita viikkoja kuukaudesta. Tällä ei voi selittää seksielämää jossa seksiä harrastetaan kerran kuussa tai harvemmin.
Lisäksi seksin ei tarvitse olla aina yhdyntäkeskeistä. Toista voi pitää seksuaalisesti hyvänä myös muuten.
"minä kyllä sanon suoraan että ei käy ja selvitän minkä vuoksi, kun kerran noin vähäisillä tiedoilla on asioista"
MIehesi vaikuttaa minusta lähinnä tyhmältä, ei tietämättömältä. Suurelle osasta miehiä ei tarvitse selittää erikseen itsestäänselvyyksiä.Olet aivan oikeassa, että monet tyrmätään jo ennen esileikkejä, kuten minutkin. Minulle yhdyntä ei ole pakollista, tykkään muutenkin todella paljon vain siintä, että saan koskea naistani ja tuoda hänelle nautintoa, tykkään sormilla hyväillä ja kielellä, voisin jatkaa esileikkejä vaikka kuinka monta tuntia putkeen, mutta ei hän silti halua..
- 70 / 66
Saaminen >< antaminen! Jatkuva ihmettelyni kohde!
Ajatus pereustuu asetelmaan, että nainen on "antava" (uhrautuva osapuoli) ja mies yksin "saava".
Jospa lähestyisit asiaa täysin toiselta kantilta. Miten asennoidut ja toimit ja elät, että nainen olisi se "saava" osapuoli!
Vaivannäkö ei tuntuisi edes vaivannäöltä.
Asenne palkitsee itsensä pitemmässäkin suhteessa,- realistiInho
Valitettavasti asenne hyvin harvoin korjaa sitä naisen haluttomuutta. Poislukien tietysti sellaiset suhteet jossa mies ei kykene ollenkaan ottamaan huomioon naisen tarpeita.
Mutta jos puhutaan tavallisista suhteista, mies harvoin voi tehdä kauhean paljon sen eteen että naisen halut palaisivat. Valitettavasti se vain on näin. Jos olisikin joku hyvä toimiva keino, sitä käyttäisi varmaan jokainen puutteesta kärsivä mies. - 70 / 66
realistiInho kirjoitti:
Valitettavasti asenne hyvin harvoin korjaa sitä naisen haluttomuutta. Poislukien tietysti sellaiset suhteet jossa mies ei kykene ollenkaan ottamaan huomioon naisen tarpeita.
Mutta jos puhutaan tavallisista suhteista, mies harvoin voi tehdä kauhean paljon sen eteen että naisen halut palaisivat. Valitettavasti se vain on näin. Jos olisikin joku hyvä toimiva keino, sitä käyttäisi varmaan jokainen puutteesta kärsivä mies.Lapsellinen uskoni on, että aito, vilpitön kiintymys ja pyyteetön halu tuottaa kumppanille mielihyvää kokonaisuudessaan, myös arkiasioissa, toimii pitkän päälle pohjana tasapainoiselle suhteelle.
Kyse ei ole mistään tekniikasta tai tempuista! Tunne ja sen vilpittömyys ratkaisevat.
Rehellisyyden nimissä on sanottava, että haluttomuuden korjaamisesta en tiedä mitään. 47:n vuoden aikana vihjaileva vastahakoisuus on rajoittunut muutamiin kertoihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell2124692- 1882616
- 671542
Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?961220- 1261154
Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa91142Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1071140- 711091
Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a1391072- 109999