Katson pornoa, joten uskoisin olevani hetero. Vähintään runkkaan naisten kuville.
Silti olen alkanut näin kolmikymppisenä miettimään, että kiinnostaako naiset kuitenkaan tarpeeksi. Seksi on tärkeä asia, mutta seksisuhteisiin, yhden illan juttuihin tai muihin villiä sinkkuseksiä ilman sitoumuksia juttuihin en haluaisi koskaan lähteä. Toisaalta puhuminen naisille on vähän mitä on, hyvänä esimerkkinä työpaikka. Siellä "puhun" lähinnä vanhempien naisten kanssa. Ja tarkoitan oikeasti vanhempien, siellä 50-60 vuotta käyvien naisten kanssa. Sanoisin, että lähes kaikki työpaikan, ainakin lähimmistä työkavereista, naiset ovat enemmän tai vähemmän 30 , joista ehkä muutama menee tuohon haarukkaan 30-40 vuotta. En kai "osaa" vielä nähdä eroa 30-vuotiaan ja 40-vuotiaan naisen välillä.
Kaveri-/ystäväpiiriin taas ei naisia kuulu, noh, ehkä "pakolliset pahat" eli veljen puoliso ja kummitytön äiti, jotka ovat "iältään sopivia". Muutoin on aika pienet piirit. Kun olin vielä aikuisopiskelijana, näin tuota "sopivaa" haarukkaa enemmänkin, jäätyäni välivuosille on hiljentynyt kummasti ihmissuhteet, jos niitä koskaan on ollutkaan. Töissä nyt taas toisaalta en näe mitään puhuttavaa näiden naisten kanssa, jotka olisivat iältään, sanotaan, ei-liian-vanhoja.
Olen toki kaukana laumaeläimestä, pikemmin olen oman onneni etsijä ja erakkoluonne, viihdyn parhaiten itseni kanssa. Työpaikalla puhuminen on lähinnä sitä, että puhutaan työasioista. Toisaalta vapaa-ajalla ei ole sisältöä, mitä tuoda esiin työpaikalla, tosin monikaan työkavereista ei edes jaa, että mitä aikoo tehdä viikonloppuisin tai ei.
Pikkujoulukausi lähestyy. Vuosi sitten missasin nekin sairasloman takia ja tänä vuonna en ole vielä ilmoittautunut, huomenna viimeinen päivä. Olen tosin ajatellut, että "känniminä" (jos sattuisin pikkujouluissa ottamaan omana itsenäni), ei välttämättä ole asia, joka kannattaa näyttää työkavereille. Nuorempien naisten seuraan tuskin hakeutuisin muutenkaan vaan menisin lähimpien työkavereiden, lähinnä miesten, "taakse" ja kuluttaisin aikani niiden kanssa.
En sano, että työpaikka (tai koulu) on otollisin paikka tehdä ystäviä vapaa-ajalle, olen sitä mieltä, että työ ja vapaa-aika täytyy pystyä erottamaan toisistaan, joten en esimerkiksi kutsuisi lähempiä työkavereitakaan kotiini. Osittain "häpeän" siivoa, mutta toisaalta poikamiehen kaksiossa (boksissa) tuskin on paljoa esiteltävää.
Olen moneen kertaan tuonut esille, että parhaita kavereita on kahdesta muutamaan, riippuen tavasta millä asiaa katsoo. Yksi niistä asuu samalla paikkakunnalla, toinen naapurikaupungissa, kolmas samoilla "huudeilla" mutsin kanssa ja neljäs elää jo perhe-elämää tavallaan ja harvoin pidetään yhteyttä, kun "juoksut on juostu".
Nyt, kun on itse "rauhoittunut", että ei juokse viikonlopusta ja illasta toiseen pitkin kyliä naisten perässä, on toisaalta sääli, että ei ole ketään kenen kanssa jakaa vapaa-aikaa. Tietyin edellytyksin olisi jopa aikaa, vaikka yh:n lapsia kuljettaa harrastuksesta toiseen, kun ei kuitenkaan toisen seuraa kaipaa aikuisena enää niin paljoa - aikuinen nainen pärjää yksinkin, lapsi ei.
Jotenkin tuntuu, että päivä päivältä eletty elämä valuu hukkaan, kun pyörii itsekseen ajatuksissaan eikä ole minkäänlaista tulevaisuutta näkyvissä. Paitsi ehkä velattomuus, mutta sekin edellyttää työpaikan säilymistä. Toisaalta joskus tekisi mieli luovuttaa - antaa velkojen mennä ulosottoon ja elää hetken aikaa herroiksi niillä rahoilla millä ei lyhennä laskuja. Juosta vaikka baareissa. Ja viime kädessä työttömyys, tosin olen luonteeltani sellainen, että hakisin toimettomana vähintään opiskelemaan.
Elämä itsensä takia on jotensakin turhaa - olkoonkin niin, että ainakin sukulaiset ja tapauksessani hoitohenkilökunta ja miksei TA tavallaan välitä. Vuorokaudessa on kaikilla rajattu määrä tunteja, mutta ainakin haluaisin tilanteeseen, että ei tarvitse 40-vuotiaana miettiä, että "miksi en toiminut eri tavoin jo 10 vuotta sitten", tosin sama fiilis on jo nyt. Olkoonkin, että 20-vuotiaana löytyikin vuosia kestänyt suhde.
Kaiken alusta alkaminen tuntuu vaikealta, kun aika tiimalasissa valuu "hukkaan" koko ajan.
Silti olen alkanut näin kolmikymppisenä miettimään, että kiinnostaako naiset kuitenkaan tarpeeksi. Seksi on tärkeä asia, mutta seksisuhteisiin, yhden illan juttuihin tai muihin villiä sinkkuseksiä ilman sitoumuksia juttuihin en haluaisi koskaan lähteä. Toisaalta puhuminen naisille on vähän mitä on, hyvänä esimerkkinä työpaikka. Siellä "puhun" lähinnä vanhempien naisten kanssa. Ja tarkoitan oikeasti vanhempien, siellä 50-60 vuotta käyvien naisten kanssa. Sanoisin, että lähes kaikki työpaikan, ainakin lähimmistä työkavereista, naiset ovat enemmän tai vähemmän 30 , joista ehkä muutama menee tuohon haarukkaan 30-40 vuotta. En kai "osaa" vielä nähdä eroa 30-vuotiaan ja 40-vuotiaan naisen välillä.
Kaveri-/ystäväpiiriin taas ei naisia kuulu, noh, ehkä "pakolliset pahat" eli veljen puoliso ja kummitytön äiti, jotka ovat "iältään sopivia". Muutoin on aika pienet piirit. Kun olin vielä aikuisopiskelijana, näin tuota "sopivaa" haarukkaa enemmänkin, jäätyäni välivuosille on hiljentynyt kummasti ihmissuhteet, jos niitä koskaan on ollutkaan. Töissä nyt taas toisaalta en näe mitään puhuttavaa näiden naisten kanssa, jotka olisivat iältään, sanotaan, ei-liian-vanhoja.
Olen toki kaukana laumaeläimestä, pikemmin olen oman onneni etsijä ja erakkoluonne, viihdyn parhaiten itseni kanssa. Työpaikalla puhuminen on lähinnä sitä, että puhutaan työasioista. Toisaalta vapaa-ajalla ei ole sisältöä, mitä tuoda esiin työpaikalla, tosin monikaan työkavereista ei edes jaa, että mitä aikoo tehdä viikonloppuisin tai ei.
Pikkujoulukausi lähestyy. Vuosi sitten missasin nekin sairasloman takia ja tänä vuonna en ole vielä ilmoittautunut, huomenna viimeinen päivä. Olen tosin ajatellut, että "känniminä" (jos sattuisin pikkujouluissa ottamaan omana itsenäni), ei välttämättä ole asia, joka kannattaa näyttää työkavereille. Nuorempien naisten seuraan tuskin hakeutuisin muutenkaan vaan menisin lähimpien työkavereiden, lähinnä miesten, "taakse" ja kuluttaisin aikani niiden kanssa.
En sano, että työpaikka (tai koulu) on otollisin paikka tehdä ystäviä vapaa-ajalle, olen sitä mieltä, että työ ja vapaa-aika täytyy pystyä erottamaan toisistaan, joten en esimerkiksi kutsuisi lähempiä työkavereitakaan kotiini. Osittain "häpeän" siivoa, mutta toisaalta poikamiehen kaksiossa (boksissa) tuskin on paljoa esiteltävää.
Olen moneen kertaan tuonut esille, että parhaita kavereita on kahdesta muutamaan, riippuen tavasta millä asiaa katsoo. Yksi niistä asuu samalla paikkakunnalla, toinen naapurikaupungissa, kolmas samoilla "huudeilla" mutsin kanssa ja neljäs elää jo perhe-elämää tavallaan ja harvoin pidetään yhteyttä, kun "juoksut on juostu".
Nyt, kun on itse "rauhoittunut", että ei juokse viikonlopusta ja illasta toiseen pitkin kyliä naisten perässä, on toisaalta sääli, että ei ole ketään kenen kanssa jakaa vapaa-aikaa. Tietyin edellytyksin olisi jopa aikaa, vaikka yh:n lapsia kuljettaa harrastuksesta toiseen, kun ei kuitenkaan toisen seuraa kaipaa aikuisena enää niin paljoa - aikuinen nainen pärjää yksinkin, lapsi ei.
Jotenkin tuntuu, että päivä päivältä eletty elämä valuu hukkaan, kun pyörii itsekseen ajatuksissaan eikä ole minkäänlaista tulevaisuutta näkyvissä. Paitsi ehkä velattomuus, mutta sekin edellyttää työpaikan säilymistä. Toisaalta joskus tekisi mieli luovuttaa - antaa velkojen mennä ulosottoon ja elää hetken aikaa herroiksi niillä rahoilla millä ei lyhennä laskuja. Juosta vaikka baareissa. Ja viime kädessä työttömyys, tosin olen luonteeltani sellainen, että hakisin toimettomana vähintään opiskelemaan.
Elämä itsensä takia on jotensakin turhaa - olkoonkin niin, että ainakin sukulaiset ja tapauksessani hoitohenkilökunta ja miksei TA tavallaan välitä. Vuorokaudessa on kaikilla rajattu määrä tunteja, mutta ainakin haluaisin tilanteeseen, että ei tarvitse 40-vuotiaana miettiä, että "miksi en toiminut eri tavoin jo 10 vuotta sitten", tosin sama fiilis on jo nyt. Olkoonkin, että 20-vuotiaana löytyikin vuosia kestänyt suhde.
Kaiken alusta alkaminen tuntuu vaikealta, kun aika tiimalasissa valuu "hukkaan" koko ajan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
on myös hyvin kiihottavaa.
Ja "naiset ja porno" taisi olla kirjoitukseni perusteella pienempi murhe kokonaisuutta ajatellen - ei niinkään ydinasia, otsikosta huolimatta.