Kestänkö vai luovutanko?

Olen pitkään miettinyt ja punnitsenut vaihtoehtoja, mutten saanut mitään aikaiseksi ja siksi haluaisin kysyä neuvoa tai mielipiteitä.
Olen lukiota käyvä tyttö ja löydettiin poikaystäväni kanssa toisemme yli vuosi sitten. Olemme aina olleet kaukosuhteessa ja parhaimmillaan matkaa on ollut yli 700km. Muutin äitilleni jotta voisimme olla lähempänä toisiamme ja matkaa on nyt päälle 200km. Luulin että kaikki helpottuisi kun näkisimme ainakin muutaman kerran useammin kuin edellisessä tilanteessamme, mutta tämä on käynyt vaan raskaammaksi. Rahaa kuluu tosi paljon matkustamiseen ja ainoastaan viikonloput käyvät ja tietenkin tulee aina jonkinlaisia esteitä silloin tällöin joka myös vähentää näkemisiä. Minulle tämä on tosi vaikeeta sillä aina joutuu jättää heipat lyhyen viikonlopun jälkeen milloin ei edes ehdi tehdä paljoa ja sitten viikot vaan laittaa viestiä ja soitella. Ei tämä poikaystävällenikään ole helppoa mutta minä aina sorrun ikävässä sanomaan etten kestä tätä enää, mutten halua jättääkään häntä sillä tosissani olen rakastunut ja hän on kaikkea mitä toivoisin mieheltäni, mutta hänessä on paljon mustasukkaisuutta joista useimmat riidat lähteekin ja niitä tässä kaukosuhteessa on paljon. Epäilyjä ja luuloja tulee molemmista suunnista ja se tekee tästä entistä raskempaa.
En tiedä mitä tehdä. Äiti kyselee aina etteikö ole ketään toista mukavaa poikaa joka asuisi lähempänä, sillä hänestä on paha katsoo mua kun olen aina allapäin, mutta en voi jättää poikaystävääni ihan tuosta vaan. En kyllä tiedä kauan tämmöistä suhdetta jaksan.
Jos jatkan tätä, meille tulisi vastaan yhteen muutto, joka muuttaisi kaiken parempaan päin, ainakin uskon niin. Mutta sitäkin täytyisi odottaa ensi syksyyn ja sitten kun olemme yhdessä tulee poikaystäväni lähteä armeijaan, eli edelleen näkisimme viikonloppuisin, mutta näkisimme paljon useammin.
Voisinhan tehdä tästä lopun ja elää ajattelematta vähän väliä mitä se poikaystävä tekee nyt siellä ja kärsimättä kokoaikaisesta ikävästä ja kaipuusta. Olen muutenkin siinä iässä että voisin tehdä enemmän ja nyt kun muutin pienestä kylästä kaupunkiin haluaisin nauttia tästä hyvissä rajoin, mutta poikaystäväni ei pidä oikeen mistään rällästelyistä ja ylipäätänsä siitäkään että liikun porukassa jossa on poikia. Hänen mielestään kaikki jätkät yrittää olla enemmän ku kavereita ja vaikka mitä olen sanonut niin häneen ei pure mikään ja kyllähän minä liikun poikien kaa, mutta saan sitten aina jonkinlaista mökötystä siitä, ellei hän nyt tunne kyseisiä poikia.
En yhtään tiedä mitä teen. En haluaisi omaa kultaani jättääkkään sillä kaikki on vaan täydellistä hänen kanssa ja hän on tehnyt kaiken mun vuoksi ja minäkin hänen niin en haluaisi tehdä tästä loppua. Mutta toisaalta olemme vielä nuoria ja voisimme jatkaa ja nauttia elämästä ilman rajotteita, sillä eihän vielä tarvitse sitoutua mihinkään. En kyllä myöskään haluaisi tänne äitille jäädä asumaan, eli poikaystäväni pelastaisi minut siitäkin pulasta. Mutta jos nyt tulee vastaan tämän suhteen loppu, tiedän että se sattuu enemmän poikaystävääni, sillä hän on meistä se herkempi ja takertunut kovemmin minuun. En sillä sano etteikö minua sattuisi. Tämä ikävä sattuu jo niin paljon, niin en voi edes kuvitella sitä että joutuu sitten jättämään toisen ikuisesti pois otteesta.

Nyt tuli pitkä teksti ja toivon että edes muutama jaksaisi sen lukea, sillä haluaisin kuulla mielipiteitänne ja sen että mitä te tässä tilanteessa tekisitte. Ja neuvoja otan mieluusti vastaan.
Kiitos jo kaikille etukäteen jotka viitsivät vaivautua auttamaan :')