Kerran rakastuin ensisilmäyksellä. Katsoin häneen, ja olin mennyttä siinä silmänräpäyksessä.
Toisella silmäyksellä hän särki sydämeni.
Kolmannella tapaamisella minä loukkasin häntä.
Neljännen kerran törmäsin häneen puolen vuoden kuluttua. Kuvittelin, ettei välillämme ollut enää mitään. Olin väärässä, mutta sen illan jälkeen hän katosi elämästäni.
Olen nähnyt Hänet viimeksi neljä vuotta sitten. Sen jälkeen olen hankkinut elämän, ja olen onnellinen. Enimmäkseen. Minulla on onnellinen perhe-elämä, haastava työ ja kaiken kaikkiaan asiani ovat hyvin. Ulospäin hymyilen kuin buddhapatsas.
Paitsi että joka päivä huomaan ajattelevani Häntä. Tai en oikeastaan ajattelevani. Ihmisessä, jonka kanssa en saanut aikaiseksi edes suhdetta ei ole paljon ajateltavaa. Hän vain tulee mieleeni, ja yhtäkkiä haluaisin itkeä ja oksentaa yhtaikaa. En halua nähdä häntä enää koskaan enkä satuttaa itseäni enempää, mutta samaan aikaan ajatus loppuelämästä ilman merkkiäkään hänestä pelottaa enemmän kuin hidas ja tuskallinen kuolema.
Eikä aika paranna mitään. Itken kirjoittaessani tätä. Eikä mikään ole hyvin.
Toisella silmäyksellä hän särki sydämeni.
Kolmannella tapaamisella minä loukkasin häntä.
Neljännen kerran törmäsin häneen puolen vuoden kuluttua. Kuvittelin, ettei välillämme ollut enää mitään. Olin väärässä, mutta sen illan jälkeen hän katosi elämästäni.
Olen nähnyt Hänet viimeksi neljä vuotta sitten. Sen jälkeen olen hankkinut elämän, ja olen onnellinen. Enimmäkseen. Minulla on onnellinen perhe-elämä, haastava työ ja kaiken kaikkiaan asiani ovat hyvin. Ulospäin hymyilen kuin buddhapatsas.
Paitsi että joka päivä huomaan ajattelevani Häntä. Tai en oikeastaan ajattelevani. Ihmisessä, jonka kanssa en saanut aikaiseksi edes suhdetta ei ole paljon ajateltavaa. Hän vain tulee mieleeni, ja yhtäkkiä haluaisin itkeä ja oksentaa yhtaikaa. En halua nähdä häntä enää koskaan enkä satuttaa itseäni enempää, mutta samaan aikaan ajatus loppuelämästä ilman merkkiäkään hänestä pelottaa enemmän kuin hidas ja tuskallinen kuolema.
Eikä aika paranna mitään. Itken kirjoittaessani tätä. Eikä mikään ole hyvin.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sama tilanne. Aikaa tosin kaksi vuotta, en kestä ajatella, että vielä neljänkin vuoden kuluttua sattuu..
Ei enään edes hymyilytä sisältä asti..
Toivottavasti sinulle ei käy yhtä huonosti.
Kahden vuoden paikkeilla kuvittelin vielä, että kyllä se siitä ja antaapas ajan kulua.
Viimeisen vuoden olen alistunut siihen, että paras mihin pystyn on tunteiden turtuminen vähäksi aikaa. Ennätykseni taitaa olla viikon paikkeilla. Jos ei muuta tapahdu, niin hän vilahtaa ohimennen unissani. Ja taas sattuu.
Aika on kyllä häivyttänyt muistot, ja olen yrittänyt auttaa aikaa mm. hävittämällä senaikaiset päiväkirjani. En enää muista kunnolla hänen kasvojaan. Siihen se sitten jääkin.
Vitutukseen ei voi kuolla yksinkertaisesti siksi, että se olisi liian helppoa.
Vaikutat todella vahvalta naiselta. Ihan ihmetyttää miten olet kestänyt kaikki nämä vuodet. Moni olisi varmaan jo luovuttanut. En osaa edes kuvitella kuinka piinaavat nämä vuodet ovat sinulle olleet, vielä jos sinulla perhettäkin on. Luulen että sinä tulet kyllä tästä pääsemään yli, olethan jo näinkin kauan jaksanut yrittää. Sinulla on perhe, turvaudu siihen... Toivon että löydät sisäisen rauhan, tiedän että sen tulet vielä löytämään.
Kuinka minäkään voisin hänet unohtaa kun teippasin hänen valokuvansa runokirjan sisäkanteen...ja joskus ennen nukkumaanmenoa kurkkaan kuinka söpö hän onkaan,mmmmmmmmmmmmm.....
tuo teki hyvälle päälle
sama tilanne. Itsekin rakastuin ensisilmäyksellä. Satutettiin molemmat toisiamme, vaikkei koskaan edes päästy seurusteleen. Siit on 2 vuotta kun näin hänessä jotain tunteita mua kohtaan. Olen nähny hänet 2 vuoden aikana vaan muutaman kerran baarissa, kun ennen näin häntä melkein joka päivä. Vaikka aikaa on kulunut ja tiedän, että hän seurustelee ja asuu uuden kans yhdessä, niin siltikin ajattelen häntä joka päivä.
Musta tuntuu kans, että aika ei auta
Tapasin Hänet 8 vuotta sitten.Rakastuin järjettö-mästi.Ne 2 vuotta työtoverina Hänen kanssaan oli
ihanaa aikaa.Tein kaikkeni valloittaakseni Hänet,
mutta Hän ei halua seurustella,piste.Seuraavat
kaksi vuotta sen jälkeen kun tiemme erkanivat,
oli elämäni synkintä aikaa.Sitten tapasin
toisen,seurustelimme 4 vuotta.Jälleen sinkkuna.
Mutta Häntä en voi unohtaa,en ole koskaan voinut.
Tiedän että Hän on yhä vapaa ja asuu samassa
kaupungissa.Muistan Hänen kasvonsa ja hymynsä
aina vain hämärämmin,mutta muistelen niitä
lämmöllä ja sydämessäni odotan yhä Häntä,vaikken
koskaan Häntä saa.Mutta enää ei satu,siihen
on jotenkin ajan myötä turtunut.Kerran olen
Häneen kaupassa törmännyt,noin 3 vuotta sitten,
ja Hänen lähellä olonsa tekee minut vielä yhtä
hulluksi kuin ennenkin,niinkuin vain rakastuneen
voi tehdä.Mutta niin monta kyyneltä olen Hänen
vuokseen vuodattanut,ettei niitä ole enää
jäljellä.On vain ihanat muistot ystävyydestä.
Tiedä sitten,kun seuraavan kerran törmäämme
yhteen,se varmasti sattuu,mutta tiedän eläväni
senkin jälkeen,haaveillen..
Ilman Häntä Rakkaus saattaisi edelleen olla
minulle vain sana,jonka merkitystä en täysin
ymmärtäisi