Tosiaankin, oli todellinen pettymys huomata tuon tason bändin turvautuvan taustanauhaan keikalla. luulisi Whitesnaken harjoitelleen sen verran, että solisti voisi laulaa oikeasti. Ainoastaan välispiikit ja lopun yksinlaulu tulivat livenä. Kaikki soitto vaikutti tulevan kyllä ihan oikeasti soittimista. Varoituksena vaan, ettette pety siellä Tampereelle ja Turussa.
Coverdalen laulu tuli Oulussa nauhalta
Aapo
4651
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itsekin petyin kun huomasin, että äijähän vetää blaybackinä. Olisi mieluummin laulanut livenä päin vittua kun turvautunut taustanauhoihin. Playback on Britneyn kaltaisten pop-pellejen touhua, se touhu pitäs pitää poissa rock-hommista.
Sinänsä huvittavaa oli, että Coverdalen taustanauhat oli tehty niin, että siellä oli sopivasti pikku virheitä mm. nuoteissa mukana, tietenkin jotta kuulostaisi uskottavammalta. Mutta kyllä huomasi suun liikkeistä, ettei livenä tullut, mikki oli välillä yli metrin päässä suusta ja laulu kuului samalla volyymilla koko ajan. Harmillista...
On se kovakuntoinen äijä kun karjuu puolitoista- kaksi tuntia ilman hikeä ja hengästymistä. Täysin samaa mieltä, että mitä sitte jos ei menis täydellisesti, mutta tommonen pelleily pois! Eipä kaatunut Whitesnake saappaat jalassa! *Pthui haudalle*
Tossa joku kertoi että Wasp käytti myös tukinauhoja. Aika väsynyttä meininkiä, luulisi että noin vanhat äijät osaisi biisinsä esittää livenä.
Mutta niinhän se on että joko Suomeen keikalle, tai raksalle töihin Amerikassa. Täällä noille kulahtaneille eilispäivän tähdille piisaa junttiyleisöä.
Glenn Hughes todennäköisesti tulossa keväällä Suomeen. Niistä äänivaroista lähtee korkealta ja kovaa...ja ilman nauhoja