Kykypuolue jää demareiden ja persujen taakse?

jos tahti jatkuu, niin kykypuolue on pian viides villahousu. Sekin on työväenpuolueena itseään markkinoineelle huijjarille liian korkea sijoitus. Rkp-n apupuolueeksi joutaa.
Demarit, kun saisivat apukokoomuslaiset Lipposet ja Urpilaiset heitettyä rkp-n apulaisiksi, niin kansallakin olisi toivoa itsemäärämisoikeuden palauttamisesta ainakin toimimatoman eurovaluutan osalta. Kykypuolue ja ääriokeisodemarit tämän sopan keittivät. Ovat kansanpettureita.
2778
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Kun sdp vaihetaan Kepuun niin mikään ei tule muuttumaan. Se on menoa nyt, Sipilä ei teitä pelasta.

Äänestä

Millä helmitaululla sinä noita laskelmiasi teet? Juurihan viimeisimmässä gallupissa tänään nähtiin, kuinka persujen suosio laskee kuin lehmän häntä ja on valahtanut suosiossa jo Sdp:nkin taakse.

Kokoomus on tukevasti kakkosena ja Sipilä ja Stubb muodostaa seuraavan hallituksen rungon. Kolmanneksi pyöräksi otetaan sitten todennäköisesti Rinne, koska persut on osoittaneet jo kerran selkärangattomuutensa, kun jytkyn jälkeen pettivät äänestäjänsä antamalla hallituspaikkansa vihreille ja vasemmistoliitolle.

Sinne vaan muiden takiaispuolueiden sekaan persut saavat mennä eduskunnan takapenkeille huutelemaan.

Äänestä
  • sdp on vihatuin puolue 4 suuren joukossa =)

    Äänestä

  • Seuraava hallitus uusimpien gallup-lukujen perusteella: Keskusta, Kokoomus, RKP ja Kristilliset. Pelottavaa.

    Äänestä

Kokoomuksen vaalibudjetilla ei jäädä kolmanneksi, mutta pääministerin palli menee.

Äänestä
  • Se on ihan hyvä vaan. Seuraavat neljä vuotta sitten kokoomuksen sijaan syytetään kepua ja Sipilää kaikesta. Ja Stubb saa takaisin mielivirkansa, eli ulkoministerin paikan.

    Äänestä

  • Se on aivan selvää, että Kokoomukselta menee pääministerin palli. Ja joutaa mennäkin. Asiallinen ja osaava ihminen siihenkin hommaan tarvitaan.
    Katsokaapa vaan, Kokoomuksen kannatus tulee laskemaan joka kuukausi vaaleihin mennessä ja vaali-iltana Kokkarit löytävät itsensä pronssitilalta. Se neljäs on tietysti SDP.

    Äänestä

Kepun vaalibudjetille löytyy salatukijoita yhtäpaljon kuin kokkareiltakin. Persujen aikaisempi rakettinousu ei johtunut isoista vaalirahoista, vaan kansan petetyksi tulemisen tunteesta-aiheellisesta. oikeistodemareiden ja "työväenpuolueeksi" naamioituneen kokoomuksen vehkeilystä, sekä kepulaisten eurovaluutan jumaloinnista.
Kun puolueet istuvat kaksilla tuoleilla kaikki, niin kaikkien perskankut repiävät ja totuus-eli kurapaska tuleepi kansalaisten silmille.
Ei kai tuollaisia pellejä kukaan täysjärkinen äänestä.
Sipilä on hyvä jätkä, mutta jos pääsee pääministeriksi, niin on samojen kepuherrojen talutusnuorassa, kuin muutkin kepulaiset. Siellä on vuorineuvvoksia ja vapaamuurareita jokatasolla.

Äänestä

Kepusta näillä näkymin tulisi pääministeri puolue.
Millaisen hallituksen se muodostaa? Jos entiset merkit paikkansa pitävät niin rkp on selvä valinta ja mielellään kokoomus rahamaailman painostuksesta tai sitten sdp eu-n painostuksesta. Tosiasiassa perussuomalaiset eivät sovi kummallekkaan taustaryhmälle. Elikkä Kepun ainoa vaihtoehto on: Kepu, rkp ja kokoomus, tai kepu rkp ja demarit.
Kepu, kokoomus ja demarit ei tule käytännössä vaihtoehdoksi, koska joko demareiden, tai kokoomuksen on pakko jäädä oppositioon kasvattamaan kannatustaan, riippuen vaalituloksesta, joka on molemmille huono.

Äänestä
  • Ei kokoomuksen viimeisimmät kannatusluvut ole mitkään huonot, eli lähes 20%. Kepu ja kokoomus muodostaa hallituksen rungon, ja sdp todennäköisesti tulee kolmanneksi pyöräksi.

    Soini keksii taas jonkun "kynnyskysymyksen", millä persuloiset pääsee taas vastuusta; tai sitten persujen äänisaalis jää joka tapauksessa niin pieneksi, ettei olisi muutenkaan asiaa hallitukseen.

    Äänestä

  • fdggfdfdggfd kirjoitti:

    Ei kokoomuksen viimeisimmät kannatusluvut ole mitkään huonot, eli lähes 20%. Kepu ja kokoomus muodostaa hallituksen rungon, ja sdp todennäköisesti tulee kolmanneksi pyöräksi.

    Soini keksii taas jonkun "kynnyskysymyksen", millä persuloiset pääsee taas vastuusta; tai sitten persujen äänisaalis jää joka tapauksessa niin pieneksi, ettei olisi muutenkaan asiaa hallitukseen.

    Kynnyskysymys on sama kuin viimeeksi : tukipaketit.

    Mutta hei , Kepulla on nyt sama linja tukipakettien kanssa kuin Persuilla, joten Kokoomus ja sdp tukipakettiensa kanssa ovat vähemmistössä =)

    Viimeeksi Kivimäki oli vaatimassa Persuja mukaan hallitukseen, se on nääs Kepun kuolema jos taas kääntävät takkinsa ja hypäävät mukaan Kokoomuksen ja sdpn tukipakettipoliikkaan.

    Kreikka on muuten taas pyytämässä uutta tukipaketti, taas mennään =)

    Äänestä

Entäs jos olisikin niin, että kepu ja demarit salaisissa kabineteissaan olisivatkin tunnustaneet tosiasiat-eli, että eurovaluutta oli vikatikki. Kunnianarvoisat puolueet eivät tunnustaisi tosiasiaa kansalle, vaan ottaisivatkin persut hallitukseen tekemään sen likaisen työn eli väistämättömän euroeron?
Kepulta tuo muljautus sujuisi helpommin-demarit taas pelkäävät ökykannattajiensa valuvan vasemmistokokoomukseen, joka lihottaisi valtaansa oppositiossa. Kyllä se on kuitenkin parempi kaataa koko persut ja tehdä sitten myöhemmin yhteistyötä kokoomuksen kanssa.......Tämähän on vain tämä välttämätön välivaihe.

Äänestä

Kykypuolueelle ei voisi seuravassa hallituksessa mitään raskasta
ministerisalkkua antaa,koska jo Katainen näytti eka valtiovarainministerinä
ja sitten pääministerinä,kuinka nopeasti Suomi velkaannutetaan
lisää.

Ylimielisen puolueen paikka on oppositiossa,ja paikat sieläkin
Kristillisten tasolle.Kiitos.

Kokoomus vi,ttuun SSSSSSSSRY

Äänestä
  • No sehän on kiva huomata, että persuloinen walerkin sitten velkaantumisen sijaan kannattaakin ankaraa leikkauslinjaa, koska sehän on sitten velanoton ainoa vaihtoehto. Lähdetäänkö siitä, että puolitetaan ensin eläkkeet, niin ei tarvi eläkkeidenkään takia enää ottaa lisää velkaa?

    Äänestä

Miksi kukaan ei halua enää Soinia pääministeriksi? Kuitenkin maisterisjätkä.

Äänestä
  • Media on tehnyt töitä persuja vastaan Kepun puolesta. Sipilä on aloittelija ja Soini eduskunnan kokenein puoluejohtaja.

    Mutta tuho on tulossa joka tapauksessa SDPn ja Kokoomuksen europolitiikan takia.

    Äänestä

Olen äänestellyt kokoomusta persuilmiön alusta asti, siis varmistellut ettei persuista tule vahingossakaan suurinta puoluetta. Nyt kun persut ovat pudonneet niukasti Sdpn taakse niin taidankin äänestää sossuja - jos vaikka persut putoaisi neljänneksi. Äänestän aina ennen muuta persuja vastaan.

Äänestä
  • Sun ääni kokoomukselle tai demareille muuta mitään vaan vaan ajaa maan tuhoon. Onneksi kansa alkaa herään demarein ja kokoomuksen väärään politiikkaan.

    Äänestä

  • sdptä vastaan kirjoitti:

    Sun ääni kokoomukselle tai demareille muuta mitään vaan vaan ajaa maan tuhoon. Onneksi kansa alkaa herään demarein ja kokoomuksen väärään politiikkaan.

    Yhtä paljon se vaikuttaa kuin random persupellen ääni.

    Persut edustaa pysähtyneisyyttä, rappeutumista ja taantumista. Ne johtavat tuhoon jos persuille annetaan mahdollisuus.

    Äänestä

  • persut on sairaus kirjoitti:

    Yhtä paljon se vaikuttaa kuin random persupellen ääni.

    Persut edustaa pysähtyneisyyttä, rappeutumista ja taantumista. Ne johtavat tuhoon jos persuille annetaan mahdollisuus.

    Väärin !

    Vasemmisto ja kokoomus edustaa rappeutumista, monikulttuuria, liberalismia, huumeita, homoilua, ne johtavat tuhoon aivan kuten saksassa 1920 - luvulla.

    Äänestä

  • sieg hail kirjoitti:

    Väärin !

    Vasemmisto ja kokoomus edustaa rappeutumista, monikulttuuria, liberalismia, huumeita, homoilua, ne johtavat tuhoon aivan kuten saksassa 1920 - luvulla.

    Persut johtaa samaan kuin Saksassa 1930-luvulla, eli valtavaan kaaokseen, hallitsemattomaan pahuuteen ja lopulta koko valtion tuhoutumiseen.

    Äänestä

  • persut on pahuus kirjoitti:

    Persut johtaa samaan kuin Saksassa 1930-luvulla, eli valtavaan kaaokseen, hallitsemattomaan pahuuteen ja lopulta koko valtion tuhoutumiseen.

    Koomunismi on pahuus =) Historiasta me sen tiedämme. Sosialismi ei koskaan toimi missään. Obama tuhosi Usan.

    Hitlerhän johti Saksan maailman loistavimpaan kunniaan ikinä ja siitä ryssät ja juutalaiset suuttu niin julisti sodan saksalle.

    Saksa pyyti rauhaa Briteilta = jutskut 1941, mutta UK ei halunnut rauhaa.

    SDPn ja Kokoomuksen euro ja maahanmuutto siihen kaaokseen johtaa.

    Äänestä

  • hohohohohooho kirjoitti:

    Koomunismi on pahuus =) Historiasta me sen tiedämme. Sosialismi ei koskaan toimi missään. Obama tuhosi Usan.

    Hitlerhän johti Saksan maailman loistavimpaan kunniaan ikinä ja siitä ryssät ja juutalaiset suuttu niin julisti sodan saksalle.

    Saksa pyyti rauhaa Briteilta = jutskut 1941, mutta UK ei halunnut rauhaa.

    SDPn ja Kokoomuksen euro ja maahanmuutto siihen kaaokseen johtaa.

    Hitler johti maansa totaaliseen pahuuteen ja tuhoon.

    Sitten ampui itsensä raukka pelkuri.

    Äänestä

Kokoomukseen on pesiytynyt useita rasitteita, joita Stubb on sinne vetänyt.
Esim. ministeri L. Räty on samanlainen pommi kokoomukselle, kuin on ministeri Räsänen kirkolle. Aina kun Räty tulee pulleine poskineen julkisuuteen kokoomuksen kannatus putoaa 1 prosentin.

Äänestä
  • Rinne taas on rasite sdp lle ja islam nasimat ja jungerit =)

    Äänestä

Jos puoluetta johtaa ylimielinen suomenruotsalainen, joka muistuttaa hirnuvaa hevosta, niin mitä muuta kokoomuksen kannatukselle olisi voinut käydä?

Äänestä

Jos olisin äänestänyt kokoomusta, niin varmasti tämä L. Räty olisi esteenä äänestää uudelleen kokoomusta.
Henkilövalinnoissa pitäisi olla entistä tarkempi, mutta sitä ei näytä valintoja tekevät
hoksaavan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kansa on tiennyt enn kirjoitti:

jos tahti jatkuu, niin kykypuolue on pian viides villahousu. Sekin on työväenpuolueena itseään markkinoineelle huijjarille liian korkea sijoitus. Rkp-n apupuolueeksi joutaa.
Demarit, kun saisivat apukokoomuslaiset Lipposet ja Urpilaiset heitettyä rkp-n apulaisiksi, niin kansallakin olisi toivoa itsemäärämisoikeuden palauttamisesta ainakin toimimatoman eurovaluutan osalta. Kykypuolue ja ääriokeisodemarit tämän sopan keittivät. Ovat kansanpettureita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu