Kaipa tässä kolmenkympin kriisi lähestyy ja tulee nollattua mennyttä elämää & ihmissuhteita. Ja menneestä on jatkumo nykyisyyteen. Haluaisinkin miehisiä vastauksia ja miksei naistenkin mielipiteitä seuraavaan asiaan...
Vanhempani erosivat kun olin murrosiässä. Isäni oli jo avioliiton aikana tietääkseni varsinainen naistenmies vaan etenkin eron tultua hän aloitti varsinaisen naisrallin. Jäin asumaan isäni kanssa ja hänellä oli tapana kertoilla naisjuttunsa minulle, kehuskeli milloin milläkin naisten ominaisuudella (pitkä tukka, tanssija, jne). No, en ole tähän päivään mennessä saanut vastausta siihen miksi hän teki (tekee välillä yhä) näin, siis kehuu naistensa erinomaisuutta minulle. Kertokaa siis miehet mikä voisi olla syy ja onko tuollainen teistä ihan hyväksyttävää ja normaalia? Kiitos jo etukäteen.

Vastaukset 5
Vanhimmat
että hän pitää sinua "kaverina" ja kertoilee juttuja vähän niin kun jätkälle?? nimittäin ittelleni on käyny niin että no asia ei ihan sama mutta velipoikani juttelee peleistä minulle vaikka olenkin tyttö (isoveli) hän pitää minua "jätkänä" niin sanotusti.. mut kait miehet osaa tähän paremmin vastata.:)
Näin miehenä sanoisin että se olisi lähes normaalia miesten kesken, tosin itse en henk. koht. välitä kuunnella paljoakaan ns. naisjuttuja, eikä varmaan läheskään kaikki miehet, se on vaan typerryttävän tylsää.
Eikö hän sitten tuonut ikinä näytille näitä naisia? Meinaan olisi kivempaa varmaan itse tutustua kuin kuunnella paatosta asiasta...
No toi kyllä, milloin oli mikäkin pörröpää aamupalapöydässä...vaan miksi vouhottaa naisten ihanuudesta omalle tyttärelleen?! Sellaisiako ne kuulut "miesten jutut" on, saunailtapuhumiset? Siis hölötetään jostain naisten hiusten pituudesta jne...? Apuva!
Sanoin että lähes normaalia (mutta ei aivan).... Jotkut miehet ovat sellaisia valitettavasti, mutta vain jotkut, jos katselen omaa kaveripiiriäni, niin meillä ei kyllä saunailtoihin osu yhtään sellaista, ja kaveripiirini tuntien ns. naistenmiehet eivät todellakaan viihtyisi siinä.
Kyllähän sitä nyt jotain puhutaan, mutta ei arvostella tai vertailla vaimojen/tyttöystävien "ominaisuuksia", eikä haukuta, ei todellakaan, nämä ko. naiset kun sattuvat olemaan ystäviä siinä missä äijäporukkakin. Että äläpäs huolestu.
"omasta akasta ei suosita kenenkään puhuvan huonoja tahi rivouksia": näin lukee vanhassa tukkilaiskämpän sääntötaulussakin...
No, mukava tietää ja mukavia saunailtoja kunnon miehille :)