Eli olen vasta 13-vuotias tyttö. Tajusin elämäni olevan turhaa. Mä menetin bestikseni vähän aikaa sitten, joka harmittaa todella paljon sillä hän ei välitä minusta enään. Samalla menetin kaikki muutkin koska kukaan ei tykkää minusta. Minulla on vain yksi ainoa oikea ja paras ystävä. Mutta hänenkään ei saa enään kauheasti yhteyttä sillä hän nykyään liikkuu yhden toisen kaverin kanssa kaikkialla. Tunnen itseni todella yksinäiseksi. Kun menen nukkumaan, niin tulee heti parempi olo. Mutta sitten aina herään miljoonien ongelmien kanssa. Ja mitäköhän mun päivään kuuluu? Syön, menen kouluun, tulen koulusta, syön, ja menen nukkumaan. Ja se nukkuminen on varmaan paras kohta mun päivästä. Oikeesti toivon että en heräisi enään koskaan. Mun luokkalaisetkin pojat härnää mua ihan kunnolla, samoin se mun bestis kenet menetin. Ja hänen menettäminen vei suuren osan sydämestäni. Ja vielä se että hän puhuu selän takana paskaa niin tuntuu vielä pahemmalta. Tuntuu vain ettei kukaan ole lähellä. Menetin kaikki. Vanhemmat ei välitä musta. Kaikki vaan vihaa mua, mun virheiden takia. Haluan vaan kuolla. Elämässäni ei ole mitään järkeä...
Tarviin apua koska en tiedä miten auttaa itseäni.
Tarviin apua koska en tiedä miten auttaa itseäni.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Aloita joku uusi harrastus, jonka parissa voit tutustua uusiin ihmisiin. Löydät sieltä uusia ystäviä ja sellaisia joilla ei ole mitään ennakkokäsitystä sinusta, niin kuin koulusi oppilailla on, jos entinen kaverisi jauhaa paskaa selkäsi takana. Tuo on aika yleistä, että kun siirrytään yläkouluun joku kaveri "muuttuu" ja alkaa vetää jotain roolia ja etsii uutta seuraa hyläten entisen kaverinsa ja jopa alkaa kiusata tätä. Ei siitä kannata välittää, vaikka se vaikeaa onkin. Ajattele asiaa siltä kannalta, että parempi että hän paljasti olevansa typerys eikä sun tarvi enää tuhlata aikaasi sellaiseen. Nyt sinusta varmaan tuntuu, että 3 -vuoden päähän on pitkä aika, mutta usko pois, se on tosi lyhyt aika, ja silloin sinä lähdet opiskelemaan kenties jopa eri paikkakunnalle. Tulet saamaan uusia ystäviä sieltäkin.
Sun vanhemmat välittää susta varmasti, kuka nyt ei omasta lapsestaan. Usko pois monesta ihmisestä tuntuu tuolle, varsinkin tossa murrosiän pyörteissä.
Ajan kanssa kaikki auttaa. Hanki elämääs hyviä ihmisiä jotka tekee sut onnelliseks, puhu jollekkin aikuiselle/ammattiauttajalle. Ongelmas on varmasti isoja sinulle, mutta sen ajatteleminen että jollain toisella menee vielä huonommin auttaa kyllä tohon epätoivoon.
En tarkoita missään tapauksessa ilkeältä tai vähättelevältä kuullostaa, mutta haloo nuo jutut eivät ole semmoisia mistä ei yli pääsis, taikka minkä takia todellakaan kuolla kannattaisi! Usko pois, sulla on vielä pitkä ja hyvä tulevaisuus edessäs. Oot vasta 13, elämällä on tapana järjestyä.
Elämässä on opittava, että tulee pettymyksiä ja menetämme ihmissuhteita. Emme saa takertua liikaa ja elää vain toisten kautta. Pitäisi löytää se elämisen juju ja into ihan omasta ihmisyydestä, jota sitten erilaiset ihmissuhteet, perhe, harrastukset, koulu, työ ja vapaaehtoisjutut täydentävät.
Tietenkään nuorella ei ole vielä elämänkokemusta käsitellä pettymyksiä ja menetyksiä. On asioita ja ihmisiä, jotka seuraavat osan elämää ja sitten on muutoksen, joskus jopa hyvästien aika. Kuitenkin huominen tuo uusia tuulia ja asioita. Kun yksi ovi sulkeutuu niin uusia avautuu.
Minulla oli samanlaista sun iässä, ei ensimmäistäkään ystävää. Kiusattu koulussa ei muuten kun jättämällä yksin ja sulkemalla kaveripiiri. Oli se kovaa aikaa, kouluun ei tehnyt mieli mennä, aina oli masentunut olo. Kotona veljet ja siskot vielä vähätteli ja haukkui mua... Äiti oli kiireinen eikä ehtinyt kuunnella vaan tuntui enemmänkin kylmältä ja välinpitämättömältä ja rankaisi jo mitättömistä syistä.
Usein ajattelin itsemurhaa ja toivoin kuolemaa.
Pelastukseni oli eräs naapurin vanha mies, meillä oli sama harrastus: lukeminen. En ehkä olisi kestänyt, jos häntä ei olisi ollut. Usein menin hänen ja veljensä mökkiin keskustelemaan kirjoista. Hän oli aina ystävällinen ja tarjosi joka kerta karkkia ja limonadia.
Olin jo lukiossa, kun hän kuoli, mutta silloin en tarvinnut enää kokea kiusaamista, kun vanhemmat sisarukset olivat jo muuttaneet pois kotoa ja asuin vanhempieni kanssa. Sitten alkoi yksinäisyys, mutta sekin oli parempaa, kuin sisarusten kiusaaminen.
Annan ohjeen, että ala harrastamaan vaikka kirjoja. Kun lukee hyvää kirjaa, voi unohtaa kaiken ja se rentouttaa. Sitten kestää paremmin elämän vaikeuksia.
Aikanaan sinunkin vaikeudet loppuu ja pääset parempaan elämään, sen takaan. Ethän tee mitään itsellesi? Minua raivostuttaa eniten kiusaajat ja kaikki ilkeät ihmiset. Niitä vaan on aina ollut ja on jatkossakin, mutta kun olet yläasteen saanut käytyä, ne ilkeimmät häviää elämästäsi. Lukiossa on jo fiksumpaa porukkaa ja muutenkin ymmärrys ja empatia sen ikäisillä on jo suurempaa.
Onhan olemassa auttavia puhelimia. Yritä löytää joku vaikka vanha ja viisas nainen, jonka luona voisit käydä juttelemassa kerran viikossa. Jos löytyisi vaikka sama harrastus teille. Jos ei mummosi ole lähellä tai sopiva, käy kyselemässä jostakin hoitokodista.
Siellä on paljon yksinäisiä, mutta ihania mummoja (ja pappojakin), joiden kanssa voi vaikka ulkoilla ja samalla jutella. Siitä he tykkäävät!
Jos et uskalla yksin mennä, voit pyytää sopivaa aikuista, vaikka sitten opo tai muu, niin hän vie sinut ensimmäisen kerran sinne.
Ja oikeasti usko siihen, että elämäsi varmasti muuttuu jossakin vaiheessa paremmaksi!