Ajattelin, että ehkä joku täältä osaisi auttaa minua.
Yksi parhaista ystävistäni on ollut nuoruudesta lähtien ylipainoinen. Lihominen tapahtui aika nopeasti, noin yhden vuoden sisällä vähän alle 18 vuotiaana ja liittyi elämänmuutokseen ja pahaan oloon. Tämä lihominen on ollut oikeastaan sellainen tabuasia, eikä hän ole kuin varovaisesti joskus puhunut siitä että haluaisi olla paremmassa kunnossa. Muutoin hän on näyttänyt kuin härnäävän itseään, eikä näytä juuri välittävän mitä syö. Välillä syöminen on enemmänkin provosoivan liioiteltua. Kuitenkin tiedän että se on hänelle iso asia.
Viimeaikoina hän on ollut entistä masentuneempi ja tietenkin kun ei ole ruumiiltaan kunnossa ja ruokailutottumukset ovat huonot niin mielikin on maassa. Hän on ruvennut myös vihjaamaan, että pitäisi laihtua. Tiedän kuitenkin että se on hänelle arka paikka, joten en oikein uskalla sanoa että "Hyvä juttu, laihduta ihmeessä, voisit paremmin jos laihtuisit!" En oikein usko että se on tahdikasta kun toisella on paha olo muutenkin..:(
Olen itsekin oppinut kantapään kautta mitä kannattaa syödä ja mitä ja oppinut pitämään painon hallinnassa. Lisäksi olen onnistunut elämäntapojen muutoksella tiputtamaan kertyneet pois. Tämän ystävän kanssa tälläisistä asioista ei kuitenkaan juuri puhuta.
Siispä, mitenkä sitä nyt muotoilisi tämän kysymykseksi: Miten tukea ystävää ja miten kertoa että laihduttaminen todella kannattaisi. Mikä olisi psykologisesti paras toimintatapa?
Tiedän, että pahassa olossa laihtuminen ei varmasti ole se tärkein asia, mutta olen varma että hänelle olisi käyttöä siitä saatavalle itseluottamukselle.
Onko teille ollut hyödyksi jonkun muun tuki laihdutuksessa? Ja häiritseekö se, että minä olen itse ihan hoikassa kunnossa?
Onko paha jos sanon hänelle suoraan, että elämäntavat kuntoon, pekonit ja pullat roskiin ja ruoka-annokset tavallisiksi. Hän tavallaan tietää kaikki nämä asiat, mutta jostain syystä ei toteuta niitä!
Haluaisin suositella hänelle ravintoterapeutin luona käymistä. Onko se hyvä juttu? Olisiko teitä auttanut laihdutusprosessissa ravintoterapeutin luona käyminen? Voisin vaikka viedä hänet sinne.
Yksi parhaista ystävistäni on ollut nuoruudesta lähtien ylipainoinen. Lihominen tapahtui aika nopeasti, noin yhden vuoden sisällä vähän alle 18 vuotiaana ja liittyi elämänmuutokseen ja pahaan oloon. Tämä lihominen on ollut oikeastaan sellainen tabuasia, eikä hän ole kuin varovaisesti joskus puhunut siitä että haluaisi olla paremmassa kunnossa. Muutoin hän on näyttänyt kuin härnäävän itseään, eikä näytä juuri välittävän mitä syö. Välillä syöminen on enemmänkin provosoivan liioiteltua. Kuitenkin tiedän että se on hänelle iso asia.
Viimeaikoina hän on ollut entistä masentuneempi ja tietenkin kun ei ole ruumiiltaan kunnossa ja ruokailutottumukset ovat huonot niin mielikin on maassa. Hän on ruvennut myös vihjaamaan, että pitäisi laihtua. Tiedän kuitenkin että se on hänelle arka paikka, joten en oikein uskalla sanoa että "Hyvä juttu, laihduta ihmeessä, voisit paremmin jos laihtuisit!" En oikein usko että se on tahdikasta kun toisella on paha olo muutenkin..:(
Olen itsekin oppinut kantapään kautta mitä kannattaa syödä ja mitä ja oppinut pitämään painon hallinnassa. Lisäksi olen onnistunut elämäntapojen muutoksella tiputtamaan kertyneet pois. Tämän ystävän kanssa tälläisistä asioista ei kuitenkaan juuri puhuta.
Siispä, mitenkä sitä nyt muotoilisi tämän kysymykseksi: Miten tukea ystävää ja miten kertoa että laihduttaminen todella kannattaisi. Mikä olisi psykologisesti paras toimintatapa?
Tiedän, että pahassa olossa laihtuminen ei varmasti ole se tärkein asia, mutta olen varma että hänelle olisi käyttöä siitä saatavalle itseluottamukselle.
Onko teille ollut hyödyksi jonkun muun tuki laihdutuksessa? Ja häiritseekö se, että minä olen itse ihan hoikassa kunnossa?
Onko paha jos sanon hänelle suoraan, että elämäntavat kuntoon, pekonit ja pullat roskiin ja ruoka-annokset tavallisiksi. Hän tavallaan tietää kaikki nämä asiat, mutta jostain syystä ei toteuta niitä!
Haluaisin suositella hänelle ravintoterapeutin luona käymistä. Onko se hyvä juttu? Olisiko teitä auttanut laihdutusprosessissa ravintoterapeutin luona käyminen? Voisin vaikka viedä hänet sinne.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ensin, se on hyvä että olet kiinnostunut ystäväsi hyvinvoinnista. =)
Kokemuksesta voisin sanoa, ettei tuollaisessa tapauksessa ravintoterapeutti ole ehkä oikea auttaja vaan psykologi/psykiatri (terapia( lääkkeet)).
Niin ainakin ymmärsin, että ystäväsi tietää, kuinka pitäisi syödä?
Minä olen aina tiennyt teoriassa, millä tavalla ihminen laihtuu. En vaan PYSTY olemaan syömättä. Se on ihan sama, vaikka joku sanoisi, että älä syö suklaata. Tiedän sen itsekin. En vain voi olla syömättä, kun siitä tulee hetkeksi hyvä olo.
Ongelma on siis siinä, että mieli on maassa eikä hyvänolon tunteita oikein löydy mistään muualta kuin ruuasta.
Se on kyllä ihan totta mitä sanoit, että ei se pelkkä ravintoterapeutti enää auta. Niinhän se varmaan on selvästi juuri hänenkin tapauksessaan, kuten kuvailit. Minun käsittääkseni hän tietää kyllä ne perusasiat ravinnosta, mutta en tiedä sitten miksi ei tee mitään sen eteen että söisi paremmin. Toisaalta hän kyllä on tottunut tekemään "hyvää ruokaa kermalla ja voilla" eikä selvästikään noudata ruoka-aikoja. Mutta välillä luulen että hän paastoaa puolet päivästä ja syö sitten kotona liikaa, ja sen hän on oikeastaan sanonutkin. Ja juuri se ruokahan tuo vähäksi aikaa sen hyvän olon, kun siihen itsensä totuttaa ja ehdollistuu sille!
Eli, alan harkita myös sitä, että ehdotan hänelle psykologin/psykiatrin kanssa juttelemista. Tuo painoasia vaan tuntuu olevan hänelle sellainen, että lopulta niin moni asia liittyy hänen ajatuksissaan siihen; työasiat ja rakkausasiat :(
Ja kuten sanoin, olen itsekin kantapään kautta oppinut asiat ja se on mielestäni sellainen noidankehä johon voi joutua. Kun on paha olo ja syö ja sitten tulee painoa, ja sitten on vielä pahempi olo, ja syödään, ja kunto laskee, ja on taas paha olla... jne, jne.
niin ja kiitos kun vastasit!:)
Mietin tuota asiaasi vielä hieman lisää. =)
Jos tuntuu, ettei ole helppoa ehdottaa ammattiauttajan luo menemistä, niin voisit ensin yrittää jotakin muuta.
Voisitteko selvitella yhdessä masennuksen syitä?
Sinunhan ei välttämättä tarvitse painosta puhua ollenkaan. Voisit ehkä auttaa ystävääsi niissä ongelmissa, jotka aiheuttavat pahaa oloa ja masennusta. Lisäksi voisitte ehkä tehdä yhdessä jotakin, mistä tulee hyvä olo. (Siis jotain muuta kuin syömistä.)
Jos elämän ongelmia ja pahaa oloa saa kuriin sekä keksii tapoja löytää hyvänolon tunteita, niin syöminen saattaa siinä sivussa normalisoitua.
Mietin nimittäin itseäni ja sitä, etten välttämättä haluaisi, että kukaan sanoo minulle painostani. Tunnen lähinnä syyllisyyttä kun esim. äitini ehdottaa syömään vähemmän. Paino on sen verran arka asia, varsinkin kun se liittyy isompiin asioihinkin (pahaan oloon).
Juuri sitä varten sitä tukea onkin niin vaikea antaa, kun tiedän että hän on saanut kuulla kommentteja painostaan esimerkiksi omalta äidiltään. Tuskinpa hänen äitinsä on niitä pahalla tarkoittanut, mutta hän on ottanut kommentit aina vakavana loukkauksena, vaikka toisaalta haluaisi itsekin laihtua. Ja luulen, että se loukkaantuminen vaan aiheuttaa sellasen reaktion, että nyt teen ainakin just mitä mua huvittaa...
Osaan itse kyllä mennä tuohon ajtteluun jollain tavalla: en itse ikinä haluaisi ottaa vastaan samankaltaisia kommentteja vanhemmiltani ja ne tekisivät minut vihaiseksi.
luulenpa, että asia on niin kuin itsekin sanoit; ystäväsi kyllä tietää kuinka tulisi syödä terveellisesti. Siksi luulen ravintoterapeutit turhiksi tässä "motivointivaiheessa".
Tilanne on todella vaikea, varsinkin jos tuntuu, että ystäväsi mieli järkkyy muutenkin. Usein myös mielenterveyslääkkeet saavat ihmiset lihomaan hurjasti, kymmeniä kiloja.
Itse olen sitä mieltä, että ainoa laihduttamisen alkuun saamisen keino on motivaatio, mutta kuinka voit siinä ystävääsi auttaa ?
Muuta en osaa sanoa, kuin että jonkun "mutkan kautta" saisit keskinäisen juttelunne sujuvasti kääntymään painon hallinta asioihin. Niistä voisi sitten jutustella niitä näitä puuttumatta sen kummemmin kummankaan omaan painoon. ...ja toivoa sitten mielessään, että ystäväsi alkaisi ajatella asiaa niin paljon, että saisi itse itsensä motivoitua laihduttamiseen.
Motiiviksi kelpaa lopulta melkein mikä tahansa, kunhan se on "itse keksitty".
-helpommat/edullisemmat vaateostokset, terveys, liikkumisen helpottuminen, ulkonäkö, kumppanin haku/rakkaus tai vaikka pieni raivonpuuska tyyliin;"Näytän teille ryökäleet, että onnistun".
Mukava huomata, että ystäväsi on sinulle noin tärkeä! Toivotaan hänenkin huomaavan ihana itsensä!
minun paraskaverini (ollessani vielä lihava) oli laiha ja ainakin yritti tukea. En sitten tiedä, mutta mulle ainakin tuli useesti sellanen olo että jos esim. ostin karkkia, hän katsoi toruvasti ja alkoi tuntumaan, että mulla ei ole oikeutta ostaa herkkuja. Eli se meni vähän enemmänkin sellaseks vahtaamiseks ja ajoi lopulta sellaseen, että en ikinä puhunut hänelle jos ostin herkkuja (tai hommasin ne aina sen jälkeen kun olin ollut kaverini kanssa vaikka kaupassa) eli en ikinä silloin kun kaveri oli mukana. Näin jälkeen päin se oli todella rasittavaa ja olisi senkin asian muutenkin voinut hoitaa, eikä heti tuomita jos sorrun suklaaseen. Mutta se oli vain hänen tapansa. Lopulta kun miettii, selvisin koko koitoksesta yksin vaikka silloin tällöin tuli tukea myös muualtakin. Se oli myös jännä, että kyllä syömisiäni vahattiin, mutta ei KERTAAKAAN tullut ystävältäni kannustusta, että "oletpa laihtunut" tai "nuo vaatteet istuu sulle paremmin"...muualta kyllä sitä sain kuulla, jopa perheestäni joka näkee minut päivittäin. Liekö jonkinlaista kateutta loppujen lopuksi(?)
Ihmisen rohkeus ja todellinen avun antaminen mitattakoon siinä, että voi ja uskalta ottaa JUURI niitä tabuja ja vaikeita asioita käsittelyyn. Hyvien ja kivojen asioiden puhuminenhan ei auta ketään. Niihinhän pystyy hyvänpäivän tuttukin. Tosi ystävältä "sietää" enemmän ja tisaalta vähän voi vaatiakkin enemmän. Tuntuu että ystävälläsi on "kilojen takana" huono itsetunto ja haavoittunut sydän. Kiloista asiallisesti keskustellen ja vaikka niistä yhteisen projektin ottaminen on konkreettista huolenpitoa, eikä pelkkää selän takana jeesustelua. Vähän kerrallaan ystäväsi voi tottua puhumaan tunteistaan ja traumoistaa. Hänet pitäisi saada positiivisuuden kierteeseen tuolta negatiivisuuden oravanpyörästä. Siihen auttaa vain totuuden kohtaaminen, ja tunnustaminen. Sen jälkeen voi etsiä keinoa parantaa itseänsä. Toivon siis rohkeutta puuttua oikeisiin asioihin, todellisen ystävän lailla.
Heippa, olet mukavalla asialla kun haluat auttaa ystävääsi, tosin taitaa olla niin että jos ystäväsi kärsii ylipainosta hän ei siitä myöskään halua siitä puhua. Kuitenkin ehdottaisin että ensiksi ystäväsi varaisi ajan terveyskeskukseen lääkärintarkastukseen, jossa selvitettäisiin verikokeilla mahdolliset hormonaaliset sairaudet tai kilpirauhasen vajaatoiminta, jotta ystäväsi terveydentila saataisiin kartoitettua.
Monesti voi olla vaikeaa huomattavasti ylipainoiselle puhua asiasta koska toinen kokee hyvää tarkoittavatkin kannustukset pilkaksi.Useasti myös lihava ystävä eristäytyy muista kun kokee itsensä niin vieraaksi normaalipainoisten maailmassa ja ympyröissä, erityisesti sosiaalisissa tilanteissa ja parinmuodostukseen liittyvissä kuvioissa.
Kaikki on kuitenkin ystävästäsi kiinni, jos hän ei itse halua pudottaa painoaan et voi tehdä asialle mitään, usein tilanne ajautuu sellaiseksi että motivaatio laihduttamiseen saattaa löytyä jostain ihan pienestä asiasta, tulevasta lomasta tai paremmasta terveydestä.
Jos ystävälläsi on netti käytettävänä niin samassa tilanteessa olevia juttukavereita löytäisi esim. verkkoklinikan keskustelupalstoilta tai muista laihdutusryhmistä, muista kuitenkin että jaksat elää omaakin elämääsi ja annat ystävällesi vapauden valita haluaako hän pudottaa painoaan vai ei. Ihan kirjaimellisia ohjeita saa monesti lääkärin kanssa jutustellessa,ihmekikkoja kun laihdutukseen ei ole, syö vähemmän kuin kulutat.
tsemppiä molemmille!