Naisia olisi huomattavasti helpompi lähestyä ja heidän kanssaan käydä treffeillä, jos olisi edes jonkinlainen yleinen tapaetiketti siihen että miten sen voisi tehdä. Jos ihmisillä olisi jonkinlainen sisäänrakennettu tai kulttuurin sanelema pakko olla toisiaan kohtaan avoimen ystävällinen, niin kyllähän sitä mielellään lähestyisi ja heittelisi treffiehdotuksia niille naisille, jotka kiinnostavilta vaikuttavat.
Mutta kun sellaista hieman yleisempää, fiksua tapaetikettiä ei ole ja koska sen paikalla on vain jotain epämääräistä ja hahmottamatonta tapauskohtaista kemiaa ja epäselviä viestejä, eikä kellään ole mitään sisäsyntyistä tai tapakulttuurista johtuvaa "pakkoa" suhtautua toisiin kanssaihmisiin ystävällisesti tai edes noteeraten, niin treffiehtotusten tekeminen alkaa muuttua kohtuullisen hankalaksi.
Ja ihan turhaan.
Enkä tarkoita, että treffeille on mentävä jos joku kutsuu, vaan sitä että ihmiset eivät suhtautuisi toisiinsa niin kylmän kyynisesti ja materialistisesti. Eikö se ole iloinen asia että joku on kiinnostunut niin paljon että pyytää treffeille? Mutta tuntuu että tässä maailmassa kaikki positiivisetkin asiat halutaan kääntää heti lähdössä päälaelleen ja näissä tilanteissa sitten heti ensireaktiona ahdistutaan, jos tilanne ei ole preciis se, mistä on etukäteen unelmoinut.
Mutta kun sellaista hieman yleisempää, fiksua tapaetikettiä ei ole ja koska sen paikalla on vain jotain epämääräistä ja hahmottamatonta tapauskohtaista kemiaa ja epäselviä viestejä, eikä kellään ole mitään sisäsyntyistä tai tapakulttuurista johtuvaa "pakkoa" suhtautua toisiin kanssaihmisiin ystävällisesti tai edes noteeraten, niin treffiehtotusten tekeminen alkaa muuttua kohtuullisen hankalaksi.
Ja ihan turhaan.
Enkä tarkoita, että treffeille on mentävä jos joku kutsuu, vaan sitä että ihmiset eivät suhtautuisi toisiinsa niin kylmän kyynisesti ja materialistisesti. Eikö se ole iloinen asia että joku on kiinnostunut niin paljon että pyytää treffeille? Mutta tuntuu että tässä maailmassa kaikki positiivisetkin asiat halutaan kääntää heti lähdössä päälaelleen ja näissä tilanteissa sitten heti ensireaktiona ahdistutaan, jos tilanne ei ole preciis se, mistä on etukäteen unelmoinut.
Vastaukset 2
Vanhimmat
En nyt ihan saa otetta, että mitä tarkoitat. Jos minua olisi joskus asiallisesti pyydetty treffeille, niin tottakai olisin suhtautunut asiaan positiivisesti. Jos pyyntö olisi tullut tutulta ihmiseltä "ihan puskasta" niin todennäköisesti olisin kieltäytynyt, mutta kiittänyt kutsusta ja ajatellut siitä pelkästään positiivista.
Jos pyyntö olisi tullut ventovieraalta ja hän olisi nimenomaan pyytänyt _treffeille_ niin olisin ehkä kieltäytynyt ihan siltä varalta, että hän olisi odottanut tapaamiselta liikoja. Jos sen sijaan olisin jutellut ihmisen kanssa tovin niitä-näitä ja hän olisi ehdottanut, että jatketaan juttua toiste (tietyssä paikassa tiettyyn aikaan) niin se olisi ollut ihan eri asia.
Noin yleisesti ottaen suosittelen lähestymään vain naisia, joiden kanssa on jo vaihdettu katsekontakti ja hymy. He ihan varmasti ilahtuvat huomiostasi.
Puhun ehkä enemmänkin siitä että tässä kulttuurissa on erittäin vaikea, ellei mahdoton tietää etukäteen lainkaan miten ihmiset suhtautuvat heitä lähestyttäessä. Tai toisaalta yhtään missään muussakaan asiassa. Puhun ehkä lopultakin enemmän laajemmassa kehyksessä, nyt kun tarkemmin yritän asiaa pohtia.
Minusta olisi mahtavaa, että meillä olisi enemmän yleistä tapakoodistoa, minkä mukaan sosiaalisissa tilanteissa toimittaisiin. En suinkaan kuitenkaan tarkoita mitään jäykkää muodollista etikettiä, vaan tiettyjä sosiaalista elämää helpottavia tapoja ja käytäntöjä.
Näistä sosiaalisen elämän tapakäytännöistä voisin mainita suomalaisten lempi-inhokin, small-talkin. Tämä käytäntöhän on Suomessa erittäin laajalti nähty tyhjänpuhumisena vailla mitään tarkoitusta. En itsekään small talkia harrasta, lähinnä koska en osaa, mutta myös koska se ei ole muutenkaan Suomessa tapana. Näen sillä kyllä kuitenkin ihan käytännön tarkoituksen. Small talkilla pääsee helposti ja vaivattomasti toisen ihmisen kanssa kontaktiin ja uskoisin useimman jo nykyään tietävän, että ihminen viestii paljon muullakin kuin puhumalla. Jo ihan turhanpäiväisistä ja yhdentekevistäkin aiheista puhuminen auttaa pääsemään jyvälle siitä minkätyylinen keskustelukumppani on. Ainakin jollain tasolla. Mutta koska tässä keskustelussa ei kummallakaan ole mitään pelissä, niin tilanteesta voi lähteä pois yhtä helposti kuin siihen on tullutkin. Jos taas toinen tuntuu mielenkiintoiselta, niin small talkin kautta voi lähteä syventämään keskustelua luontevasti. Small talkin hienous piileekin juuri siinä, että sitä voi käyttää ajantappoon, lievittämään tylsyyttä, murtamaan jään tai myös oikeasti tutustumiseen. Koska kukaan ei ajattele small talkia ensisijaisesti iskemisen muotona, niin kenenkään ei tarvitse pelätä aloittaa sitä jutustelua tai toidsaalta lähteä siitä jutustelusta pois. Kukaan ei small talkin jälkeen ns. "menetä kasvojaan".
Tämä vain yhtenä esimerkkinä mikä ensiksi tuli mieleen siitä, miten olisi hienoa jos meillä olisi enemmän sosiaalista kanssakäymistä helpottavia sosiaalisia tapoja. Välillä pitää melkein nipistää itseään kun miettii kuinka vaikeaksi ihminen on tehnyt niinkin arkipäiväisen asian kuin toiselle (tuntemattomalle) ihmiselle luontevasti puhuminen. Eihän tässä toisten ihmisten välttelemisen ja ihmisiin kyynisesti suhtautumisen kulttuurissa ole mitään järkeä. Vai onko?