Vanha virsi ja vaikerrus kirkosta eroamisista

Kuin vinyylilevy jonka päällä oleva neula jäänyt kiertämän yhtä ja samaa uraa. Mikään ei voi mennä vikaan, vikaan, vikaan...

http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijan kolumni/694136/Kirkko uuden edessa

Kirjoittaja on U.-M. Vierimaa (kok), srk-neuvoston varapj.

"Yhdellä prosentillaan srk:laiset saavat (??) siis aika paljon erilaisia palveluita:"

Heille on kenteis tarjolla monenlaisia kirkon palveluita. Mutta suuri osa jäsenistä ei niitä käytäjuurikaan tai ollenkaan Miksi maksaa tyhjästä? Palveluita saa kunnaltakin, kaikkea muuta paitsi uskonnon harjoittamista ja tuputusta.

Kirjoittaja sanoo että taloudellisesti laihoina aikoina kirkon, srk:n resursseja menne yhä enemmän sosiaalitoimeen.

Minun kokemukseni mukaan kirkon edustajat päinvastoin aina uhkaavat karsia nimen omaa haavoittuvimmilta kansalaisilta/jäseniltään palveluita, jos valtion ja kuntien tuki kirkolle laman myötä laskee ja kun kirkosta eroaminen vain kiihtyy.

Kirjoittaja mainitsee srk:nsa toiminnasta mm. mopokerhon ja lauantailuistelun. Jopa onkin kiristillistä toimintaa, touhu"kristillistä" nimittäin. Pelkkää yhteisöllisyyttä ilman uskonnollista sisältöä. Se kun ei kansalaisia, ei edes kirkon jäsenistön enemmistöä, kiinnosta puolen palaneen puupennin vertaa.

Jospa unohdettais se uskonto kokonaan ja allettais tehdä ihan aikuisten oikeesti hyvää, sen sijaan että rahat menee kirkon tolkuttoman paisuneen byrokratian ja järjettömän suuren, suuressa vajaakäytössä olevan kiinteistömassan ja kirkkolaivan, itse instituution ja sen seinien, etten sanoisi korttitalon yllä- ja pystyssäpitoon?
060
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


hiiefjakoo kirjoitti:

Kuin vinyylilevy jonka päällä oleva neula jäänyt kiertämän yhtä ja samaa uraa. Mikään ei voi mennä vikaan, vikaan, vikaan...

http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijan kolumni/694136/Kirkko uuden edessa

Kirjoittaja on U.-M. Vierimaa (kok), srk-neuvoston varapj.

"Yhdellä prosentillaan srk:laiset saavat (??) siis aika paljon erilaisia palveluita:"

Heille on kenteis tarjolla monenlaisia kirkon palveluita. Mutta suuri osa jäsenistä ei niitä käytäjuurikaan tai ollenkaan Miksi maksaa tyhjästä? Palveluita saa kunnaltakin, kaikkea muuta paitsi uskonnon harjoittamista ja tuputusta.

Kirjoittaja sanoo että taloudellisesti laihoina aikoina kirkon, srk:n resursseja menne yhä enemmän sosiaalitoimeen.

Minun kokemukseni mukaan kirkon edustajat päinvastoin aina uhkaavat karsia nimen omaa haavoittuvimmilta kansalaisilta/jäseniltään palveluita, jos valtion ja kuntien tuki kirkolle laman myötä laskee ja kun kirkosta eroaminen vain kiihtyy.

Kirjoittaja mainitsee srk:nsa toiminnasta mm. mopokerhon ja lauantailuistelun. Jopa onkin kiristillistä toimintaa, touhu"kristillistä" nimittäin. Pelkkää yhteisöllisyyttä ilman uskonnollista sisältöä. Se kun ei kansalaisia, ei edes kirkon jäsenistön enemmistöä, kiinnosta puolen palaneen puupennin vertaa.

Jospa unohdettais se uskonto kokonaan ja allettais tehdä ihan aikuisten oikeesti hyvää, sen sijaan että rahat menee kirkon tolkuttoman paisuneen byrokratian ja järjettömän suuren, suuressa vajaakäytössä olevan kiinteistömassan ja kirkkolaivan, itse instituution ja sen seinien, etten sanoisi korttitalon yllä- ja pystyssäpitoon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu