Kadun.

Petin vaimoani. Minun kakkoseni halusi ykköseksi, vaikka oli hänkin naimisissa. se sokaisi, imarteli, olin olevani hirvittävän tärkeä, maailman napa - ja olen ihan tavallinen suomalainen mies... Sen imartelun taidon hän todellakin osasi, kait rakastuikin ja niinhän minäkin luulin rakastuneeni. Lopulta havahduin, mitä ihmettä olen puuhaamassa? Minulla on ihanat lapset, vaimo, joka on tärkeintä maailmassa, hyvä koti. Ihan kaikki. Ongelmat mitä näin elämässäni ja tekivät tyytymättömyyttä, olivat vain itsekkyyteni aikaansaannosta. En minäkään huomioinut vaimoani, miksi siis hänen olisi pitänyt minut nostaa jalustalle? Tästä kokemuksesta on nyt viisi vuotta. Joka päivä olen kiitollinen siitä, että vaimoni antoi anteeksi, pitkien keskustelujen ja elämän avaamisen jälkeen. Ja tiedän - minä en koskaan enää lankea samaan kuoppaan. Jos haluan vaihtelua, vien vaimoni sinne vieraan kaupungin ravintolaan, teatteriin, hotelliin. Ykköseni on todellakin ykkönen.
26404
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

hölmöillytmies. Ihanaa, että mies osaa toimia oikein. Sanotaanhan, että" lehmän huomaa vasta kun sen parsi on tyhjä".
Sinulla on mahtava puoliso, oli onni, että huomasit sen ajoissa ja sinulla oli mahdollisuus pelastaa liittonne.
Ihanaa myös että teidät vaihtelun/viihteen löytyvän yhdessä sen rakkaimman ihmisen kanssa.

Äänestä

Mistä havahtuminen alkoi. Luitko jonkun jutun, pohditko päässäsi asiaa järjellä vai alkoiko tuntumaan pahalta?

Äänestä

On väärin että paheksut muiden rakastumisen /välittämisen tunteita ja kakkosta. Ei se kakkosen tunteet ole yhtään huonompia tai arvottomampia, kuin sinun ja vaimosi tunteet. Älä ole tekopyhä. Eri asia on se, miksi itse alunperin lähdit pettämään, jos petit. Sekään ei ole kakkosen syy liittoasi kohtaan, korkeintaan hänen omaa liittoaan. Hänkin oli varattu, olisi rehellinen miehelleen ja sinä vaimollesi. Mutta ette voi olla koska ero siitä tulisi. Joten se siitä. Mitä syyttely tai epäluulo auttaa?

Olisit kiitollinen että joku oikeasti oli kiinnostunut ja rakastunut, ehkä ihaili ja arvosti sinua suuresti. Koet "pahana viettelijänä" kakkosen, itselläsi eivät tunteet /luottamus riittäneet varmaan (vaimo oli mielessä) ja sitten selität itsellesi miksi petit - ettet syyllistäisi liikaa itseäsi... Kakkonen on normaali ihminen hänkin, ei aina "kiero ihminen" todellakaan. Vaikka ihmisiä on moneen junaan, yksilöitä. Jos et tuomitse kakkosta heti. En tiedä onko vaimosi kauhistellut ja sitten sinusta tuli toista naista syyttävä. Kuten kaikista miehistä tulee.

Toki voi joku ollakin imarteleva ja monen miehen pelinainen, mutta entä jos hänellä oli aidot tunteet. Onnea kuitenkin vaimosi kanssa jatkoon.

Äänestä

"älä ruikuta" - ymmärsit väärin. En syytä kakkosta, vaan nuo tunteet mitä kirjoitin sitä ajasta olivat omiani. Kuvittelin itse olevani maailman napa - kaiken sen imartelun painuvan kuin kuuman veitsen voihin, tylsäksi ja huonoksi luulemani arkeni keskellä. Kun selkä laitettiin seinää vasten tajusin, mikä minulle on parasta, mitä oikeasti haluan ja arvostan. Silloin näin, että minullahan oli jo kaikki! Kakkonen ei elämääni yhtään enempää toisi, päinvastoin. Tunteet eivät kuole, jos ne ovat oikeita... Vaimoani kohtaan ne olivat, kakkosta kohtaan tunteet enemmänkin "virvatuulia". Ihania hetkiä, jotka kuvittelin olevan oikeutettuja silloin. Kaikkea ei saa. Tämä oli minun valintani. Ja olinhan minäkin kakkoselleni kakkonen. Molemmat jatkoimme matkaa - erillämme. Hyvä niin. Enää en vaimoani satuta, en petä - ja samalla en satuta heitäkään, jotka kakkosiksi hulluudessani muuten joutuisivat. Tehkää, kuten toivoisitte itsellenne tehtävän.

Äänestä

"hölmöillytmies" toivottavasti olet oikea mies etkä kenenkään petetyn vaimon toiveuni. Minä ainakin voisin saadakseni levollisen yöunen kuvitella sinut uskottoman mieheni paikalle. Hänkin valitsi minut, muttei kadu, ei pyydä anteeksi, sanoo rakastavansa vain jos kysyn, halaa vain jos pyydän: sellainen hän on tosin ollut aina - ennen uskottomuuttakin.

Äänestä

Ja täällä kehuskelet sillä, miten vedätit kahta naista, jotka molemmat rakasti sua. Haluat oikein erikseen mainita, että kakkonen halusi ykköseksi.

Pettämisestä tekee vielä pahemman se, että vain hyväksikäyttää ilman tunteita. Mahdoit aika paljon kakkosellekin luvata, kun sinua niiiin rakasti.

Itse vielä viiden vuoden jälkeenkin tätä kaikkea muistelet, miksi?

Ja nyt olet sitten niin tyytyväinen itseesi, kehuja täällä keräämässä. Hölmöä tosiaankin, niin kuin nimimerkki kertoo.

Äänestä

...sen sanoi suurinpiirtein näin sotkeentuessaan uusiin suhteisiin toisten naisten kanssa että paras on aina se ensimmäinen puoliso ja hän ei unohdu koskaan. Noihin sanoihin on helppo useimman yhtyä.

Äänestä

Tarinasi lienee aika yleinen. Kukapa meistä ei tykkäisi imartelusta ja siitä että joku nauraa jutuillemme ja katsoo ihaillen. Päähänhän se nousee. Monet luulevat sitä rakkaudeksi.
Sitähän se ei ole.

Se on vain rakastumista rakkauden tunteeseen.Ei edes välttämättä kyseiseen henkilöön.

Hyvä että havahduit.

Äänestä

Jotenkin vain vähän kärvähtää tämä aloitus. Haiskahtaa. Miksi syyttömällä on niin kova tarve tulla uskottomuuspalstalle viiden vuoden jälkeen todistelemaan uskollisuutta ja muuttuneisuuttaan? Ettei vain jotain olisi tapahtunut taas? Menee kuin "kuuma veitsi voihin" tapojen parantamiseen uskoviin vaimokkeisiin, juuri tällaista tekstiä ne uskottomat lurittelee. Siksi "tarina on yleinen", niinkuin joku yllä mainitsee. Kokemuksesta tiedän, mitä suurempi tarve todistella, sitä varmemmin on uusi ihastus tai vanha heila kuvioissa. Eli vaimoke joka löytää tämän tekstin sivuhistoriasta, se on jätetty sinne tahallaan, kaikki muu on huolella poistettu. Ette uskokaan kuinka kieroja he osaavat olla, kantapään kautta jouduin oppimaan ja monet kerrat kuulemaan kuinka minä muka olin se ainoa oikea.

Äänestä
  • Minusta tämä on jonkun petetyn vaimon kirjoittama, jossa yrittää uskotella että se kakkonen ei loppupeleissä merkinnyt mitään.

    Äänestä

  • Viisas viesti elämää nähneeltä ihmiseltä. Kunpa monet havahtuisivat tähän viestiin. Säästäisi jotkut siltä saman toistuvan kehän kiertämiseltä. Kieroja lieroja osaavat tällaiset miehet olla ja satuilevat suuntaan ja toiseen. Selittävät mustan valkoiseksi. Mies ehkä toivoo, että vaimo taas uskoisi tuuliviirimiestään ja tämän kiltteyttä. Kertaalleen erehtyneet ja siitä oppineet ovat oma lukunsa, mutta AP ei taida kuulua selityksistä päätellen siihen ryhmään. Liian vahva tarve todistella ja esittää. Ei kannata uskoa miestä, joka pakenee naisen selän taakse! Kehuskelevat ja osaavat pyörittää asioita mieleisekseen. Herätkää naiset oikeasti ja lakatkaa hyysäämästä toistuvasti pettäviä. Niin kovasti sitä rakastava haluaisi uskoa ja uskookin, mutta kannattaako, jos kohta taas joutuu pettymään ja aina saa epäillä ja sydänsuruissa kärvistellä.

    Äänestä

  • selvinnyt kirjoitti:

    Viisas viesti elämää nähneeltä ihmiseltä. Kunpa monet havahtuisivat tähän viestiin. Säästäisi jotkut siltä saman toistuvan kehän kiertämiseltä. Kieroja lieroja osaavat tällaiset miehet olla ja satuilevat suuntaan ja toiseen. Selittävät mustan valkoiseksi. Mies ehkä toivoo, että vaimo taas uskoisi tuuliviirimiestään ja tämän kiltteyttä. Kertaalleen erehtyneet ja siitä oppineet ovat oma lukunsa, mutta AP ei taida kuulua selityksistä päätellen siihen ryhmään. Liian vahva tarve todistella ja esittää. Ei kannata uskoa miestä, joka pakenee naisen selän taakse! Kehuskelevat ja osaavat pyörittää asioita mieleisekseen. Herätkää naiset oikeasti ja lakatkaa hyysäämästä toistuvasti pettäviä. Niin kovasti sitä rakastava haluaisi uskoa ja uskookin, mutta kannattaako, jos kohta taas joutuu pettymään ja aina saa epäillä ja sydänsuruissa kärvistellä.

    Tämä oli siis kommentti "oikeasti havahtunut" -nimimerkin viestiin.

    Äänestä

Hienoa, jos olette pystyneet jatkamaan liittoanne sun pettämisen jälkeen. Hienoa, jos oikeasti huomioit vaimosi ja perheesi paremmin kuin ennen. Mutta älä sä väitä, että se toinen nainen imarteli vastoin tahtoasi sut pöksyihinsä. Sä olit siinä ihan samalla tavalla mukana kuin hänkin. Miten hänen liittonsa kävi?

Jos aidosti rakastat vaimoasi, kunnioitat ja arvostat häntä, et puhun hänestä ykkösenä. Vaan sä sanot, että hän on sulle ainoa. En mä ainakaan haluaisi olla kellekään miehelle mikään numero, vain se ainoa nainen.

Jotenkin haiskahtaa petetyn kirjoitukselta, joka antoi miehelleen anteeksi sillä perusteella, ettei se vieras nainen merkinnyt miehelle muka mitään. Onnea vaan jatkossa.

Äänestä

Tätä ketjua kun lukee, niin huomaa, että on niitä jotka ovat raadollisenkin totuuden kohdanneet aidosti ja sitten niitä jotka edelleen uskoo ja haluaa kuulla satuja.

Äänestä

Sano mitä sanot. En enää usko sua. En vaikka kuinka imartelisit ja lässyttäisit, ja senhän sinä osaat. Ja vääristelyn ja manipuloinnin. Mutta nyt sanasi kaikuu kuuroille korville. Minä lähden etsimään todellista rakkautta, sen tulet huomaamaan. Heippa vaan!

Äänestä

Toivon, että vaimosikin kokeilee aidan taakse hyppelyä. Ainahan sitten voi katua ja painaa kaikki villaisella. Ehkä hän jopa löytää uuden, söpön, nuoren, viriilin miehen. Toivotaan parasta.

Äänestä

Mä en nyt jotenkin usko tähän avaukseen. Paremminkin ois voinu :D

Äänestä
  • Minä uskon alkuperäisen kirjoituksen olevan tosi. Joko täällä miltei kaikki haluavat vain provosoida tai usko ihmisten hyvyyteen, inhimillisyyteen ja anteeksiantoon ovat kadonneet.
    Olen itse toisessa liitossani. Ensimmäinen miltei 30 vuotta kestänyt liittoni päättyi ex-mieheni uskottomuuteen ja hullaantumiseen nuorempaan naiseen. En kyennyt siinä tilanteessa antamaan anteeksi eikä mieskään sanoistaan huolimatta oikein vakuuttanut minua. Teot puhuivat toista. Nyt kun tuosta on kulunut jo viisi vuotta, ratkoisin asian toisin. Sitä kaikkea hyvää, mitä olimme kokeneet, ei olisi kannattanut pyyhkiä pois, vaan yrittää tosissaan ja antaa anteeksi. Ei niin, etten rakastaisi tätä uutta puolisoani, mutta kaipaan sitä, että olisi yhä se ydinperhe, johon aikuistuneet lapset voisivat tulla vailla jännitteitä. Kaipaan yhä vanhaa kaunista kotiani ja monia tavaroitanikin, joita ilman nyt joudun olemaan. Raha vain ei ole riittänyt puuttuvien asioiden ostoon.
    Ex-mieheni suhde arkistui ja kariutui arjen haasteisiin. Siinä perheessä oli miehen mielestä naisen murrosikäiset lapset varmaan se suurin vaikeus. Tällä hetkellä hän katuu ja toivoo, että muuttaisin mieleni ja palaisin hänen luokseen. Olen kuitenkin kasvanut kiinni tähän uuteen puolisooni, enkä halua jälleen aloittaa alusta tunteiden myllerrystä.
    Onnea ja voimia kaikille, jotka yrittävät selviytyä uskottomuuden aiheuttamasta tragediasta ja päättävät yhdessä elää eteenpäin.

    Äänestä

provo

Äänestä

Millä ihmeen perusteella sinä määrittelet sen kakkos -naisen kakkoseski, mutta et itseäsi? Etkö tajua, että olet kakkos -huora itsekin ihan yhtälailla?

Äänestä
  • Olin eronnut, kun ryhdyin uuteen suhteeseen ja nykyinen mieheni oli ollut sitä ennen neljä vuotta täysin yksin. Vai onko ed. kirjoittaja sitä mieltä, että minun olisi pitänyt olla yksin vaikka seuraavat 40 vuotta, koska ensimmäinen mieheni löysi toisen. Entä nykyinen mieheni. Eikö hänelle riittänyt neljä vuotta leskeyttä.
    Voi näitä ilkeitä, pahansuopia ihmisiä.

    Äänestä

  • Olet rehellinen, viisas nainen. Kaikkea hyvää sinulle!

    Äänestä

  • Kiitos! Etiäpäin, sanoi mummo lumessa. :)

    Äänestä

  • Välillä kirjoitti:

    Olin eronnut, kun ryhdyin uuteen suhteeseen ja nykyinen mieheni oli ollut sitä ennen neljä vuotta täysin yksin. Vai onko ed. kirjoittaja sitä mieltä, että minun olisi pitänyt olla yksin vaikka seuraavat 40 vuotta, koska ensimmäinen mieheni löysi toisen. Entä nykyinen mieheni. Eikö hänelle riittänyt neljä vuotta leskeyttä.
    Voi näitä ilkeitä, pahansuopia ihmisiä.

    Kysymykseni oli aloittajalle. Eikö aloittaja kertonut, että on naimisissa ja nainen jonka kanssa petti vaimoaan on/oli myös naimisissa? Miksi hän siis määrittelee tuon toisen naisen kakkoseksi, mutta ei itseään, koska oli ihan samalla tavalla kakkos -huora tuolle naiselle, joka petti miestään tän aloittajan kanssa? Kummaa kun mokoma nyyhky -stoori saa kaikki petetyt täällä huokailemaan, että oijoi, ootpas ihana mies! Kakkos -huora se on samalla tavalla kuin nainenkin, joka sekaantuu naimisissa olevaan mieheen!!! Ei yhtään sen parempi tai kummempi!

    Äänestä

  • Kakkoset.vittuun kirjoitti:

    Kysymykseni oli aloittajalle. Eikö aloittaja kertonut, että on naimisissa ja nainen jonka kanssa petti vaimoaan on/oli myös naimisissa? Miksi hän siis määrittelee tuon toisen naisen kakkoseksi, mutta ei itseään, koska oli ihan samalla tavalla kakkos -huora tuolle naiselle, joka petti miestään tän aloittajan kanssa? Kummaa kun mokoma nyyhky -stoori saa kaikki petetyt täällä huokailemaan, että oijoi, ootpas ihana mies! Kakkos -huora se on samalla tavalla kuin nainenkin, joka sekaantuu naimisissa olevaan mieheen!!! Ei yhtään sen parempi tai kummempi!

    Aivan samaa mieltä kanssasi. Mikä teksi naisesta alempiarvoisen kakkkosena kuin miehestä. Samaalla tavalla pettureita kumpikin numerojärjestyksestä riippumatta.

    Se mihin tässä kuitenkin ensin kiinnitin huomiota oli miehen herääminen. Nostan hattua ja annan kymmenen papukaijamerkkiä ihmiselle joka tunnustaa, katuu ja haluaa korjata asiat ja tekee sen myös. Toivottavasti ymmärtää kuinka ihana aviopuoliso hällä onkaan.
    Toivottavasti kaikki hyvin edelleen.

    Äänestä

Minä ymmärsin niin, että niin ap kuin hänen kakkosensa olivat molemmat naimisissa. Ei hän mielestäni mollannut kakkostakaan, otti syyn omille niskoilleen, lähti imarreltuna matkaan... Niin varmasti molemmat. Kiva lukea tälläisiäkin tarinoita, asiat voivat kääntyä noinkin päin, voimavaraksi eletystä elämästä. Ilman katkeruutta, käsittääkseni.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


hölmöillytmies kirjoitti:

Petin vaimoani. Minun kakkoseni halusi ykköseksi, vaikka oli hänkin naimisissa. se sokaisi, imarteli, olin olevani hirvittävän tärkeä, maailman napa - ja olen ihan tavallinen suomalainen mies... Sen imartelun taidon hän todellakin osasi, kait rakastuikin ja niinhän minäkin luulin rakastuneeni. Lopulta havahduin, mitä ihmettä olen puuhaamassa? Minulla on ihanat lapset, vaimo, joka on tärkeintä maailmassa, hyvä koti. Ihan kaikki. Ongelmat mitä näin elämässäni ja tekivät tyytymättömyyttä, olivat vain itsekkyyteni aikaansaannosta. En minäkään huomioinut vaimoani, miksi siis hänen olisi pitänyt minut nostaa jalustalle? Tästä kokemuksesta on nyt viisi vuotta. Joka päivä olen kiitollinen siitä, että vaimoni antoi anteeksi, pitkien keskustelujen ja elämän avaamisen jälkeen. Ja tiedän - minä en koskaan enää lankea samaan kuoppaan. Jos haluan vaihtelua, vien vaimoni sinne vieraan kaupungin ravintolaan, teatteriin, hotelliin. Ykköseni on todellakin ykkönen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu