mikä ihanne?

Itse en pidä itseäni mitenkään missityyppinä. Ikääkin on jo yli 30 v. Olen hoikka ja saan jatkuvasti sekä naisilta että miehiltä kommentti ulkonäöstäni. Eli kauneudestani. Seuraa ja seuransa tyrkyttäjiä ja kiinnostuneita kyllä riittää. Lähestulkoon jokainen mies johon tutustun on kiinnostunut vain ja ainoastaan seksistä. Tai pitävät esineenä. Olen aina ollut parempi ystävä kuin vaimo/tyttöystävä. En tiedä miksi. Pari vakavampaa pitkää suhdetta on ollut mutta ne ovat aina päätyneet siihen että mies on pettänyt eikä ole arvostanut pätkääkään. Minulla on muutamia miehiä ystävinä ja välillämme on molemminpuoleinen luottamus ja kunnioitus. Ei vaan ole mitään romanttista tai seksiln liittyvää. Olen kyllä kuullut toisilta että yksi tällainen hyvä ystävä olisi kiinnostunut muuustakin. En ole pinnallinen missään nimessä. Pidän kyllä kauniista asioista ja kauniista vaatteista jne. Kohtelen kaikkia aina ystävällisesti ja kauniisti. Minulla on paljon ystäviä ja olen sosiaalinen. Itse olen uskollista tyyppiä ja haluaisin parisuhteen jossa kunnioitetaan ja arvostetaan toista ja haluan itse myös antaa kaikkeni toiselle. Olen myös herkkä ihminen ja helposti narutettavissa vaikka olekin aina pärjännyt elämässäni hyvin ja hoitanut asiani ja opiskeluni moitteettomasti. En vaan kelpaa kenellekään normaalille ja kiltille miehelle. Useasti olen sanonut että niin minussa on muutakin kuin vain ulkokuori. Joo joo mut kun olet niin kaunis ja ihana..... Ja jätetään kuin rätti. Tai sitten kiinnostuu sellaiset miehet jotka eivät itseäni kiinnosta. Ehkäpä ei kysyntä ja tarjonta kohtaa. Olettaisin olevani tasapainoinen ja iloinen ihminen. Joku valitti et ei ole enää täyspäisiä naisia....
280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mitähän tuosta puurosta pitäisi saada irti?
Periaatteessa olet ihan niinkuin muutkin tuon ikäiset naiset.

- olet sosiaalinen - check
- olet ollut parisuhteessa pariin otteeseen - check
- kiinnostut rentuista miehistä ja valitat kun he sitten ovat renttuja - check
- et kiinnostu tylsän näköisistä miehistä, eli ei-rentuista - check
- vali vali vali missä täydellinen mies on - check

Äänestä
  • Ap vastaa. Mieheni eivät KOSKAAN ole renttuja piste. Vaan ihan tavallisia miehiä. Pitäis vissii alkaa pyörimään lähipubeissa pubiruusuna niin olis haluttua saalista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei mee tasan kirjoitti:

Itse en pidä itseäni mitenkään missityyppinä. Ikääkin on jo yli 30 v. Olen hoikka ja saan jatkuvasti sekä naisilta että miehiltä kommentti ulkonäöstäni. Eli kauneudestani. Seuraa ja seuransa tyrkyttäjiä ja kiinnostuneita kyllä riittää. Lähestulkoon jokainen mies johon tutustun on kiinnostunut vain ja ainoastaan seksistä. Tai pitävät esineenä. Olen aina ollut parempi ystävä kuin vaimo/tyttöystävä. En tiedä miksi. Pari vakavampaa pitkää suhdetta on ollut mutta ne ovat aina päätyneet siihen että mies on pettänyt eikä ole arvostanut pätkääkään. Minulla on muutamia miehiä ystävinä ja välillämme on molemminpuoleinen luottamus ja kunnioitus. Ei vaan ole mitään romanttista tai seksiln liittyvää. Olen kyllä kuullut toisilta että yksi tällainen hyvä ystävä olisi kiinnostunut muuustakin. En ole pinnallinen missään nimessä. Pidän kyllä kauniista asioista ja kauniista vaatteista jne. Kohtelen kaikkia aina ystävällisesti ja kauniisti. Minulla on paljon ystäviä ja olen sosiaalinen. Itse olen uskollista tyyppiä ja haluaisin parisuhteen jossa kunnioitetaan ja arvostetaan toista ja haluan itse myös antaa kaikkeni toiselle. Olen myös herkkä ihminen ja helposti narutettavissa vaikka olekin aina pärjännyt elämässäni hyvin ja hoitanut asiani ja opiskeluni moitteettomasti. En vaan kelpaa kenellekään normaalille ja kiltille miehelle. Useasti olen sanonut että niin minussa on muutakin kuin vain ulkokuori. Joo joo mut kun olet niin kaunis ja ihana..... Ja jätetään kuin rätti. Tai sitten kiinnostuu sellaiset miehet jotka eivät itseäni kiinnosta. Ehkäpä ei kysyntä ja tarjonta kohtaa. Olettaisin olevani tasapainoinen ja iloinen ihminen. Joku valitti et ei ole enää täyspäisiä naisia....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu