Haluaisin kuulla mielipiteitänne eräästä tilanteesta. Erosin poikakaverista muutama kuukausi sitten, oltiin yhdessä 5 vuotta. Ero oli yhteinen päätös ja nyt jo olemme tosi hyviä kavereita. Viikonloppuna olimme yhdessä, isommalla kaveriporukalla juhlimassa. Exäni esitteli minut ystävälleen jonka kyllä tiesin, mutta koskaan ei olla juteltu kunnolla, ei ennen tätä viikonloppua. Ex vihjaisi että meillä tämän ystävän kanssa saattaisi olla paljon yhteistä ja vinkkasi silmää poistuen paikalta...No ilta jatkui mukavissa merkeissä ja vietin aikaa tämän uuden tuttavuuden kanssa, tanssittiin hitaita ja istuttiin lähekkäin. lopuksi kaikki lähdettiin samoille jatkoille. Illan aikana poika sanoi pitävänsä minusta, mutta toivoi että olisimme tavanneet jo ennen aiempaa suhdettani...selitti että hän ei voi exäni "lupauksesta" huolimatta ainakaan vielä ryhtyä mihinkään kanssani (ei kuulemman ole sopivaa). Myöhemmin hän kuitenkin ehdotti että jos tapaisimme kahdestaan joku päivä ja juttelisimme enemmän...Soittelimme seuraavana päivänä ja tapasimmekin sattumalta. Hän pyysi minua mukaan iltaa viettämään, en kuitenkaan mennyt, oli jo sovittuna muuta!!! tämän jälkeen hänestä ei ole kuulunut, olinko vain hauskaa viikonloppuseuraa vai voisiko hän olla oikeasti kiinostunut? Onko kenelläkään muulla ollut samanlaista tilannetta (exän kaveri)??
Mitä mielessä?
Kaisu
4812
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Joopasejoo.. ei jaksa ees vastata.
Kavereiden existä, siinä ei yleensä hyvin tule käymään kuitenkaan.
ettäpä sikäli
Jotenki kavereiden entisten muijien iskeminen rikkoo sitä hiljaista lakia.
Eikä se ole edes kohteliasta. Siinä lykkää kätensä sontaan ja huonolla tuurilla pilaa hyvät kaverisuhteet ja särkee vielä sydämenkin
Kävikö mielessäsi että mies saattaa pitää kieltäytymistäsi lähteä hänen mukaansa osoitukseni siitä ettet ole kiinnostunut hänestä? Vaikka kuinka nätisti olisit sanonut, että on muuta menoa niin kyllä siitä silti epäilys jää toisen päähän eikä varmaankaan ole enää ottamassa yhteyttä sinuun.
Otapas nyt SINÄ yhteyttä häneen, jos kerran olet kiinnostunut. Jätä jo nuo nainen ei saa ottaa yhteyttä-jutut.
Tuo exän kaveri-juttu on sitten ihan oma lukunsa.